Miksi niin moni nainen pilaa elämänsä parhaat vuodet 20-30 tekemällä lapsia?

stressaantuvat kun lapselliset välttelevät työntekoa millon milläkin tekosyyllä ja vievät parhaat loma-ajatkin kakaroidensa hoito-ongelmiin vedoten.

vanhana elämän parhaana aikana sitä, kun lapset oli pieniä ja elämä täyttä. Tietysti muutkin elämänvaiheet ovat rikkautta. Me saimme esikoisemme 28-vuotuiaina. Nyt loppusyksystä pitäisi syntyä 5. lapsemme. Olemme 35-vuotiaita. Työtä on piisannut, mutta silti tunnen, että elämme mahtavaa aikaa nyt. Ansiotyötäkin on piisannut.

Kauhea vauvakuume ja ajatus että haluaisin monta lasta isoilla ikäeroilla kun useamman pienen kanssa on niin rankkaa. Nyt olen ihan varma etten ikinä halua enää toista tuollaista riesaa, en millään ikäerolla ja antaisin melkein mitä vain jos voisin palata ajassa 5 vuotta taaksepäin ja tehdä niin monta asiaa ennen kuin pilaan elämäni. Mutta ei sitä tiedä ennen kuin sen itse kokee (minulla puhkesi lapsen myötä sekä paha fyysinen että psyykkinen sairaus, niitä en olisi mitenkään voinut ennakoida, sen lisäksi että mun elämä tosiaan meni pilalle ja lapsi on ihan kamala)

ikävuodet 25-35, kun lapseton vakityössä oleva voi nähdä maailmaa, nauttia elämästä ja kiireettömyydestä ilman että on pakko huomioida muita.

Nämä elämänsä parhaat vuodet hiekkiksellä viettäneet viettävät vanhuusvuotensa vanhainkodin vierastunneilla syöttelemässä joko omia tai appivanhempia elleivät jopa ota näitä ristikseen kotiinsa.

Mikäs siinä jos haluaa elää vain toisia varten ei itseään.

Mielelläni me lapsiamme ja vanhempiamme autamme, hehän ovat osa perhettämme. Vastaavasti me saamme huilaustaukoa aina kun tarvitsemme ja saamme nauttia kiireettömyydestä - maailmaa voi nähdä ja elämästä nauttia lastenkin kanssa (ja lasten takia) jos niin haluaa ja viitsii. Ei normaali välittäminen ole vain toisia varten elämistä, mutta mikäs siinä jos haluaa elää vain itselleen. Ainakin jos ei siellä vanhainkodissa sitten vaadi sukulaisia syöttämään vierastunneilla...

stressaantuvat kun lapselliset välttelevät työntekoa millon milläkin tekosyyllä ja vievät parhaat loma-ajatkin kakaroidensa hoito-ongelmiin vedoten.

meillä kyllä päin vastoin! Lapsettomat/sinkut ovat niitä, jotka monesti ovat maanantaisin "tosi kipeitä". Tai kauhea flunssa iskee to-pe. Itse olen aina ollut mielelläni juhlapyhinä töissä ja nyt oli eka kesä 4 vuoteen, että pidin lomaa yhteen menoon enemmän kuin 2 vkoa.

lapsettomuushoidot kielletään lailla ennen kuin AP kerkee siihen ikään.Älytön ajatus viivyttää lasten synnyttämistä vain koska voihan niitä tehdä hoidoilla myöhemmin.

Sairastumisesi ei ole lapsesi syy -hae apua ongelmiisi

saamisesta = hormoneista tai jostain johtui sairastumiset. Nyt olen parantunut ja apua on haettu, mutta tästä syystä mulla meni silti elämä suurimmaksi osin pilalle, ainakin ikävuodet 22-24, enkä uskalla koskaan hankkia enempää lapsia koska joutuisin samaan helvettiin kuin tuolloin.

t.24

se on antaa ne parhaat vuotensa maailman tärkeimmälle asialle!

mut en jaksakkaan..



Mutta sitä mä enemmän ihmettelen, että miten jotkut viitsii pilata ne elämänsä parhaat vuodet paskan miehen kanssa?



Se se vasta suurempi paha on kun ne lapset.

Miten niin PARHAAT vuodet???



Ainakin mun elämä oli ikävuosina 20 - 25 aika kaukana elämän huippukohdista. Opiskelua ja hanttihommia, ei lomia, pelkkää puurtamista aamusta iltaan ja viikonloput myös, mutta onneksi nuorena jaksoi :)

lapsen äiti. Elämä ei todellakaan mennyt lasten myötä pilalle, päinvastoin. Siihen aikaan oli pienet tulot ja asuntovelkaa, joten kotona viihdyimme.



Nyt palkka on parempi, asuntolaina on muisto vain ja aikuistuvien lasten kanssa on hauska matkustella ja shoppailla. Minusta tämä ollut hyvä järjestys tehdä asioita.

jotta sitten jos saan lastenlapsia, en toivon mukaan ole vielä aivan rollaattorikunnossa, vaan jaksan leikkiä lastenlasten kanssa.

Sellaista se on. Onneksi kenenkään toisen "parhaat vuodet" eivät ole pois sinun parhaista vuosistasi :D



Turhaan ihmettelet ja kyselet muiden parhaiden vuosista

Mä kyllä ymmärrän ap:ta sinänsä, kun muuttuuhan se elämä niin hurjasti, mutta jos lapsia haluaa, niin muuttuuhan se joka tapauksessa, missä vaiheessa ne sitten tekeekään.



Ja kyllähän se tavallaan tietyin osin menee jotain hukkaan kun kaikki ei ole niin enää mahdollista jne. jne. Mutta saa siinä sitten jotain tilallekin, ehkä näin vähän jälkeenpäin katsoen enemmän siinä itselleen sai, vaikkei sitä silloin tajunnut.

..

kyllä se elämä on auttamatta ohi. Kun pääsee taas baanalle 4-kymppisenä ei tarjolla olekaan enää niitä parhaita miehiä, vaan ne, ketkä eivät ole kellekään kelvanneet tai ne jotka on potkaistu pihalle ties monestako suhteesta.

Ja muutenkin, säälittävämpää näkyä kuin 4-kymppinen uutta nuoruuttaan elävä ex-teiniäiti.

ja kaikkialla muualla vietetty aika on hukkaan heitettyä aikaa?



Toki mä olen jäävi sanomaan tähän mitään, koska mä olen käyttänyt ne parhaat vuodet ja vähän enemmänkin "lasten tekoon", mutta siis... mitä hiton omaa elämää se on, että notkutaan räkä poskella baaritiskillä ja yritetään iskeä mahdollisimman monta miestä? Sitäkö te parhaista vuosistanne katkerat naiset oikeasti kaipaatte? Tehkää se ihmeessä, ei ne miehet siitä kummemmaksi ole muuttuneet, vaikka ovatkin vanhentuneet yhtä paljon kuin te. Kyllä sitä lapsenhoitajan saa vaikka maksettua, joten antaa palaa vaan. Kokeilkaa, niin ei tarvitse kadehtia sellaista, mitä ette tiedä.



Vai oiskohan kuitenkin syytä katsoa peiliin ja miettiä, miksi ihmeessä ajattelette pilanneenne elämänne sillä, että olette antaneet elämän toiselle ihmiselle?

niin on varsin nuori, kun ne lapset on jo aikuisia. Tai jos tykkää siitä, että on lapsia, ehtii niitä tehdä vielä toisen sarjan lisää sitten nelikymppisenä.



Itse sain ekan lapseni vasta vähän alle kolmekymppisenä ja sitä ennen elämäni oli sitä, että opiskelin päivät ja tein töitä illat ja viikonloput ja juhlin kohtuullisen ahkerasti. En juuri matkustellut, urheillut tai harrastanut muutakaan.



Nyt olen lähemmäs nelikymppinen, lapsia on neljä ja nuorin heistä on vauva. Lapsista huolimatta olen edelleen elossa ja nykyään matkustelemme aika paljon sekä lapsien kanssa että ilman (ei nyt tietenkään ilman vauvaa juuri tässä kohtaa), ehdin monta kertaa viikossa jumppaan yms., tapaan ystäviäni ja muuta sellaista. Sain vakituisen työpaikan heti valmistumisen jälkeen, vaikka pikkulapsia oli siinä kohtaan kaks. Olen ehtinyt olla paljon töissä ja vaihtaakin työpaikkaa. Lapsista huolimatta - ja pitkälti heidän ansiostaan myös tietenkin - elämäni on edelleen hauskaa.



Jos kuolee synnytykseen, on elämä ohi lapsien saamisen myötä. Tai jos kuolee henkisesti sinä ihmisenä, joka ennen oli ja elää elämäänsä pelkästään lasten kautta, voi olla myös aika ankeaa. On teillä vissiin vastenmielisiä lapsia - tai sitten ei niitä ollenkaan - jos ajattelette, että lapsien myötä elämä on ohi.

että jos on nuori, kun saa lapsia, on myös varsin nuori, kun ne lapset ovat isoja ja muuttavat pois kotoa. Ei nelikymppinen ole oikeasti niin vanha kuin parikymppisestä saattaa tuntua. Pidin itsekin parikymppisenä 27-vuotiastakin tosi vanhana, mutta nykyään en pidä edes viiskymppisiä vanhana.



t. 42

nuorempana en saanut

-

nuorna kyllä jaksaa monia asioita paremmin kuin 40 v äitinä, muuten en valita ( en ole ap)