Mulla on 30kg ylipainoa..mikä mua vaivaa kun en innostu laihduttamisesta?

kokemuksiesi jakamisesta! Aijonkin kokeilla nyt itse tuota asteittaista muutosta..Aina olen ajatellut että kaikki kerralla tai ei mitään, ja liikuntaa himona joka päivä jne..Nyt olen löytänyt itselleni mieluisen harrastuksen, mikä yllättäen olikin liikunnallinen. Sitä harrastan kerta viikkoon nyt alkuun. Ap

Olen 168 cm ja noin 93 kg. Kuulostaa ihan järkyttävältä. Mutta koitan syödä nyt paljon kasviksia, sekä liikkua edes vähän joka päivä. Minulla ei missään vaiheessa ole ollut suurta himoa makeaan, olin esim. raskausaikana yli 3kk täysin syömättä karkkia, limsaa ym. koska ei maistunut. Raskausaikana tuli painoa tasan 10 kg, joka kaikki myös synnytyksessä/synnytyksen jälkeisinä päivinä lähti. Tästä olen onnellinen.

Mutta miten vaikeaa on laihtua!! Välillä unohdan koko asian ja syön aika normaalisti, en murehdi ja olen onnellinen. Sitten huomaan jonkun valokuvan itsestäni jossa on kaksoisleuka, tai kamalan läskit kädet, ja olen kaksi päivää ihan maassa, kun havahdun huomaamaan minkä näköinen olen!

Jos masennun, niin sitten en ainakaan jaksa liikkua ja syödä terveellisesti. Joskus myös tuntuu, että "kärsin" turhaan, ei lähde grammaakaan vaikka joka päivä söisin tomaattia, porkkanaa yms. paljon ja lenkkeilisin. Voiko aineenvaihdunta olla hidas?? Tekisi mieli kokeilla sitä nutrausta. En imetä enää juurikaan, iltaisin vähän. Tietääkö joku, voiko silloin kokeilla nutraamista? Sain ajan neuvolaan, kun täällä ei ole ravintoterapeuttia, niin ihan terveydenhoitajalle. Tapaamme ensi viikolla, ja saan neuvoja.

täällä kirjoittelee alle 25-vuotias edelleen ylipainoinen, mutta nyt on jo 20kg lähtenyt ja ihan karppauksen ansiosta. itselleni on sopinut se kaikista parhaiten, koska sen avulla nimenomaan pääsee irti siitä sokerin ja pullamössön ikeestä. eka viikko-pari sokerivieroittautumista on aina vaikeaa, mutta sen jälkeen ei ihan oikeasti edes tee mieli vetää suklaata, karkkia, jäätelöä jne.



www.karppaus.info, lukekaa lisää



ja vähärasvaisten tuotteiden suosiminen imo ei auta pätkääkään.

on vaan niin vaikea noudattaa verrattuna tavallisene lautasmalli laihdutukseen. Vaatii enemmän vaivannököä tehdä ja miettiä ruuat kuin lautasmallissa ja mua ei vaan houkuta yhtään se että kaikki täysrasvaista,haluan raikasta..

Minulla tyssäsi 13kg jälkeen siihen, etten jaksanut vääntää kolmesti päivässä ruokaa, joka oli usein aivan erilaista kuin muun perheen sapuskat. Esim. säästösyistä muut söivät puuroa, minä proteiinia (toki halpoja munia, mutta silti) ja rasvaa (voi on melko kallista, oliiviöljystä puhumattakaan). Ja lisäksi siihen tarvitsi ne kasvikset jne. Tosi tylsää puuhaa pidemmän päälle, samoja safkoja jne.



Sekin oli ongelma, että vatsani ei kestä maitotuotteita (ei auta onko hyla/laktoositon, ei vaan kestä vaan sekaisin menee!), niin jäi välistä partaäijät, kermavaahdot jne. helpot ruoat. Kun ruokaan ei voinut lisätä kermaa/juustoa, siitä oli vaikea saada tarpeeksi rasvaa.

että aloitit tämän ketjun. Nyt minäkin saan vertaisktukea. Minulle on +50kiloa ja kerran olen nutrannutkin pois 20 kiloa.

Eniten laihtumisessa ahdistaa sen seurauksena tuleva positiivinen palaute eikä vain miehiltä vaan myös naisilta. Ahdistaa, että nyt kelpaankin muille vaikka olenkin ihan sama ihminen. Haluan saada ehdotonta rakkautta tällaisena kuin olen. Ja tämähän on seurausta tietysti siitä, että lapsena koin vanhempieni rakkauden ehdollisena ja erityisesti painosta riippuvana vaikka en nykymittareiden mukaan ollutkaan ylipainoinen lapsi.

Minttu

itse olen alkoholistiperheen lapsi. musta tuntuu, että olen samanlainen kuin vanhempani - he juovat ja minä syön mutta tunne on sama ja riippuvuus.

Niin tuttuja kertomuksia minullekin. Parikymppisenä laihdutin 40 kiloa ja oli järkyttävää, kuinka aloin yhtäkkiä kelvata niin monelle. En tarkoita viehätysvoimaa ja seksikkyyttä, vaan sitä, että varsinkin naisten silmissä sain yhtäkkiä ihmisarvon. Kokemukset eiitä, että olin vasta silloin ihminen, olivat osasyy ahmimiskierteen syntyyn.



Lihoin siis uudelleen. Myöhemmät laihdutusyritykset ovat stopanneet innostuksen puutteeseen tai liikaam huomioon, joka on nostanut ahdistavat tunteet taas pintaan. Kerran kun laihduin kymmenen kiloa, eräs työkaveri alkoi jatkuvasti toitottaa, ettå tuo "Maija" on laihtunut ihan VALTAVAN PALJON. Jossain työneuvottelussakin alkoi selittää ventovieraille neuvottelukumppaneille laihtumistani. Olin edelleen tietysti ylipainoinen ja shokissa painoni julkisesta riepottelusta.



Nyt olen yksi niistä palstallakin haukutuista läskeistä karppaajista. Pää voi paremmin, kun en ole enää hiilari- ja sokerikoukussa. En ole laihtunut paljon. Vaikeaa ei ole mikään muu kuin karppauksen salaaminen. En ole koskaan halunnut tehdä syömisistäni julkista asiaa muille. Uskon, että hiilareiden vähentämisestä voi olla apu monelle ahmimisesta kärsivälle.

Teille kaikille vielä yksi kohtalotoveri täällä kyselee... Oletteko lukenut Dr. Philin Painonpudotushaasteen? Siinä on ohjeet jotka varmasti toimivat. Hankkikaa käsiinne! Itsekin just luen sitä ja hyllä tuntuu helpottavalta. Kaikki tää on sieltä pääkopasta kiinni. Sitä kautta tää muutetaan. Jaksamista kaikille!

kirjoittaneita, kuten ap:ta, ja tavallaan sitten inhoan ja halveksin heitä.



Rakastan itsekin ruokaa; niin suolaiset kuin makeat herkut uppoavat - saatan leipoa pellillisen mokkapaloja, joista sitten itse syön suurimman osan jne. Mutta silti pidän painoni kurissa syömällä ENIMMÄKSEEN terveellisesti; useimpina päivinä viikossa en mässää vaan korkeintaan otan pienen herkkupalan.



Mielestäni ap ja muut tämän ketjun ylipainoiset edustavat sitä koulukuntaa, joka haluaa kaiken muttei halua antaa mitään - rakastavat syömistä mutteivät halua liikkua enempää, tai panostaa toisena päivänä terveelliseen syömiseen.



He haluavat viimeistään vuosikymmenen päästä yhteiskunnan terveyspalveluja lihavuuden tuomien sairauksiensa hoitoon vain siksi, koska heillä on OIKEUS olla nyt tuollaisia - he ennemmin ovat hakeutumatta hoitoon kuin näkevät itsensä terveydenhuollon rasitteena loppuelämänsä ajan.



Kauhean itsekästä.



Ja jos vielä otetaan tähän köyhä-rikas -aspektikin mukaan, niin on ihan törkeän moraalitonta vetää sokeria ja rasvaa kourakaupalla naamaan ja paskoa se sitten ulos, ja ylläpitää sillä sillä tavalla tavallista ihmistä enemmän hömppöelintarviketeollisuuden hyvinvointia. Varsinkin kun sekä tässä maassa että tällä pallolla on ihan oikeasti ihmisiä, jotka miettivät päänsä puhki mistä ja miten saisivat edes se yhden aterian päivässä!



Ja kuten joku muukin tähän ketjuun kirjoitti; yletön mässäily ja alkoholismi ovat yhtä vastenmielisiä ilmiöitä, joista kärsivien pitäisi ehdottomasti tehdä yhteiskunnalle ja lähimmäisilleen palvelus hakeutumalla hoitoon ennenkuin on liian myöhäistä.

Luepa ajatuksella vaikka ton 42:n kirjoitus ja mieti, miksi piti tähänkin ketjuun tulla halveksimaan ylipainoiaia. Eiköhän kaikki ylipainoiset ole jo tietoisia noista. Joo, syömishäiriöiset ovat itsekkäitä.

Mutta totuus on se että et varmaan itsekkään viihtyny kilojesi kanssa jotem eivät muutkaan sinua pidä kauniina. ja itse olen sitä mieltä että läskit ovat oksettavan vastenmielisiä. nimim. -17 kg

ihan vilpittömästi että missä kohtaa mässäilyä teille tulee hyvä olo mikä saa aina vaan jatkamaan?



Syön itsekin silloin tällöin herkkuja, toki se on yksi munkki tmv. Limpparia ei ikinä.

Jos menee yhtään liikaa makeaa niin olo on sitten karmea, turvottaa ja ällöttää. Olo on pinkeä ja tuntuu että räjähdän, niin henkisesti kuin fyysisesti

Mutta totuus on se että et varmaan itsekkään viihtyny kilojesi kanssa jotem eivät muutkaan sinua pidä kauniina. ja itse olen sitä mieltä että läskit ovat oksettavan vastenmielisiä. nimim. -17 kg

Miksi on velvollisuus olla kaunis? Jos et halua harrastaa seksiä kanssani, miksi minun pitäiei viehättää sinua? Jos en viehätä, olen oksettavan vastenmielinen?

Kaikista eniten ärsyttää se että valitetaan jatkuvasti läskeydestään. halutaan laihtua mutta ei voida päästää irti karkeista ja herkuista.. ei juma.. päättäkää mitä haluatte :D

psykologia hommaa tähän vääntää niin ihmisellähän on luontainen viehtymys makeaan makuun, joka syntyy ostittain jo äidin maitoa juodessa. Lisäksi ehkä lapsuudessa useaa ahmijaa on lohdutettu sokerilisilla herkuilla tai palkittu niillä..Itse jos joku asia surettaa ajattelen heti että "tekis mieli suklaata" Toisin sanoen "haenpa kaupasta ahmittavaksi suklaan kun harmittaa,se helpottaa ja tuo hyvän olon murheen keskelle hetkeksi ainakin"



Eli se hyvä olo tulee kun saa sitä pehmeää,makeaa herkkua suuhun,se rentouttaa ja sokerihan nostaa vireystilaa ja vaikuttaa jotenkin mielihyvä keskukseen aivoissa,ihan siis oikeasti. Tästä tulee helposti tapa josta vaikea opetella ulos,se mieli hyvä pitäisi saada muualta. Puhuinko ihan puuta heinää :)? Ap joka päätti alkaa elää terveellisesti, joka taas söi vaikka ja mitä vlopun aikana..

Ongelmanani on pääasiassa se, että en saa nautintoa ja mielihyvää elämässä enää mistään muusta kuin makean syömisestä. Yritän kuitenkin pitää tilanteen joissakin rajoissa.

On vaikea laihduttaa, koska silloin ei ole enää ollenkaan mielihyvän hetkiä.

Mullakin matkaa normaalipainoon noin 45kg. Enkä saa otettua itseäni niskasta kiinni, nytkin kesäaikaan olen lihonut 10kg, muutenkin ylipaino on tullut noin 4vuoden aikana, vaikka olen aina ollut pyöreä. Syöminen on mulle rentoutumista esim. illalla telkkaria katsoessa. Syön joka päivä herkkuja paljon ja usein salaa mieheltä ja lapsilta. Joskus pitää vaihdella kauppoja, kun hävettää ostaa aina samasta kaupasta herkut. Mullakin terveys huolettaa, tuntuu että puhisen koko ajan enkä jaksa harrastaa liikuntaa enkä koe sitä innostavaksi. Tiedonpuutteesta ei ole kyse. Jotenkin syöminen rauhoittaa? Syönkö, koska en tunne olevani "hyvä missään"?

Mullakin matkaa normaalipainoon noin 45kg. Enkä saa otettua itseäni niskasta kiinni, nytkin kesäaikaan olen lihonut 10kg, muutenkin ylipaino on tullut noin 4vuoden aikana, vaikka olen aina ollut pyöreä. Syöminen on mulle rentoutumista esim. illalla telkkaria katsoessa. Syön joka päivä herkkuja paljon ja usein salaa mieheltä ja lapsilta. Joskus pitää vaihdella kauppoja, kun hävettää ostaa aina samasta kaupasta herkut. Mullakin terveys huolettaa, tuntuu että puhisen koko ajan enkä jaksa harrastaa liikuntaa enkä koe sitä innostavaksi. Tiedonpuutteesta ei ole kyse. Jotenkin syöminen rauhoittaa? Syönkö, koska en tunne olevani "hyvä missään"?

Täällä joku jo kirjoittikin siitä, että mikään syy ei ole tarpeeksi painava siihen, että oikeasti lopettaisi mässäämisen. Itselläni on täysin samanlainen olo, olen kasvanut (kirjaimellisesti) hyväksymään ylipainon mukanaan tuomat ongelmat ja rehellisesti sanottuna en edes häpeile yhtään omaa painoani, olen niin sinut asian kanssa. Esimerkiksi diabetestä aikanaan pelkäsin kovasti, mutta viime aikoina olen huomannut ajattelenanu, että se on väistämättä tulossa. Älytöntä ajattelua! Toki olisi kiva, jos esimerkikse raskauden ja tulevan imetyksen seurauksena itsestään hupenisi kiloja pysyvästi, mutta olen täysin välinpitämätön kunnolla tekemään asialle jotain. Turhamaisuussyistä (miesten huomio, vaatteiden löytäminen helpommin) joskus toivon olevani laihempi, mutta hyvin harvoin edes ajattelen asiaa.



Joskus innostun miettimään mistä tämä välinpitämättömyys tärkeää terveysasiaa kohtaan johtuu. Yhden syyn koen olevan sen, että olen ollut pitkään parisuhteessa, jossa mieheni käytös minua kohtaan ei ole muuttunut 25kg painonnousun aikana juuri yhtään. Halukkuutta löytyy ja en koe mitään väheksyntää yms painoni takia, vaikka mieheni ihan julkisesti myös ihailee PALJON kevyempiä keijukaisia. Tavallaan siis kärjistetysti "syytän" mukavaa miestäni ylipainostani, vaikka todellisuudessa saattaisin yhtä hyvin olla 50 kg painavampi, jos tuntisin itseni huonoksi, hylätyksi ja ei-haluttavaksi.



Hyvä puoli omassa tilanteessani on se, että en ole monien tänne kirjoittaneiden tavoin piilosyöppö enkä häpeile itseäni, vaan kaikki herkuttlu on julkista. Uskon piilossasyömisen pahentavan ongelmaa siksi, että silloin asian alkaa kieltää myös itseltään ja saattaa ilmeisesti tulla olo, että salaisia ei lasketa. Tällä hetkellä tilanne on vielä omalla kohdallani onneksi se, että jos kuka tahansa kysyy, mitä olet syönyt tänään, vastaan täysin rehellisesti mitään pois jättämättä. En ahmi, vaan herkuttelen pikkumääriä päivän mittaan enkä kiellä itseltäni mitään. Paino tällä hetkellä 82 (olen 21vko raskaana, mutta paino ei ole vielä noussut sen myötä) ja pituus 163, Bmi huikeat 32. Paino onneksi pysynyt joitain vuosia samassa, eikä enää noussut lisää.



Pitkä juttu tuli taas, mutta asian pointtina oli kysyä olisiko jollain samassa tilanteessa olleella jotain tosi painavaa pelotetta?



Ja niille täydellisille laihoille, jotka on jotain ilkeää huudelleet väliin: Onko kaikki laihat/normaalipainoiset todella täydellisiä ja yhteiskunnalle ainoastaan hyödyllisiä?