Miksi tytärtäni kiusataan?

Riittää, että joku keksii osoittaa sormella ja joku toinen liittyy mukaan. Siitä se sitten lähtee vyörymään, eikä osata lopettaa. Nykyään kännykät ja netti pahentavat tilannetta, kun ei edes koulupäivän jälkeen saa olla rauhassa.



Onneksi tyttösi pääsee eri kouluun, mutta koittakaa valvoa, ettei kiusaaminen jatku ja että tyttö saa jotain tukea tuohon jo kokemaansa.

Nuoristakin ihmisistä löytyy niin paljon pahuutta, että melkein itkettää. :(



ap

Minä olin itse samanlainen ja yhdeksän vuotta kiusaajien hampaissa, mutta siitä voi selvitä. (: Voimia perheellenne!

Purkavatko omaa pahaa oloaan tytölle joka on voinut hyvin (esim. perhesuhteiden takia)?



Menestyykö tyttösi koulussa paremmin ja saa muut kateelliseksi?



Huomaatko rehellisesti jotain erilaista tytössäsi? En tarkoita, että oikeuttaa kiusaamiseen, mutta syyn löydyttyä voisi olla helpompi saada tyttöön lisää itsetuntoa ja voimaa vastustaa kiusaajien aiheuttamaa mielipahaa.



Keksityt valheet ja muut viittaa mielestäni kateuteen, meilläkin koulussa huomasi samaa aikoinaan.



Tsemppiä, 16v elää aikaa jolloin tollaiset asiat on tosi rankkoja! Toivottavasti kiusaaminen loppuu!

Purkavatko omaa pahaa oloaan tytölle joka on voinut hyvin (esim. perhesuhteiden takia)?

Menestyykö tyttösi koulussa paremmin ja saa muut kateelliseksi?

Huomaatko rehellisesti jotain erilaista tytössäsi? En tarkoita, että oikeuttaa kiusaamiseen, mutta syyn löydyttyä voisi olla helpompi saada tyttöön lisää itsetuntoa ja voimaa vastustaa kiusaajien aiheuttamaa mielipahaa.

Keksityt valheet ja muut viittaa mielestäni kateuteen, meilläkin koulussa huomasi samaa aikoinaan.

Tsemppiä, 16v elää aikaa jolloin tollaiset asiat on tosi rankkoja! Toivottavasti kiusaaminen loppuu!

On varmaan moniakin syitä ulkopuolisen silmin olla tytölle kateellinen, on ihan näpsäkän näköinen, hyvä koulussa ja pärjää urheilussakin. Toki kaiken sen takana on joitakin huonojakin asioita perheessämme tapahtunut.

Tarkoitin siis sitä, että ihmiset tosiaankin saa olla erilaisia ja silloin pitää tukea lasta siinä. Ei pitäisi olla huono itsetunto sen takia, jos on valtaväestöstä jotenkin eroava.



Itse silloin tällöin huomasin olevani syrjitty jo ala-asteella. Olin kaveripiirissä kuitenkin poikkeava siinä, että vanhempani oli onnellisesti naimisissa ja meillä ns. ehjä perhe. Ne jotka ajoittain oli hyviäkin kavereita toisinaan oli joskus täysin minua vastaan ja jotenkin käytöksestä huokui se, että saattoivat olla kateellisia siitä, että meillä oli isäkin kotona.



Enkä tarkoita sitä, etteikö yh voisi olla hyvä kasvattaja. Lähinnä kavereiden oma käytös sai pohtimaan asiaa näin.

Minulle tuli mieleen eräs toinen tapaus, eräs toinen tyttö, sanotaan häntä vaikka Jennaksi, jota kiusattiin tai jolle oltiin aika ilkeitä. Etenkin yksi tietty tyttö, sanotaan häntä tässä vaikka Niinaksi, oli inhottava.



Tytöt olivat nuorempia, 12-13 vuotiaita, 6. luokalla.



Jenna oli luokkansa suosituimpia tyttöjä, ja hänellä oli paljon kavereita, sekä tietysti se bestis-tyttöporukka, joiden kanssa oli eniten tekemisissä. Jenna oli luokkansa parhaita oppilta, sai kehuja ja kiitosta opettajilta ja esiintyi aina koulun kevät- ja joulujuhlien näytelmissä.

Sitten Jenna muutti uudelle paikkakunnalle. Koulu ja luokkakaverit vaihtui. Alkoi siis 6. luokka.



Ympärillä aikuiset, myös sellaiset jotka eivät Jennaa ennestään tunteneet, sanoivat että Jenna on niin valoisa ja iloinen ja nätti tyttö, että saa varmasti kavereita.

Niin Jennakin luuli.

Mutta hän joutuikin koulussa ilkeän kiusan kohteeksi. Etenkin Niina kiusasi; härnäsi, nimiettli, töni, veti vaatteista, nimitteli, saattoi kesken välitunnin tulla ja potkaista, vetää repun selästä tms.



eräälle leirille Jenna jätti lähtemättä, koska sinne tuli Niina ja toinen tyttö, Marjatta, joka oli aiemmin ollut Jennan hyvä ystävä, mutta nyt oli suuttunut ilman mitään syytä ja vetänyt Niinakin mukaan ja yhdessä tytöt olivat uhanneet että Niinan isoveli vetää turpaan Jennaa.



Niin alkoi ihota koko kaupunkia ja kaikkia sielä asuvia nuoria.. vasta kevätlukukauden loppupuolella Jenna tutusti yhteen toiseen tyttöön, ja tytöistä tuli ystävät. Tosin ystävyys ei jatkunut pitkään, välit viilenivät muista syistä..



Eikö olekin julmaa, Jenna parka. Valoisa, avoin, iloinen Jenna. Miksi? Olivatko he kateellisia?



Syy selvisi noin vuosi myöhemmin, kun nuoret olivAT yläasteella ja eri kouluissa.



Jennan entiset luokkakaverit eräässä tilanteessa muistivat: Ai niin JENNA! Mä muistan sen! Mä muistan ku se tuli meidän luokkaan!

Äänensävy oli sellainen, että minä kysyin, mikä siinä Jennassa oikein oli, että ette tykänneet..



Joukossa oli muutama, jotka tiesi että minä tunnen Jennan aika läheisesti, mutta yksi ei tiennyt sitä. Hän tilitti aivan suoraan (muiden nuorten nyökytellessä hyväksyvästi; näin on, totta):

"Se puhui ilkeästi kaikista ja oli ilkeä kaikille!"

Näin kiteytti tämä nuori sen, miksi he eivät tykänneet Jennasta.

He antoivat takaisin.

Eivät luokkakaverit olleet inhottavia - Jenna oli. Ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja sitä saa mitä tilaa.

Syy kiusaamiseen yms ja sille, etteivät he halunneet olla Jennan kanssa, oli se, että Jenna itse oli inhottava kaikille.



Selvisi myös, että Marjatta ja Niina suuttuivat Jennalla siksi, että Jenna rikkoi Marjatan ja tämän poikaystävän välit (no, 12-vuotiaiden seurustelu, mutta jotain ihastusta kuitenkin ja Jenna rikkoi sen suhteen). Marjatta kertoi minulle hyvin tarkasti sen, mitä tapahtui ja totesi lopuksi: "me oltiin bestiksii! Noin ei tehdä parhaalle ystävälle!"



Ja kyllä, Jenna oli myös leuhkinut perheensä hyvällä taloudellisella tilanteella, vaikka todellisuudessa se oli aika tiukka taloustilanne, Jenna vaan ei tiennyt sitä. Ei vanhemmat lapsilleen kaikkea kerro, joten Jenna rehvasteli materialla. Sekin oli yksi syy, miksi nämä muut nuoret eivät enää huolineet Jennaa joukkoonsa ja olivat hänelle ilkeitä.



Sillä hetkellä kun kuuntelee oman nuorensa tai läheisen nuoren kertomusta siitä, miten itse on viaton ja muut vaan kiusaa ja on inhottavia, tottahan sitä uskoo, mitäpä muutakaan.

Mutta sitten on se toinen totuus. Se, minkä nämä nuoret kertoivat, kun eivät tienneet että minä tunnen Jennan.



Entäs tuo tyttö, johon Jenna tutustui lukuvuoden lopulla? Hänellä on ystäviä edelleen aika paljon.

Yksi tapa saada ystäviä uudella paikkakunnalla tai uudessa koulussa, on olla oma itsensä. Jos "oma itse" on ylimielinen ja muita halveksiva, sellainen joka korottaa kaiken aikaa itseään - ja se tapahtuu nuorten keskuudessa aika pienillä jutuilla - joutuu äkkiä ulkopuoliseksi. Ei se, että on nätti ja pärjää hyvin koulussa - sellainen oli Jennakin - vaan se, että on ylimielinen, ilkeä , itseään täynnä, muka-vaatimaton, ja kaksinaamainen, aikuisten ja opettajien edessä jotain muuta kuin todellisuudessa on. Silloin joutuu hampaisiin.



Tämän opetti tapaus Jenna minulle.

Tiedätkö ap millainen lapsesi on porukassa? Uskoisin, että aika harvalla vanhemmalla on realistinen kuva siitä, miten lapsi käyttäytyy porukassa.



Onko tyttärelläsi kavereita? Onko kaveritilanne muuttunut kouluaikana?



Kiusaaminen on ikävää, mutta aina tarinalla on kaksi puolta. Tai niin monta, kuin on ihmisiäkin mukana.

Kiusaminen jättää jäljet. Ainakin minulla mein ihmisiin luottamus täysin ja sitä on vaikea saada takaisin. Hanki tytöllesi terapiaa jos mahd?

Miksi kiusataan..Olisiko kateus? Oman pahanolon purkaminen syyttömään tyttäreesi? Tee asiasta poliisi asia jos mahdollista.

Tiedätkö ap millainen lapsesi on porukassa? Uskoisin, että aika harvalla vanhemmalla on realistinen kuva siitä, miten lapsi käyttäytyy porukassa.

Onko tyttärelläsi kavereita? Onko kaveritilanne muuttunut kouluaikana?

Kiusaaminen on ikävää, mutta aina tarinalla on kaksi puolta. Tai niin monta, kuin on ihmisiäkin mukana.

Minäkin uskoisin että tyttö on viaton, ellei kyseessä olisi teini-ikäiset ja ellei olisi omakohtaisena opetuksena tapaus Jenna, josta kerroin.

Minusta oli todella kurjaa, miten Jenna ei voinut edes leirille mennä, kun olisi ollut siellä niin yksin.

Kysyin siis, että osallistuuko Jenna leirille. Hän sanoi hyvin murheellisena, ettei mene, koska olisi siellä aivan yksin; Marjatta ja Niina ovat suuttuneet, eivät ole hänen kanssaan, eivät puhu hänelle, ja hän tietää, että leirillä vetäisivät muut leiriläiset puolelleen ja hän olisi aivan yksin.

Kysyin, miksi he ovat suuttuneet.

Jenna oli aivan onneton ja aivan ymmällään, hyvin hyvin surullinen. Levitteli käsiään ja sanoi, ettei hän tiedä. Yhtäkkiä, ilman mitään syytä vain ..

Ihan ilman mitään syytä? Marketta kertoi, miten jossain koulun diskossa tai vastaavassa Jenna oli tullut hänen ja poikaystävänsä seuraan ja alkanut liehitellä poikakaveria. Räpsytellyt ripsiä ja keimaillut. Jenna oli hyvin nätti ja hoikka, Marketta pieni ja pyöreä, nätti kyllä Markettakin, mutta aivan eri kaliiberia kuin muotikuvista revästy pitkäsäärinen Jenna.

Sanoin Marketalle, että jos se ei tarkoittanut tms jne ym

ja sain vastukseksi puuskahduksen, että hän oli siinä vieressä ja näki! Ja Marketta imitoi tapahtuneen.

Hyvin oli Jennamaiset eleet, uskoin. Yritin puolustella Jennaa vielä, mutta kun näin sitten Jennan, annoin tulla tuutin täydeltä. Onneksi ei ollut oma lapsi, en tiedä miten olisin raastanut hiukset päästäni jos oma lapseni oli moisella tavalla käyttäytynyt.

Ap saa tietää tyttöään kohtaan johtuvan kiusaamisen, jos on mahdollisuus kysyä suoraan näiiltä kiusaajilta, että MIKSI?

Se vastaus voi kertoa jotain aivan muuta omasta tyttärestä kuin sen oman kuvitelman että oma lapsi olisi vain valoisa, empattinen, ystävällinen, ihana, urheilullinen, kaunis - kauniimpi kuin muut - ja syy syrjimiseen olisi kateus tai kiusaajien oma mitättmöyys tai riittämättömyys tai huonommat kotiolot / kasvatuksen puute ja empatian puute. Nämä voivat olla just sillä ap.n tytöllä, sitä vain ei omastaan usko - ei kukaan äiti!

Itse koulukiusattuna tiedän kyllä, miksi minua kiusattiin. Se sanottiin minulle lukuisia kertoja huutamalla ja kiljumalla, joskus kuiskaamalla oppitunnilla, että opettaja ei kuule. Kiusaajina toimi tietty ryhmä, mutta pian käytännössä kaikki. Tuntemattomat kaduillakin huutelivat, kun ryhmä levitteli "tietojaan".



MIKÄÄN ei oikeuta tönimiseen, vaatteiden repimiseen, eristämiseen ja syrjimiseen. Jos joku on inhottava, saahan siitä sanoa ääneen, antaa takaisin sanallisesti jne. mutta järjestelmällinen kiusaaminen ja haukkuminen, töniminen, vaatteiden repiminen on törkeää ja julmaa käytöstä.



Minua haukuttiin rumaksi. En ollut mikään koulun hemaisevin tyttö, tosin en pitänyt itseäni rumanakaan. Rumaksi silti haukuttiin. Pärjäsin myös hyvin koulussa. Siitäkin haukuttiin. Voin vannoa, että en ikinä kiusaajilleni sanonut yhtään poikkipuolista sanaa, en kehuskellut, en ylipäätään juurikaan heille puhunut, koska olin todella arka. Muistan kerran kertoneeni jotain juttua, jolloin tämän porukan johtohahmo ivali puheilleni. Silloin tajusin, että hän inhosi minua, ja sen jälkeen alkoi haukkkuminen. Vaikka miten kertaan tuota juttua (jota en siis kertonut hänelle vaan ala-astekavereilleni hänen ollessa siinä vieressä), en keksi yhtään syytä, miksi minua piti alkaa haukkua.



Viimeisen kerran minua haukuttiin, kun olin 20-vuotias ja olin kotipaikkakunnallani viettämässä kesälomaa yliopistossa. En tuntenut tätä nuorta miestä, joka viiletti pyörällä ohi ja huusi ruma. Tuntui käsittämättömältä, että joku AIKUINEN viitsi kiljua minulle tuollaista. Bussipysäkillä eräs vanha nainen hämmästeli, miten kamalia nuoret miehet nykyään ovat eikä voinut käsittää, miksi joku huutelee tuollaista kauniille, nuorelle naiselle. No, en kyllä kaunis ollut, mutta ei minussa ollut mitään silmiinpistävän rumaakaan, ja itseluottamusta olin saanut jo yliopistosta, joten en nyt tuosta enää niinkään pahoitanut mieltäni.



Inhoan sitä, kun kiusattua syyllistetään. Tottakai jokin asia laukaisi kiusaamisen. En pukeutunut muodikkaasti enkä meikannut juuri koskaan yläasteaikana. Olin arka ja pelkäsin, mitä muut sanovat ja huutelevat, joten varmaan hartiat lysyssä kuljeskelin kaikkialle. En puhunut muille kuin opettajille. Mielestäni mikään tästä ei oikeuta kiusaamiseen. Vaikka miten minun tapani kulkea, pukeutua tai käydä koulua ärsytti, se ei oikeuta huuteluun, ilkeilyyn ja syrjäyttämiseen.



Törkeintä, mitä kukaan voi sanoa kiusatulle tai tämän läheiselle, on käskeä katsomaan peiliin. KIUSAAMINEN EI OLE KOSKAAN KIUSATUN VIKA. Nuorillakin on ihan hyväksyttyjä keinoja kertoa toiselle nuorelle tai aikuiselle, jos joku toinen on tehnyt inhottavan teon. Niitä hyväksyttyjä keinoja ei ole huutelu, haukkuminen, töniminen ja ilkeily.

niin siis Marketta ja Marjatta ovat samat henkilöt tässä jenna-jutussa. mutta kun nimet ovat keksittyjä, en muista niitä ulkoa, menee sekaisin ja sinnepäin vaan, en voi kirjoittaa nuorten omilla nimillä!!! tapahtumat ovat kyllä totta.

usein eristettiin porukasta. Näin jälkikäteen analysoituna arvioisin syiden olevan:



- epävarma persoona

- sosiaalinen lahjattomuus

- rikkinäinen perhetausta

- poikatyttömäisyys (ts. vaatteet, meikit, ulkonäköjutut tulivat kuvioihin monta vuotta muita tyttöjä myöhemmin)

- naiset on vain niin bitch toisilleen

- luokassa jumittuu helposti rooleihin, joista murtaminen on tosi vaikeaa

Näin äitinä,oma poika vasta 6v.täyttää syksyllä 7.Häntä alettiin kiusaamaan vuosi sitten kun alkoi olemaan yksin ulkona.Nämä kiusaajat tyttöjä,haukkuu,irvistelee,arvostelee,laittoivat kirjeitä,muka toisten nimissä.aina kannellaan jos poikani on tehnyt,tai sanonut jotain,itse seuraan kun poikani on ulkona,piha ihann parvekkeen edessä.monta kertaa juteltu,varsinkin tämän pahimman kiusaaja tytön äidin kanssa,mutta hän vaan väittää ei meidän tyttö tee niin vai mitä,kulta.ainakun luulevat ettei aikuinen kuule sama alkaa,poikani ei saisi edes hengittää heidän läsnä oleessaan.Mitähän näistäkin tytöistä tulee isompana,toinen kahdeksan vuotta toinen seitsemän

MIKÄÄN ei oikeuta tönimiseen, vaatteiden repimiseen, eristämiseen ja syrjimiseen. Jos joku on inhottava, saahan siitä sanoa ääneen, antaa takaisin sanallisesti jne. mutta järjestelmällinen kiusaaminen ja haukkuminen, töniminen, vaatteiden repiminen on törkeää ja julmaa käytöstä.

Inhoan sitä, kun kiusattua syyllistetään. Tottakai jokin asia laukaisi kiusaamisen. En pukeutunut muodikkaasti enkä meikannut juuri koskaan yläasteaikana. Olin arka ja pelkäsin, mitä muut sanovat ja huutelevat, joten varmaan hartiat lysyssä kuljeskelin kaikkialle. En puhunut muille kuin opettajille. Mielestäni mikään tästä ei oikeuta kiusaamiseen. Vaikka miten minun tapani kulkea, pukeutua tai käydä koulua ärsytti, se ei oikeuta huuteluun, ilkeilyyn ja syrjäyttämiseen.

Törkeintä, mitä kukaan voi sanoa kiusatulle tai tämän läheiselle, on käskeä katsomaan peiliin. KIUSAAMINEN EI OLE KOSKAAN KIUSATUN VIKA. Nuorillakin on ihan hyväksyttyjä keinoja kertoa toiselle nuorelle tai aikuiselle, jos joku toinen on tehnyt inhottavan teon. Niitä hyväksyttyjä keinoja ei ole huutelu, haukkuminen, töniminen ja ilkeily.

Niin, mikään ei oikeuta inhottavaan käytökseen, ilkeilyyn, muita ihmisiä kohtaan.

Oliko Jennalla oikeutta olla inhottava muita kohtaan? Puhua ilkeästi muista ihmisistä? OLiko Jennalla huono itsetunto, että hänen piti yrittää haalia kavereita ympärilleen siten, että mollasi muita, niitä jotka eivät olleet paikalla? Tällä tavalla Jenna toimi entisessä koulussa. Hän vain oli tehnyt sitä jo päiväkoti-ikäisestä asti, ja ryhmä oli pysynyt pääpiirteittäin samana sieltä päiväkodista koululuokille asti, Jenna saanut siten pidettyä tietyn aseman luokassa, ja ryhmässä.

Uudella paikkakunnalla ja uudessa koulussa se ei toiminutkaan.

Jennan olisi pitänyt ottaa oma paikkansa ja oma asemansa uudessa yhteisössä - vaikkapa olemalla oma itsensä. Hänet olisi otettu siihen avoimin mielin, ilomielin.

Ja otettiinkin.

Mutta Jenna luuli, että hän saa automaattisesti sen paikan ryhmässä ja luokassa, mikä hänellä oli ollut aiemminkin. Ryhmän johtajan aseman, josta voi ilkkua muita.

Jenna ei ole minun tyttäreni eikä minun lapseni. Silti puolustin tyttöä. Otin yhteyttä kuraattoriin. Otin Niinan puhutteluun sen jälkeen kun kuulin, että marjatan kanssa aikoo usuttaa niinan veljen hakkaamaan Jennaa.

Jälkeenpäin sitten kuulin tuon toisenlaisen totuuden.

Oli kuulkaa nolo olo itsellä.

Tottakai Niina yritti puolustella, kertoi mitä ja millainen Jenna on, mutta en uskonut ja katsoin, että Jenna vain puolustaa.

Sanoin Niinalle, että ei Jenna ennen aikaisemmassa koulussaaan tällainen ollut, hyvin olette opettaneet hänet tavoille.

Todellisuudessa Jenna oli kuin olikin ollut aivan samanlainen aikaisemminkin. Tuttua käytösmallia hän vain toteutti nyt uudessa ympäristössä.

Tässä tapauksessA valitettavasti Jenna oli se kiusaaja, sillä erolla ettähän sai takaisin, uuden koulun oppilaat eivät hyväksyneet Jennan käytöstä. Koska kyseessä on nuoret, heidän tapansa "kostaa" oli antaa siis samalla mitalla takaisin. Ei enempää, mutta ei vähempääkään.

Jenna kävi myöhemmin tapaamassa entisiä luokkakavereitaan, sitä luokkaa, jossa oli ollut ollut suosittu ja ryhmän keulahahmo.

Luokka oli yläasteelle siirtymisen jälkeen hajonnut, oli kaksi pääryhmää, hän kävi tapaamassa kaveriporukkaa ja ex-luokkalaisiaan siis vuoden tauon jälkeen.

Ensimmäinen porukka sanoi tyrmistyneenä, epäuskoisena: "Et kai sä tuu tänne takaisin!" Toinen luokkaryhmä tokasi: "Mitä sä täällä teet!"

Ei siis mitään ilahduksen kiljahduksia: ihana nähdä, tuletko takaisin, mitä sulle kuuluu, ai kun sä näytät ihanalta (kuten aina ennen nämä tytöt olivat tätä viimeistä hokeneet). JennA OLi tosi pettynyt.

Ei Jenna ole mitään oppinut. Hän ei vaan tajua empatian perussääntöjä vieläkään. Hän on edelleen aika itsekäs, omahyväinen, siinä mielessä jännittävän mielenkiintoinen nuori ihminen, ettei hän löydä mitään hyvää sanottavaa mistään tai kenestäkään!

Ja aiheesta jos toisestakin on juteltu, kokonainen kesä, ja kaikki on tätä.

Jenna on nyt 16 v, eikä hän ole lainkaan muuttunut, ei oppinut, ei kasvanut, kehittynyt, syventynyt.

En usko, että tämän syvällisemmäksi Jenna koskaan kykenee kasvamaan.

Kyse ei ole pelkästään persoonasta, vaan myös kasvatuksesta, keskustelusta tai sen puutteesta ja siltä pojalta aika laajasta empatiakyvyttömyydestä.

En ala ruotimaan tarkemmin. Tiedän millaisia nuoret ovat, tietyllä tavalla aina vähän itsekeskeisiä, mutta jossain menee raja, jossain tullee vastaan kuitenkin se välittäminen itseään heikommista tai pienemmistä, jonkinalainen vastuuntunto tai se, että ajatellaan toista ihmisä, ja jos sitä vaan ei tule esille, ei millään osa-alueella, niin...

Jenna menestyy.

Hän on älykäs, näyttävän näköinen. Hän osaa vetää oikeista naruista, sosiaalisesti siten taitava. Mutta empatiaa hänessä ei ole yhtään sen enempää kuin pakastekalassa. Eikä sitä tule. Tunnen Jennan. Sinä et.

- olin aivan liian kiltti, en osannut antaa takaisin suullisesti tai muutenkana, kun törkeyksiä huudeltiin, menin mykäksi hämmennyksestä

- huonot vaatteet, köyhä koti, siitä sitä iloa piisasi kiusaajille

- olin aina heikompien puolella

- pärjäsin koulussa hyvin ja erittäin hyvin

- sievä, joskus jopa kaunis



Ja ihan toisin kuin tuo "Jenna" en tosiaankaan kiusannut, ollut ilkeä, ylimielinen.



Tärkeintä on tehdä kiusaajille heti selväksi, että suu suppuun nyt. Kiusaaminen loppuu, kun huomaavat että se ei hetkauta ja osaa antaa takaisin.

- jos joku sanoo lapselle, että ootpa ruma, niin lapsen pitää osata sanoa justiinsa takaisin, että mieluummin ruma kuin tyhmä

- jos kosketaan, tönitään, revitään, niin pitää saada suu auki ja armoton mekkala aikaiseksi. "Älä koske, lopeta se töniminen, opettaja hei, täällä tönitään" jne. Niin kovalla äänellä, että pystähtyy koko koulun piha.

- kuitenkaan ei pidä ryhtyä itse solvaajaksi, lopettaa vain kiusaaminen heti alkuunsa

jos lasta/nuorta kiusataan KAIKKIALLA, koulussa, harrastuksissa, eri piireissä jotka eivät ole keskenään tekemisissä, silloin todennäköisintä on, että lapsessa/nuoressa itsessään on syy eikä kyseessä olekaan kärsinyt pikku enkeli.



Ehkä ap lapsesi on vain ihan hirvittävä, itseriittoinen ämmä? Olisiko mahdollista? Ehkä hän itsekin kokee olevansa niin urheilullinen ja näpsäkän näköinen, että muita kannattaakin sitten lähinnä katsella nenänvartta pitkin?

Mutta ap:n lapsi ei kuulosta ihan siltäkään.



Toinen juttu on, että monet kokevat kiusaamisen eri tavoin. Jonkun mielestä se on harmitonta läppää, toinen kokee et nyt kiusataan.

että näillä palstoilla kiusatut ovat aina satumaisen kauniita, fiksuja, koulussa erinomaisesti menestyviä, urheilullisia, sosiaalisia, viattomia ja kaikkien kanssa toimeen tulevia?



Muistatteko itse kouluajoiltanne millaisia ne kiusatut OIKEASTI olivat?