Onko kellään täällä avioliittoa, jossa eletään lähes eriilistä elämää?

Matkat teen lasten kanssa, koska miehellä äärettömän harvoin vapaata samaan aikaan kanssani (muistaakseni vuonna 2001 olimme koko perhe yhdessä reissussa). Kotona nähdään todella harvoin, nytkin mies on mökillä, mistä palaa yöllä. Koen olevamme aviopari ihan yhtä paljon kuin muutkin, tämä vain on meidän tapamme elää.

Kämppiksinä eletään ja erillään matkustellaan. Tällä hetkellä meidän avioliitto on tällainen, en sitten osaa sanoa, että kuinka kauan jatkuu tällaisena vai laitetaanko kantapäät yhteen. Lapset matkustelevat vuorotellen jommankumman kanssa tai sitten ovat toisen vanhemman kanssa kotona. Sukulaiset ei tätä ymmärrä, meille ihan normihomma.

Vai onko se edes erillistä, eli koetteko kuitenkin voimakasta yhteenkuuluvuutta vaikka vietätte aikaa vähän yhdessä?



Kiinnostava aihe.



t. Yksi, joka mielellään tekisi lähes kaiken kylkikyljessä miehensä kanssa ;) (mikä ei tulevaisuudessa kuitenkaan ole mahdollista kun miehen työt vie reissuhommiin)

tai siis miehellä on elämä ja hän menee kavereiden kanssa kaikki viikonloput ja minä olen kotona lasten kanssa 24/7. 3 vuoteen mulla ei ole ollu iltaa että olisin päässy jonnee ja mies olis ollu lasten kanssa.



Välillä mietin miksi edes olen hänen kanssaan mutta kun en osaa lähteä enkä tiedä minne menisin jos lähtisin!

Mulla oli aiemmin vähän sama tilanne, että missään en käynyt ja aina vaan kotona törötin. Ei ollut kavereita ja miehen kanssa ei päässyt, kun ei ollut lapsenvahtia.



Sitten sain tarpeekseni ja pienin askelin aloittelin sen kuuluisan "elämän". Lähde ensin itseksesi vaikka päiväksi shoppailemaan, seuraavaksi elokuviin yms. siitä se rohkeus lisääntyy ja sitten uskallatkin jo matkustella itseksesi. Mulla se vei aikaa melkein 3 vuotta mutta nyt vasta alan nauttia elämästäni kunnolla.



Terveisin: 3

Vai onko se edes erillistä, eli koetteko kuitenkin voimakasta yhteenkuuluvuutta vaikka vietätte aikaa vähän yhdessä? Kiinnostava aihe. t. Yksi, joka mielellään tekisi lähes kaiken kylkikyljessä miehensä kanssa ;) (mikä ei tulevaisuudessa kuitenkaan ole mahdollista kun miehen työt vie reissuhommiin)

enkä halua tehdä perheestä vankilaa, jollainen se olisi, jos odottaisin miehelle sopivaa aikaa lähteä matkalle, elokuviin, teatteriin jne. Enkä jaksa aina sopia kaikkea kalenteri kädessä kuukausien päähän.

Anoppini on samanlainen kuin minä eli osaa elää elämäänsä kyselemättä mieheltä, mitä tehdään ja missän mennään ja saako näin tai noin tehdä. Mies kai alitajuisesti haki minussa äitiään eli naista, joka ei ripustaudu, ei vaadi, ei marise vaan elää täysillä, ehti se mies töiltään mukaan tai ei.

Nytkin mies on mökillä kalassa esikoisen kanssa, minä jäin pienempien kanssa kotiin, koska lapsen piti päästä kaverisynttäreille. Vaihtoehtona oli siis se, että koko porukka menee mökille (lapsi ei pääse synttäreille) tai kaikki jäävät kotiin (mies ja esikoinen eivät pääse kalaan). Nyt meillä "voitti" jokainen.

Mies tekee töissä pitkiä päiviä, minä olen työttömänä kotona (lapsi virikehoidossa). Kun sitten olemme kaikki kerralla kotona, tappeluksi menee- sovimme, miten kumpikin on vapaalla lapsen kanssa ja muun ajan olemme itseksemme, joskus illat yhdessä (katsomme leffaa jne.). Aidosti yhdessä oleminen on vaikeaa, ahdistavaa. Meillä on erilaiset käsitykset perhe-elämästä ja siinä missä mies laiskottelee eikä viitsi tehdä lapsen kanssa juuri mitään, minua raivostuttaa katsoa sitä vetelehtimistä ja niinpä olemme lapsen kanssa usein menossa.



Kumma kyllä, kun lapsi on poissa, tulemme miehen kanssa loistavasti juttuun...ja seksi on loistavaa.