Tunnustan: meillä on huonokäytöksinen lapsi

Voi toista! Elokuu on päiväkodissa rankkaa aikaa tavallisillekin lapsille, puhumattakaan niistä, joille muutokset rutiineissa ovat vaikeita kestää. Asiaa ei yhtään auta, jos koko ajan moititaan.



Minä en kyllä tekisi syömistilanteissa jostain salaatin ottamisesta numeroa. Omat lapseni ovat aina saaneet itse valita, mitä tarjolla olevista ruokalajeista lautaselleen ottavat ja syövät. Kun ruokailu on mukava pakoton tilanne, niin ruokakin maistuu paremmalta. Kasviksia nuo syövät hyvin, kokoliha ei tunnu maistuvan niinkään. Vähän mietityttää, josko meillä kasvaa tulevia kasvissyöjiä.



Ja tiedoksi 63:lle. Partioon ei oteta alle kouluikäisiä lapsia, kaikkein vähiten alle kouluikäisiä erityislapsia.

Neuvoisin teitä hakeutumaan tutkimuksiin yksityiselle puolelle, esim Helsinkiin NeuroMentaliin. Siellä on vankka asiantuntemus ko aiheista. Kyseessä ei ole huono kasvatus tai vahvatahtoisuus, vaan lapsella on eri "käyttöjärjestelmä" ja hän tulkitsee maailmaa eri tavalla kuin normit.

Julkisella puolella tutkimukset usein junnaavat ja diagnoosia ja apua on vaikea saada. Toivottavasti te saatte apua jostain.

Meillä on 4-vuotias tuittupää, ja usein illat (ja päivät) hirmuista tappelua aiheesta kuin aiheesta. Ei missään tapauksessa mitään noin pahaa kuin teillä, ja silti olen usein aivan veto pois ja hermot kireällä. Saat kaiken sympatiani täältä!

Koittakaa ihan oikeasti saada apua jostain. Minusta tuo kertomasi kuulostaa hurjalta ja luulen, että jokin diagnoosi olisi helpottavakin. Saisitte sitten apua arkeenne.

heti ollaan sysäämässä "ammattilaisten luo kuulemaan diagnooseja". Olen samaa mieltä kuin joku aiemminkin jo esitti eli jos vain voit pitäydy kotona ainakin vuosi pojan kanssa. Ilmoita hänet harrastuksiin esim. uinti, judo, yleisurheilu (kesällä), kenties jääkiekko, jalkapallo, suunnistus, partio. Tai jos musiikillista intressiä niin jonkin soittimen soittotunnille. Teetä ja anna tehtäviä joita voi ratkoa (tuon ikäisille vihkoja ja tehtäväkirjoja on myynnissä vaikka kuinka paljon).

Pidä kova ja ehdoton kuri päällä. Vaadi hyviä käytötapoja ja sääntöjen noudattamista ehdottomasti. Osallistuta myös kotihommiin (siivous ulkona ja sisällä, pyykin lajittelu, omien lelujen järjestely jne.) Pysy tiukkana vaikka kuinka yhmaisi ja raivoaisi. Ja ymmärrä, että lopputulos oln, kuten sen ikäiseltä voi odottaa.

Väitän, että tällaisen "kuurin" jälkeen, yhditettynä terveelliseen ruokailuun ja rytmiin alkaa tulosta syntymään. On todella raskasta vanhemmalle, mutta palkitsee ajanmyötä kun huomaat tuloksen.

Mutta kova ja ehdoton kuri kuulostaa aika kummalliselta ratkaisumallilta, kun puhutaan 4-vuotiaasta. Ymmärtäisin, jos kyse olis 14-vuotiaasta.

Mitään ei menetä, jos tutkituttaa lapsen, jos on huolestunut. Mutta paljon menettää, jos luulee että terveellisellä ruokailulla, rytmillä ja kovalla kurilla parantaisikin sen mahdollisen oireyhtymän, joka lapsella voi olla.

Terveellinen ruokailu ja selkeä rytmi eivät ole toki pahasta mitenkään vaikka as-lapselle mutta JOS lapsella on jokin oireyhtymä, hän ei tahallaan ole ilkeä ja tottelematon. Hän ei osaa toimia oikein ja siihen oppimiseen tarvitaan muutakin kuin vanhempien kova kuri.

t: kahden as-lapsen äiti

myös kirjaa Tulistuva lapsi. Todella hyvä.

...että lapsi uskoo. Perinteisesti isä karjaisee tai jyrähtää kunnolla, niin temput loppuvat. Tarkoitan nyt vain noita selkeitä kiukutteluja ja uhmaamisia. Kyllä niille on hyvä raja saada. Oletteko mahdollisesti kumminkin vähän liian lempeitä? Uskoisin, että addi tai assikin osaa ottaa kurista vaarin, itse kun olen mielestäni molempia mutta kiltti lapsi osasin olla.



Minusta pelkkä lempeä lapsen raahaaminen miljoona kertaa jonnekin pahimmillaan opettaa lapselle, että hän tosiaan voi teettää vanhemmillaan ihan uskomattoman määrän työtä ja viedä heidän aikaansa ja voimiaan muusta eikä se haittaa mitään... joskus tarvitaan sitä suuttumistakin.

...että lapsi uskoo. Perinteisesti isä karjaisee tai jyrähtää kunnolla, niin temput loppuvat. Tarkoitan nyt vain noita selkeitä kiukutteluja ja uhmaamisia. Kyllä niille on hyvä raja saada. Oletteko mahdollisesti kumminkin vähän liian lempeitä? Uskoisin, että addi tai assikin osaa ottaa kurista vaarin, itse kun olen mielestäni molempia mutta kiltti lapsi osasin olla.

Minusta pelkkä lempeä lapsen raahaaminen miljoona kertaa jonnekin pahimmillaan opettaa lapselle, että hän tosiaan voi teettää vanhemmillaan ihan uskomattoman määrän työtä ja viedä heidän aikaansa ja voimiaan muusta eikä se haittaa mitään... joskus tarvitaan sitä suuttumistakin.

Tässä ap:n tapauksessa en tiedä, mistä olisi apua, mutta noin yleensä ja etenkin meidän kotona olen päätynyt samaan... Jos kuljetan lasta kädestä pitäen sata kertaa jäähypenkille tai sänkyyn nukkumaan, on se lapsesta hauska leikki tai lopulta paremminkin ahdistava, koska olen silloin hänen tossunsa alla. En voi tietysti tehdä mitään muuta kuljettaessani lasta takaisin, ja luulen, että lapsesta on lopulta kurjaa, jos hän voi pompottaa muita. Siksi meillä oli aikanaan arestipaikkakin sellainen, ettei sieltä päässyt pois ennen kuin aikuinen tuli hakemaan, eikä kyllä arestia monesti tarvittu. Toista oli paljon kehutun jäähypenkin kanssa, josta tuli vain yksi ralli. Meillä ainakin lapset testaavat joskus, suutunko jostain asiasta, ja kun on joitain kertoja nätisti sanottu, suutun kyllä eli volyymi nousee, ja silloin lapset useimmiten lopettavat. Musta olisi ihan älytöntä leikkiä jotain viilipyttyä ja samalla opettaa sanallisesti, että suuttuakin saa ja se on normaali tunne.

Ap linjoilla taas...



Joku kysyi, mitä seurausta tulee huonosta käytöksestä. Tilanteiden mukaan vaihtelee, esim. ruokapöydässä pelleilystä annetaan kaksi varoitusta ja kolmannesta poistetaan pöydästä jäähylle (jossa ikätason mukaan minuutit, tällä hetkellä 4). Tämän jälkeen saa aikuisen luvalla tulla pois, kysytään että ymmärsikö miksi joutui jäähylle jne. jälkipuinnit. Hän pyytää anteeksi ja sitten halataan.

Sitten taas esim. lelujen paiskomisesta (2 varoitusta tässäkin) tai muusta häiriökäytöksestä menee jäähylle ja ne lelut, joita heitteli, takavarikoidaan loppupäiväksi. Hänellä oli mankka huoneessaan mutta toistuvista kielloista (ja selityksistä) huolimatta naarmutteli sen levyjä, joten mankka lähti kahdeksi viikoksi. Toimi; kaipasi musiikkia tosissaan ja otti vakavissaan cd-levyjen oikeanlaisen kohtelun.



Aika harvoin joutuu nykyään jäähylle, nuorempana ehkä enemmän kun emme osanneet ymmärtää käytöksen syitä kunnolla. Lapsella on vaikeuksia tunneilmaisussa, usein vain päätyy mököttämään ja kieltää, että mikään häntä vaivaisi. Olen pettynyt siihen, etten saa poikaa puhumaan, koska vaikka yritän melkein mitenpäin tahansa, lopputulos on se, ettei hän puhu minulle. :(



Mielestäni poika osaa erottaa vieraat tutuista. Oli pienenäkin vain tuttujen hoitajien kanssa (mm. muutama hyvin läheinen sukulainen) ja vaikka vierastaminen tuli myöhässä, se tuli kuitenkin. Nykyään vierastaa siten, että esim. bussissa jonkun istuttua pojan viereen poika hyppää heti pois ja tulee minun syliini/viereen (jos on tilaa). Menee ujoksi jne. Sitten taas naapureille ym. semi-tutuille juttelee jos minäkin, mutta aika uhmakkaaseen sävyyn, taas tuo "kädet lanteilla ja katse maassa, vakava puhe"-tyyli. Tutut päiväkodin hoitajat halaa ja suukottaa läpi, tosin päivästä riippuen (joskus häneen ei saa koskea, joskus taas olisi koko ajan suukottelemassa).



Olisi mukava kuulla ihan konkreettisia esimerkkejä siitä, miten voisin antaa lapsen päättää asioistaan enemmän. Hän saa esim. päiväkotiin lähtiessä päättää (sään sallimissa rajoissa, tietenkin) vaatteistaan mutta jossen vahdi vieressä ja/tai raahaa häntä väkisin eteiseen, hän ei pue niitä vaan juoksee karkuun kielloista huolimatta. Joskus joudun pukemaan hänet väkisin, siitähän huuto (ja ähkiminen) nousee!



ap

Tosin meillä lapsi jo 7v ja iän myötä elämä hänen kanssaan on selvästi helpompaa kuin 4-vuotiaana.



Ihan selvästi lapsellanne on jotain neurologisperäistä oiretta (arperger-piirteitä tms.) johon ei kasvatus ole syynä. En lukenut koko ketjua, mutta kyllä nuo tic-oireet, tilannetajun ja sosiaalisten taitojen puutteet ym. viittaa tosi vahvasti siihen. Ette te noita ole lapselle aiheuttaneet, mutta uskon että teitä ja lasta voidaan kyllä auttaa.



Tässä jotain vinkkejä, jotka toimineet meillä:



-Keskustele lapsen kanssa etukäteen tilanteista, joissa riski huonolle käytökselle on suuri (esim. kylään tai ravintolaan meno). Kerro, miten ja miksi ei ole lupa käyttäytyä huonosti ja että lähdette heti pois/joutuu jäähylle tms, jos huono käytös alkaa. Jos joku asia alkaa harmittaa, sen voi käydä kuiskaamassa äidille/isälle, ja yritetään yhdessä tehdä asialle jotain. Varmista, että lapsi on ymmärtänyt. Jos käyttäytyy silti huonosti, muistuta sopimuksesta ja jos ei lopeta, toteuta uhkauksesti. Jos tilanne menee hyvin, lapsi saa tietysti kehut.



-Juttele lapsesi kanssa myös jälkikäteen huonosti menneistä tilanteista. Ei vihaiseen sävyyn vaan anna ymmärtää, että teillä on yhteinen ongelma, johon etsitte yhdessä ratkaisua.



-Kerro lapselle usein, kuinka häntä rakastetaan yms. (torujen vastapainoksi) ja kehu aina kun siihen on aihetta.



-Muista, että lapsesi ei tarkoita pahaa, vaikka käyttäytyisi huonosti. Uskon että ainakin osaan tökeröstä käytöksestä syynä on lapsen hämmennys, kun ei keksi/ymmärrä miten tilanteessa pitäisi toimia. Hän ei myöskään "osaa" nolostua tai hävetä käytöstään samalla tavalla kuin lapset yleensä eikä häpeä siten toimi jarruna huonolle käytökselle.



-Hae apua, kuten olette tehneetkin. On ihan helpottavaa päästä puhumaan ammattilaisen kanssa, joka näkee ettei syy ole teissä. Meilläkin on toinen ihan erilainen (helppo) lapsi, jonka kasvattaminen on ollut tähän toiseen verrattuna erittäin helppoa.



-Aika auttaa. Meillä alkoi helpottaa, kun lapsi oli lähes 5-vuotias. Tietty edelleen on haasteita, mutta kyllä lapsi oppii ja alkaa ymmärtää enemmän ja keskusteleminen on koko ajan helpompaa.



Jaksamista ja tsemppiä!

saahan poika vastapainoksi RUNSAASTI positiivista palautetta ja läheisyyttä? Negatiivisuudesta tulee helposti kierre.



Tiukat rajat käytöksen suhteen ja runsaasti hyvää palautetta ja rakkautta, uskon että sieltä kuoriutuu poikanen, joka vielä haluaa miellyttää äitiään iloisesti :)

Joka päivä halitaan ja kerron, miten rakas hän on minulle (samoin isänsä suukottaa poikaa, kutittelee jne.). Poika on hellyyden(kin) suhteen omaehtoinen, neuvolassa viime vuonna hoitaja kiinni tähän huomiota ja antoi hyviä vinkkejä, miten päästä "lähelle" lasta päivittäin. :)



Pojalle luetaan paljon, joskus myös leikitään yhdessä vähäsen. Sen olen kuitenkin huomannut, että liiallinen touhuaminen hänen kanssaan tappaa pojan mielikuvituksen: hän alkaa haahuilemaan pitkin kotia eikä osaa aloittaa leikkiä tai jatkaa sellaista, johon tulee pienikin keskeytys. Niinpä olen systemaattisesti kieltäytynyt antamasta jatkuvaa huomiota ja kehoittanut menemään leikkimään. Jos valittaa tylsyyttä, en välitä siitä vaan sanon, etten voi olla avuksi (ja poika keksii yleensä itse tekemisensä).



Päiväkoti jatkuu huomenna ja olen melko stressaantunut jo valmiiksi. Päätin kuitenkin jo viime kuussa, etten aio ottaa niin raskaasti huonosti menneitä päiviä- ihan turhaa stressaan asioista, joille en kuitenkaan voi mitään! Päiväkodilla on oma tapansa hoitaa asiat, minulla omani. Yhtenäistä linjaa pidämme mm. jäähyjen sekä ennakoinnin suhteen, se riittäköön.



ap

Mulle on ollut tosi tärkeää, että en ala ajatella lapsestani negatiivisesti. Vaikka hän ei aina käyttäytyisi parhain tavoin, hän on hieno ja rakastettava lapsi, joka ei vaan geeniarpajaisissa ole saanut parhaita taitoja joissakin asioissa. Hän ei ole pahantahtoinen eikä itse asiassa edes itsekäs, vaikka sitä "asperger-pakettiin" usein tyrkytetään. 4-vuotiaan kasvu on vielä niin kesken, että käytöksessä voi vielä tapahtua pieniä ihmeitä. Jotkin taidot saattavat vain kypsyä hänellä myöhemmin, ja kirii niissä sitten toisia kiinni.

Sinulla oli tosi hyvä kirjoitus myös :).



Opettelen itsekin nyt tuota, etten "lyttäisi" poikaa mielessäni huonoina päivinä liikaa...sitten vaan ärsyttää enemmän ja olo muuttuu toivottomammaksi.



ap

Minusta teidän perheessänne ovat perusasiat kunnossa, vanhemmat ja lapset tietävät paikkansa eivätkä ongelmat ole kasvatuksesta kiinni. Kasvattamalla ne on silti ratkottava - ja mahdollisesti terapiasta saa apuja.



Vaatteiden valitseminen (tyyliin valitse kahdesta paidasta mieluisampi) toimi meidän omaehtoisella pojalla joskus alta kaksi vuotiaana. Nykyään annan hänen päättää paljon monimutkaisempia asioita. Viimeksi hän valitsi ajoreitin kangaskaupasta kotiin (ihan hyviä reittejä on useampia) ja hän valitsi sellaisen, missä mentiin rakennustyömaan ohitse.



Mites tämän nyt tiivistäisi: lakkasin miettimästä "kuuluuko" lapsen päättää tällaista asiaa ja mietin, "voinko antaa" lapsen tässä tilanteessa päättää tämän asian. Kuopuksen kanssa tuli sitten huomattua, että hänen ei kannata antaa päättää samaan malliin kuin tuon omaehtoisen esikoisen. Hän on tyytyväisempi, jos ei liikoja neuvottele.



Siirymätilanteita on meillä helpottanut 1) ennakointi, 2) aika ja lapsen ymmärryksen kasvu sekä 3) ns rastilista. Puhuttiin pojan kanssa miten ikävää on, kun tietyt tilanteet menevät aina tappeluksi. Sovittiin, että jos selvitään ovesta ulos tappelematta, niin piirretään aina rasti seinällä olevaan listaan. Kun niitä rasteja saatiin tarpeeksi (64), otettiin päiväkodista vapaata ja lähdettiin kahdestaan kaupungille lego-ostoksille. Sama juttu oli pukeutumisten kanssa.



Vanha sanonta sanoo, että kun kädessä on vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta. Siksi niin moni tarjoaa ratkaisuksi kurin tiukentamista, vaikka ongelmat johtuisivat jostain ihan muusta kuin vanhempien lepsuilusta.Minusta teidän perheessänne ovat perusasiat kunnossa, vanhemmat ja lapset tietävät paikkansa eivätkä ongelmat ole kasvatuksesta kiinni. Kasvattamalla ne on silti ratkottava - ja mahdollisesti terapiasta saa apuja.



Vaatteiden valitseminen (tyyliin valitse kahdesta paidasta mieluisampi) toimi meidän omaehtoisella pojalla joskus alta kaksi vuotiaana. Nykyään annan hänen päättää paljon monimutkaisempia asioita. Viimeksi hän valitsi ajoreitin kangaskaupasta kotiin (ihan hyviä reittejä on useampia) ja hän valitsi sellaisen, missä mentiin rakennustyömaan ohitse.



Mites tämän nyt tiivistäisi: lakkasin miettimästä "kuuluuko" lapsen päättää tällaista asiaa ja mietin, "voinko antaa" lapsen tässä tilanteessa päättää tämän asian. Kuopuksen kanssa tuli sitten huomattua, että hänen ei kannata antaa päättää samaan malliin kuin tuon omaehtoisen esikoisen. Hän on tyytyväisempi, jos ei liikoja neuvottele.



Siirymätilanteita on meillä helpottanut 1) ennakointi, 2) aika ja lapsen ymmärryksen kasvu sekä 3) ns rastilista. Puhuttiin pojan kanssa miten ikävää on, kun tietyt tilanteet menevät aina tappeluksi. Sovittiin, että jos selvitään ovesta ulos tappelematta, niin piirretään aina rasti seinällä olevaan listaan. Kun niitä rasteja saatiin tarpeeksi (64), otettiin päiväkodista vapaata ja lähdettiin kahdestaan kaupungille lego-ostoksille. Sama juttu oli pukeutumisten kanssa.



Vanha sanonta sanoo, että kun kädessä on vasara, kaikki ongelmat näyttävät nauloilta. Siksi niin moni tarjoaa ratkaisuksi kurin tiukentamista, vaikka ongelmat johtuisivat jostain ihan muusta kuin vanhempien lepsuilusta.

Itsellä nelivuotias omatahtoinen tytär, lienee kuitenkin ihan "normaali". Tämän ja kolmen edellisen kanssa luovimme ongelmattomille alueille. pyöräilemään, liikennepuistoon, uimaan, leikkipuistoon, kävelylle luontoon, kotieläinpuistoon tahtoiässä. Kun ympärillä on lasta kiinnostavia asioita, vanhemmatkin saavat positiivisia kokemuksia.



Media-aika kortille, mutta tv2:n "älä ole pelle" ja huumori auttoi sääntöjen rikkomisien kanssa ja puhun nyt ihan järkevistä säännöistä, liikennesäännöistä, terävistä esineistä jne.



Syliaikaa tarjotaan ja lapsi sitä joskus ottaa vastaankin. Joskus väsyneenä (esim pesulta tultaessa) lepää hetken pyyhkeessä sylissä ja jaksaa sit taas. Jos on eikä-hetki, niin kaikki puhe on kiellettyä, mutta keksin saattaa ottaa, senkin sopivalta henkilöltä :-).



Minä mitään diagnooseja omalle lapselle osaisi tehdä. Enkä ole aina positiivinen esimerkki. Mutta kyllä pitää olla hetkiä, jolloin kaikki sujuu.

Pesetkö illalla kasvosi ensin vai hampaasi.

Laitatko vasemman sukan ensin jalkaan vai oikean. Vietkö pyykkikoriin paidan vai sukat? Otatko lusikan vai haarukan?

Juotko maitoa vai vettä?

Korjaatko leikkimisen jälkeen ensin legot vai palapelin? jne....

KYSY pojaltasi enemmän, arvosta mielipidettä. Omalla tyttärelläni sai ihmeitä aikaan, kun aloin kysyä mielipidettä myös "aikuisten asioissa", esim. remontin yhteydessä tapetin valinnassa. Arjessa kysyn esim. mitä/kumpaa ruokaa tehdään, kumpaan kauppaan (kahdesta tutusta) mentäisiin jne. HUOM! Valinnan täytyy kelvata, jos se on vaihtoehdoksi annettu!



Anna myös VASTUUTA. Pyydä vaikka kantamaan roskapussi, hakemaan sinulle jotakin jne. Kyllä varmasti tuntuu pojasta hyvältä onnistua ja auttaa. Ei ole mitään lapsen hyväksikäyttöä ;).



Onko lapsi ainoa? Silloin helposti jää junnaamaan johonkin vaiheeseen, eikä näe että lapsesta olisi jo menemään eteenpäin... Näin ainakin minulla oli.

joka sanan olevan totta.

Uskoisin myös, että pojan käytös muuttuisi jo puolessa vuodessa jos poika saisi kasvaa rauhassa kotona äidin läheisyydessä. (Mutten tietenkään sanoisi tätä koskaan ääneen...).

ps. Ja en, en ole edes viiden lapsen kotiäiti, vaan raskaanaoleva, työssäkäyvä nainen.

Todennäköisesti paras olisi että jäisit kotiin hänen kanssaan ja kasvattaisit itse ainakin noin vuoden ajan. Laittaisit tiukat rajat ja rikkeistä rangaistukset. Pyhittäisit tähän vuoden. Sen lisäksi kerhoon pari kertaa viikossa ja joku säntillinen harrastus, jossa tiukat säännöt. Ongelma voisi olla siinä että poika on sekaisin koska päivähoidossa löysemmät säännöt (pääsevät helpommalla voimakastahtoisen kanssa antamalla periksi). Lapsi tarvitsee tiukat rajat ja säännöt, jotta ei mene sekaisin. Kertokaa muutkin, tämä oli vain minun ehdotus, ja ehkä mahdoton toteuttaa.

Pojalla on jonkin verran vastuuta ja esim. tänään vei sen roskapussin (oli pakko, minulla kädet täynnä). Ihan mielellään auttelee ja yritän aina ottaakin mukaan esim. ruoanlaittoon. Kysyin välipalalla että mitäs hänen tekisi mieli syödä. Pyysi lihakastiketta, joten sitä syötiin.



Minulla ei ole mahdollisuutta jäädä kotiin enkä usko, että se hyödyttäisi kohta eskari-ikäistä muutenkaan. Hoitopäivät ovat melko lyhyitä, noin kuusi tuntia päivässä (teen työtä kotoa käsin) ja sen päivän aikana saa kuitenkin ikäistään seuraa, oppii uusia taitoja jne. Poika käy pienryhmää eli sikäli myös ihan hyvä tilanne hoitopaikan suhteen.



En tosiaankaan aina näe eteeni tuon lapsen kanssa ja ehkä suhtaudun häneen joskus odottamalla liikoja ja joskus taas kuvittelemalla, ettei hän osaa jotain juttua johon valmiudet on jo.



ap

Poika on ikäisiään edellä esim. palapelien rakentelussa, tekee tällä hetkellä lähemmäs sadan palan pelejä omasta kiinnostuksestaan...samoin lautapelit kiinnostavat kovasti, kirjoja jaksaa kuunnella vaikka kolme tuntia putkeen. Puhuu mielummin aikuisille kuin lapsille, näistä ei tunnu välittävän eikä sellaista normaalia kanssakäymistä oikein synny. Saattaa aloittaa keskustelun muttei osaa sovitella vaan esim. törmää kahden muun leikkitilanteeseen ja toteaa jotain, mitä on itse ajatellut tekevänsä (eikä esim. "voinko tulla mukaan"). Käsittää väärin toisten elkeet ja toisaalta antaa liian helposti periksi, toisaalta on liian itsepäinen.

ap

Joka on vahvasti aspergeroireinen. Kannattaa lukea aiheesta.

t: kahden as-lapsen äiti