Lue keskustelun säännöt.
Tunnustan: meillä on huonokäytöksinen lapsi
06.08.2011 |
En ole varma, mitä teen väärin, sillä kotona on suht kiltisti (mitä nyt tekee pahojaan selän takana, rikkoo tavaroita ja kirjoja eikä näytä pahemmin välittävän) ja joutuu kyllä aiheesta heti jäähylle. On rajat, on selitetty asiat ikätasoisesti (poika on 4). En ymmärrä.
Kylässä levoton, mutta peruskiltti poika pärjää muiden lasten kanssa tyydyttävästi. Osaa olla etenkin pienten kanssa nätisti, tulkitsee kuitenkin tilanteet usein väärin ja joutuu kiusatuksi isompien toimesta. Päiväkodissa puree ja lyö muita, yrittää pomottaa ja uhittelee naama rumassa irveessä. Lapsi on jo niin huonossa maineessa, että vaikka onkin pienryhmässä, kiusaamista esiintyy silti...olen puhunut pojalle että sitä saa mitä tilaa, mutta eipä tunnu välittävän. Aiemmin itki sitä kun kukaan ei leiki kanssaan, nykyään pahastuu ja mutristaa naamansa kiukkuisena.
En voi viedä poikaa kahvilaan, ravintolaan tai minnekään, missä on vaarana joutua muiden ihmisten sekaan. Viimeksi otin riskin ja hain mukaan muutaman munkkipossun kahvilasta ja poika onnistui suuttumaan ystävälliselle kassalle sen kahden minuutin aikana- kassa kun erehtyi kysymään pojalta että syökö hän munkkipossunsa heti vaiko kotona ja poika pisti kädet lanteilleen, otti vihaisen ilmeen ja huusi takaisin "MINÄHÄN EN SYÖ YHTÄÄN MITÄÄN!!". Tämän jälkeen käänsi selkänsä. Olisin voinut kuolla häpeästä...tietenkin lähdimme pois ja toruin poikaa + ihmettelin että mikä häntä harmitti noin, kun piti kivalle kassalle huutaa rumasti. Poika tokaisi hiljaa "ei mikään".
Tuo temppu toistuu ihan joka kerta. Joo, 4-vuotias on uhmassa, mutta onko tuo enää sitä? Poikaa kuvataan päiväkodissa "omaehtoiseksi" eivätkä oikein saa kuria häneen, antavat erivapauksia mielestäni liikaa. Sitten valittavat minulle tietenkin kaikesta...ja hokevat, miten toimivat tietyissä tilanteissa. Minä en näillä tiedoilla tee yhtään mitään, sillä olen niitä kohta jo vuoden kuunnellut ja käyttänyt itsekin kotona...olo alkaa olla toivoton.
Päiväkoti on sitä mieltä, että meillä ollaan liian tiukkoja. Minusta päiväkodissa lepsuillaan ja pahennetaan ongelmaa. Kotona ei todellakaan karjuta kuin vähäpäiset (mitä poika tekee), siksi en ymmärrä mistä poika tuon käytösmallin on saanut. En koskaan mustamaalaa päiväkotia tai heidän tapojaan, tiedän miten tuhoisaa se on.
Otan vastaan neuvoja tilanteeseen, kauhistelua saan muiltakin. Kiitos.
Kommentit (75)
Jos kärsii seuraukset mielellään niin, seuraus ei ole silloin oikea. Eli rangaistuksena toimii vain se, joka merkitsee lapselle. Esim. jäähypenkki keskellä kauppaa, lempilelun menetys, tms. ja mitä nuorempi, sen välittömämpi seurauksen tulisi olla, ei kovinkaan nuori osaa kuvitella karkkipäivän menetystä, jolla monet uhkailevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...toki vielä viimeinen varoitus ennen sitä. Näin ennen vanhaan tehtiin kilttejä lapsia alta viidessä minuutissa. Toimii edelleen. Ei raivonpuuskassa vaan harkiten ja rakkaudella. En usko, että tulet keneltäkään ammattilaiselta saamaan likikään yhtä tehokasta apua. Et huijaa vitsan kanssa vaan vaadit lupauksen, että kiukuttelu loppuu tai ett poika sitä ainakin yrittää. Ja tiedostat ettei tämä ole mitään sairasta vaan lähes sääntö vielä ennen vanhaan noin käyttäytyvien lasten kanssa. Se on hänelle itselleen todella tarpeen. Älä jätä lastasi impulssiensa armoille, joita hän ei saa hallintaan itse.
...toki vielä viimeinen varoitus ennen sitä. Näin ennen vanhaan tehtiin kilttejä lapsia alta viidessä minuutissa. Toimii edelleen. Ei raivonpuuskassa vaan harkiten ja rakkaudella. En usko, että tulet keneltäkään ammattilaiselta saamaan likikään yhtä tehokasta apua. Et huijaa vitsan kanssa vaan vaadit lupauksen, että kiukuttelu loppuu tai ett poika sitä ainakin yrittää. Ja tiedostat ettei tämä ole mitään sairasta vaan lähes sääntö vielä ennen vanhaan noin käyttäytyvien lasten kanssa. Se on hänelle itselleen todella tarpeen. Älä jätä lastasi impulssiensa armoille, joita hän ei saa hallintaan itse.
Ihmisiä ei hakata. Varsinkaan lapsia. Itse tunnut olevan impulssiesi armoilla. Ilmoitan ip-osoitteesi poliisille ja saavat hoitaa lastensuojelun tukimaan meininkisi.
aika todennäköisesti ratkaisee ongelmasi. Kaikki lapset eivät kypsy samaan tahtiin.
Eli kysessä eivät olleet ns. "normaalit" käytösongelmat? Tosin nuo "jännittyneisyyspurkaukset" ovat meilläkin tuttuja, mutta en pidä niitä epänormaaleina. Ajattelen, että lapseni on jonkin verran jäljessä sosiaalisten taitojen kehityksessä eikä osaa vielä suhtautua niin intiimiin tilanteeseen. On sitten edellä joissain muissa jutuissa, solmujen teko on muuten yksi intohimo :). Siskonsa on vastakohta; sosiaalisesti hurjan taitava, mutta heikko hahmotusasioissa jne.
Yksi ongelma tässä on, että nyky-yhteiskunnassa lapset laitetaan normaalikäyrille. Kaikki poikkeava herättää sitten vanhemmissa syyllisyyden tunteita ja ylianalysointia. Ongelman ydinhän tässä tosin on jaksaminen ja huoli lapsen pärjäämisestä.
Toivottavasti teille löytyy apua tai asia rauhoittuu itsestään lapsen kypsyessä. Jossain määrin tämä on varmaa. Jaksamista, positiivisuutta ja lämpöä sen persoonallisen pikkumiehen hyviä piirteitä kohtaan :).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja 26 olikin tuonut asian essiin. Samaa mieltä. Jaksamista. =)
Jos kärsii seuraukset mielellään niin, seuraus ei ole silloin oikea. Eli rangaistuksena toimii vain se, joka merkitsee lapselle. Esim. jäähypenkki keskellä kauppaa, lempilelun menetys, tms. ja mitä nuorempi, sen välittömämpi seurauksen tulisi olla, ei kovinkaan nuori osaa kuvitella karkkipäivän menetystä, jolla monet uhkailevat.
... kun ottaa lapsen _kaikki_ lelut pois, ja selittää, miksi näin kävi. Leluja ei luvata takaisin palkinnoksi hyvästä käytöksestä, mutta totta kai annetaan sitten aikanaan. Idea on, että vältyttäisiin lahjomasta lasta käyttäytymään hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän poika tosin käyttäytyi päiväkodissa hyvin/kohtuullisesti, mutta puistoissa tai kotona pikkusiskoa kohtaan ei.
Aika auttoi meillä. Poika on nyt 8 v ja satunnaisesti koulussa tapahtuu jotain, mutta ihan normaalin rajoissa.
Kasvattajina olemme tuttaviin verrattuna ehkä tiukkoja, mielestäni emme liian. Kasvatustyyli on pysynyt samana, vaikka aikoinaan tuntui, että mitään sillä ei saavuteta... Eipä osattu muuttaakaan tyyliä, eikä muut vaihtoehdot tuntuneet paremmilta.
Meillä poika on myös pienestä saakka viihtynyt enemmän aikuisten kanssa. Keskustellut kaikesta ja paljon, vaatinut erittäin paljon huomiota, oppinut lukemaan tosi aikaisin ja lukenut PALJON.
Poikamme on aina ollut kiinnostunut "tiedollisista" asioista: miten maailma toimii, millaisia hyönteislajeja on olemassa, mitä tapahtuu jos sekoittaa aineita x ja y.... Sekä filosofisista kysymyksistä. Sen sijaan hän ei koskaan ole leikkinyt mielellään (pois lukien lautapelit ja legot). Tuntuu, että on ollut eri aaltopituudella toisten lasten kanssa. Niin on enimmäkseen vieläkin, mutta yksi hyvä ystävä on onneksi löytynyt :)
En halua vähätellä ap:n ongelmaa, ja on todella hyvä, että asiaa selvitetään ja että itse haluatte löytää ratkaisuja. Mutta vaikka ei mitään tukikeinoja ja apuja löytyisikään, niin saattaa siis korjaantua ihan itsestään. Tsemppiä siihen saakka!
Ross W. Greene: Tulistuva lapsi.
Meillä SI-lapsi ja tuota kirjaa lukiessa olen saanut monta ahaa-elämystä ja ymmärtänyt asiaa enemmän lapsen näkökulmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
.. saivat miettimään mahdollista Tourettea, johon saattaa liittyä myös haastavaa käyttäytymistä. Suosittelisin lastenneurologin tai neuropsykiatriasta kiinnostuneen lastenpsykiatrin konsultaatiota.
Kyllä sekä teillä, että erityisesesti lapsella on oikeus diagnoosiin. Oikea sellainen, kun yleensä avaa lisää tukimuotoja ja varhaiskuntoutus on erityisen tehokasta. Pyydät teidän neuvolalääkäriä kirjoittamaan lähetteen oastotutkimuksiin, missä moniammatillinen tiimi lapsen tutkii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap linjoilla taas.
Niin, käymme perheneuvolassa saamassa tukea pojan kasvatukseen. En vaan tiedä mikä minussa tai miehessä on vialla, sillä yhtäkään konkreettista neuvoa emme ole saaneet tämän puolen vuoden aikana ja alamme väsymään samaan "rutiinit, ennakointi"-jauhamiseen. Rutiinit ON, ennakointi ON- siirtymistilanteet ovat pojalla lähes mahdottomia ja etenkin päiväkodissa rupeaa riehumaan (esim. ravistelee päätään rajusti) näissä tai sitten rähisee inhottavasti, kieltäytyy lähtemästä ulos vaikka sinne äsken olisi halunnutkin.
Mietin tuota, että 4-vuotiaan tulisi erottaa paikat toisistaan. Olen samaa mieltä mutta meidän poika ei taida erottaa...jos esim. menee isänsä kanssa bussilla metron sijaan, ahdistuu ja valittaa miehelleni kuinka "äidin kanssa mennään metrolla". Sitten taas minua muistuttaa kuinka "voidaan mennä bussilla, koska isäkin menee". Lapsella ei todellakaan ole sanomisvaltaa näihin asioihin, mutta hyvin usein yrittää päättää ja ns. kävellä aikuisten yli. Tästä tulee joka kerta toruja ja muistutus siitä, että lapset eivät meidän perheessä määrää. Sitten tietenkin loukkaantuu, mutta tähän emme kiinnitä huomiota.
Päiväkodissa on omat tapansa, kotona omat. Niissä on eroavaisuuksia mutta muutosta ei ole tapahtunut kummassakaan paikassa- silti pojan on vaikea ymmärtää että kotona ei tarvitse tehdä jotain asiaa ihan samalla tavalla kuin päiväkodissa ja toisaalta vaatii usein päiväkodilta sellaista, mikä onnistuu vain kotona.
Ei nuku päiväunia, pureskelee sormiaan ja kynsiään. Levoton, tic-oireita. Jää "junnamaan" tiettyihin liikeratoihin ja etenkin väsyneenä hyräilee/päristelee/laulelee ihan koko ajan. Rauhoittelu (hyssyttely, silittely, kuiskaaminen jne.) ei tehoa koskaan, saa aikaan yleensä sen että poika jähmettyy ja puristaa itsensä jännittyneeksi -> virnuilee ja "räjäyttää" energiansa jollain rajulla liikkeellä.
En tiedä, voiko tästä enää juuri tiukemmaksi mennä. Minulle on puhuttu paljon huonon käytöksen kierteestä, mutta mitä tässä muka pitäisi tehdä? Positiivisesta huomiosta on onnessaan, negatiivisesta ei tunnu välittävän. Teoillansa on aina seuraukset, silti helpotkin säännöt (esim. "sängystä ei tulla pois leikkimään illalla") joudutaan toistamaan ihan joka päivä. Tämä on mielestäni huolestuttavaa, mutta ikänsä vuoksi pojan käytös saa aikaan ammattilaisissa väheksymistä.
ap
oma poika oli aivan mahdoton 7v ikään asti. joka asiasta väänsi, käänsi ja kiukkusi, ei keskittynyt. tämä yleensä kotona, muualla osasi käyttäytyä. sitten kuin taikasauva olisi heilahtanut kouluun mennessä ja tilalle tuli aivan eri poika. oppimisvaikeuksia oli hahmotushäiriön takia koulussa ja siitä joskus kiukkukohtauksia, mutta normi elämä muuttui aivan täysin. kai se oli joku semmonen pienen ihmisen henkinen kypsyminen. odottele ajan kanssa ja olkaa kärsivällisiä ja tehkää parhaanne.
...toki vielä viimeinen varoitus ennen sitä. Näin ennen vanhaan tehtiin kilttejä lapsia alta viidessä minuutissa. Toimii edelleen. Ei raivonpuuskassa vaan harkiten ja rakkaudella. En usko, että tulet keneltäkään ammattilaiselta saamaan likikään yhtä tehokasta apua. Et huijaa vitsan kanssa vaan vaadit lupauksen, että kiukuttelu loppuu tai ett poika sitä ainakin yrittää. Ja tiedostat ettei tämä ole mitään sairasta vaan lähes sääntö vielä ennen vanhaan noin käyttäytyvien lasten kanssa. Se on hänelle itselleen todella tarpeen. Älä jätä lastasi impulssiensa armoille, joita hän ei saa hallintaan itse.
Ihmisiä ei hakata. Varsinkaan lapsia. Itse tunnut olevan impulssiesi armoilla. Ilmoitan ip-osoitteesi poliisille ja saavat hoitaa lastensuojelun tukimaan meininkisi.
Toki tiedän et yhteystiedot pitää nykyaikana piilottaa jos fyysistä kuria suosittelee. Mutta laki voi olla myös väärä ja huono, ihmisten keksintöä kun on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta teillä on väärällä tavalla tiukka kuri ja ilmeisesti päiväkodissa on sanottu samaa. Lapsella täytyy olla jonkinlainen "hallinnan tunne" siitä, mitä tapahtuu ja hänen pitää päästä päättämään sellaisista asioista, minkä päättäminen hänen kokoiseltaan jo onnistuu. Tiivistettynä: aikuinen päättää kohteen, lapsi voi (joissain järkevissä rajoissa) päättää kulkureitin. Teillä näemmä aikuinen haluaa päättää kaiken, niin kohteen kuin reitinkin.
Meillä elämä alkoi helpottua, kun suostuin uskomaan, että tämän lapsen kanssa ongelmat eivät ratkea kurinpidollisin toimin eikä aikuisen periksiantamattomuudella, vaan ristiriitatilanteissa minun pitää jättää neuvotteluvaraa. Päättää mistä asioista haluan oikeasti pitää kiinni ja minkä asioiden kanssa voin tulla vastaan. Ihan niin kuin neuvotellessa aikuisen kanssa. Päiväkodissa lapsi siirtyi erityisryhmään ja siellä elto veti hyvin samanlaista linjaa mitä me kotonakin.
Kun saatiin tilanne rauhoittumaan, niin sitä on sitten pikku hiljaa alettu tiukentaa linjaa niin, että kouluikää lähestyttäessä lapsi on pikku hiljaa alkanut jopa totellakin kyselemättä. Yksi iso hetki oli tuossa vähän viisivuotispäivän jälkeen, kun hän tunnusti, ettei pidä tottelemisesta. Siinä sitten käytiin hyvä keskustelu, kuinka totteleminen on kuitenkin tärkeää ja kuinka joskus joku muu tietää asiat häntä paremmin.Minusta teillä on väärällä tavalla tiukka kuri ja ilmeisesti päiväkodissa on sanottu samaa. Lapsella täytyy olla jonkinlainen "hallinnan tunne" siitä, mitä tapahtuu ja hänen pitää päästä päättämään sellaisista asioista, minkä päättäminen hänen kokoiseltaan jo onnistuu. Tiivistettynä: aikuinen päättää kohteen, lapsi voi (joissain järkevissä rajoissa) päättää kulkureitin. Teillä näemmä aikuinen haluaa päättää kaiken, niin kohteen kuin reitinkin.
Meillä elämä alkoi helpottua, kun suostuin uskomaan, että tämän lapsen kanssa ongelmat eivät ratkea kurinpidollisin toimin eikä aikuisen periksiantamattomuudella, vaan ristiriitatilanteissa minun pitää jättää neuvotteluvaraa. Päättää mistä asioista haluan oikeasti pitää kiinni ja minkä asioiden kanssa voin tulla vastaan. Ihan niin kuin neuvotellessa aikuisen kanssa. Päiväkodissa lapsi siirtyi erityisryhmään ja siellä elto veti hyvin samanlaista linjaa mitä me kotonakin.
Kun saatiin tilanne rauhoittumaan, niin sitä on sitten pikku hiljaa alettu tiukentaa linjaa niin, että kouluikää lähestyttäessä lapsi on pikku hiljaa alkanut jopa totellakin kyselemättä. Yksi iso hetki oli tuossa vähän viisivuotispäivän jälkeen, kun hän tunnusti, ettei pidä tottelemisesta. Siinä sitten käytiin hyvä keskustelu, kuinka totteleminen on kuitenkin tärkeää ja kuinka joskus joku muu tietää asiat häntä paremmin.
Vahvatahtoista lasta ei voi kasvattaa tiukalla kurilla! Vitsalla ehkä voisi murtaa vastarinnan, mutta kun se ei käy... enkä ole vakuuttunut että se oikeasti vaikuttaisi sisimpään. Kapina puhkeaisi sitten ehkä joskus myöhemmin?
Meillä oli esikoinen tuollainen "vaikea". Nyt on 16 ja ihan mukava nuori mies. Muut lapset eivät koskaan ole edes olleet hankalia, ovat toimineet ihan itsestään hyvin, ei ole paljon tarvinnut edes kasvattaa.
Lapsen kanssa täytyy löytää tapa olla, jossa hän viihtyy. Meidän lapsi oli selvästi tasapainoisin silloin kun hän sai arestin: ei kavereita, ei tietokonetta tai telkkaa, vain kotitöitä yhdessä äidin kanssa. Meillä pääsi välit tulehtumaan tosi pahasti viisivuotiaaksi mennessä, mutta sitten keksin aloittaa tämän "rangaistuksen", mikä ei oikeastaan tuntunut edes olevan pojalle rengaistus. Pojasta kehittyi taitava kotitöitten tekijä ja minä pystyi ihan oikeasti iloitsemaan hänen avustaan. Juteltiin mukavia ja tehtiin yhdessä. Hassua, koska yhteiset leikit eivät olleet ikinä onnistuneet! Lisäksi jatkuvat arestit vierottivat pojan huonoista kavereista, joiden seuraan hän tuntui alakouluikäisenä hakeutuvat (kaikki ex-kaverit olivat järjestään yläkoulussa "tarkkiksella" eli epäsosiaalisen käytöksen takia pienluokalla, mutta ei minun poikani).
Vaikeuksia riitti silti koko alakouluajan, koska tosiaan häiriköi tunneilla, harrasti seksuaalista häirintää eikä suostunut lainkaan tekemään läksyjä. Seiskalle mennessä tilanne rauhoittui, koska emme enää yrittäneetkään pakottaa läksyjen pariin. Kärsi sitten tekemättömyyden numeroissa. Nyt on käynyt vuoden ammattikoulua, jossa lukee myös ylioppilaaksi. Ei edelleenkään tee juuri koskaan läksyjä, mutta onneksi on älykäs, joten numerot ovat 7-8 akselilla.
Mutta itse ajattelen että yhteiskuntamme tosiaan yrittää liikaa tunkea ihmisiä samaan muottiin. Samoin varmaan vanhemmat lapsiaan. Monenlaiset ihmiset voivat olla ihan hyviä ihmisiä loppujen lopuksi!
jos vaikka joku on tätä ehdottanut, mutta en malta olla sanomatta että hakeutukaa neurologille. Kuullostaa aivan mun 5 vuotiaalta jolla asperger oieryhtymän piirteitä. Ja näillä lapsilla ei supernanyn ohjeet auta. (Pikkuveljellä toimii!!!)
näin lapsettomana on hyvä antaa mielipiteensä.... :D
uskon, että lapsellasi on maailman parhaimmat vanhemmat. mukava on kuulla, että vaikka lapsi venyttää vanhempiensa hermoja ja kärsivällisyyttä, niin hänelle ei karjuta. pitäkää siitä kiinni! :)
päiväkodin antamalla palautteella voit pyyhkiä persuusta. pahoitat sillä vain mielesi. lapsella tulee olla rajat ja säännöt, se on rakkautta. lapsestasi ei tällä hetkellä tunnu kenties ne säännöt mukavilta, mutta hän osaa sitten aikuisena kotona annettua kasvatusta arvostaa.
sinuna en häpeäisi lapsesi epäystävällistä käytöstä esim. kassaneidille. lapset ovat lapsia ja he vasta opettelevat käytöstapoja. ei nelivuotiaan ipanan sanomisista voi loukkaantua henkilökohtaisesti.
lapsettoman vanhainpiian neuvo:
kehu ja kannusta lastasi niissä asioissa, joissa hän onnistuu - olkoot vaikka ihan pikkuriikkisiä juttuja. anna positiivista palautetta lapsellesi kun hän käyttäytyy hyvin. keksi jokin yhteinen "juttu/harrastus" lapsesi kanssa, josta molemmat saatte hyviä kokemuksia. Näin saatte kummatkin voimia arjen kiemuroihin.
lapsi kuulostaa vähän asperger-piirteiseltä. Esikoispoikani oli joskus 4-5 -vuotiaana aika uuvuttava. Tosi harvoin sai kodin ulkopuolella esim. kerhossa raivareita, mutta hän oli niin erilainen kuin muut... Totteleminen oli tosi vaikeaa. Eskarissa ja sitten ekaluokalla hän jotenkin solahti muottiin ja osaa toimia toisten kanssa. En ehtinyt mihinkään tutkimuksiin viedä, olin päättänyt, että vien sitten, jos eskari ei ala sujua. Kuitenkin on (onneksi!) oma itsensä eli selvästi on vanhoja piirteitä kuten innostus oppia teoreettisia asioita, mutta on tasapainoisempi nykyisin. Pikkuveli taas on ihan eri maata, vaikka joitain samoja piirteitä on.
Esikoisen kanssa olen saanut heittää romukoppaan monet tavanomaiset kasvatusohjeet. Tiukka kuri ei ole aiheuttanut kuin ongelmia, olen pyrkinyt pitämään rajoitettavat asiat aika minimissä. Lapsi tarvitsee paljon vapautta ja omaa aikaa ja on silloin yleensä ihan kiltisti, missään tarhassa hän ei olisi varmaan jaksanut olla. Edelleenkin on yksi painajaisia aiheuttava tilanne. Poika käyttäytyy yleensä ihmisten ilmoilla hyvin, mutta jos vaikka vahingossa puistossa satuttaa toista tms. ja toinen aikuinen alkaa VAATIA anteeksipyyntöä. Poika ei ole ikinä pystynyt pyytämään anteeksi ja jos sitä vaaditaan, tilanne voi jumittua nähdäkseni vaikka tunneiksi. Pahoillaan hän pystyy olemaan ja hyvittääkin yleensä oma-aloitteisesti tekonsa, mutta kaikki tuollaiset selkä seinää vasten -tilanteet ovat myrkkyä.
silla erotuksella, ettei han KOSKAAN ole uhitellut ventovieraalle (kuten kaupan kassalle) vaan ennemminkin ujostelee tuollaisessa tilanteessa. Eli han on lahinna vaikea kotona (valilla hyvinkin vaikea), jonkin verran vaikea tarhassa, ja melkoisen helppo julkisilla paikoilla... Olen monesti ajatellut, etta jos han ei osaisi tehda eroa vieraiden ja tuttujen valilla, niin silloin olisi aika vieda hanta tutkimuksiin. Nyt nayttaa kuitenkin silta etta periaatteessa pystyy hallitsemaan kaytostaan kontekstista riippuen. En osaa muuta sanoa kuin sympatiaa ap:lle ja ehka saisitte viela lisatutkimuksia?
Poika on ikäisiään edellä esim. palapelien rakentelussa, tekee tällä hetkellä lähemmäs sadan palan pelejä omasta kiinnostuksestaan...samoin lautapelit kiinnostavat kovasti, kirjoja jaksaa kuunnella vaikka kolme tuntia putkeen. Puhuu mielummin aikuisille kuin lapsille, näistä ei tunnu välittävän eikä sellaista normaalia kanssakäymistä oikein synny. Saattaa aloittaa keskustelun muttei osaa sovitella vaan esim. törmää kahden muun leikkitilanteeseen ja toteaa jotain, mitä on itse ajatellut tekevänsä (eikä esim. "voinko tulla mukaan"). Käsittää väärin toisten elkeet ja toisaalta antaa liian helposti periksi, toisaalta on liian itsepäinen.
ap