Yksinäinen avioliitossani.

Tuolla se mies nukkuu. Kohta kai herää, ottaa amiaisen ja lähtee taas töihin.

Kiitos kommenteista.

Minä myös olen tosi puhki, vaikka onkin vain yksi lapsi. Mutta hän on tahtoiässä, ja suurin osa uhmasta kohdistuu minuun eli äitiin. Olen myös osittaisella hoitovapaalla, joten hoidan pääasiassa hoitoon viemiset ja hakemiset. Tilanteisiin liittyy hyvin usein kiukkua ja muuta hankaluutta.

ja se olen minä, joka herää aina lapsen kanssa aamukuudelta. Loukaavinta on kun mies herää paria tuntia myöhemmin, ja tulee arvostelemaan kun kuuluu niin paljon itkua ja kiukkua: "Että etkö saa tuota lasta kuriin?" tai "Mitä täällä sekoillaan?".

Kiukkahan liittyy tietysti siihen, että kiellän lasta tekemästä erilaisia asioita, esim ei saa paiskoa leluja, lotrata vettä kylppärissä, kalistella kattiloita tms.

Kuulin radiosta pariterapeutin haastiksen, jossa hän sanoi, että on tosi loukkaavaa, ettei puoliso huomioi toisen tarpeita lainkaan. Ihan kuin miestäni ei kiinnostaisi vointini lainkaan, oma napa on tärkein. Jos yritän huomauttaa ja keskustella asiasta, olen nipottava ja ärsyttävä akka.

En taida jaksaa enää tätä suhdetta kovin kauaa.

sanoisin että niin sinä kuin miehesi olette uupuneita. tunnistan tuon miehesi käytöksen joka on kyttäämistä ja hermostumista jatkuvasti. Se johtuu siitä että on niin puhki ja yrittää viimeiseen asti kontrolloida kaikkea, se ei ole sinun vikasi.

Apua on vielä mahdollista saada, kannattaisi ehdottomasti sitä hakea, siis mennä juttelemaan jonnekin JA sen lisäksi aikatauluttaa molemmille omaa aikaa ja yhteistä aikaa. Sellaista aikaa, jolloin ei tehdä mitään, yhtään mitään, voi vain olla ja levätä ja antaa ajatusten levätä.

Mutta apua pitää hakea nyt, muuten käy niin että annatte olosuhteiden hajottaa suhteenne.

niin kannattaa pitää huolta omasta jaksamisesta



itsellä niin krooninen väsymys, vuosien mittaan kerätty että sanoin ääneen että jos ei helpota että saisin nukuttua ja levättyä niin teen itselleni jotain



siitä tulee kierre: pitäisi olla omaa aikaa ja mahdollisuus tehdä itselle mieleisiä juttuja mutta koska on niin poikki ei jaksa



joten pitäkää itsestänne huolta, itse luotu helvetti on aika karsea kun lapsien seurastakin on vaikea nauttia kun on niin poikki ja jos onkin saanut apua haettua niin palautuminen kestää kauan



ja ne miehet, luulen että miehen logiikka voi olla että töitä pitää painaa. ratakiskosta voi yrittää vääntää että en pysty en jaksa eikö voida olla yhteisellä puolella eikä vastakkain



jonkun aikaahan sitä jaksaa vetää koko taloutta perässään mutta ei siihen kannata itseä uhrata



avun hakeminen ja asioiden ääneen sanominen ei saisi olla heikkouden merkki eikä yksin pärjäämisen kaiken edellytys.

Toivon kovasti voimia sinulle. Oletteko puhuneet puolisosi kanssa siitä miltä sinusta tuntuu? Saisitko mistään tilapäisapua tai edes jonkun seuraksi? Kyllä sinullekin kuuluu vapaahetket silloin tällöin. Toivon että pystyisit keskustelemaan asiasta miehesi kanssa ja selvitettyä että ero tulee ja pian ellei hän ala joko auttamaan sinua enemmän kotitöissä tai sitten auttamaan asian järjestämisessä muulla tavoin - olisiko mahdollista saada esim siivousapua sekä lapsenvahti yhdeksi illaksi jolloin kävisit vaikka urheilemassa ja ulkona syömässä?



Toivottavasti asiat selkenevät.

ei sitä miestäkään voi lynkata jos töitä tekee. Mulle ainakin tuollainen sopis.

ja säännöistä.

Homma toimii viikon tai kaksi.

Apuja ei ole lähellä.

Niinpä. Lapista saa yllättäen seuraa ja apuakin. Nelivuotiaskin tekee jo jotain. Tsemppiä. Miehelläsi voi olla myös ongelma, ellei pysty laittamaan allakkaan perheaikaa. Voi olla myös uupunut.



Riittäkö tunti tai hetki päivässä palautumiseen?



Ystävät on tärkeitä! Muista heitä.

ei sitä miestäkään voi lynkata jos töitä tekee. Mulle ainakin tuollainen sopis.

Sillä rahalla ja tittelillä ei ole mitään arvoa sen jälkeen kun vaimo ja lapset ovat etääntyneet lopullisesti. Paitsi jos mies haluaa että näin käy.

nykyään. Itselle tuli ero, kun mies oli aina töissä ja matkoilla, lopulta muutti toiseen maahan ilman meitä ja löysi sieltä uuden kumppanin. En tiedä onko muuttunut, mutta nyt on uusi perhe. Eilen kyläilin lapseni koulukaverin luona ja siellä oli kaunis täydellinen koti, mutta isä reissaa paljon ja äiti vaikutti vähän yksinäiseltä. Ei ruvennut mitenkään uskoutumaan, kun emme tunne niin hyvin, mutta muutama lause ja haikea katse horisonttiin kertoi sen, että sielläkin on aikalailla sama tilanne. Ehkä teidän kohdalla ratkaisu olisi esim. siivoojaan palkkaaminen, ei maksa maltaita, että joku käy kerran viikossa siivoamassa ja siten sinä et palaisi loppuuun.

Minä myös olen tosi puhki, vaikka onkin vain yksi lapsi. Mutta hän on tahtoiässä, ja suurin osa uhmasta kohdistuu minuun eli äitiin. Olen myös osittaisella hoitovapaalla, joten hoidan pääasiassa hoitoon viemiset ja hakemiset. Tilanteisiin liittyy hyvin usein kiukkua ja muuta hankaluutta.

ja se olen minä, joka herää aina lapsen kanssa aamukuudelta. Loukaavinta on kun mies herää paria tuntia myöhemmin, ja tulee arvostelemaan kun kuuluu niin paljon itkua ja kiukkua: "Että etkö saa tuota lasta kuriin?" tai "Mitä täällä sekoillaan?".



Kiukkahan liittyy tietysti siihen, että kiellän lasta tekemästä erilaisia asioita, esim ei saa paiskoa leluja, lotrata vettä kylppärissä, kalistella kattiloita tms.



Kuulin radiosta pariterapeutin haastiksen, jossa hän sanoi, että on tosi loukkaavaa, ettei puoliso huomioi toisen tarpeita lainkaan. Ihan kuin miestäni ei kiinnostaisi vointini lainkaan, oma napa on tärkein. Jos yritän huomauttaa ja keskustella asiasta, olen nipottava ja ärsyttävä akka.



En taida jaksaa enää tätä suhdetta kovin kauaa.