Keittiöpsykologit: Mikä MINUSSA on vikana?

kyse on syvästä hylkäämisen pelosta, joka juontaa syvemmälle kuin siihen aikaisempaan suhteeseen. Perusteluna siis se, että tunne on niin voimakas, etkä pysty sitä ymmärtämään. Eli väitän, että se juontaa johonkin lapsuuteen, jolloin sinut on hylätty. Kysypä äidiltäsi, minkäikäisenä olet ollut hoidossa yötä päivää ja kuinka pitkään, mutta et välttämättä löydä selitystä tällaisesta.

Kyllä minuakin kylmäisi. Joka tapauksessa kärsti ehkä heikosta itsetunnosta ja alitajunnassasi kytee hylkäämisen pelko. Oletko joutunut hylätyksi lapsena? Joko emotionaalisesti tahi konkreettisesti?

Kun äitini ja isäni tappelivat ja äiti oli lähdössä isänsä luo. Itkin ja huusin että äiti ei saa lähteä. En ole koskaan ollut hoidossa muualla kuin mummolassani kun vanhempani olivat töissä. Äitini oli maatalouslomittaja ja kävi töissä aamua iltaa.



Periaatteessa minulla on ollut hyvä perhe ja koti. Mutta haleja ja hellyyttä ei ole paljoa jaettu ja osoiteltu.



Tämä käytökseni vaivaa minua koska pelkään, että ajan mieheni lopulta kokonaan pois luotani kylmyydelläni, tai että hänestä tulee yhtä kylmä.



Olen kuitenkin nopea "leppymään" ja yleensä saman päivän aikana palaudun ns. normaaliksi. Mutta vaikka kuinka yritän olla normaali miehen lähtiessä ja palatessa, niin en vain osaa. Ja mies on ollut aina luottamuksen arvoinen.



ap

Hylkäämistä kutsutaan myös rakkaudettomuuden kokemukseksi. Meillä kaikilla on niitä kokemuksia, isompia ja pienempiä, ja mitä pienempiä me olemme silloin olleet, sitä vaikeampi niihin on tarttua kiinni.



Johonkin sinussa tuo miehen toiminta uppoaa. Et muuttuisi kylmäksi, jollei se tilanne painaisi sinussa jotain nappia.

Viisaat sanovat, että kaikki negatiiviset tunteet ovat viime kädessä pelkoa. Mitä jos hyväksyisit ja kohtaisit pelkosi tästä lähtien?



Minä olin samanlainen avioliitossani. Kun mies lähti toisen naisen mukaan, oli se hylkäämisen tunne kertakaikkisen hirvittävä. Tällä perusteella siis väitän mitä väitän.



2

hylkäämisen pelosta. Tiettyyn pisteeseen se on meissä kaikissa. Jokaisen perusturvallisuus tietenkin järkkyy hylkäämisestä. Mutta kuvauksesi mukaan päättelen, että sinulla tuo kylmäksi muuttuminen on keino suojella haavoittuvinta osaa sinussa. Melkein kysyisin: onko sinut lapsena jätetty selviämään henkisesti yksin, vaikkei olekaan suoranaisesti hyljätty. Onko äitisi/isäsi ollut sinulle juuri tuollainen kylmän tunteeton, mistä et lapsena ole saanut kiinni?? Itse edustan koulukuntaa, jossa rähinä ja riita on parempi tapa ilmaista vihaisuutta, pettymystä jne kuin kylmyys.

Opi tuntemaan historiasi. Mene vaikka jollekin itsetuntemuskurssille tai elämänkaarikirjoittamisen kurssille. Kun saat kiinni omasta "haudastasi" sinun ei tarvitse vetää puolisoasi sinne mukaan. Usko, että selätät tämän! Koska se oikeesti on selätettävissä. Pystyt lopulta rauhoittamaan hyljätyn sielusi sopen ja uskaltamaan luottaa.

Ongelma ei ole sinun lapsuutesi, mitä siellä nyt onkaan ikinä ollut. Se ei myöskään johdu eksästäsi tai hänen sivusuhteistaan. Se kaikki on ollutta ja mennyttä ja olet vain hölmö jos jäät siihen roikkumaan. Ongelma on siinä että sinä pelkäät jääväsi yksin NYT - etkä usko pärjääväsi. Miehesi ei sinun mielestäsi saisi mennä mihinkään ilman sinua, koska sinä olet muka jollain lailla säälittävä yksin. Sun on muka jotenkin huono olla yksin, etkä pärjää. Yksinolo on sulle jotain kamalaa.



TÄmä ei ole sitä mitä normaali ihminen ajattelee. Normaali itsetunnolla ja itsetuntemuksella varustettu ihminen voi ihan hyvin olla itsekseen ja itsensä kanssa kokematta siitä mitään paniikkia tai ahdistusta tai katkeroitumista. Et sinä vanhempiesi välejä ja lapsuuden hylkäämiskokemuksia sure - sinä vain et tykkää itsestäsi. Et ehkä edes siedä itseäsi. Olet jotenkin pettynyt itseesi. ET halua olla itsesi kanssa. ET luota itseesi.



Hanki joku harrastus, jossa opit tuntemaan itsesi paremmin. Sitten opettelet hyväksymään itsesi. Huomaat, että maailma ei kaadu.

jos en osaisi olla itsekseni en olisi ollut sinkkuna viittä vuotta. Osan tuosta ajasta olin pitkiäkin pätkiä itsekseni ja viihdyin itsekseni. Minä olin se johon pystyin luottamaan, itseeni.



Enemmän uskon lapsuuden tunneilmapiiriin kotonani..

jos en osaisi olla itsekseni en olisi ollut sinkkuna viittä vuotta. Osan tuosta ajasta olin pitkiäkin pätkiä itsekseni ja viihdyin itsekseni. Minä olin se johon pystyin luottamaan, itseeni.

Enemmän uskon lapsuuden tunneilmapiiriin kotonani..

että pystyit luottamaan itseesi kertoo myös jotain lapsuudestasi: olet joutunut silloinkin luottamaan itseesi enemmän kuin vanhempiisi.

on sama vika ja se johtuu juuri tuosta, mitä täällä on sanottukin. Ei se selitys silti tietenkään tarkoita, ettei minun itse pitäisi tehdä asialle jotain, mutta omaa käytöstä on paljon helpompi kontrolloida, kun tietää, mistä se johtuu. Nykyisin minulla se kylmeneminen, tai kutsuisin sitä jonkinlaiseksi shokkitilaksi, meneekin nopeammin ohi (siis jos mies ilmoittaa lähtevänsä jonnekin reissuun, niin koen vain automaattisesti itseni hylätyksi, vaikka järjellä samaan aikaan tiedän, ettei siinä ole mitään järkeä). Ja en miehen takaisintullessa murjota, koska tiedän, etten oikeasti koe tulleeni hylätyksi siksi että mies lähtee jonnekin vaan juuri lapsuuden takia. Eikä minuakaan konkreettisesti ole koskaan lapsena hylätty, ei vain olla oltu kiinnostuneita minusta, vaikka kaikki aineelliset tarpeet on hoidettu.

Joten toiveissa voi olla että edistystä tapahtuu myös jatkossa. Ja osaisin olla normaali kun mies palaa takaisin.

Pitää vain jatkaa asian työstämistä. Kiitos hyvistä kommenteista ja avartavista näkemyksistä.

ap

on sama vika ja se johtuu juuri tuosta, mitä täällä on sanottukin. Ei se selitys silti tietenkään tarkoita, ettei minun itse pitäisi tehdä asialle jotain, mutta omaa käytöstä on paljon helpompi kontrolloida, kun tietää, mistä se johtuu. Nykyisin minulla se kylmeneminen, tai kutsuisin sitä jonkinlaiseksi shokkitilaksi, meneekin nopeammin ohi (siis jos mies ilmoittaa lähtevänsä jonnekin reissuun, niin koen vain automaattisesti itseni hylätyksi, vaikka järjellä samaan aikaan tiedän, ettei siinä ole mitään järkeä). Ja en miehen takaisintullessa murjota, koska tiedän, etten oikeasti koe tulleeni hylätyksi siksi että mies lähtee jonnekin vaan juuri lapsuuden takia. Eikä minuakaan konkreettisesti ole koskaan lapsena hylätty, ei vain olla oltu kiinnostuneita minusta, vaikka kaikki aineelliset tarpeet on hoidettu.