Olisitko valmis muuttamaan työpaikan perässä?

Haluaisin pienemmälle paikkakunnalle, ja asun pk-seudulla, joten mikä vaan tulisi kysymykseen.

En voisi muuttaa, koska en halua hylätä perhettäni ja miehellä hyväpalkkainen vakituinentyö täällä, missä asutaan. Olen tyytynyt tekemään pätkätöitä, koska niitä samoja pätkätöitä olisi tarjolla muuallakin Suomessa mitä täälläkin.



Lapsen psyykeelle tuskin on hyväksi hajottaa perhettä ja muuttaa viikon välein eri pätkätöiden perässä... Pitäisi varmaan asua hotelleissa ja asuntovaunussa, koska tuskin 1 kk keikkojen takia saisi niin nopeasti vuokrattua asuntoakaan.

Meilläkin oli unelmatalo unelmasijainnilla.



Ensin mieheni vaihtoi työpaikkaa 180km:n päähän. Hän asui viikot työpaikkakunnalla ja minä kävin töissä ja hoidin lasten hoidot ja koulut ja muun kakka-arjen. Tätä kesti vuoden.

Sitten firma jossa työskentelin myytiin ja uusi omistaja siirsi meidän toiminnot ulkomaille. Vuoden laukkasin haastatteluissa saamatta töitä. Ammattiani vastaavia töitä ei sillä seudulla kerrassaan ole paljoa. Hain kaikkea muutakin, mutta kun ei ole kokemusta niin ei kelpaa.

Lisäksi arkiyksinhuoltajuus sulki opis tiettyjä työmahdollisuuksia.



Sain sitten tarjouksen samalta paikkakunnlata, jossa mieheni jo oli töissä. Teimme raskaan päätöksen ja myimme kotimme ja kyllä, raahasimme lapsemme vieraalle paikkakunalle, jossa emme tunteneet ketään.

Nyt puolitoista vuotta myöhemmin meillä on riittävä tuttavapiiri uudessa paikassa ja lapsetkin ovat ihan tyytyväisiä.

Koti on koti, mutta jossain kohtaa on otettava järki käteen ja mentävä sinne, mistä saa särpimen leivän päälle.

Lähtisin, mutta tarjolla on vain muutaman kuukauden sijaisuuksia. Ei liene järkeä muuttaa Keski-Suomesta Vantaalle 6kk:n työsuhteen takia?

Itselläni on niin huonot työllistymismahdollisuudet, työntekomahdollisuudet sekä todennäköisesti huono palkka. Ei kannata.



Mutta miehen työn perässä muuttaisimme. Ja 100 % varmuudella tulemmekin muuttamaan lähivuosina tästä syystä.

kotipaikkakunnalta töitä. Poikakaverin kanssa nähtiin noin kerran kuukaudessa, kun välimatkaa oli monta sataa kilometriä. Parin vuoden jälkeen etäsuhde oli tiensä päässä ja piti valita, jäänkö sinne vai palaanko tänne. Palasin :)



Lasten ollessa alle kouluikäsiä koitti minulle taas työttömyysjakso. Nyt en edes harkinnut muuttamista, sillä miehen työllistyminen muualle ei olisi onnistunut enkä halunnut yh:ksi ruveta. Mies sai suht nuorena työperäisen sairauden, joten työnantaja räätälöi hänelle työn sopivaksi. Muualle tuskin kelpaa.

kun lapsi on vielä pieni, niin ehkä. MUTTA riippuisi työstä ja paikasta. Mihin tahansa en muuttaisi enkä minkä tahansa työn takia.



Isomman lapsen kohdalla kannattaa harkita tarkkaan. Olin itse 14, kun muutimme isän työn takia, ja teini-ikäni meni ihan pilalle. Kaikki ystävät jäivät kotipaikkakunnalle. Olin aika ujo ja epävarma, enkä saanut uusia kavereita uudelta paikkakunnalta. Epävarmuuteni lisääntyi ja menin totaalisesti "lukkoon", varsinkin kun minua alettiin kiusata. Ikävöin entistä kotikaupunkia ja ystäviä enkä todellakaan sopeutunut. Minulla kesti vuosia päästä muutosta yli.



Isäni näkökulmasta hän sai paremman työn ja eteni urallaan, mutta minun (silloin nuoren tytön) näkökulmasta menetin ihmissuhteeni ja omat asiani ja nuoruuteni meni pilalle (pidin kyllä yhteyttä vanhoihin ystäviin, mutta ei se ollut sama). Minun nuoruuteni meni omassa huoneessa istuessa, musiikkia kuunnellessa ja vanhaa kotikaupunkia ikävöidessä. Isälleni ei ollut mikään pakkotilanne, hän ja äiti itse tekivät valinnan. En vieläkään (yli 30-vuotiaana) pidä ratkaisua hyvänä enkä edes ymmärrettävänä.



Näin ei toki käy aina, ja ehkä minunkin elämäni olisi ollut uudessa paikassa vähintään siedettävää, jos olisin saanut ystäviä. En kuitenkaan saanut, ja teini-ikäiselle on hyvin kurjaa joutua elämään yksinäisyydessä samaan aikaan, kun muut tapaavat oman ikäisiä ihmisiä, seurustelevat ja viettävät normaalia nuoruutta.

lisään vielä, että jos perhe joutuu muuttamaan työkkärin pakottamana toiselle paikkakunnalle niin, että se tuhoaa vaikkapa perheen teinin elämän, niin on kyllä aika kohtuuton hinta siitä, että on "kuuliainen työnhakija" :(

Meillä ei ole omistusasuntoa, eikä taipumuksia jämähtää paikoilleen, joten paikkakunnan/maan/maanosan vaihtaminen on suht yksinkertaista.



Nyt on toinen maa menossa ja kohta muutetaan 3. maahan.



En haluaisi edes miettiä tilannetta, että meillä olisi itse suunniteltu ja rakennettu unelmien talo kauniilla puutarhalla, jonka joutuisimme jättämään taaksemme/vuokraamaan tuntemattomille.



Niin kauan kun asumme vuokralla ja emme liiaksi kiinny asuinpaikkaan, tämä elämäntyyli onnistuu.



Ja tosiaan, henkinen puoli ei ole aina helppo meillekään. Kun joutuu kiskomaan itsensä irti rakkaiksi tulleiden ystävien ja "kotinsa" luota. Viimeksi myimme kaikki huonekalut, auton jne. Mukanamme uuteen maahan seurasi lapsen rakkaimmat lelut, kirjat ja pari laukullista vaatteita. Viimeiset päivät meni ihan turtana asuntoa tyhjennettäessä. Motivaattorina oli uusi kutkuttava seikkailu odottamassa. Sen ajatuksen voimalla jaksaa mitä vain ;)

olen muuttanut kerran ja se oli virhe. Koti-ikävä sairastutti. Minulle perhe ja ystävät ovat niin tärkeitä, että en pärjää muualla.

Suomessa en muuttaisi työn perässä, jos joku niin ainutlaatuinen työtapaus avautuisi jossain muualla kuin pk-seudulla niin sitten voisin harkita jotain osa-aikaista etätyökuviota. Mutta todennäköisesti tyytyisin vähän vähemmän mahtavaan työhön täällä.

Suomessa en muuttaisi enää mihinkään, sillä asun parhaassa paikassa :-) Etenkään pk-seudulle en muuttaisi mistään hinnasta. Ulkomaille voisin muuttaa, jos hyvä tarjous tulisi vastaan.