Taapero itkee muitten perään, kiintymyssuhteessa häiriö??

Kivoista hetkistä on ikävä luopua ja lapsiltahan jää aina leikit kesken. Ei tuolla ole mitään tekemistä kiintymyssuhteen kanssa. Seuraavan kerran valmistele lasta paremmin vierailun loppumiseen. Käyt sanomassa, että vielä hetki, sitten vieraat lähtevät.

En tosin tiiä kuinka hyvin se ymmärtää, ikää on 1,5 v. Ja äkkiähän se oppii :)

onko ehkä niin, että lapsi ei koe luoneensa tarpeeksi vahvaa sidettä sinuun? Hae apua perheneuvolasta, jos koet että et jaksa/osaa olla tarpeeksi vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.

Jos olette puistossa, kaupassa, kylässä jne. ja lapsi kaatuu ja satuttaa polvensa tms. tulee "pipi", niin kenen puoleen lapsesi kääntyy? Tuleeko parkuen sinun luokse, ventovieraiden kenen tahansa luokse tai ehkä mummon ollessa kyseessä yhtä hyvin sinun kuin mummin luo?



Jos tulee vaikka puistossa tilanne jossa tulee paha mieli, huutaako lapsi äitiä vai meneekö vieraiden luo?





Jos sinä olet se keneltä hakee turvan, niin ei nyt kaikki ihan pielessäkään ole. Jos taas toisinaan hakee turvan vieraalta, vaikka olet paikalla, niin ehkä voisi olla hyvä jutella esim. neuvolassa. Jos taasen järjestään mieluummin hakee turvaa muilta kuin sinulta, niin ehdottomasti olisi lapsen etu soittaa hetimmiten aikaa perheneuvolaan.



Jos sinusta tuntuu ettet ole tarpeeksi lapsen kanssa, niin otapa ihan asiaksesi että kun olette kotona, niin ainakin 10 minuuttia tunnista olet aktiivisesti lapsen juttuseurana, laittamassa leikkiä alulle tms. Ei vanhemman leikkiä tarvitse eikä koko aikaa hösöttää vieressä, vaan olla läsnä ja kuuntelijana, vastaajana jne. ja jos sen lisäksi vähintään nyt 10min/tunti vähän jotain yhdessä teette (tyhjäätte astianpesukonetta, luette kirjaa, leikitte legoilla, kasaatte palapelejä jne.) niin että laitat tavallaan uuden puuhan lapselle alulleen, niin lapsi viihtyy paremmin ja kokee että olet touhuissa mukana. Näin siitäkin huolimatta että itse ajattelisit että ostat sillä 10 minuutin intensiiviajalla 50 vapaampaa minuuttia ja itsellesi hyvän omantunnon :)

meillä on juuri 2 vuotta täyttänyt tyttö ja on kyllä samanlainen: itkee vieraitten perään kun lähtevät tai jos osa perheestä lähtee ilman häntä. Ylipäänsä melkein aina jos joku tutumpi poistuu ilman häntä. Minä olen vain ollut iloinen kun tykkää muistakin niin paljon :) ja jää siis tosiaanki rääkymään myös minun perääni.

Meillä ei kotona kyllä ole yksinäistä kun on isoja sisaruksia; itse en kyllä ehdi leikkiä hirveästi lapsen kanssa mutta kaikkeen kotihommaan otan kyllä hänet mukaan jos vain haluaa. Ja tuo mitä aikaisempi vastaaja kysyi, että turvaako hädän tullen ensisijaisesti sinuun, kertoo kyllä paljon kiintymyssuhteestanne - meillä ainakin omalle taaperollemme äiti on ykkönen.

Ei ole mitään tekemistä kiintymyssuhteen kanssa. Päinvastoin, taitaa olla sosiaalinen tapaus.



Kiintymyssuhdehäiriö on nimenomaan sitä että lapsi hakee lohtua keltä tahansa.

kyllä se lohtua multa hakee haavereihinsa (onneksi) ja piilottelee mun jalkojen takana jos ujostuttaa.

Taitaa se olla ihan normaali, minä oon vaan vauhko :)



Se tosiaan on todella sosiaalinen tapaus, on siitä lähtien kun on osannut kävellä, ollut muitten lasten perään kovasti ja leikkisi täysillä näitten kanssa :))

Meillä kans pieninä lapsilta pääsi itku kun kiva leikkikaveri lähti. Ja ei todellakaan voisi parempaa turvallisuudentunnetta olla kuin meillä.

ei jaksa leikkiä, on mahd. ärtyinen omassa elämäntilanteessa jne. Lapsi reagoi ihan kaikkeen, voi ajatella, hyväksytäänkö hänet!

Olen ankara sanoissani, jos lapsia hankitaan, niitä myös rakastetaan, vaikka mikä olisi!!

aikaansaama pettymys sekä se että lasta ei hyväksytä, liittyy toisiinsa. Kuulostaa vainoharhaiselta.

että lapsi olis joskus äitinsäkin perään, joka jatkuvasti häntä hoitaa!

ja itkee jos joutuu jäämään vähän vieraampien ihmisten luo. mummin ja mun siskojen luo jää mielellään, yleensä vilkuttaa lähtiessä tai näön vuoksi vähän vinkaisee. mummi on tosi läheinen lapselle ja siskojen luona on niitä leikkikavereita, lapsia lauma.



On paljon mun sylissä, illalla esim. minä istun sohvalla ja lapsi kiipeilee ja möyrii sylissä, välillä lukee kirjaa ja välillä puree mua.



Ehkä mun ei pitäisi kyseenlaistaa meidän suhdetta, jo pelkkä epäilys voi tehdä hallaa, rupean pian väärällä tavalla riippuvaiseksi lapsen rakkaudesta.



ap

:)

tai mummista.



JOskus 1,5-vuotiaana ihan itkikin välillä perään.



Minä myös syyllistin itseäni, kun joku ystävällinen av-henkinen sielu kertoi, että itse asiassa tuo kertoo vaan häiriintyneestä kiintymyssuhteesta eikä siitä, että lapsi kokee turvalliseksi myös muut aikuiset ja kaipaa heitäkin, koska näkee usein (näin siis naiivisti kuvittelin). Yritin kovasti miettiä niitä hetkiä, jolloin tein isot mokani. Muistan yhden yön, jolloin lapsi oli herättänyt puolen tunnin välein ja taisin sanoa jotain sihisevän ilkeää. Ikää lapsella oli tuolloin 2kk.



Nyt 5-vuotiaani on sosiaalinen lapsi, joka nauttii suunnattomasti vieraista, kyläilyistä ja kavereista. Pihapiirissä ei kavereita ole, joten kaverin nälkä on aika suuri, ja edelleen harmittelee, kun kaveri lähtee.



Rakastaa myös mummiaan yli kaiken ja haluaisi aina toisinaan kiukuspäissään muuttaa mummille asumaankin.



En jaksa enää syyllistää itseäni. JOs olen tehnyt jotain kamalaa ja pilannut kiintymyssuhteemme, on siinä se hyvä puoli, että lapsi on aivan hurmaava vieraille ja saa hyvän mielen kavereilleen, kun niin vilpittömästi selittää kaipaavansa.