te, joita on kiusattu lapsena, miten kiusaaminen vaikuttaa sinuun tällä hetkellä?

samoin, myös minä saatan olla joidenkin mielestä hieman liiankin itsevarma, mutta yleensä juuri niiden joita en lähelleni halua! ja nykyään en välitä p*skan vertaa tuntemattomien mielipiteistä, lähisteni mielipiteet taasen ovat arvossa suuressa, ja heitä kunnioitan! pienet vastoinkäymiset eivät kaada maailmaani ja nousen aina vaikka sitten ihan piruuttaan! ;)

onneksi, olen rohkea ja itsevarma sekä päättäväinen.

Toisaalta olen etenemässä johtotasolle erakkouteni takia.



Arvostan ihmisiä sellaisina kuin he ovat. Jokaisessa on hyvää, kunhan kuoren riisuu.



Olen arka läheistteni kritiikille, toivoisin siis, että minut hyväksyttäisiin sellaisenaan läheisten keskuudessa. Esim. siis painosta kommentointi vituttaa liian raskaasti. Ulkopuolisten jauhanta ei tunnu missään.

mutta koulutuksen ja työn kautta olen muuttunut vahvaksi ja todellakin tiedän mitä haluan ja toteutan itseäni ylpeänä onnistumisistani. Ehkä myös osittan ylpeänä huomatessani itsetunnon vahvistuttuaan, et kiusaajani olivat todella väärässä luuseriuteni suhteen.

olla yhteys koulukiusaamiseen: en vielä aikuisenakaan usko, että kukaan olisi erityisen kiinnostunut minun seurastani. Jos vaikka joku työkaveri pyytää minua osallistumaan hänen järjestämiinsä bileisiin, niin ihmettelen ensimmäiseksi, että miksi kutsui minut. Olen vähän varautunut suhteessa muihin ihmisiin ja pidän ensin hieman etäisyyttä. En pidä itseäni kovin mielenkiintoisena ihmisenä. Saan kyllä suuni auki ja pärjään normaalissa elämässä, mutta tunnen olevani aina hieman ulkopuolinen.

soli osa syy miksi sairastuin vakavaan masennukseen teininä. nyt neljän vuoden jälkeen alkaa olla helpottamassa se.



Itsetunto on pysyvästi pakkasella ja inhoan ulkonäköäni.



Olen ujo, en uskalla baarissakaan tanssia ystävieniu kanssa (näytän tyhmältä). Eli itsevarmuuskin aika nollassa.



Katson maailmaa erilailla kuin moni kaverini.



En usko että koskaan löydän ketään kenen kanssa perustaa perhe. Ulkonäköni ja vääränlaisen luonteeni takia.

olla yhteys koulukiusaamiseen: en vielä aikuisenakaan usko, että kukaan olisi erityisen kiinnostunut minun seurastani. Jos vaikka joku työkaveri pyytää minua osallistumaan hänen järjestämiinsä bileisiin, niin ihmettelen ensimmäiseksi, että miksi kutsui minut. Olen vähän varautunut suhteessa muihin ihmisiin ja pidän ensin hieman etäisyyttä. En pidä itseäni kovin mielenkiintoisena ihmisenä. Saan kyllä suuni auki ja pärjään normaalissa elämässä, mutta tunnen olevani aina hieman ulkopuolinen.

musta tuntuu täsmälleen samalta! epäilen aina ystävienikin tarkoitusperiä, jos ne nyt ovat ystäviä, en mä tie...

Kylläpä on tutun kuuloisia kirjoituksia. :/



Mä lisäisin vielä että kaikenkaikkiaan pidän itseäni vääränlaisena ihmisenä. Tyyliin kaikki muut ovat oikeanlaisia, minä olen vääränlainen. Olen päässyt vuosien pohdinnan jälkeen siihen tulokseen, että juuri tuo ajatus on elämässäni se, mikä määrää suunnan/tahdin/"kohtalon". En ole keksinyt vielä miten oppia tuosta ajatuksesta eroon :(

mutta vaikutti pitkään. Kävin mm. koulukiusaamisesta aiheutuneiden traumojen vuoksi psykoterapiassakin kolme vuotta. Nuorempana tein itsestäni narrin, halvensin itseäni vitsailemalla todella mauttomaan tyyliin itsestäni, harrastamalla paljon irtosuhteita jne. Kuvittelin, ettei kukaan ole kiinnostunut minusta jos en ole koko ajan tekemässä jotain yllättävää extremejuttua.



Nyt olen sujut itseni kanssa, mutta huono itsetunto vaivaa ajoitellen ja reagoin edelleen melko vahvasti jos tunnen että minua syrjitään tai halveksutaan. Pelkään usein olevani muita huonompi ja että jossakin vaiheessa ihmiset hoksaavat tämän.

mutta vaikutti pitkään. Kävin mm. koulukiusaamisesta aiheutuneiden traumojen vuoksi psykoterapiassakin kolme vuotta. Nuorempana tein itsestäni narrin, halvensin itseäni vitsailemalla todella mauttomaan tyyliin itsestäni, harrastamalla paljon irtosuhteita jne. Kuvittelin, ettei kukaan ole kiinnostunut minusta jos en ole koko ajan tekemässä jotain yllättävää extremejuttua.

Nyt olen sujut itseni kanssa, mutta huono itsetunto vaivaa ajoitellen ja reagoin edelleen melko vahvasti jos tunnen että minua syrjitään tai halveksutaan. Pelkään usein olevani muita huonompi ja että jossakin vaiheessa ihmiset hoksaavat tämän.

Tämä voisi olla omalta näppikseltäni, tosin psykoterapiassa en ole käynyt (psykologilla kyllä pariin otteeseen), enkä harrastanut irtosuhteita. Huonoon suhteeseen kyllä päädyin vakavasti masentuneen kanssa aikoinaan.

kirjoituksesta. Reagoin myös todella vahvasti aina kun huomaan, että kolmen ihmisen porukassa kaksi muuta tulevat hyvin juttuun - ja jo valmiiksi alan ottaa etäisyyttä tällaisissa tilanteissa - mikä sitten ehkä vaikuttaa siihen, että nuo kaksi lähentyvät minun jäädessä ulkopuolelle.



Itsetunto on edelleen myös aika heikko - vaikka ulkopuolelta sitä voi olla vaikea nähdä. Kiitos sulle nro 5, oli hienoa lukea jonkun aukikirjoittamana tuo - olisiko siitä auttamaan uuteen alkuun...

olla yhteys koulukiusaamiseen: en vielä aikuisenakaan usko, että kukaan olisi erityisen kiinnostunut minun seurastani. Jos vaikka joku työkaveri pyytää minua osallistumaan hänen järjestämiinsä bileisiin, niin ihmettelen ensimmäiseksi, että miksi kutsui minut. Olen vähän varautunut suhteessa muihin ihmisiin ja pidän ensin hieman etäisyyttä. En pidä itseäni kovin mielenkiintoisena ihmisenä. Saan kyllä suuni auki ja pärjään normaalissa elämässä, mutta tunnen olevani aina hieman ulkopuolinen.

Mulla on ihan samanlainen olo. Helposti jään kaikesta paitsi kun tuntuu siltä että ei mun seura ole niin kiinnostavaa muiden mielestä. Viihdyn hyvin yksin kotona mikä nykyään 2 lapsen äitinä on tietysti mahotonta mutta viihdyn heidän kanssa hyvin kotona. Toivottavasti oma huono itsetunto ei tartu heihin..

että luulen ihmisten tarkoittavan joillakin sanomisillaan jotain minusta negatiivista, vaikka näin ei olisikaan. Tulkitsen muita siten, että he eivät tahdo minulle hyvää, vaan joko eivät välitä tai sitten pitävät huonompana. Huomaan tämän usein ja voin järjellä ajatella toisin, enkä esim. vain vetäydy seurassa jne, mutta on se rasittavampaa kuin suhtautua kaikkiin niin kuin he olisivat hyväntahtoisia. Toki senkin voinee opetella, mutta luulen että sellaisilla joita ei ole kiusattu (missään) on valmiiksi se ajattelumalli, että muut pitävät heistä.