Soitin miehen vaimolle ja kerroin suhteesta
Tilanne siis se, että olen seurustellut 8kk miehen kanssa, jolla on perhe ja vaimo. Sain tänään tietää asiasta, kuvittelin siis koko ajan seurustelevani perheettömän kanssa.
Jätin tietysti miehen, tuollaista miestä en todellakaan elämääni kaipaa. Ajattelin, että soitan vaimolle ja kerron miehen ja minun suhteesta, jotta tietää kaiken ja voi tehdä omat päätöksensä sen mukaan. Ja ennenkun joku pääsee sanomaan, en todellakaan halunnut rikkoa perhettä ja saada miestä itselleni.
Soitin siis naiselle ja selitin tilanteen lyhyesti, vastaus oli "niin?", menin vähän hämilleni ja totesin vain, että minusta hänen kuului saada tietää, ja vastaus oli "jaaha.. tuut tuut tuut". Olen vähän hämilläni :D Mutta joo, nyt voin elää hyvän omantunnon kanssa, en ollut tietoisesti toisena naisena enkä salannut asiaa vaimolta.
Kommentit (47)
Vaimo kenties tiesti jo asiasta. Ehkä hän ei suhtaudu parisuhteeseen tiukkapipoisesti, sillä vapaa suhde voi jopa piristää parisuhdetta. Suhteet on nykyään niin monimuotoisia, ettei kaikilla ole "perinteistä"parisuhdetta. Luin jostain, että 22% suhteista on vapaita.
Vaimo voisi sitten vihjaista miehelleen, että hoitaisi jatkossa tilanteet siistimmin, ettei saisi tuollaisia puheluja.
Sillä en aio erota, meillä on lapset vielä kasvattamatta ja haluan elää tässä suhteessa. Miten kenelläkään voi olla oikeutta tulla pahoittamaan minun mieltäni asioista joita en tiedä enkä halua edes tietää?!
ap:a kertomisesta, ovat itse liitoissa ja perheellisiä?! Joidenkin mielestä ap tuhosi vaimonkin elämän ja aiheutti toiselle perheelle kriisin KERTOMALLA? - Siis se mieshän teoillaan ja petollisuudellaan oman perheensä ja parisuhteensa tuhosi, vaimo raukka ei vain aiemmin TIENNYT siitä.
Minua ihan aidosti kiinnostaa, OLISITTEKO ITSE MIELUUMMIN TIETÄMÄTTÄ, JOS MIEHENNE OLISI VALEHTELEVA PETTURI, JOKA ELÄISI KAKSOISELÄMÄÄ?!? Siis ihan tosi mieluummin eläisitte elämäänne tietämättä tästä: tekisitte ehkä lisää lapsia tämllaisen tietämättänne petollisen miehen kanssa, sitoutuisitte yhä enemmän, tuhlaisitte omaa elämäänne ihmisen kanssa, joka ei teitä arvosta ja kunnioita tarpeeksi ollakseen lojaali perheelleen? Siis ettekö te edes mieti sitä, että näin eläessänne riskeeraatte oman ja syntymättömien lastenne terveyden, jopa hengen?!? Mies, joka noin suvereenisti harrastaa avioliiton ulkopuolisia suhteita, voi koska vaan tuoda aviovuoteeseenkin sukupuolitauteja, jopa kohtalokkaita sellaisia!
Ja, jos mies on tuollainen petturi, se kuitenkin todennäköisesti JOSKUN paljastuu jollain tavalla. Toivoisitteko tosiaan, jos olisitte ap:n rakastajan vaimo, että ette olisi saaneet tietää tästä suhteesta, vaan jatkaneet elämäänne vielä vaikka 10 vuotta tämän ihmisen kanssa, jonka jälkeen - jonkun muun rakastattaren yhteydssä - olisi sitten paljastunut vuosikausien petollisuus?! Huh huh.
Minulle ainakin on tarkeää se, millaisessa parisuhteessa olen ja millaisen ihmisen kanssa, ei vain se, että olen väkisin (pää puskassa) jossain parisuhteessa jonkun kanssa. Jos miehessäni olisi tällaisia syvästi petollisia piirteitä, joista en itse vielä tietäisi, toivoisin totisesti että joku, kuka tahansa, kertoisi siitä minulle mahdollisimman pian! Todellakin haluan tietää, millaisessa suhteessa elän ja sitten sen perusteella tehdä omat päätökseni elämäni, ja ihan jo fyysisen turvallisuuteni, suhteen.
Tuntuu ihan uskomattomalta, että näinkin moni (parisuhteessa elävä?) ei haluaisi tietää tällaista omasta miehestään!
MInä en halua elää valheessa. En minkäänlaisessa. Jos mieheni olisi minua pettänyt, haluaisin siitä tietää. Voi olla, että ampuisin viestintuojan tai voi olla, että sanoisin niin ja laittaisin luurin kiinni. Mutta kaiken jälkeen olisin kiitollinen tuolle henkilölle, joka kertoi totuuden suhteemme tilasta.
On säälittävää elää valheessa, kun rahkeet ei riitä kohdata totuus. On säälittävää kuvitella, että se pahis on kertoja kuin tunnustaa suoraan, että elää pettäjän ja valehtelijan kanssa eikä edes omista niin paljon omanarvontuntoa ja suoraselkäisyyttä itsekään, että kykenisi tilanteen tunnustamaan ja tekemään asialle jotain.
Huvittavinta tässä kommentissa on se, että mies saa tehdä mitä tahansa, mutta muut ei saa sitä kommentoida. Entä jos äitisi näkee miehesi suutelemassa vierasta naista? Saako hän pahoittaa mielesi? Entä jos lapsesi tapaa tämän naisen ja kertoo siitä? Saako hän pahoittaa mielesi? Entä jos sinä ja lapset tärmäätte kotiin, kun miehelläsi on hässimiset kesken? Tämä nainenko siinä pahoittaa sinun ja lastesi mielet?
Kun on p***a mies, ei auta kuin laskea vahingot ja aloittaa alusta tai vaatia mieheltä muutosta, jos jaksaa siihen uskoa. Se pään työntäminen pensaaseen ja kaikkien muiden syyttely ja haukkuminen on paitsi säälittävää myös keskenkasvuista. Aikuiset uskaltavat kohdata ongelmia ja pyrkiä ratkomaan ne.
Minä olisin vaimona kiittänyt tiedosta. Ja pyytänyt kertomaan pari yksityiskohtaa tms., jotta voisin olla varma väitteen todenperäisyydestä.
mutta ap:n tapauksessa se on minusta ihan ok. Jos ap olisi tiennyt miehen olevan perheellinen ja seurustellut tämän kanssa silti, olisi ollut tyhmää kertoa. Tuskin olisin ap:n tapauksessakaan silti vaimolle itse soittanut. Minulle olisi riittänyt miehen jättäminen.
Ja ap:n ihmettelyyn siitä, miksei vaimo tuo kummennin reagoinut sanoisin, että en minäkään rupeaisi mitään keskustelua virittelmään, jos joku nainen soittelisi ja kertoisi tuollaisia asioita. Keskustelisin sitten mieheni kanssa hieman lisää.
- Jos hyvä ystäväsi saisi tietää miehesi pettävän sinua, saisiko hän kertoa sinulle? Pitäisikö hänen kertoa sinulle?
- Entä joku muu ulkopuolinen (ei se toinen nainen)?
- Entäpä, jos joku saisi tietää miehestänne jotain muuta sellaista, joka saattaisi puhkaista onnellisen perhe-elämänne kuplan, pitäisikö se kertoa teille? Esim. jos miehenne olisi tietämättänne rikollinen? Murhamies? Pedofiili? Ettekö haluaisi tätäkään tietää, koska ei olisi "ulkopuolisen" asia tehdä elämäänne järkyttäviä paljastuksia?
Ja hei, jos sanotte, että murhamies ja pedofiili ovat ihan eri tavalla vaarallisia perheelle, kysäisempä vielä, mitä eroa on sillä, jos pettävä mies tuo vaikkapa raskaana olevalle vaimolleen HIV:n panoreissuiltaan. Sekä vaimon että lapsen terveyttä ja jopa HENKEÄhän siinäkin uhataan. - Eikö olisi ihan kiva tietää tällaisesta uhasta oman miehen puolelta?
- Käsittääkseni sukupuolielämä ja lasten tekeminen oman kumppanin kanssa kun perustuu nimenomaan luottamukseen ja oletukseen yksiavioisuudesta.
Ja tietenkin onko pedari tai muu rikollinen.
Ap:n tapauksessa miehen petos on mennyt niin pitkälle, että sitä on parempi kertoa vaimolle kuin olla kertomatta. Silti on ymmärrettävää, ettei vaimo halua kuulla enempää. Se on hänen valintansa ja oikeutensa.
Itse asumuserossa ollessani pelkäsin, että vaimo joutuu vaikeuksiin outojen miesystäviensä kanssa. Silloin tein periaatepäätöksen toimia juuri niin kuin petetty puoliso ap:n tapauksessa. Minulla ei mielestäni ollut mitään velvollisuutta näitä miehiä kohtaan. Tulevaa ex-vaimoa halusin suojella, vaikken enää ottaa takaisin.
tietää toisen olevan naimisissa?
Mutta tämä aviopuoliso ei siis tiedä tapahtuneesta mitään? Kenen kuuluu kertoa?
ap yritti rikkoa perheen! sen pyhän linnakkeen missä ollaan vaikka henki menisi...
ja reaktio oli jotakuinkin sama. Vaimo esitti että häntä ei kiinnosta, oli jotenkin tosi yllättävää.Ajattelin että täytyy olla oikeasti jotenkin tunnekylmä ja välinpitämätön sen ihmisen, tai täysin epätoivoinen tossukka, etenkin kun ei vaivautunut edes miehelleen sanomaan asiasta. No heidän eronsa jälkeen, kun hänelle selvisi että miehen uusi on se sama nainen joka hänelle soitti, riemu sitten repesi, eli SIINÄ vaiheessa se sitten raivostui täysin ja mustamaalasi minua kaikkialle. Vaikka itsekin oli pettänyt ja oli jo uusi mies, mutta silloin vasta tajusi, että olin puhunut ihan totta. Joillain on vähän pidemmät piuhat...
oikesti??? camoon ämmät!!! totta helvetissä vaimon kuuluu tietää. mies joka pettää kerran pettää sata varamasti uudestaan. miten olisi hieman naisien välistä solidarisuutta???
vaimolla on enemmän kuin oikeus tietää.
hyvä ap!!!
eikä tajua, että toinen on perheellinen? olet sä aika hölmö.
jos minun miehelläni olisi joku suhde niin olisin iki onnellinen, että nainen soittaisi minulle ja kertoisi sen. Aivan sama mikä olisi naisen motiivi kertomiseen, mutta haluaisin todella tietää! Ja varmaan juttelisin aika pitkään tuon soittajan kanssa, kyselisin faktoja jotta saisin varmuuden suhteesta.
oli tämä provo tai ei. Itse haluaisin ehdottomasti tietää miehen petollisuudesta! Olen sillä tavalla vastuussa lapsistani, että en halua mitään elämää lyhentävää tai heikentävää sukupuolitautia. Ei siinä mitään rikota kun ei alunperin ollut ehjäkään.
mä käräytän kyllä heti jos kuulen tai näen jotakin. Ei armoa.
Olen ollut asemassa jossa toinen nainen ottaa yhteyttä ja ilmoittaa asiasta. Tämäkin oli täysin jallitettu eli ei tiennyt minusta mitään.
Pitkä tie kuljettu ja yhdessä edelleen. Kuitenkin olen älyttömän kiitollinen tälle "toiselle" naiselle että oli pokkaa minulle soittaa.
Ensimmäinen reaktio on taatusti epäusko ja siinä voi tulla luuri korvaan. Älä siitä välitä, olet tehnyt ihan oikein. Itse juttelin "toisen" naisen kanssa muutamaan kertaan ja teimme ikäänkuin tilit selviksi. Miksi olisin hänelle ollut vihainen tai katkera, mies sen sijaan on saanut potut pottuina.
Te joille ei ole tätä tapahtunut niin suut suppuun vaan!
T:Vaimo
aika vanhoillinen ja uskonnollinenkin...minusta ap teki ihan oikein!
Ihmettelen niitä naisia, jotka EIVÄT haluaisi vastaavassa tilanteessa kuulla miehen töppäilyistä?! Minä ainbakin haluaisin ja koen kyllä vahvasti, että sivusuhteissa hurjasteleva mies olisi ihan itse "tuhonnut perheen ja lastensa elämän" eikä se töppäilyistä raportoiva ihminen....
Tsemppiä ap! Ihan oikein teit!
yksi kesäinen ilta tuli tytön heitukka meidän pihaan mulle itkemään, että miksi en voi päästää miestäni lähtemään? Mitäääääh... Mies oli typykälle syöttänyt tarinaa, että ei voi jättää minua, koska olen uhkaillut itsemurhalla.
Ja oikeasti, tämä tuli aivan puskista. Suunnittelimme seuraavaksi kesäksi häitä ja katselimme talokuvastoja, tontti meillä oli jo.
Ihan sama oliko suhde päällä tai ohi tai kostosta tai itkusta tai mistä mulle kerrottaisiin, mutta olihan tuo helvetin hienoa saada tietää miehen todellinen luonne ennen kuin naimisiin ehdittiin, talo rakentaa ja tehdä lapset.