10kk ikäisen lapsen nukuttaminen

niin muista, että edessäsi on sitten uusi ongelma. Eli se, että lapsi jatkaa vielä ala-asteellakin sitä viereen änkeemistä. Eli toisin sanoen, EI KANNATA:

Eiköhän meistä useimmat avioliitossa olevista nuku parivuoteessa. Tuskin lapsesi nukkuu teidän kanssanne samassa vuoteessa enää teini-ikäisenä? Pointti oli että rikkaissa länsimaissa ihmisillä on enemmän elintilaa, ei nukuta koko suku samalla patjalla lattialla niin kuin kehitysmaissa. Perhepetin kannattajat kun tuntuvat pitävän omaa tapaansa nukuttaa lasta ainoana oikeana vaihtoehtona.

Ei ole kokemuksia tuon ikäisen lapsen unikoulusta, mutta koitan jotain ajatuksia kuitenkin heittää ilmoille.



Koitatko siis nukuttaa nyt omaan huoneeseen? Silloin minä yrittäisin opettaa ensin nukahtamaan itsekseen omaan sänkyyn joka on samassa huoneessa teidän vanhempien kanssa. Onko käytössä jokin rakas unilelu, joka toisi turvaa? Kun opetin lastani 5 kk iässä nukahtamaan itsekseen, näytteli siinä isoa roolia pehmeä kangas, jonka kanssa (lapsen alla) siirsin sitten puolitokkuraisena vauvan omaan sänkyyn. Ei säikähtänyt sänkyyn siirtämistä. Mutta tuo kikka ei taitaisi enää toimia vuoden ikäisen kanssa.



Maitopulloa minäkään en enää laittaisi sänkyyn vaan juottaisin siitä selvästi ennen nukkumaan menoa (ihan kuin muutkin ateriat). Voisi ehkä olla ihan hyväkin että koko nukkumaanmenorutiini muuttuu kerralla, jolloin se maitopullo sängyssäkään ei muistuttaisi enää siitä, että on saanut aiemmin myös nukahtaa syliin. Ja nukkumaan ihan selkeästi väsyneenä, vaikka kello olisi jo paljonkin. Silloin se nukahtaminen itsekseen voisi aluksi käydä helpommin. Päivällä paljon ohjelmaa ja tekemistä ja illalla rauhoittumista hyvissä ajoin.



Me teimme lempeää unikoulua niin että aina itkun tullen nostimme syliin ja heti rauhoitettua takaisin sänkyyn. Ensimmäisenä yönä oli tunti kitinää ja sylistä sänkyyn siirtämistä, toisena yönä puoli tuntia ja sitten on itse hakenut unta (kestää 2-15 minuuttia). Kannattaa aloittaa uusien unirytmien opettelu perjantaina viikonloppua vasten ja sinun mennä alkuun nukkumaan samaan aikaan lapsen kanssa, jotta ei tarvitse herätä yksin, jos nukkuu levottomasti pari ekaa yötä.



Muuta ei tule mieleen ja tässäkin oli varmasti paljon sinulle itsestään selvyyksiä. Tsemppiä teille, kyllä se onnistuu kun uskotte itse siihen. :)

niin muista, että edessäsi on sitten uusi ongelma. Eli se, että lapsi jatkaa vielä ala-asteellakin sitä viereen änkeemistä. Eli toisin sanoen, EI KANNATA:

"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa.

On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.

mä uskon kyllä enemmän sitä todellisuutta, mitä olen ympärilläni nähnyt! 9-vuotiaskin änkesi vielä nukkumaan vanhempien sänkyyn esim.

ainoa mikä tulee mieleen, on jonkin sortin unikoulu. Eli lapsi laitetaan sänkyyn, ja sitten annat sen pullon (?!) hänelle. Poistut huoneesta ja menet hetken päästä antamaan tutin. Sano hyvätyöt ja poistut huoneesta. Jos tyttä alkaa lohduttomasti itkeä, niin mene hänen luokseen (mutta älä puhu mitään), ota syliin että rauhoittuu, ja laske sitten takas sängylle, ja poistu sanomatta mitään. Pidennä hitusen väliä ennen kuin seuraavan kerran menet hänen luokseen, jos siis ylipäänsä hermostuu. Tätä kun jaksat jatkaa yhden illan, niin huomaat, että seuraava ilta on jo niin paljon helpompi :)

Varo vauvakouluttajia

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"

"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"

"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"

"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?

Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.

Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Unikoululla (controlled crying) tarkoitetaan sitä, että lapsi jätetään yksin huoneeseen ja annetaan itkeä vähitellen pidempieä ja pidempiä aikoja, ennenkuin häntä mennään rauhoittelemaan. Tämän tarkoituksena on opettaa vauva nukahtamaan yksin.



Jotkut asiantuntijat ovat huolissaan, että tällä saatetaan aiheuttaa vahinkoa lapsen kehitykselle. Lapsi itkee aikansa ja odottaa, että joku vastaa hänen huutoonsa. Hän on yksin, avuton ja peloissaan. Hän on stressitilassa, hänen verenpaineensa nouseeja hänen lihaksensa ovat jännittyneet. Jos kukaan ei tule hän lopulta luovuttaa. Näin lapsi oppii, että hänen tarpeensa eivät ole tärkeitä ja lakkaa kommunikoimasta hätäänsä. Huudatusunikoulun sijaan lasta voidaan totuttaa nukkumaan lempeämmin ns. tassu-hoidolla.



Lapsen totuttaminen nukkumaan yksin voi olla molemmille osapuolille raskasta ja apu saattaa olla vain lyhytaikainen. Eri kehitysvaiheet näkyvät öisenä levottomuutena, jolloin lapsi tarvitsee vanhemman läheisyyttä.

Unikoululla (controlled crying) tarkoitetaan sitä, että lapsi jätetään yksin huoneeseen ja annetaan itkeä vähitellen pidempieä ja pidempiä aikoja, ennenkuin häntä mennään rauhoittelemaan. Tämän tarkoituksena on opettaa vauva nukahtamaan yksin.

Jotkut asiantuntijat ovat huolissaan, että tällä saatetaan aiheuttaa vahinkoa lapsen kehitykselle. Lapsi itkee aikansa ja odottaa, että joku vastaa hänen huutoonsa. Hän on yksin, avuton ja peloissaan. Hän on stressitilassa, hänen verenpaineensa nouseeja hänen lihaksensa ovat jännittyneet. Jos kukaan ei tule hän lopulta luovuttaa. Näin lapsi oppii, että hänen tarpeensa eivät ole tärkeitä ja lakkaa kommunikoimasta hätäänsä. Huudatusunikoulun sijaan lasta voidaan totuttaa nukkumaan lempeämmin ns. tassu-hoidolla.

Lapsen totuttaminen nukkumaan yksin voi olla molemmille osapuolille raskasta ja apu saattaa olla vain lyhytaikainen. Eri kehitysvaiheet näkyvät öisenä levottomuutena, jolloin lapsi tarvitsee vanhemman läheisyyttä.

Ja neuvoloissako neuvotaan tekemään harmillisia asioita vauvalle????? JUST JOO, SELISELI. Jo puolivuotias vauva on valmis unikouluun. Ja sairaaloissakin niitä järjestetään vanhemmille, ketkä eivät saa vauvaa opetettua nukkumaan. Se on lapselle hyväksi, että hän oppii nukahtamaan yksin, koska se on suuri taito, ja vauva alkaa luottamaan itseensä enemmän, kun hän osaa tämän.

"Unikoululla (controlled crying) tarkoitetaan sitä, että lapsi jätetään yksin huoneeseen ja annetaan itkeä vähitellen pidempieä ja pidempiä aikoja, ennenkuin häntä mennään rauhoittelemaan."



Ei pidä paikkaansa, sillä on myös unikouluja joissa ei jätetä yksin eikä anneta itkeä. Tietäisit jos olisit perehtynyt asiaan.



Muutenkin olisi mukavampi ettet koko ajan massapostittaisi muiden tekstejä, vaan kirjoittaisit itse. Uskoisin että aloittajakin halusi muiden kokemuksia ja vinkkejä eikä referaatteja kirjoista ja nettisivustoista.

Ensimmäisen kansa oli sama juttu kuin teillä. Välillä yritettiin opettaa sänkyyn huudon kanssa ja kaikilla muilla mahdollisilla keinoilla. Ei onnistunut ja painajasmainen nukuttamisrumba kesti 4-vuotta. Kun toinen syntyi, päätin, että opetetaan nukahtamaan itsekseen. Oppi hyvin muutamassa päivässä ja koin olevani taitava äiti. Sitten syntyi kolmas, joka oli myös hyvin läheisyydenkipeä. Nukuttamisessa kokeiltiin samoja toisella hyväksi havaittuja konsteja, mutta eivät ne toimineetkaan. Häntä on sitten nukutettu viereen tähän asti (8-vuotta ;).



Kolmannen kanssa on kuitenkin ollut helpompaa kuin ekan. Säännöt on selkeämmät: kun mennään nukkumaan ei enää vempuilla vaan äitikin rauhoittuu eikä vastaa enää lapsen touhuiluun. Pidettty sitten lasta vaikka tiukasti vieressä, jos ei muuten rauhoitu.



Ponttini on se, että lapset ovat erilaisia, eikä toisille uni vain tule yhtä helposti kuin toisille (tokakin, joka kyllä meni itsekseen nukkumaan, touhusi yhdessä vaiheessa pitkään ja kasasi leluja sänkyn täyteen, kun uni ei vain tullut. Vieläkin saattaa valvoa pitkään vaikka on sängyssä)

Unikoululla (controlled crying) tarkoitetaan sitä, että lapsi jätetään yksin huoneeseen ja annetaan itkeä vähitellen pidempieä ja pidempiä aikoja, ennenkuin häntä mennään rauhoittelemaan. Tämän tarkoituksena on opettaa vauva nukahtamaan yksin.

Jotkut asiantuntijat ovat huolissaan, että tällä saatetaan aiheuttaa vahinkoa lapsen kehitykselle. Lapsi itkee aikansa ja odottaa, että joku vastaa hänen huutoonsa. Hän on yksin, avuton ja peloissaan. Hän on stressitilassa, hänen verenpaineensa nouseeja hänen lihaksensa ovat jännittyneet. Jos kukaan ei tule hän lopulta luovuttaa. Näin lapsi oppii, että hänen tarpeensa eivät ole tärkeitä ja lakkaa kommunikoimasta hätäänsä. Huudatusunikoulun sijaan lasta voidaan totuttaa nukkumaan lempeämmin ns. tassu-hoidolla.

Lapsen totuttaminen nukkumaan yksin voi olla molemmille osapuolille raskasta ja apu saattaa olla vain lyhytaikainen. Eri kehitysvaiheet näkyvät öisenä levottomuutena, jolloin lapsi tarvitsee vanhemman läheisyyttä.

Ja neuvoloissako neuvotaan tekemään harmillisia asioita vauvalle????? JUST JOO, SELISELI. Jo puolivuotias vauva on valmis unikouluun. Ja sairaaloissakin niitä järjestetään vanhemmille, ketkä eivät saa vauvaa opetettua nukkumaan. Se on lapselle hyväksi, että hän oppii nukahtamaan yksin, koska se on suuri taito, ja vauva alkaa luottamaan itseensä enemmän, kun hän osaa tämän.

Unilaboratorioissa on seurattu unihäiriöisten ja ei-unihäiriöisten imeväisten nukkumista. On todettu molempien heräävän säännöllisesti n. joka toisen – joka kolmannen unikierroksen aikana. Herääminen on toisella ryhmällä täydellistä, toisella vain havahtumista valvetilaan, jonka jälkeen alkaa uusi painuminen kohti unen syviä kerroksia. Tämä ero jakaa lapset hyviin ja huonoihin nukkujiin.

Jos lapsi herää ympäristössä, joka on selkeästi erilainen kuin se, missä hän nukahti, hän havahtuu kiinnittämään tähän asiaan täyden huomionsa. Evolutiivisesti on ymmärrettävää, että pienen lapsen on tärkeätä aika ajoin tarkistaa ympäristö: Mikäli emo olisi siirtynyt leiriltä eteenpäin ja hänet olisi unohdettu, hänellä olisi vielä mahdollisuus huutamalla tulla huomatuksi ja otetuksi mukaan.

Unitutkimukset siis osoittavat, että terve vauva usein herää unisyklinsä kevyimmissä kohdissa nukahtaakseen joko itse tai autettuna uuteen sykliin. Koska vauva herää oman unisyklinsä mukaan, hän saa tarvitsemansa unen ja on päivisin virkeä - päinvastoin kuin häntä hoitaneet aikuiset. Unihäiriöiset vauvat eivät pysty itse auttamaan itseään uneen herättyään, kun taas hyvin nukkuvat pystyvät.

Myös yksinäisyys laukaisee vauvan hätäännystä (vrt. heräämisen biologinen tehtävä), joten pienen vauvan luo on tärkeätä mennä ennen kuin hänen itkunsa voimistuu tapailevasta itkusta paniikkihuudoksi.

Paniikkitilassa olevaa vauvaa on huomattavan vaikea rauhoittaa, kun taas luonnollisessa heräämisvaiheessa epämukavuuttaan itkeskelevä vauva vaipua yleensä takaisin uneen hyvin lievällä tuella tai ilmankin tukea, ellei häntä häiritä. Eri lapset ovat myötäsyntyisesti varsin erilaisia herkkyydessään hätääntyä ja kyvyssään palautua siitä. Tämä voi olla vanhempien vaikea hyväksyä, ja lapsi leimataan ”kiltiksi” tai ”vaikeaksi” sen unikäyttäytymisen perusteella.

Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6–10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin – ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.

Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.

Tässä erityisen vaikeassa vaiheessa vauvat tarvitsevat paljon apua omien tunteiden säätelyssä.

Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.

Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.

Perinteisin malli, jota usein kutsutaan huudatusunikouluksi, lähtee siitä, että lapsen yöllinen heräily ja lohdun tai avun vaatiminen on manipulatiivinen yritys ottaa tilanne hallintaan. Kieltäytymällä kuulemasta lapsen ”vaatimuksia” vanhemmat ”näyttävät hänelle kaapin paikan” eli opettavat, että vanhemmat määräävät ja lapsen on sopeuduttava riippumatta siitä, miltä se lapsesta tuntuu. Jättäessään lapsen yksin huutamaan huoneeseen, kun hänen on vaikea saada unta, vanhempi ajattelee auttavansa lasta itsenäistymään. Useissa tapauksissa tämä toimii ja parin kolmen yön jälkeen lapsen heräily vähenee.

Mallin ongelmana on ensinnä se, että temperamenttisesti hyvin vahvat lapset jaksavat protestoida yksin jättämistä tuntikaupalla ja harvan vanhemman vaistot antavat myöden näin selkeälle lapsen viestille. Siinä joutuisi kieltämään itseltään sen perusajatuksen, että lapsen viesti omasta kokemuksestaan on todellinen ja siihen kuuluu ainakin jollakin tasolla vastata. Toinen ongelma on kiinnittymistutkimusten havainto siitä, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua.

Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita.

http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,824,2547,6444,6445,7649

Unikoululla (controlled crying) tarkoitetaan sitä, että lapsi jätetään yksin huoneeseen ja annetaan itkeä vähitellen pidempieä ja pidempiä aikoja, ennenkuin häntä mennään rauhoittelemaan. Tämän tarkoituksena on opettaa vauva nukahtamaan yksin.

Jotkut asiantuntijat ovat huolissaan, että tällä saatetaan aiheuttaa vahinkoa lapsen kehitykselle. Lapsi itkee aikansa ja odottaa, että joku vastaa hänen huutoonsa. Hän on yksin, avuton ja peloissaan. Hän on stressitilassa, hänen verenpaineensa nouseeja hänen lihaksensa ovat jännittyneet. Jos kukaan ei tule hän lopulta luovuttaa. Näin lapsi oppii, että hänen tarpeensa eivät ole tärkeitä ja lakkaa kommunikoimasta hätäänsä. Huudatusunikoulun sijaan lasta voidaan totuttaa nukkumaan lempeämmin ns. tassu-hoidolla.

Lapsen totuttaminen nukkumaan yksin voi olla molemmille osapuolille raskasta ja apu saattaa olla vain lyhytaikainen. Eri kehitysvaiheet näkyvät öisenä levottomuutena, jolloin lapsi tarvitsee vanhemman läheisyyttä.

Ja neuvoloissako neuvotaan tekemään harmillisia asioita vauvalle????? JUST JOO, SELISELI. Jo puolivuotias vauva on valmis unikouluun. Ja sairaaloissakin niitä järjestetään vanhemmille, ketkä eivät saa vauvaa opetettua nukkumaan. Se on lapselle hyväksi, että hän oppii nukahtamaan yksin, koska se on suuri taito, ja vauva alkaa luottamaan itseensä enemmän, kun hän osaa tämän.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Unikoululla (controlled crying) tarkoitetaan sitä, että lapsi jätetään yksin huoneeseen ja annetaan itkeä vähitellen pidempieä ja pidempiä aikoja, ennenkuin häntä mennään rauhoittelemaan. Tämän tarkoituksena on opettaa vauva nukahtamaan yksin.

Jotkut asiantuntijat ovat huolissaan, että tällä saatetaan aiheuttaa vahinkoa lapsen kehitykselle. Lapsi itkee aikansa ja odottaa, että joku vastaa hänen huutoonsa. Hän on yksin, avuton ja peloissaan. Hän on stressitilassa, hänen verenpaineensa nouseeja hänen lihaksensa ovat jännittyneet. Jos kukaan ei tule hän lopulta luovuttaa. Näin lapsi oppii, että hänen tarpeensa eivät ole tärkeitä ja lakkaa kommunikoimasta hätäänsä. Huudatusunikoulun sijaan lasta voidaan totuttaa nukkumaan lempeämmin ns. tassu-hoidolla.

Lapsen totuttaminen nukkumaan yksin voi olla molemmille osapuolille raskasta ja apu saattaa olla vain lyhytaikainen. Eri kehitysvaiheet näkyvät öisenä levottomuutena, jolloin lapsi tarvitsee vanhemman läheisyyttä.

Ja neuvoloissako neuvotaan tekemään harmillisia asioita vauvalle????? JUST JOO, SELISELI. Jo puolivuotias vauva on valmis unikouluun. Ja sairaaloissakin niitä järjestetään vanhemmille, ketkä eivät saa vauvaa opetettua nukkumaan. Se on lapselle hyväksi, että hän oppii nukahtamaan yksin, koska se on suuri taito, ja vauva alkaa luottamaan itseensä enemmän, kun hän osaa tämän.

Toimiiko vauvakoulutus todella?

"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.

Sulkeutumisoireyhtymä

Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.

Tämä "perhepetipostaaja" on vinksahtanut hiukan metsään, niin kuin moni muukin täällä. Hyvää tarkoittaa, mutta metsään menee silti. Juurikin katselin erään lastenpsykiatrin haastattelua joka puki asian sanoiksi. Lapsi ei todellakaan traumatisoidun yhden-kahden illan "kontrolloidusta itkemisestä", eli jonkinlaista unikoulua pidettäessä. (ei silti, että olisi tarkoitus lasta huudattaa). Traumat syntyvät toistuvasta laiminlyönnistä ja huomattavasti isomman mittakaavan asioista. Ei siitä, että pikku-Petterille pidetään kahtena iltana unikoulua jotta nukahtaisi omaan sänkyynsä.... hohhoijaa..

Tämä "perhepetipostaaja" on vinksahtanut hiukan metsään, niin kuin moni muukin täällä. Hyvää tarkoittaa, mutta metsään menee silti. Juurikin katselin erään lastenpsykiatrin haastattelua joka puki asian sanoiksi. Lapsi ei todellakaan traumatisoidun yhden-kahden illan "kontrolloidusta itkemisestä", eli jonkinlaista unikoulua pidettäessä. (ei silti, että olisi tarkoitus lasta huudattaa). Traumat syntyvät toistuvasta laiminlyönnistä ja huomattavasti isomman mittakaavan asioista. Ei siitä, että pikku-Petterille pidetään kahtena iltana unikoulua jotta nukahtaisi omaan sänkyynsä.... hohhoijaa..

Mutta tajuatko mitä se käytäntö on? Ei se unikoulu ole vain kaksi iltaa. Jotkut jatkavat sitä KUUKAUSIKAUPALLA, oma naapurini piti unikoulua joka yö jopa yli vuoden, se oli aika karseaa kuunneltavaa se (kävin soittaa ovikelloa, vastaus, unikoulua unikoulua). Se jos mikä on pitkäaikasta vauvan laiminlyöntiä.

Meillä on päivärytmi ollut vakkari aikalailla 2kk ikäisestä lähtien, ainoastaan tämä nukahtaminen illalla on ongelma. Tyttö ei edes nuku kuin yhdet 1 tunnin päikkärit 1-2 aikoihin. :)

Jos meillä nuo iltanukahtamiset meneekin hienosti, niin 4kk on nyt taisteltu päiväunien kanssa. Tyttö on nyt 11kk. Me herätään vaihtelevasti 8-10 aikaan ja jo puolilta päivin alkaa väsynyt kitinä. Nukkumaan ei meinaa saada millään, ja lapsi on silminnähden väsynyt koko päivän!

Talvella puin lapsen, laitoin vaunuihin, työnsin vaunut kuistille ja jätin sinne nukkumaan. Sitten hain lapsen parin tunnin päästä pois. Nyt mulla menee varmaan puolet päivästä siihen, että yritän nukuttaa lasta. Argh tätä kesää, valoa ja hellettä!

Tsemppiä iltanukutuksiin! Ystäväni "lohdutti" mua juuri, ettei kannata hermostua, koska eihän siihen mene kuin vajaa 15 vuotta ja sitten lapsi ei muuta tekisikään kun nukkuisi! ;D

t. Olinkohan kutonen

Tämä "perhepetipostaaja" on vinksahtanut hiukan metsään, niin kuin moni muukin täällä. Hyvää tarkoittaa, mutta metsään menee silti. Juurikin katselin erään lastenpsykiatrin haastattelua joka puki asian sanoiksi. Lapsi ei todellakaan traumatisoidun yhden-kahden illan "kontrolloidusta itkemisestä", eli jonkinlaista unikoulua pidettäessä. (ei silti, että olisi tarkoitus lasta huudattaa). Traumat syntyvät toistuvasta laiminlyönnistä ja huomattavasti isomman mittakaavan asioista. Ei siitä, että pikku-Petterille pidetään kahtena iltana unikoulua jotta nukahtaisi omaan sänkyynsä.... hohhoijaa..

Mutta tajuatko mitä se käytäntö on? Ei se unikoulu ole vain kaksi iltaa. Jotkut jatkavat sitä KUUKAUSIKAUPALLA, oma naapurini piti unikoulua joka yö jopa yli vuoden, se oli aika karseaa kuunneltavaa se (kävin soittaa ovikelloa, vastaus, unikoulua unikoulua). Se jos mikä on pitkäaikasta vauvan laiminlyöntiä.

Eli toistuvasta laiminlyönnistä. Ei parin illan unikoulusta. Lue ja ymmärrä. Ja tuossa perheessä jos vuosi huudatetaan, on ehkä jotain muitakin perusasioita pielessä...

Meillä on päivärytmi ollut vakkari aikalailla 2kk ikäisestä lähtien, ainoastaan tämä nukahtaminen illalla on ongelma. Tyttö ei edes nuku kuin yhdet 1 tunnin päikkärit 1-2 aikoihin. :)

Jos meillä nuo iltanukahtamiset meneekin hienosti, niin 4kk on nyt taisteltu päiväunien kanssa. Tyttö on nyt 11kk. Me herätään vaihtelevasti 8-10 aikaan ja jo puolilta päivin alkaa väsynyt kitinä. Nukkumaan ei meinaa saada millään, ja lapsi on silminnähden väsynyt koko päivän!

Talvella puin lapsen, laitoin vaunuihin, työnsin vaunut kuistille ja jätin sinne nukkumaan. Sitten hain lapsen parin tunnin päästä pois. Nyt mulla menee varmaan puolet päivästä siihen, että yritän nukuttaa lasta. Argh tätä kesää, valoa ja hellettä!

Tsemppiä iltanukutuksiin! Ystäväni "lohdutti" mua juuri, ettei kannata hermostua, koska eihän siihen mene kuin vajaa 15 vuotta ja sitten lapsi ei muuta tekisikään kun nukkuisi! ;D

t. Olinkohan kutonen

:D Tsemppiä teille myös!

En olisi uskonut, että tässä keskustelussa alkaa tappelu unikoulusta ja perhepedeistä.



Kuitenkin, meidän juttu ei vain ole tuo perhepeti. Pari kertaa pikkuisena vauvana nukkui meidän vieressä sängyssä, mutta itse nukuin niin huonosti ja heräilin koko ajan, koska pelkäsin kierähtäväni vauvan päälle. Sama nyt vanhempana, pari kertaa kuumeisena nukkunut meidän välissä ja minä nukun suurinpiirtein toinen silmä auki. Lisäksi tyttö meinasi kerran meidän välissä nukkuessaan tipahtaa sängystä alas kun konttasi jalkopäähän. Puoliksi oli likka pois sängystä kun sain napattua kiinni. Ihan meidän unien ja tytön turvallisuuden kannaltakin ei meillä perhepetiä käytetä. En kuitenkaan tuomitse perhepetiä, jokainen ihminen on erilainen. :)



Joku huikkasi, että olisi fiksumpaa totuttaa ensin nukahtamaan itsekseen ja sitten vasta siirtää omaan huoneeseen. Totta. Näin jälkeenpäin ajateltuna se olisi ollut fiksumpaa. Kuitenkin 2 viikkoa ramppasin tytön huoneessa lohduttamassa ja jopa nukuin öitä huoneen lattialla patjalla. Nyt kun tyttö on viikon ajan nukkunut hienosti heräämättä lukuunottamatta tuota yöpulloa, en halua heittää tätä työtä hukkaan. :)



Lapsella on aina ollut harso unikaverina, ilman sitä ei ole voinut nukahtaa. Täytyy se antaa käteen tänä iltana, kun tämä omaan sänkyyn nukutus alkaa.



Moni sanoi, ettei kannata antaa sitä maitopulloa sänkyyn enää. Totta, nyt vasta tajusin kuinka hölmöltä se kuulostaa. :D Annetaan siis ennen nukkumaanmenoa vain.



Tuosta itse aiheesta; nukuttamisesta. En ole juurikaan perehtynyt noihin unikouluihin, mutta ajattelin käyttää noita vitosen kertomia menetelmiä. Viedä sänkyyn kun on väsy, silitellä ja laittaa takaisin makuulle jos pomppii pystyyn. Kunnon itkun tullessa ottaa syliin, mutta ei antaa nukahtaa syliin. Tarkoitus olisi tehdä tästä nukahtamisesta mukavaa, että lapsi tietää minun olevan paikalla jos hätä on. En oikein usko, että tuolle meidän sylikissalle toimii tuo "huudatus"unikoulu. Aika näyttää.

Kai sitä pitää tulla raportoimaan illalla, että miten eka nukutus sänkyyn meni. :D

kun nuorimmainen oli lähemmäs 9 kk, aloimme pitämään hänelle unikoulua. Minä olin myös kyllästynyt siihen että sylissä heijattiin uneen ja jäikö sitten sänkyyn välttämättä, jos sattui vähän havahtumaan. Iltamaidon annoin ensin, sitten yritin nukuttaa. Ja kun aloitimme unikoulun, en antanut pulloa sänkyyn, ei ole ollut kummankaan lapsen kohdalla tapana, vaan lapsi yksinkertaisesti laitettiin sänkyyn. Pari iltaa vähän kommentoi, mutta sitten alkoi mukavasti ruveta itse nukkumaan. Kannattaa kokeilla. Nyt 1,7 kk ja nukahtaa/nukkuu hyvin vaikka onkin paljon äidin perään :)