Kyl on miehelle vaikeaa jakaa lapsenhoitovastuuta lomalla
Siis, että hänenkin pitää osallistua meidän pienten lasten hoitoon. Miehellä mielessä pihahommia ja muita mitä haluaisi tehdä rauhassa, minulla samoin toive että pystyisin tekemään välillä myös jotain muuta kuin lastenhoitoa. Mutta mies on niin kiukkuinen ja huokailee vaan kun täytyy välillä tehdä lasten kanssa jotain. Esim nyt sanoin että vie aamupäivästä isompi lapsi jonnekin, leikkipuistoon, rannalle tai menette vaikka kaupungille vaan, minä hoidan vauvan ja koitan tehdä samalla vähän muita hommia, mies saa illan touhuta omiaan ja minä hoidan lapset. Kyllähän se lähti isomman kanssa, mutta ei olisi millään laittanut aurinkorasvaa, lapsi sai pukea itse itselleen eikä mies välittänyt yhtään mitä laittaa, ei harjannut hiuskia ei mitään. Itsensä laittoi kuntoon ja lampsi pihalle että lähdetääs nyt sitte.
Ärsyttää tällainen. Miksei aikuinen mies osaa jakaa vastuuta? Kumminkin itse hoitaa vähemmän lapsia.
Kommentit (87)
Mistä sen keksit?
Ja missäs se isän lepoaika on? Lomallakin pitää hypätä heti, kun vaimo käskee. Loppuajan tienaa leipää, jolla elättää sen pomottavan kotona lojuvan vaimon.
Missähän tässä on inhimillisyys?
Eli kun nainen hoitaa lasta ja kotia, se on lojumista. Kun mies hoitaa lasta ja kotia, homma muuttuu maagisesti työksi joka on pois lepoajasta. Kuinka tyhmä täytyy olla ettei näe tässä ristiriitaa? Mies, joka täytyy käskeä viettämään aikaa lapsensa kanssa ja silloinkin suunnilleen sitoa kengännauhat valmiiksi EI ota vastuuta tasapuolisesti. Se on taivahan tosi.
lasten ollessa 5- ja 1,5-vuotiaita. Mentiin juhannuksena parin tuttavaperheen kanssa vuokratulle mökille. Minulle nousi heti menopäivän iltana kova kuume ja pyysin miestä katsomaan lapsia, että pääsen nukkumaan. Mies teki lähtöä kalalle ja selitti minulle moneen kertaan, että hän on lomalla, siis l-o-m-a-l-l-a, joten kalastamaan hän lomalla menee. Lupasi kyllä jalomielisesti mennä sitten nukkumaan eri huoneeseen kuin me, ettei hän häiritse meitä. Onneksi sain hoitoapua kavereiltani sen illan aikana.
Siihen aikaan mies kävi töissä ja vietti vapaa-aikaa. Kaikki kotityöt ja lastenhoidon tein minä. Menot meillä on aina maksettu puoliksi, hoitovapaan aikana tosin minä maksoin vain sen, mihin rahat riitti.
Noh, onneksi mieskin on sittemmin saanut enemmän järkeä päähänsä.
Sitten tälle ihmejankkaajalle kysymys: jos isä ei halua viettää aikaa lastensa kanssa, miten siinä syntyy hyvä ihmissuhde? Oma isäni ei meistä lapsistaan ollut kiinnostunut, ei edes puhunut komentelua lukuunottamatta. Nyt hän on jo vanha, mutta ihan ventovieras minulle.
Ei kannata olla turhan kiltti, pitää vaatia ja pitää omista oikuksistaan kiinni. Kumma seinäruusuasenne: ei ne miehet ole mitään ajatustenlukijoita. Marttyyriasenne katketoittaa ja mies on autuaan tietämätÖn. Neuvottele sen miehen kanssa, ja pidä oikeuksistasi kiinni!
osaa kunnioittaa perhettään, haluaa perheensä parasta ja haluaa olla lastensa isä! Ja totta mooses meilläkin mies häipyy mukuloiden kanssa pois jaloista häiritsemästäö jos minä pesen lattiaa...ellei häivy voidaan vallan hyvin vaihtaa osia eli minä lähden ja mies luuttuaa! Ihan uskomatonta miten joku kehtaa puolustella tällaista käytöstä.
mä voin jättää lapset taloon isukin kanssa samaan aikaan kun se yrittää rempata keittiötä :D saas nähdä miten homma sujuu hih...oikeesti ap otan osaa en tajua miten jaksat tuollaista katsella.
Ja joo-o, kyllä tiedän, kuinka äitikin välillä kaipaa vapaa-aikaa yksin, ilman perhettä. Mutta missä se miehen vapaa aika on, jos eka ollaan töissä, sitten hoidetaan lasta, että äitillä ois vapaata? Ei se miehen töissä olo ole vapaana olemista!
tässä ollut kyse että ap olisi tahtonut VAPAA-AIKAA vaan hänenhän oli tarkoitus tehdä jotain kotitöitä ja vieläpä vauvan kanssa! Mulla on ainakin vähän eri käsitys vapaa-ajasta...
odottelemaan, että mies vie lapset johonkin lattioiden pesun ajaksi. Kyllä ne siinä aina pyörivät jaloissa ja saan lattiat pestyä ihan hyvin niinkin. Ja työssä käyvä olen.