Ristiriitaisia tunteita raskaudesta

Nuo ovat ihan normaaleja tuntemuksia ja pelkoja.

Sinusta tulee varmasti hyvä äiti.

Nuo pelot tulevat vastuuntuntoisuudesta.

t: kolmatta odottava

tulevaan!Itse luulin olevani parempi äiti kuin omani ja kuitenkaan en sitä aina ole :( Ei se ole aina helppoa!

Onnea ja tsemppiä tulevaan :)

Itsekin olen ollut epävarma siitä, miten onnistun vanhempana. Pelännyt kaikkea mahdollista jne... Elä nyt tässä hetkessä ja nauti siitä että mies osallistuu! Ei se ero tosta noin vain tule. Puhu neuvolassa tunteistasi. Ja jos yhtään alkaa välit rakoilla miehen kanssa, ota yhteyttä neuvolapsykologiin. Puhukaa miehen kanssa kaikesta, myös niistä negatiivisista tunteista ja peloista. Ne voi tuntua tyhmiltä tai pinnallisilta, mutta kaikenlaiset tunteet on osa vanhemmaksi valmistautumista.

Kun vauva on syntynyt, muista, että tunteet saa vaihdella silloinkin. Itse olen kokenut erittäin paljon huonommuudentunteita kun en olekaan ollut oppikirjan mukainen äiti. Välillä jää ulkoilut väliin kun ei vaan jaksa lähteä, joskus taas ei jaksa kauheasti kokkailla ja syödään mitä sattuu. Sit taas petrataan.

Kyllä se siitä. Kannattaa puhua neuvolassa kun sieltä voi tulla jotain vinkkejä tai apua.

Toivon, että teidän perheestä tulee onnellinen, vaikka niitä niin vähän tunnen.

Tällaista se on, ja tällaista se tulee olemaan tästä eteenpäin. Suurimman osan päivistä uskot olevasi kyllin hyvä äiti, etkä oikeastaan ajattele sitä sen tarkemmin. Sitten tulee 20. huonosti nukuttu yö ja eilen ilmestyneet vesirokkonäppylät ovat lisääntyneet siitä kolmesta hassusta näpystä potenssiin miljoona, ja lapsi on yhtä suurta valittavaa ja parkuvaa vesirokkonäppyä - etkä voi tehdä yhtään mitään helpottaaksesi hänen oloaan tai edes auttaaksesi. Vaikka miten tiedätkin, ettei kukaan muukaan voi mitään, ajattelet silti, että "mä oon maailman surkein äiti, en pysty ees omaa lasta auttaa sillon ku se sitä tarvii" :D Ja kun yrität viritellä miehen kanssa keskustelua siitä, että mitäs jos hankittais joku lastenvahti ja käytäis yhdessä vaikka syömässä, ja mies puhuu renkaiden vaihtamisesta, tyhmästä työkaverista tai lässyttää lapselle. Tai kuten mun mieheni tänään: ei vastannut mitään, kun kysyin, huvittaisiko häntä lähteä kävelylle kaksistaan, jos naapuri katsoisi lapsia sen aikaa. Kun kysyin, että miksei hän sano mitään, mies tuumasi, että "eiku mä tässä vaan mietin, että saiskohan noi banaanikärpäset jotenki hävitettyä." Ei käyty kävelyllä.



Äläkä lue kaikkia kauhutarinoita, ja yritä päästää toisesta korvasta ulos ne sinun ja miehesi onnesta kateellisten akkojen tuomiopäivän ennustukset. Suomessa on valtava määrä perheitä, joissa on useampi kuin yksi lapsi, eikä niistä perheistä edelleenkään läheskään kaikki ole uusperheitä meijän ja teijän lasten kanssa. Toki tuo epävarmuus ja pelko perheen hajoamisestakin on ihan luonnollinen osa raskaushormoneja - itsekin olen sen kahdesti kokenut, ja nyt jo alkaa pelkokuvat pyöriä mielessä, vaikka kolmas raskaus plussasikin ihan vasta :)

Minä itkin yhdessä vaiheessa jatkuvasti ja pelkäsin ja maalailin piruja seinille.



Se on sitä henkistä valmistautumista.



(Kun on varautunut kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaankin, niin on niin valmis kuin vaan voi olla äidiksi tultuaan).



Ei muutakun annat kaikkien tunteitten tulla ja sitten mennä menojaan.



Suret ja itket ja raivoat jos siltä tuntuu. Tai vaan nautit olostasi ja olet yhtä hymyä kokoajan. Kaikki tunteet on sallittuja.



Hyvää odotusta!

Pärjäät ihan varmasti, kunhan muistat, ettei vauva-aika välttämättä ole sitä pelkkää ruusuilla tanssimista.



Ja pysy poissa täältä! AV:lla lytätään Suomen paraskin äiti lattian rakoon ja kivitetään, jos jotain jää näkyviin.



Onnea!