Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

inhottava kateus

Vierailija
22.07.2011 |

Toivoisin asiallisia vastauksia. Olen koittanut miettiä omaa käytöstäni ja itseäni viime aikoina paljon. Ihmettelen sitä, miksi minun on niin kovin vaikea kestää toisten onnea. Tämä kohdistuu ystäviini. Itselläni pitäisi järkevästi ajateltuna olla kaiken hyvin (terveet lapset, kiltti mies, kiva asunto, kaikki elämän perusjutut kunnossa. Silti koen kateutta muiden onnesta ja onnistumisesta. Esim. ystäväni sai toivomansa tytön kesän alussa. Minä sain vauvan paria kuukautta aiemmin. Toivoin tyttöä, sai pojan. Vauva on aivan ihana, mutta silti toivoin ystävällenikin poikaa tytön sijaan, kun en itse tyttöä saanut. Miksi ihmeessä ajattelen näin? Tämä vain yksi esimerkki, mutta ehkä suurin kateuden aihe.

Voiko tästä "oppia" pois, vai olenko vain luonteeltani tälläinen (en haluaisi olla) ja joudun kestämään itseäni tälläisenä koko ikäni?

Kommentit (19)

Vierailija
1/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

itse oikeasti onnnellinen ja tyytyväinen elämääsi, ei kiva asunto tee välttämättä ihmistä onnelliseksi? Oletko onnellinen miehestäsi vai onko hän vain kiltti jne? Harva elämäänsä tyytyväinen ihminen kadehtii ketään. Vaikka joku toinen olisi noihin ulkoisiin asioihin sijassasi tyytyväinen niin voi sinulta silti puuttua jotain.

Vierailija
2/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

itse oikeasti onnnellinen ja tyytyväinen elämääsi, ei kiva asunto tee välttämättä ihmistä onnelliseksi? Oletko onnellinen miehestäsi vai onko hän vain kiltti jne? Harva elämäänsä tyytyväinen ihminen kadehtii ketään. Vaikka joku toinen olisi noihin ulkoisiin asioihin sijassasi tyytyväinen niin voi sinulta silti puuttua jotain.

Ulkoisesti monen mielestä elämäni näyttää varmaan lähes täydelliseltä. Ilmeisesti se ei kuitenkaan sitä ole, vai olenko vain liian vaativa "mikään ei riitä" -tyyppi? En pidä itsestäni tälläisenä ja haluaisin oppia iloitsemaan siitä mitä minulla on ja antaa muiden iloita omista onnistumisistaan ilman, että aina koen kateuden piston jossain syvällä.

En tiedä mitä omalle elämälleni voisin tehdä, jotta kokisin sen riittäväksi (siis riittäväksi itselleni, ettei tarvitsisi vertailla muihin). Jotenkin tuntuu, että olen kiittämätön ja sen takia huono ihminen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jokaisella, siis ihan kaikilla, on joku ristinsä kannettavanaan, siis synkkä tai ikävä asia, josta muut eivät tiedä. Ei kannata olla kenellekään kateellinen, koska et voi koskaan tietää, mitä aurinkoisen ja onnellisen julkisivun takana on.



Itselläni helpotti, kun ajattelin Victoria Beckhamia. Olin hänen täydellisestä elämästään ja ulkonäöstään salaa kateellinen. Sitten tajusin, että kaiken sen kuoren alla on oikeasti aika heikko ja epävarma ihminen, kaikki julkisuuden kirot. Ja täydellinen aviomieskin kävi vieraissa. Oma tylsä ja köyhä elämä vaikutti äkkiä paljon paremmalta vaihtoehdolta. :)



Sitäpaitsi, kateus katkeroittaa. Se näkyy läpi ja tekee sinusta tympeän ihmisen. Se heijastuu lapsiisi. Mitään et kateudella voita, mutta paljon voit menettää. Eikä kateus vahingoita kadehtimaasi ihmistä, vaan sinua itseäsi.

Vierailija
4/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nykyään kyllä vielä tunnen kateutta, mutta en anna sen viedä aikaani kuin vähän, pystyn nauttimaan elämästä nykyään ihan eritavoin kuin aiemmin. Minulla ei edes ole miestä, asunto on pieni ja aika kamala, kuopus on erittäin haastava lapsi, palkkakaan ei ole kummoinen, mutta näistäkin huolimatta olen ihan tyytyväinen elämääni, nautin monista pienistä asioista, ja joskus niistä suuremmistakin, joita pystyykin toteuttamaan aina aika ajoin...



Keskity ajattelemaan positiivisemmin omasta elämästä, perheestä ja lopulta ihan kaikesta. Kateus muuttuu yleensä katkeruudeksi ja se onkin sitten jo pskahomma.

Vierailija
5/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on todella totta, että tällä satuttaa vain itseään. Kuten sekin, että kaikilla on omat taakkansa kannettavanaan. Katkeruus on sana, jota lähes kammoksun. Sen haluaisin välttää keinolla millä hyvällä, mutta huomaan niitä piirteitä jo itsessäni.

Oikeastaan kadehdin teitäkin, jotka minulle olette vastanneet:) Vaikutatte järkeviltä ja aikuisilta ihmisiltä. Toivoisin olevani kaltaisenne ja pystyväni pääsemään tämän typerän tunteeni yläpuolelle.

Minua harmittaa suunnattomasti se, etten tällä hetkellä halua edes tavata tätä tytön saanutta ystävääni, sillä tulen vain pahalle mielelle joka kerta. Näin alas olen vajonnut...:(

Vierailija
6/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

elämässäsi mättää? Ei se auta vaikka kuinka olisi paperilla onnellinen jos oikeasti ei ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

taidat olla aika nuori, tai sitten elämä on kohdellut sinua hyvin? Et ehkä vielä koskaan ole kokenut suuria pettymyksiä tai menetyksiä?



Keskity ajattelemaan sitä hyvää, mitä sinulla on, terveitä lapsia, hyvää miestä, kotia. Monilla ei ole näitä. Tai mitä jos vauvasi esimerkiksi sairastuisi vakavasti? Silloin todennäköisesti ajattelisit, miksi koskaan toivoin hänen olevan tyttö, millään muulla kuin hänen paranemisellaan ei ole väliä.



Elämällä on taipumus opettaa, joskus kipeästikin. Toivottavasti se kuitenkin kohtelee sinua hyvin jatkossakin!



Onnittelut poikavauvastasi! :)



#4

Vierailija
8/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

sun ystäväpiirissä sellaisia ihmisiä jotka kehuskelee onnellaan,hyvällä tuurillaan ja saavutuksillaa,uusilla ostoksilla ja hyvillä tuloilla,kokemuksilla? Jos on niin nämä tyypit on just niitä kerskailijoita, joilla ei oikeasti mene hyvin. Mun tuttava piirissä näitä on jokunen, pönkitetään ja kehuskellaan sillä ulkoisella rikkaudella ja ihanuudella,mutta todellisuudessa mm.vaimo pettää miestään ja on sivu suhteessa, mies ja vaimo eivät tule juttuun keskenään,on ehkä perhe väkivaltaa tms..nämä siis omassa tuttava piirissä..kerskailijoilla on aina jokin huoosti,todellisuudessa.lohdutaudu sillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ongelmasi on psykologis-moraalinen. Kyllä kateudesta voi opetella pikkuhiljaa pois ja lieventää sitä, mutta sinun pitäisi tietoisesti opetella ihan erilainen ajattelutapa, kun ne kateuden tunteet tulevat pintaan.



Sinun pitäisi oppia elämästä muutama perustotuus.



En tiedä, uskotko, että on olemassa Jumala, mutta minun vastaukseni perustuu siihen, että pitäisi myöntää se, ettei esimerkiksi lasten sukupuoli ole meidän vallassa. Ihminen saa, mitä Jumala antaa ja Jumala luo, mitä haluaa. Eli tämä kuuluu mielestäni sellaisen otsikon alle kuin Jumalan/Luojan tahdon hyväksyminen.



Toiseksi pitäisi opetella KIITOLLISUUTTA siitä, että mitkä asiat ovat hyvin eikä verrata koko ajan toisiin ihmisiin, joiden elämä näyttää paremmalta, koska jokaisella ihmisellä on oma elämänpakettinsa hyvine ja huonoine asioineen.



Jos jotkin asiat ovat huonosti, niin silloin pitäisi olla kuitenkin TOIVEIKAS, että asiat voivat muuttua paremmaksi. Toisaalta sekin kannattaa muistaa, että joskus me haluttaisiin jotain, mikä ei loppujen lopuksi olisi juuri meille itsellemme hyväksi, vaikka naapurille se olisi. Tai se, mikä näyttää naapurilla hyvältä, ei välttämättä ole heillekään loppupeleissä hyväksi.

Vierailija
10/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

taidat olla aika nuori, tai sitten elämä on kohdellut sinua hyvin? Et ehkä vielä koskaan ole kokenut suuria pettymyksiä tai menetyksiä? Keskity ajattelemaan sitä hyvää, mitä sinulla on, terveitä lapsia, hyvää miestä, kotia. Monilla ei ole näitä. Tai mitä jos vauvasi esimerkiksi sairastuisi vakavasti? Silloin todennäköisesti ajattelisit, miksi koskaan toivoin hänen olevan tyttö, millään muulla kuin hänen paranemisellaan ei ole väliä. Elämällä on taipumus opettaa, joskus kipeästikin. Toivottavasti se kuitenkin kohtelee sinua hyvin jatkossakin! Onnittelut poikavauvastasi! :) #4

ikää jo 36v. Suuria menetyksiä en ole joutunut kokemaan, mutta muuten kyllä koviakin kokemuksia takana useampiakin (esim. oma terveys meni vuosiksi). Toki myös pettymyksiä on elämääni mahtunut. Silti monet asiat olen saanut myös helpolla. Esim. aikuisiässä ei rahasta ole koskaan ollut pulaa. Ei sitä liikaa ole ollut, mutta mistään ei ole tarvinnut tinkiä. Asun hyvin, matkustelemme koti- ja ulkomailla, on autot joilla liikkua jne.

Juuri siihen haluaisin pystyä, että arvostaisin enemmän tätä mitä minulla on, osaisin olla onnellinen terveistä lapsistani, hyvästä miehestäni ja kaikesta hyvästä mitä minulla on.

On varmasti totta, että lapsen sairastuminen avaisi silmäni toisella tapaa, mutta toivoisin sen onnistuvan ilman niin rajuja tapahtumia. Selvennän vielä, että ennen vauvani syntymää toivoin hänestä tyttöä. En sen jälkeen, kun hän sylissäni oli. Hän tuntuu oikealta juuri näin. Kateuden ystäväni tytöstä aiheuttaa se, että miksi hän on saanut toivomansa tytöt? Miksi jollakin menee asiat "aina" niin kuin he toivovat? Näinhän ei siis varmasti ole, mutta näin koen. Lisäksi minusta tuntuu, ettei pojan syntymä aiheuta ihmisissä lainkaan niin suurta ihastuksen tunnetta, mitä tytöt saavat aikaan. "Ai se oli poika"- kommentteja kuulin, kun ilmoitin vauvamme syntymästä. Isommat sisarukset kuitenkin olivat aidon onnellisia veljestään:)

Kiitos onnitteluista:)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulen että se johtuu huonosta itsetunnosta pohjimmiltaan. Jotenkin sitä aina tuntuu että muilla on asiat paremmin ja he ovat onnellisempia, ja ikäänkuin se olisi jotenkin minulta pois.



Elämäni on ulospäin monen mielestä varmasti täydellistä, ja tiedän itsekin että olen saanut paljon ja asiat ovat hyvin. Silti kun kuulen että joku toinen saavuttaa jotain mitä itsekin haluaisin, sisälläni vihlaisee ja ensimmäinen ajatus on että toivon hänen jollain tapaa epäonnistuvan. Inhoan tätä tunnetta itsessäni koska haluan ajatella ja toivoa ihmisille vain hyvää.

Vierailija
12/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

sun ystäväpiirissä sellaisia ihmisiä jotka kehuskelee onnellaan,hyvällä tuurillaan ja saavutuksillaa,uusilla ostoksilla ja hyvillä tuloilla,kokemuksilla? Jos on niin nämä tyypit on just niitä kerskailijoita, joilla ei oikeasti mene hyvin. Mun tuttava piirissä näitä on jokunen, pönkitetään ja kehuskellaan sillä ulkoisella rikkaudella ja ihanuudella,mutta todellisuudessa mm.vaimo pettää miestään ja on sivu suhteessa, mies ja vaimo eivät tule juttuun keskenään,on ehkä perhe väkivaltaa tms..nämä siis omassa tuttava piirissä..kerskailijoilla on aina jokin huoosti,todellisuudessa.lohdutaudu sillä.

Ystäväpiirini on pieni ja ulkoisesti taidan olla se, jolla asiat ovat eniten mallillaan. Toki kaikki tietävät terveyteni pettäneen, mutta siitäkin on selvitty.

Itse en kehu millään. Näin anonyyminä voin sanoa eläväni taloudellisesti hyvää elämää, mutta ystävilleni en puhu raha-asioista koskaan. Olen kiltti, hieman ujo ja huonolla itsetunnolla varustettu. Olen myös masentuneisuuteen taipuvainen, joka osaltaan ruokkii sitä, etten näe omassa elämässäni tarpeeksi hyvää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kateuden ystäväni tytöstä aiheuttaa se, että miksi hän on saanut toivomansa tytöt? Miksi jollakin menee asiat "aina" niin kuin he toivovat? Näinhän ei siis varmasti ole, mutta näin koen. Lisäksi minusta tuntuu, ettei pojan syntymä aiheuta ihmisissä lainkaan niin suurta ihastuksen tunnetta, mitä tytöt saavat aikaan. "Ai se oli poika"- kommentteja kuulin, kun ilmoitin vauvamme syntymästä. Isommat sisarukset kuitenkin olivat aidon onnellisia veljestään:)

Tämä pisti silmään. Tulee mieleen, että ehkä ongelma onkin siinä, että kaipaisit ulkopuolelta "tunnustusta" ja ihailua - siis ehkä alitajuisesti haluaisit ihmisten olevan kateellisia sinulle? Tai haluatko, syystä toisesta, näyttää maailmalle ja muille (koulukiusaajille tai jollekin, jolle nuorena olit kateellinen tms.) mitä olet elämässäsi saavuttanut? Tämä siis yleisenä arveluna, enhän sinua tunne, en väitä, että asia kohdallasi olisi näin tai syytä sinua mistään.

Varmaan moni mielellään vaihtaisikin osia kanssasi. :) Ja usko pois, kukaan ei aina saa kaikkea haluamaansa, vaikka ulkopuolisista siltä tuntuukin.

Oletko ajatellut, että ystäväsi jää jostain paitsi, jos hänellä ei ole poikia? Ehkä on salaa sinulle kateellinen lapsistasi, tai pojastasi?

Vierailija
14/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siitä apua, että huomaisit miten paljon kaikkea kurjuutta maailmassa on ja on ollut... On niin paljon ihmisiä joilla ei ole mitään materiaalisesti, on sairautta, köyhyyttä, huume-ongelmia, sotia..... jotenkin sulta on unohtunut miten hyvin sulla asiat onkaan. Keskityt siihen, mitä sinulla ei ole, etkä siihen mitä sinulla on. Lasi on puoliksi tyhjä eikä puoliksi täysi? Luulen että joillakin tyytymättömyys johtuu lapsuudesta, ehkä vanhemmat ovat olleet aina kriittisiä tms..?

Varmaan jokaisella on jokin heikko kohta, minkä takia tuntee kateutta, mutta jos sen antaa vaikuttaa ihmissuhteisiin, niin se alkaa olla aika kuluttavaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulen että se johtuu huonosta itsetunnosta pohjimmiltaan. Jotenkin sitä aina tuntuu että muilla on asiat paremmin ja he ovat onnellisempia, ja ikäänkuin se olisi jotenkin minulta pois. Elämäni on ulospäin monen mielestä varmasti täydellistä, ja tiedän itsekin että olen saanut paljon ja asiat ovat hyvin. Silti kun kuulen että joku toinen saavuttaa jotain mitä itsekin haluaisin, sisälläni vihlaisee ja ensimmäinen ajatus on että toivon hänen jollain tapaa epäonnistuvan. Inhoan tätä tunnetta itsessäni koska haluan ajatella ja toivoa ihmisille vain hyvää.

Pahaa en kellekään toivo, kuten sinäkin kirjoitit. Mutta esim. juuri tämä vauva-asia. En toivonut, ettei ystäväni oli raskaana, mutta toivoin hänelle poikaa, vaikka hän itse toivoi tyttöä. Miksi en voinut toivoa samoin, kuin hän? Miksi en voi olla onnellinen hänen puolestaan, kun hän sai toivomansa, vaikka itse en saanutkaan?Miten ihmeessä se olisi minulta pois, että hän sai toivomansa? En pysty ymmärtämään itseäni.

Vierailija
16/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

kaikki ihmiset ovat varmaan joskus kateellisia, välillä jostain tosi pinnallisista jutuistakin. Mun mielestä sulla on asiat siinä mielessä hyvin, että haluat tästä ikävästä tunteesta eroon ja ymmärrät, että se on pohjimmiltaan turhaa ja typerää.



Kateus liittyy paljolti myös hyvinvointivaltion keskiluokan itsekeskeiseen elämäntapaan. En sano, että ns. keskiluokalla olisi helppo elämä. Ei ole. Töissä pitää raataa, pitää saada ostettua autoa, asuntoa ja tavaraa. Pitää kasvattaa kunnollisia lapsia, jotka läpäisevät neuvolan ja koulun "seulan". Pitää jonottaa hikisenä prismassa tarjouksia,eli pitää siivota koti, pitää harrastaa, pitää pukea lapset nätisti, pitää, pitää... Tämä kaikki on kuitenkin todella minäkeskeistä puuhailua, jossa omaa minuutta peilataan toisiin vastaaviin yksilöihin/perheisiin. Elämän sisältönä oman tällaisen "kulissin" rakentaminen on kuitenkin pitkän päälle liian köyhää. siitä varmaan kumpuaakin monella ns. 30-, 40-, tai 50-kympin kriisi. Kun on saanut kaiken mitä kuvitteli haluavansa...mut kun mikään ei riitä. ELi on oikeastaan halunnut vaan niitä ulkoisia asioita mutta jää sisältä tyhjäksi.

Ja on nimenomaan aina halunnut vaan itselle, keskittynyt omaan napaan...

Vierailija
17/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samoin on joku merkitys sillä että kaverisi sai tytön ja sinä et. Kuten silläkin varmasti että sinä et saanut tahtoasi läpi, mutta kaverisi sai tahtomansa.



Vaikka olet sairastanut yms. niin onko elämäsi tahtomisen osalta ollut paljon sitä että olet saanut sen mitä olet halunnut. Päässyt opiskelemaan mihin halusit? Saanut juuri sen miehen mitä halusit? Saanut sellaisen kodin kuin halusit haluamaltasi alueelta? Saanut tahtomasi työpaikan? Onko jo lapsena tahtosi mukaan pompittu ehkä enemmän kuin ns. keskivertolapsen kohdalla? Että onko tässä taustana vähän se että olet ns. pilalle hemmoteltu???



Jos olisit jo enemmän tahtoiässä eli uhmaiässä joutunut tilanteisiin joissa tahto ei mene läpi, niin olisitko ehkä oppinut työstämään asian aikuisuuteen mennessäkin kypsemmin?



Ehkä tässä on vain nämä pari tuttua lausahdusta joita kannattaa miettiä ja joihin koittaa sopeutua. Kaikkea ei saa mitä haluaa (koskaan, kukaan ei saa _kaikkea_). Toinen on se että osaa nähdä mihin asioihin voi vaikuttaa ja osaa hyväksyä ne asiat joihin ei voi.



Ja jos ajattelee että kukaan ei voi saada iana kaikkea tahtomaansa, niin sinähän voit vain ja ainoastaan itse valita tietoisesti sen asenteen miten suhteudut tähän seikkaan? Onko se : "No, onneksi minulla on jotain muuta, kuten...xxxx, joka itselleni on tärkeämpää jne.".



Yksilöllisyys, minuus, identiteetti, näitäkin voisit miettiä. Entäs jos olisi onnellisuusmittari otsassa ja näkisit että kaverisi, jonka elämä olisi ulkoisesti mitattuna surkeampaa kuin sinun, olisi onnellisempi, tai jos hänen mittarinsa plusasteikko olisi jopa huikeasti omaasi laajempi? Ajattelisitko silloin että "epäreilua, ihan epistä että tuo voi nauttia elämästään vaikkei sillä ole edes autoa ja asuu vuokralla, ukkokin petti ja jätti ja lapsi on ruma ja rahaa vain kirpparikuteisiin ja silti se vaan on onnellinen, e-pä-rei-lu-a".



Mieti kuka sinä olet, mikä sinulle on tärkeää, mistä nautit, mistä et, nautitko esim. uudesta vaatteesta siksi että se on omasta mielestäsi kaunis, hyvä päällä, vai siksi että muut näkevät kuinka hienon merkkinen se on? Nautitko siitä kun muut kadehtivat sinua?



Onnellisuus on asennekysymys. Jos haluat olla onnellinen, ole.

Vierailija
18/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kateuden ystäväni tytöstä aiheuttaa se, että miksi hän on saanut toivomansa tytöt? Miksi jollakin menee asiat "aina" niin kuin he toivovat? Näinhän ei siis varmasti ole, mutta näin koen. Lisäksi minusta tuntuu, ettei pojan syntymä aiheuta ihmisissä lainkaan niin suurta ihastuksen tunnetta, mitä tytöt saavat aikaan. "Ai se oli poika"- kommentteja kuulin, kun ilmoitin vauvamme syntymästä. Isommat sisarukset kuitenkin olivat aidon onnellisia veljestään:)

Tämä pisti silmään. Tulee mieleen, että ehkä ongelma onkin siinä, että kaipaisit ulkopuolelta "tunnustusta" ja ihailua - siis ehkä alitajuisesti haluaisit ihmisten olevan kateellisia sinulle? Tai haluatko, syystä toisesta, näyttää maailmalle ja muille (koulukiusaajille tai jollekin, jolle nuorena olit kateellinen tms.) mitä olet elämässäsi saavuttanut? Tämä siis yleisenä arveluna, enhän sinua tunne, en väitä, että asia kohdallasi olisi näin tai syytä sinua mistään. Varmaan moni mielellään vaihtaisikin osia kanssasi. :) Ja usko pois, kukaan ei aina saa kaikkea haluamaansa, vaikka ulkopuolisista siltä tuntuukin. Oletko ajatellut, että ystäväsi jää jostain paitsi, jos hänellä ei ole poikia? Ehkä on salaa sinulle kateellinen lapsistasi, tai pojastasi?

En usko, että haluaisin olla kateuden kohde. Ihailua (siis tervettä ihailua) meistä jokainen varmaan tavallaan toivoo. Tai ehkä tarkoitan ihailulla hyväksyntää ihan omana tavallisena itsenään. "Kiiltävä ulkokuori" tuo minulle tiettyä turvaa. Kaunis koti ja siistit lapset välittävät minusta kuvaa muille, että pärjään maailmassa.

Ehkäpä tämä kateus onkin jossain syvemmällä...

Vierailija
19/19 |
22.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

tenkin tiedostan asian niin hyvin, että pystyn kuitenkin normaaleihin ihmissuhteisiin. Jos kateus käy ylivoimaiseksi pidän hetken etäisyyttä, jotten sortuisi esim. kateudesta johtuvaan ilkeilyyn. Itse tiedän, että osasyy on ainakin kotini ilmapiiri: äitini on aivan superkateellinen ihminen eikä todellakaan tajua sitä itse. Olen koko lapsuuteni ja nuoruuteni kuunnellut hänen ihmisten haukkumistaan, joka on johtunut puhtaasti kateudesta.



Mutta onhan tämä häiritsevää, vaikkakin jollakin tavoin hallinnassa. Kiva se olisi kuitenkin iloita aidosti muiden onnesta. Omat asiat kunnossa: kiva työ, terveet, suositut lapset, liitto ok jne., joten siitä ei todellakaan ole kyse. Vaikka asuisin palatsissa jne, tämä sama asia olisi kuitenkin. Vaikea suoda onnea muille - ei siis kyse ole mistään materian määrästä. Se on aivan liian helppo selitys kateudelle.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme kolme