Miksi ihmeessä niin moni äiti valittaa, että

Ja se sapettaa.

Minua ainakin ajoittain ärsyttäisi jos tilanne olisi se.

"Miksi ihmeessä niin moni äiti valittaa, että kaverit, kummit, isovanhemmat jne eivät hoida hänen lapsiaan?"



Kautta aikain on ollut selvää, että lähipiiri osallistuu lapsiperheen elämään. On lapsenkin etu, että on muitakin välittäviä aikuisia kuin omat vanhemmat. Yhteisöllisyys. On normaalia, että vanhemmat auttavat lapsiaan lastenlasten hoidossa, kuten myös että lapset auttavat vanhenevia vanhempiaan.



Nykyaikaa leimaa poikkeuksellinen itsekkyys, missä jokainen pitää huolta vain itsestään. Monien mielestä tämä ei ole oikein.



Omat isovanhempani olivat aikoinaan aktiivisesti elämässämme mukana. Viettivät aikaa kanssamme ja hoitivat meitä silloin tällöin. Sääli, että omat lapseni eivät saa kokea samaa, vaikka heillä on isovanhemmat. Mikä virka on isovanhemmilla, jotka eivät osallistu lapsen elämään?

"Jos isovanhemmat, kummit jne haluavat hoitaa lapsia, ihan kiva mutta ei se kyllä ole mikään velvollisuus."



Maistele hetki sanaa isovanhempi. Jo sana kertoo paljon. Millainen isovanhempi on isovanhempi, joka ei ole mukana lapsen elämässä? Onko hän edes isovanhempi? "Samaa verta", mutta ei enempää. Onko nainen äiti vain sillä perustella, että on lapsen synnyttänyt? Eikö äidille kuulu myös lapsen hoito? Eikö lapsen hoitaja ole äiti, vaikka ei ole synnyttänyt? Mitä on isovanhemmuus, jos isovanhempi matkustelee, harrastaa jne, mutta lapsenlapselle ei ole aikaa? Silloin ei mielestäni ole muuta kuin samaa sukua, ei ole oikea isovanhempi.

lapsettoman hoitanut toisten lapsia ilman korvausta, niin kyllä hieman ihmettelen, ettei samat ihmiset hoida vuorostaan minun lapsiani.

perinteen katkaiseminen. Kun itse olin lapsi, isovanhmmat olivat todella aktiivisia. He hoitivat meitä 2-4 kertaa viikossa muutaman tunnin kerrallaan, ottivat meitä yökylään useita kertoja vuodessa, sekä kesäisin pitivät meitä mökillä yhteensä 4 viikkoa.



Nyt omat vanhempani eivät hoida lapsenlapsia ollenkaan. Itse ottivat kyllä aikoinaan lastenhoitoapua vastaan, mutta eivät sitä nyt halua antaa. Harmittaa myös lasten kannalta, kun nämä haluaisivat olla isovanhempien kanssa, mutta isovanhemmilla ei ole aikaa. Myös isovanhempani ovat paheksuneet tätä etteivät vanhempani osallistu lastenlastensa elämään. Mutta minkäs teet.

Koska itse olen kysynyt kummeilta,haluaako olla osa lapsen elämää,arvostan enemmän yhdessä oloa kuin lahjoja,joita ostetaan sit ne muutamat pakolliset.Oma kummityttöni joka iso jo arvostaa paljon kun on saanut viettää aikaa meidän perheen luona aika useinkin.Ja nyt tämä kyseinen tyttö on meidän nuorimmaisen kummi,ja meillä tässä asiassa perinteet jatkuu.mummit ja ukit eivät ole oikeastaan koskaan ollut minun elämässä mukana,silloin kuin oli kaksi vanhinta pieniä,oli jonkunlaiset välit,mut veljen perhe meni edelle,se siitä.Ikinä en ole edes pyytänyt vanhempiani hoitamaan,enkä myöskään tule pyytämään

Jos isovanhemmat, kummit jne haluavat hoitaa lapsia, ihan kiva mutta ei se kyllä ole mikään velvollisuus.

Ei se näin mene. Toisin kuin muut nisäkkäät, ihmisnaaras elää pitkään vielä hedelmällisen ajan päätyttyä. Tämä johtuu siitä, että ihminen syntyy pienenä ja avuttomana verrattuna muihin nisäkkäisiin. Näin ollen evoluutio on suosinut niitä, joiden isoäidit ovat olleet äitien tukena, kun lapset ovat pieniä. Biologia ei varsinaisesti pakota isovanhempia ja nimenomaa isoäitejä osallistumaan, mutta meidän kaikkien vaistot sanovat, että isovanhempien ja varsinkin isoäitien kuuluu osallistua. Me olemme olemassa, koska kautta aikojen isoäidit ovat osallistuneet.

yksipuolisesti on aina vain se antava osapuoli?



Onhan se tietysti joidenkin mielestä ahdistavaa, että vastavuoroisuus ja avunanto kuuluvat yhä muiden mielestä hyvään lähimmäisyyteen ja ystävyyteen. Olisi niin kiva vaan huolehtia itse itsestään.



Mutta hei: entä kun sitten joskus itse tarvitsee apua? Kun ei itse ole koskaan ketään huomioinut ja auttanut, mistä sitä tukea silloin saa?



Muista: ihminen ei ole saari.

Mutta kyllä minusta olisi kiva jos isovanhemmat voisivat auttaa vaikka kerran kuussa lasten hoidossa, vaan eivätpä voi. Kaksi isovanhemmista painii omien ongelmiensa kanssa (alko ja mielenterveys), yksi on vakavasti sairas ja erittäin huonossa kunnossa ja yksi muutti pois suomesta. Eli kolmella lapsellamme ei ole yhtään isovanhempaa jotka voisivat heitä edes hetken hoitaa, ei ole myöskään meillä vanhemmilla sisaruksia. Viiteen vuoteen en ole mieheni kanssa käynyt kahdestaan missään, vuorotellen päästään toki leffaan ja vaikka ravintolaan syömään mutta kyllähän se olisi mukavaa yhdessäkin. Ihan taaperoikäistä en halua millekään vieraalle hoitajalle antaa, ehkä sitten parin vuoden päästä voisi palkata jonkun vakkari lastenhoitajan. Mutta kyllä minusta olisi kiva jos isovanhemmat voisivat auttaa vaikka kerran kuussa lasten hoidossa, vaan eivätpä voi. Kaksi isovanhemmista painii omien ongelmiensa kanssa (alko ja mielenterveys), yksi on vakavasti sairas ja erittäin huonossa kunnossa ja yksi muutti pois suomesta. Eli kolmella lapsellamme ei ole yhtään isovanhempaa jotka voisivat heitä edes hetken hoitaa, ei ole myöskään meillä vanhemmilla sisaruksia. Viiteen vuoteen en ole mieheni kanssa käynyt kahdestaan missään, vuorotellen päästään toki leffaan ja vaikka ravintolaan syömään mutta kyllähän se olisi mukavaa yhdessäkin. Ihan taaperoikäistä en halua millekään vieraalle hoitajalle antaa, ehkä sitten parin vuoden päästä voisi palkata jonkun vakkari lastenhoitajan.

Eli meillä kans tilanne, ettei apua juuri heru 7- ja 3-v. lastemme hoitoon.

Meillä miehen kanssa kiireiset, vaativat duunit ja ollaan usein aika kovilla arjen kuvioiden sumplimisessa - mm. toisella lapsistamme erityisongelmaa jonka takia käyty viikottain toimintaterapiassa jne.

Miehen äiti passaa kaikella tarmollaan alkoholisoitunutta miesystäväänsä ja hädin tuskin muistaa ees lastemme synttäreitä... Omat vanhempani aktiivisia, matkustelevia ja mökkeileviä seniorikansalaisia joiden kanssa esim. 2-3 tunnin hoitoavusta pitää hartaasti neuvotella viikkoa-paria etukäteen.

Ikinä meille ei ole vapaahtoisesti tarjottu apua kummaltakaan taholta... koskaan lapsiamme ei haluta esim. leffaan, teatteriin, yökylään... Aina, aina jompi kumpi meistä on remmissä. Tämä väsyttää, rasittaa parisuhdettakin, kovettaa ja kyynistyttää, saa kadehtimaan onnekkaita kaveriperheitä joissa hoivaavia, lämpimiä läheisiä.

Siksi ihmeessä esim. tämä äiti valittaa ko. aiheesta joskus.

Eli meillä kans tilanne, ettei apua juuri heru 7- ja 3-v. lastemme hoitoon.

Meillä miehen kanssa kiireiset, vaativat duunit ja ollaan usein aika kovilla arjen kuvioiden sumplimisessa - mm. toisella lapsistamme erityisongelmaa jonka takia käyty viikottain toimintaterapiassa jne.

Miehen äiti passaa kaikella tarmollaan alkoholisoitunutta miesystäväänsä ja hädin tuskin muistaa ees lastemme synttäreitä... Omat vanhempani aktiivisia, matkustelevia ja mökkeileviä seniorikansalaisia joiden kanssa esim. 2-3 tunnin hoitoavusta pitää hartaasti neuvotella viikkoa-paria etukäteen.

Ikinä meille ei ole vapaahtoisesti tarjottu apua kummaltakaan taholta... koskaan lapsiamme ei haluta esim. leffaan, teatteriin, yökylään... Aina, aina jompi kumpi meistä on remmissä. Tämä väsyttää, rasittaa parisuhdettakin, kovettaa ja kyynistyttää, saa kadehtimaan onnekkaita kaveriperheitä joissa hoivaavia, lämpimiä läheisiä.

Siksi ihmeessä esim. tämä äiti valittaa ko. aiheesta joskus.

Miten voit olla varma että noilla kaveriperheilläsi on lämpimät ja hyvät välit läheisiinsä?

Minulla on samanlainen äiti jonka kanssa pitää sopia ainakin viikko ennen kuin hoitoa tarvitsee ja sitten siitä kuulee viikon sen jälkeen kunka heilläkin olisi ollut jotain menoa silloin. Mutta itseppä olen lapseni tehnyt ei äitini. Enpä usko että minäkään alan miksikään täysipäiväiseksi hoitajaksi lapsenlapsille (omia lapsia 4 ja lisää tulee) eli lapsenlapsiakin tulee varmasti ja paljon. En muuta ehtisikään kun lapsenlapsia hoitamaan, sen takia on tarhat jos ei pysty itse hoitamaan. Kyllä heitä joskus voin kylään ottaa ja yöksi, mutta haluamme kyllä sitten kun lapset kotoa muuttavat saada elää myös sitä omaa elämää, kuten vaikka mökkeilyä ja matkustelua.

Täällä on jotenkin outo käsitys että jos ei hoida lapsenlapsia ei voi olla hyvät välit, miten niin ei? Ei minuakaan ole kukaan hoitanut ja silti olen mummini kanssa tekemisissä säännöllisesti. En edelleenkään ymmärrä miksi lapsia pitää tehdä jos heitä pitää heitellä jatkuvasti jonnekkin? Mieheni ja minä saamme muutaman kerran vuodessa käytä pienellä lomalla, kiitos ihanan anopin ja apen jotka itse pyytää lapsia sinne. Mutta ei tulisi mieleenkään tuputtaa kenellekkään että ottakaa ny. Jos lapsia tekee pitää parisuhteen kestää se kuormitus mitä siitä seuraa, vai yksinkö te niitä lapsia haluatte???

eikös tuo teidän "muutaman kerran vuodessa pienellä lomalla" ole aika helkatin paljon "omaa yhteistä aikaa" jos jollekin ei järjesty muutamaa tuntua yhteistä aikaa pariin kertaan vuodessa?

siis etkö sä todella ymmärrä että äiditkin voivat olla joskus poikki vai haluatko sä itse jotenkin päteä? Vai onko sulla itsellä asiat niin huonosti että sua sapetta kun muut saavat apua?

Meillä on lapsilla onneksi ihanat isovanhemmat jotka kyllä hoitavat ja me puolestamme autamme heitä tarvittaessa. Esikoinen syntyi ulkomailla ja mä tiedän kuinka avuton olo on kun ei juuri ole luotettavia tukiverkkoja ympärillä. Mun todella käy sääliksi teitä joiden isovanhempia ei kiinnosta tai on alko-mt ongelmia. Mä toivon että löydätte edes maksullista apua joskus!

ei ole ollenkaan tukiverkkoa vaan pitää selviytyä ihan yksin aina...kurjaa tämä nykyajan meininki kun ihmiset jätetään ihan yksin. Onneksi mulla on ihana anoppi joka jaksaa auttaa lasten hoidossa ja tiedänpähän itsekin sitten miten tulen omia aikuisia lapsiani auttamaan! Ei ole mullakaan velvollisuutta auttaa anoppia mutta autan silti...silkasta kiitollisuudesta ja välittämisestä!

Mutta kun lapsia tekee niin pitäisihän se harkita sen mukaan että itse jaksaa ne myös hoitaa(toki voi aina sairastua eikä sille mahda mitään). Isovanhempien ei tarvitse hoitaa lapsenlapsiaan vaikka kyllä jäävät paljosta paitsi. Jos on vaativat duunit niin sitten toisen on hellitettävä duunissa, tehtävä vajaata työaikaa, vaihdettava työpaikkaa, palkattava lapsille kotiin hoitaja tai jäätävä kotiin jos elämä ei suju muuten.



Mutta itsekin tunnen kateudenpistoja aina kun näen miten paljon joku saa apua isovanhempien taholta. Ei tunnu kohtuulliselta että meillä on "vaikeaa" ja toisilla "helppoa". Mutta itse olemme siis 4 lastamme hoitaneet ja minä olen ollut jo 9 vuotta lasten kanssa kotosalla. Ei ole omia harrastuksia eikä kahdenkeskisiä lomia puolison kanssa...Mutta toisaalta. Ilmankin on pärjätty. Yritän ajatella kun tunnen kateutta että "ihanaa että he saavat apua" ja toisaalta meidän elämämme on tässä ja nyt ja pikkulapsiaika on jossain vaiheessa ohi. Meillä tämä on kestänyt ja kestänyt kun on näitä lapsia useampi putkeen ja ihan itse olemme näin halunneet.



Ja olemme kaikki terveitä ja elämä muutenkin mallillaan. Jos olisi elämä potkinut päähän niin siinä tapauksessa oltais varmaan tarvittu enemmän apua.

että monelle n. viiskymppiselle on omia lapsia ja lapsenlapsia tärkeämpää omaisuuden kerryttäminen, mökit ja uudet autot sun muut. Ne kellä ei ole edes mahdollisuuksia kunnon omaisuutta kerryttää, ottaa kuppia ja murisee omissa oloissaan.

Eli meillä kans tilanne, ettei apua juuri heru 7- ja 3-v. lastemme hoitoon.

Meillä miehen kanssa kiireiset, vaativat duunit ja ollaan usein aika kovilla arjen kuvioiden sumplimisessa - mm. toisella lapsistamme erityisongelmaa jonka takia käyty viikottain toimintaterapiassa jne.

Miehen äiti passaa kaikella tarmollaan alkoholisoitunutta miesystäväänsä ja hädin tuskin muistaa ees lastemme synttäreitä... Omat vanhempani aktiivisia, matkustelevia ja mökkeileviä seniorikansalaisia joiden kanssa esim. 2-3 tunnin hoitoavusta pitää hartaasti neuvotella viikkoa-paria etukäteen.

Ikinä meille ei ole vapaahtoisesti tarjottu apua kummaltakaan taholta... koskaan lapsiamme ei haluta esim. leffaan, teatteriin, yökylään... Aina, aina jompi kumpi meistä on remmissä. Tämä väsyttää, rasittaa parisuhdettakin, kovettaa ja kyynistyttää, saa kadehtimaan onnekkaita kaveriperheitä joissa hoivaavia, lämpimiä läheisiä.

Siksi ihmeessä esim. tämä äiti valittaa ko. aiheesta joskus.

Miten voit olla varma että noilla kaveriperheilläsi on lämpimät ja hyvät välit läheisiinsä?

Minulla on samanlainen äiti jonka kanssa pitää sopia ainakin viikko ennen kuin hoitoa tarvitsee ja sitten siitä kuulee viikon sen jälkeen kunka heilläkin olisi ollut jotain menoa silloin. Mutta itseppä olen lapseni tehnyt ei äitini. Enpä usko että minäkään alan miksikään täysipäiväiseksi hoitajaksi lapsenlapsille (omia lapsia 4 ja lisää tulee) eli lapsenlapsiakin tulee varmasti ja paljon. En muuta ehtisikään kun lapsenlapsia hoitamaan, sen takia on tarhat jos ei pysty itse hoitamaan. Kyllä heitä joskus voin kylään ottaa ja yöksi, mutta haluamme kyllä sitten kun lapset kotoa muuttavat saada elää myös sitä omaa elämää, kuten vaikka mökkeilyä ja matkustelua.

Täällä on jotenkin outo käsitys että jos ei hoida lapsenlapsia ei voi olla hyvät välit, miten niin ei? Ei minuakaan ole kukaan hoitanut ja silti olen mummini kanssa tekemisissä säännöllisesti. En edelleenkään ymmärrä miksi lapsia pitää tehdä jos heitä pitää heitellä jatkuvasti jonnekkin? Mieheni ja minä saamme muutaman kerran vuodessa käytä pienellä lomalla, kiitos ihanan anopin ja apen jotka itse pyytää lapsia sinne. Mutta ei tulisi mieleenkään tuputtaa kenellekkään että ottakaa ny. Jos lapsia tekee pitää parisuhteen kestää se kuormitus mitä siitä seuraa, vai yksinkö te niitä lapsia haluatte???

Musta yhteinen loma on kyllä ihan luksusta. En ole ollut kahdeksaan vuoteen missään lomalla mieheni kanssa tai yksin ilman yhtäkään lasta. Mun mielestä siitä olisi kyllä aika paljon apua! Muista sitten tarjota jokaiselle lapsellesi myös mahdollisuus pieniin lomiin kunhan saavat omia lapsiaan! Itse ainakin aion tukea omia lapsiani lastenhoidon muodossa sen minkä pystyn mummona koska tiedän miten paljon siitä olisi apua.

ei siihenkään ole mitään velvollisuutta! Se että saattaa lapsen maailmaan ei tarkoita sitä että sen lapsen pitäis sit huolehtia sut hautaan saakka paapoen!

sitten astui kuvaan mukaan itsekkyys (ja eläkejärjestelmä) ja havaittiin, että yhteiskunta huolehtii, ei meidän tarvitse. Nyt nuoret äidit eivät voisi kuvitellakaan, että heillä olisi kuten omilla isovanhemmillaan aikanaan hoidossa sekä lapset että vanhukset. Mieluummin halutaan eroon molemmista.



Eli se peräänkuulutettu yhteisöllisyys on sitä, että nuori perhe haluaa kaiken, mutta ei ole itse valmis antamaan yhtään mitään! Muiden pitää olla heidän tukenaan ruuhkavuosissa, mutta he eivät huomaa, että vaatiessaan apua he eivät näe kokonaisuutta vaan ainoastaan oman tilanteensa. Niille isovanhemmille on jo selvää, että lapset eivät heistä tule koskaan huolta kantamaan, joten kannattaa käyttää aikansa etsimällä ne tahot, jotka vielä vanhana viitsivät olla lähellä.