Lapsille ikäeroa 3v, en haluaisi laittaa isompaa hoitoon..
Elikkä meille on tulossa toinen lapsi ja ikäeroa sisaruksille tulee noin 3 vuotta. Isompi on ollut päivähoidossa 1,5 vuotiaasta saakka.
Olin jo päättänyt, että tietenkin otan lapsen pois päivähoidosta ja hoidan molemmat kotona, mutta kaikki, kenen kanssa olen aiheesta puhunut, ovat sitä mieltä että itse vievät ainakin isomman hoitoon.
Tästä on varmaan paljon puhuttu täälläkin, mutta riistänkö nyt lapseltani kaverit, virikkeet ym. jos hän ei edes parina päivänä viikossa mene päiväkotiin.
Tarkoitukseni oli ilmoittaa hänet muutamaan kerhoon, että olisi omanikäistään seuraa ja puuhastelua. Lisäksi askarrellaan kotona paljon ja käydään leikkipuistoissa.
Useat ystäväni, joiden lapset ovat myös pk:ssa, saavat myös toisen lapsen ja jokainen on aikonut isomman pitää tarhassa.
Anteeksi pitkä teksti, mutta tiivistettynä kysymykseni; Tarvitseeko 3 vuotias jo päiväkotia ja sen ohjattua toimintaa, vai onko OK pitää kotona?
Kommentit (32)
...ohjaat. Laiskat mammat selittävät itselleen parhaiten päin näitä juttuja. Syyllisyys painaa vaikka eivät tunnusta. Meidän likka pääsi tänä keväänä lukiosta erinomaisin arvosanoin. Oli hoidossa ennen kuouluun menemistä 1 v 4 kk. Fiksu ja hyvätapainen kuin mikä. Mitähän paitsi jä? Ai niin. Isoa lapsilaumaa, jossa olisi verissä päin pitänyt kilpailla huomiosta.
Et tainnut tajuta kysymystä ja kannattaa miettiä, miksi itse olet noin äkäinen ja vihainen vastauksissasi. Se on eri asia, jos lapsi on ollut hoidossa ja sitten jääkin kotiin äidin ja vauvan kanssa. Ei se äidin laiskuutta ole, jos ei joka minuutille ole ohjattua toimintaa, askartelua ja leikkejä jne, kotona nyt kuitenkin ollaan rennosti vaan.. ja ku se on se vauvakin siinä.
Kysymyksiä mietittäväksi:
onko teillä myöhemmin mahdollisuus saada lapset samaan päiväkotiin niin halutessanne? Monin paikoin on tosi vaikeaa saada sisaruksia samaan päiväkotiin yhtä aikaa ellei siellä ole jo sisarus valmiina ja siksi on melkein pakko pitää paikka.
millainen tukiverkko teillä on? Jos kuopus sattuu olemaan huono nukkuja, sairastelija tms., niin pärjäättekö?
Onko teidän naapurustossa kotihoidossa saman ikäisiä lapsia?
Päiväkotipaikkaa ei kannata irtisanoa ennen kuin olette vuvan kanssa kotona paitsi jos teillä on tosi hyvät tukiverkot. Jos käykin niin, että joutuu sairaalaan muutamaksi viikoksi odottelemaan käynnistystä, niin päiväkotipaikka on kultaakin kalliimpi ellei mies pysty ottamaan palkatonta vapaata tai muuta hoitoapua ole tarjolla helposti.
Meillä hiukan vanhempi esikoinen ja juuri noista syistä pidän päiväkotipaikan. Ajattelin 2-3 aamupäivää viikossa.
Tämähän on verrattain uusi trendi, että isommat lapset ovat hoidossa ja äiti vuvan kanssa kotona. Kautta aikain alle kouluikäiset on yleisimmin hoidettu kotona, mikäli äiti on ollut pienimmältä äitiyslomalla, hoitovapaalla tai ihan kotiäitinä. Minun mielestäni 3-vuotias ei siis tarvitse päiväkotia ja se ohjattua toimintaa. Pikemminkin parempi, ettei tarvitse olla suuressa ryhmässä monen eri aikuisen hoidettavana.
Täytyy myyöntää, että minulla ei ole paljoa kokemusta päiväkodista. Miellän sen kuitenkin enemmän lasten säilyttämiseksi kuin virikkeeliseksi puuhapaikaksi. Minun kokemukseni mukaan kerhoryhmässä on vähemmän lapsia kuin päiväkotiryhmässä ja aikuisten vaihtumattomuus on ihan eri luokkaa kuin päiväkodissa. Kerhossa on yleensä joka kerta sama/samat ohjaajat. Sielläkin lapsi saa kavereita ja virikkeitä mutta kohtuullisemmassa määrin kuin päiväkodissa. Ääni siis kotihoidolle+kerhoille.
pikkusisko syntyi. Pidin itsestään selvänä, että otan tytön kotiin. Nyt ollaan kotoiltu 9kk ja vielä edessä 5 ihanaa kuukautta.
Rankkaa on välillä, myönnän. Mutta en todellakaan nauttisi kotona olemisesta ja vapaa-ajasta, jos joku muu hoitaisi minun kuitenkin vielä pienen lapsen. Tyttö oli keväällä kerran viikossa kerhossa (nyt syksyllä tulee olemaan 2x/vko) ja lisäksi ollaan nähty kavereita, joilla saman ikäisiä. Niin ja perhekerhoissa käyty joka viikko. Hauskaa on ollut!
Kukaan ei ole ratkaisua ihmetellyt. Mun kaveripiirissä on lapsia sekä kotihoidossa, että päiväkodissa.
sinähän saatat vaikka saada flunssan ja kuka silloin sun lapses hoitaa.
Parina päivänä viikossa kävi kerhossa pari tuntia. Oikein hyvin riitti ja kaikki (perheenjäsenet) tykkäsivät järjestelystä!
Kyllä se noilta muiltakin loppuu, kunhan hallitus pääsee tositoimiin.
Ei lopu. Voimassaolevaan hallitusohjelmaan on kirjattu, että subjektiivinen päivähoito-oikeus säilytetään. Eli siis voi muuttua vasta, kun hallitus vaihtuu.
Ap:n kannattaa miettiä tilannetta vain sen oman lapsen kannalta. Nykyään monessa kunnassa on hoitopaikkatakuu eli kunta takaa lapselle hoitopaikan samassa päiväkodissa, kun sille taas tarvetta on. Kannattaa kysyä.
3,5 vuotiaan kotiin hoidosta ja palasi hoitoon 5,5 vuotiaan, seurakunnan kerhossa kävi ja lähettyvillä kavereita, mielellän oli kotona ja oli ihanaa kaikkien kannalta.
ja ehtineet tasan kokea sitä päiväkotielämääkin silti.
Esikoinen meni hoitoon 1v4kk, jäi uudelleen kotiin 2v8kk:n iässä. Kävi kerhossa kun olin pikkusisaruksen kanssa äitiyslomalla.
Kummatkin menivät hoitoon kun toinen oli 1v7kk ja toinen 5v3kk ja jäivät taas kotiin kun kolmas syntyi (isommat olivat silloin 6v4kk ja 3v6kk, toinen kävi eskarissa aamupäivisin ja toinen kerhossa 2xviikossa).
Nyt vanhin on menossa toiselle luokalle kouluun ja kaksi nuorinta aloittavat päiväkodin, missä taatusti ehtivät vielä tarpeeksi olla. Kaikki lapset ovat ikätasoisiaan kaikissa asioissa, joissain jopa edellä sitä, esim esikoinen oppi lukemaan eskarin alussa ja keskimmäinen on tosi lahjakas matemaattisesti. En lainkaan ymmärrä mihin olisivat tarvinneet päiväkotia sinä aikana, kun itse olen ollut kotona.
On olemassa erilaisia perheitä ja erilaisia lapsia ja joillekin päivähoidon tuki saattaa olla tarpeen. Ns tavislapsen kyseessä ollessa näin tuskin kuitenkaan on. Mutta viitseliäisyyttä se äidiltä vaatii, kerhoissa on käytävä ja leikkiseuraa hankittava, sillä kyllä ne lapset ikäistensä viikottaista seuraa kaipaavat.
Niin se varmaan on että on niin monenlaisia äitejä ja niin monenlaisia äiti-lapsisuhteita.Lapsi joka ollut esim.kokopäivähoidossa 1v:tä lähtien saattaa kantaa mukanaan paljonkin turhautumista ja ristiriitaa suhteessa äitiin, kun taas toisen lapsen äiti on pystynyt ylläpitämään toimivaa hyvää suhdetta taaperoonsa päiväkodin hoitajan avulla,pitkästä päivittäisestä erosta huolimatta.
Nämä kaksi esimerkin lasta käyttäytyvät ymmärrettävästi hyvin eri tavoin kun saavat jäädä kotiin uuden vauvan ja äidin kanssa.
Turhautunut, usein turvaton taapero takertuu äitiin eikä kestä että äiti antaa vauvalle aikaa, hätä on suuri että nyt äiti on todella paremman lapsen hankkinut.Taapero jolla taas säilynyt hyvä suhde äitiin kokee kyllä uuden tulokkaan kilpailijana mutta luottaa myös äidin rakkauteen.
Molemmilla äideillä on monella tavalla rasittava vaihe edessään, jos esikoistaan haluaa auttaa ja rauhoittaa, mutta varsin ymmärrettävää on että turhautuneen turvattoman taaperon luottamuksen palauttaminen saattaa olla ylivoimainen tehtävä.
Ensimmäisessä tapauksessa äidin tilanne vastasyntyneen ja raivokkaan taaperon kanssa saattaa todella muodostua liian vaikeaksi kun taas toisessa tapauksessa äiti pystyy esikoistaan rauhoittamaan,auttamaan ja ottamaan mukaan vauvan hoitoon
Hoitoon uudestaan mennessään vanhempi lapsista oli 5v 4kk. Muutama kuukausi sen jälkeen tämä lapsi sanoi ihan oma-aloitteisesti: "Kaikista parasta meidän viime vuodessa oli se meidän tosi pitkä loma."
Tosin meillä vanhempia lapsia oli kaksi (alle 1,5 vuoden ikäerolla).