Lue keskustelun säännöt.
Voi kunpa olisin silloin parikymppisenä valinnut mieheni HIEMAN eri kriteerein...
18.07.2011 |
Suorastaan kadehdin joidenkin lähipiirini naisten aviopuolisovalintaa, näitä joiden miehet ovat seurassa ystävällisiä, huomaavaisia, kohteliaita, pitävät vaimoaan hyvänä, puhuvat tälle seurassakin kohteliaasti, auttavat kotitöissä, osaavat puhua asiallisesti ja fiksusti ja omaavat ystävällisen, rennon huumorin.
(Ulkonäöllä ei ole enää mitään merkitystä)
Itselläni on hiton komea mies, mutta sellainen joka puhuu mulle miten sattuu, seurassakin kohtelee joskus suorastaan ala-arvoisesti, kiroilee, ja jos on alkoholitarjontaa niin juo itsensä rähinäkänniin ja sammumiseen asti, saattaa sanoa (selvinpäinkin) kenelle tahansa mitä tahansa, ei huomioi ketään, hyvä jos moikkaa kavereitani, ei tajua joitakin juttuja mitenkään, tunneäly puuttuu täysin ja röhöttää sitten äänekästä nauruaan omille jutuilleen sopimattomissakin kohdissa. Ja minä häpeän vieressä.
Pitäisi laittaa ihminen johonkin kypsyystestiin ja kun sen on läpäissyt, saa sitten vasta luvan mennä naimisiin ja tehdä lapsia...
Kommentit (34)
Mulle kävi niin, että oli jokin luonnollinen pidäke, että en seurustelukamppaneiden kanssa mennyt naimisiin vaikka olin kolmeenkin otteeseen kihloissa ja asuttiin kimpassa. Siitä puuttu vaan se jokin. Eka kundikaveri oli just kuten kuvaat miestäsi. Onneksi se jäi.
Toinen oli iso korsto, komea, avokätinen mutta en voinut kuvitella tekeväni lapsia hänen kanssaan.
Kolmas oli ihan jees, mutta taivaanrannan maalari ja raha-asiat retuperällä.
Sitten löysin tän mun nykyisen ja tiesin heti, että voin mennä naimisiin ja voidaan hankkia lapsia. Meni sitten pitempään ennen kuin mies ymmärsi.
Mutta tiedän mistä puhut. Olis ehkä pitänyt sittenkin ottaa vielä ihan uusi vaihtoehto, vähän vanhempi, vähän kokeneempi, vähän varakkaampi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toisin silloin 22 vuotta sitten parikymppisenä.
Mies oli viehättävä käytökseltään ja ulkonäöltään, mutta valitettavasti ei ole kiinnostunut mistään mistä minä olen. Minua kiinnostaa kulttuuri ja historia, perhe-elämä ja yhdessä eläminen ja yhdessä matkustelu ym.
Miestä kiinnostaa shoppailu, ulkonäkö, kaverit, matkustelu yksin ja missin näköiset naiset.
Itse asiassa olen jälkeenpäin miettinyt, että se, mikä meillä parhaiten synkkasi ja on aina synkannut, on seksi. Valitsin siis ehkä hyvän petikumppanin, mutta huonon isän ja sivistymättömän puolison.
Mies oli alkuun juuri kuvailemasi ihannemies. Vasta viiden vuoden yhdessäolon ja naimisiinmenon ja lapsien jälkeen on juuri kuvailemasi kusipäinen mies. Itsekin luulin vihdoin löytäneeni kypsän miehen (nyt 41-v pelle).
Mita vanhempanne sanoivat?
Miten aiotte kasvattaa lapsenne valitsemaan puolison?
Mita vanhempanne sanoivat?
Miten aiotte kasvattaa lapsenne valitsemaan puolison?
Ja sydäntään ja valitsee viisaasti eikä välttämättä tee ensimmäisen miehen kanssa lapsia ellei ole ihan kultakimpale luonteeltaan ja hyvätapainen ja muutenkin kaikinpuolin hyvä pakkaus. =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä eri ongelmat mutta perustilanne sama: kunpa olisin ollut fiksumpi ja kypsempi valitessani mieheni. Tai olisin edes ehtinyt erota ajoissa... Nyt olen jo sen ikäinen, että jos lapsia haluan (muuten kuin yksinhuoltajana) niin ne pitänee tehdä tämän kanssa. Meillä on ihan hyvä liitto, mutta elämä tämän miehen kanssa on kuitenkin ennen kaikkea järkiratkaisu, tavallaan sellainen "elämän kompromissi".
Olet siis ollut fiksu tässä asiassa jo parikymppisenä. Valitettavasti olet (edelleen?) empatiakyvytön urpo...
Pointtini meni sulta täysin ohi; mä harmittelin tässä juuri sitä, kuinka "tilausta tehdessäni" en tajunnut/harkinnut mitä tilasin vaan tilasin summassa.
ap
miten niin olet tilannut "summassa"? Tarkoitatko, ettet ole tuolloin vielä arvostanut avauksen kaltaisia piirteitä miehessä, vai mitä?
Minä valitsin kymmenistä tarjokkaista sen, joka oli sivistynyt, fiksu, hauska, seksikäs, menestynyt ja tietysti kaikkein rakkain - niinpä minun ei nyt tarvitse 21 vuoden jälkeenkään harmitella äkkiväärää tai moukkaa miestäni :P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kriteerit miehelle parikymppisenä:
-hyvä seksi
-komea ulkonäkö
-hyvä toimeentulo
-sponttaanisuus jne.
Nyt kolmevitosena toivoisin:
-fiksua, keskustelevaa kumppania
-arvostusta ja kunnioitusta kumppania kohtaan
-VASTUUNKANTOA jne.
Tuon jälkimmäisen kategorian miehiä olisi ollut tarjolla silloin parikymppisenä, mutta kun niissä ei ollut "sitä jotain" eli intohimoa, jännitystä ym. Nyt jos saisi ajan kelattua taaksepäin, niin valinta olisi toinen.
Meillä eri ongelmat mutta perustilanne sama: kunpa olisin ollut fiksumpi ja kypsempi valitessani mieheni. Tai olisin edes ehtinyt erota ajoissa... Nyt olen jo sen ikäinen, että jos lapsia haluan (muuten kuin yksinhuoltajana) niin ne pitänee tehdä tämän kanssa. Meillä on ihan hyvä liitto, mutta elämä tämän miehen kanssa on kuitenkin ennen kaikkea järkiratkaisu, tavallaan sellainen "elämän kompromissi".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverinkin mies on vaihtanut ammattia, harrastuksia, tyyliä ja ystäväpiiriä. En sano, että olisi sen huonompi tai parempi nyt, mutta ainakaan kaveri ei ihan tuollaista miestä aikanaan valinnut :)
Ap on ilmeisesti muuttunut, mutta mies ei. Todella harmillinen tilanne. Miehelle kannattaa varmasti suoraan sanoa asioista, joihin tämä voi todellakin vaikuttaa eli vaimon loukkaaminen ja epäkohteliaisuus. Moni juttu sitten taas... pitää varmaan vaan miettiä, kestääkö niitä vai ei.
Onneksi oivalsin tuon asian melko nuorena... Eka seurustelu jo antoi vinkkiä siitä, että parempiakin miehiä voisi olla tarjolla... Eka petti ja hyvä että suhde loppui siihen. Oli komea ja huonokäytöksinen...
Tein tiukkaa seulaa, kun lopulta päädyin nykyiseen aviomieheeni, joka on hyvätapainen, sivistynyt ja ihana perheenisä.
Ap:n tavoin kadehdin sinkkuna ollessani niitä, joilla oli hyvä mies ja niinpä päätin etsiä niin kauan, että sellaisen itsellenikin löysin. Monta vuotta siihen meni, mutta onneksi löytyi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
välillä myös ajattelen josko olisi erilaisen valinnut. olimme noin kaksikymppisiä kun tapasimme. Mieheni on komea, rauhallinen, huumorintajuinen, hiljainen, tekee kotitöitä, on todella hyvä isä lapsillemme ja antaa minullekin huomiota, on kiinnostunut urheilusta ja tekee tunnollisesti töitä. Mutta hän saisi minusta olla sosiaalisempi. Hänellä ei ole yhtään ystävää eikä yhteisissä tapaamisissa muiden perheiden kanssa ole koskaan äänessä. Hänellä on huono palkka, enkä saa suhteessamme riittävästi seksiä. Välillä toivon siis että mieheni olisi sosiaalisempi ja varakkaampi, mutta kuitenkin rakastan häntä omana itsenään. Hän ei kiroile, huuda tai käytä lainkaan päihteitä.
Paitsi että hänellä on pari ystävää ja juo ölppää välillä ( käyttäytyy humalassakin yhtä rauhallisesti ;) ) Mutta muuten, osui ja upposi! Antisosiaalisuutta enemmän minua hiertää kuitenkin enemmän tuo seksin vähäisyys :(
Itseäni viehätti mieheni spontaanisuus, huumorintaju, sosiaalisuus, järjestelmällisyys.
Nyt kahden lapsen isänä noista positiivisimmaksi piirteeksi nousee huumorintaju.
Spontaanisuus on sitä, että nyt äskenkin hän spontaanisti keksi haluavansa kaljalle kavereiden kanssa.
Sosiaalisuus sitä, että täällä meillä käy päivittäin kavereita, miehen puhelin soi kokoajan, kaverit kutsuu sinne ja tänne ja mies on tossun alla kun ei aina pääse/lähde.
Järjestelmällisyys sitä, että miehellä palaa hihat kun lapset leikkii, levittää leluja ja möykkää eli pitää hauskaa.
välillä myös ajattelen josko olisi erilaisen valinnut.
olimme noin kaksikymppisiä kun tapasimme. Mieheni on komea, rauhallinen, huumorintajuinen, hiljainen, tekee kotitöitä, on todella hyvä isä lapsillemme ja antaa minullekin huomiota, on kiinnostunut urheilusta ja tekee tunnollisesti töitä. Mutta hän saisi minusta olla sosiaalisempi. Hänellä ei ole yhtään ystävää eikä yhteisissä tapaamisissa muiden perheiden kanssa ole koskaan äänessä. Hänellä on huono palkka, enkä saa suhteessamme riittävästi seksiä. Välillä toivon siis että mieheni olisi sosiaalisempi ja varakkaampi, mutta kuitenkin rakastan häntä omana itsenään. Hän ei kiroile, huuda tai käytä lainkaan päihteitä.