Lue keskustelun säännöt.
Uhmaikäinen koko ajan vaan vahingoittaa muita...kasvaako tuosta kunnon ihmistä?
16.07.2011 |
Tuleeko todella aggressiivisesta uhmaikäisestä joskus vielä mukava poika? Vai kertooko se jotain tulevasta (aikuis)luonteesta? Kuulostaa ehkä tosi tyhmältä kysymykseltä, mutta olen jo oikeasti huolissani pojasta! Onko jollain muulla ollut samanlaista ja sitten tilanne korjaantui ja lapsesta kasvoi kunnollinen isompana? Mulla on esikoinen kyseessä.
Pian 3v poika oli pienempänä kiltti, vaikka on koko elämänsä ajan ollut vaatelias, huonosti nukkuva, kanniskeltava, helposti ärsyyntyvä ja on aina kaivannut koko ajan ihmisen vierelleen ja mukaan leikkiin. Tietysti pikkulapset haluavat seuraa, mutta hän haluaa sitä 24/7, ei siis minuuttia pidempään ikinä leiki itsekseen. Myöskin yöllä heräilee paljon ja siksi jompikumpi meistä vanhemmista nukkuu aina samassa huoneessa. On hyvin kehittynyt kaikin puolin eikä ole mitään sairauksia tai muuta sellaista.
2-vuotiaana alkoi uhmaikä ja kuukautta myöhemmin syntyi pikkusisko, huono yhdistelmä :) Pojalla ei ole mitään hoivaviettiä, vaan hän on koko tämän ajan hyökkäillyt siskon kimppuun, päivittäin monta kertaa, varmaan 30 kertaa päivässä keskimäärin. Heittelee leluilla, talloo käsille, potkii päähän, raapii, mitä vain. Myöskin hän on aggressiivinen muita lapsia kohtaan, sekä tuttuja, että vieraita. Tönii, heittelee hiekkaa, huitoo leluilla. Pojalla ei oikeastaan ole enää kavereita, koska käyttäytyy koko ajan ikävästi. Muut lapset alkavat itkeä ja lähtevät pois. Minua ja miestäkin hän lyö, potkii, puree jne. Ja rikkoo tavaroita.
Kyllä välillä näkyy vilahdus siitä meidän entisestä söpöliinipojastakin, mutta valtaosa päivästä menee ikävissä merkeissä. Kiellän aina, kun on aggressiivinen muita kohtaan, estän jos suinkin kerkiän, selitän ettei saa tehdä niin ja otan pois tilanteesta tarvittaessa. Ollaan yritetty jäähypenkkiäkin, mutta siitä ei tunnu olevan hyötyä.
Tänään leikittiin kahdestaan muovailuvahalla ja tehtiin pikkueläimiä siitä. Sitten poika otti muovailuveitsen ja pieni tyytyväinen hymy huulillaan leikkasi eläimiltä jalat pois. Ja puhui: "Minä leikkaan tältä jalat pois. Siihen sattuu! Se on surullinen." Tul jotenkin niin lannistunut olo siitä, vaikka kai tuollainen leikki ihan normaalia on, mutta kun ihan aina pitää olla tuollaista.
Pliis, joku, onko tää ihan normaalia uhmiksen käytöstä ja mitä ihmettä tekisin toisin, että olisi edes välillä iloisia päiviä pojan kanssa! Kaipaan vähän toivoa :)
Kommentit (12)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mustasukkaiseksi ja sitä oireilee, mutta ilmeisesti siis on muitakin kohtaan samanlainen. Auttaako jos saa välillä äidin tai isän jakamattoman huomion ja pääsee tekemään kivoja asioita/kivoihin paikkoihin. Poika huomaisi, ettei siskon tulo ole häneltä pois mitenkään.
Meillä esikoinen oli pikkusiskon syntymän aikoihin kuvailemasi kaltainen (lapsillamme ikäeroa tasan 2 vuotta) mutta nyt on tilanne palautunut ennalleen ja pikkusisko on hönelle erityisen rakas ja tärkeä. Siskon syntymästä on nyt 7kk.
että kun lapsesi tuolla käytöksellään ihan selvästi hakee huomiota, niin et todellakaan anna sitä hänelle yhtään. Eli kun tekee jotain tuhmaa, tai satuttaa, kiinnität kaiken huomion siihen satutettuun, siis oikein ylikorostetusti annat sille siskolle tai toiselle lapselle huomiota, ja konkreettisesti käännät selän sille pojallesi, menet vaikka täysin toiseen huoneeseen sen siskon kanssa ja hellittelet ja hoivaat. Jos jotain pojalle sanot, sanot sen vailla tunnelatausta ja täysin neutraalisti.
Ja vastaavasti, aina kun poika tekee jotain ihan pikkupikku pikkuriikkisen pientäkin positiivista, erityisesti muita lapsia ja varsinkin siskoa kohtaan, annat ihan älyttömän isot, siis täysin ylimitoitetut kehut. Ja aluksi voit tehdä noita asioita niin, että annat pojalle pieniä tehtäviä, esim. vaan että antaa siskolle jonkin siskon lelun, ja kun sen tekee, kaikki huomio poikaan, ja isot kehut siitä, kuinka teki niin hyvin.
Meillä toimi todella hyvin, vaikka käytös oli isoveljellä päässyt jo tosi ongelmalliseksi pikkuveljeä kohtaan. Tällä myös pääsee eroon siitä jatkuvan negatiivisen palautteen kierteestä.
koska eniten se kohdistuu kyllä pikkusiskoon. Tuota on tehtykin, että poika saisi mahdollisimman paljon kahdenkeskistä huomiota meiltä ja on käyty nyt miehen kesälomalla melkein joka aamupäivä pojan kanssa rauhassa kahdestaan jossain leikkimässä, mies tai minä. Ja mun vanhempien luona kun oltiin viikko, ne vahti pikkusiskoa ja käytiin huvipuistossa ihan kolmistaan pojan kanssa.
Lelujen poisottoa ollaan myös harrastettu, mutta tuntuu olevan liian pieni siihen? Kun otetaan lelu pois, osallistuu innokkaasti ojentelemalla lelun osia ja toistelee, että lelut viedään pois. Ei siis itke tai protestoi, eikä muuta käytöstään. Sitten ei muistakaan asiaa loppupäivänä ja seuraavana päivänä kun kyselee leluaan, ei kyllä tunnu muistavan, mistä syystä lelu vietiin.
Jäähypenkkiä pitää ehkä sitten vaan sinnikkäästi kokeilla vielä. Ollaan 2kk sitä käytetty ja päivittäin istuu siellä monta kertaa, juuri jos tallaa siskon sormia tms. Mutta ei se tunnu toimivan, naureskelee siellä itsekseen ja kun tulee pois, sama homma jatkuu vaan, uusi jäähy, uudet naureskelut...ja päivä lähtee taas lipumaan väärään suuntaan.
Hyvä jos ekalla vastaajalla se 5-vuotias tuttu on sitten nykyään vahingoittamatta muita. Mietin just, että kasvatanko tässä jotain tulevaa koulun ja työpaikan pahinta kiusaajaa.
ap
yritänpä heti huomisesta lähtien. Tietysti huomioin ja lohdutan satutettua nykyäänkin, mutta en niin korostetusti, ja paljon huomiota, negatiivista, saa esikoinenkin nykytyylillä. Ja on aina ollut todella huomiohakuinen, joten kävisi järkeen, että tämä käytös olisi (toivottavasti!) vain huomiohakuisuutta. Toivottavasti tuo tepsisi meillä!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
onneksi olet huolissasi. En usko, että äiti, joka on huomannut tuon voi kasvattaa pojastaan koulukiusaajaa.
Mun on tosi vaikee antaa mitään neuvoja. En aina tiedä itsekään miten olisi paras toimia. (olen töissä lasten kanssa)
Jotenkin, jos saat luotua lapselle rauhallisen ympäristön ni se auttaa. 2v:n kohdalla jäähypenkin kanssa pitää olla vielä vähän varovainen. Ei varmaan välttämättä aina ymmärrä mistä on kyse.
Poikasi on varmaan vain aika tempperamenttinen ja vaatii ehkä aika paljon johdonmukaisuutta. En ole kuiten mikään ammattikasvattaja niin en osaa sanoa.
Jos vaan osaatte antaa rauhallisen esimerkin lapsellenne niin se voisi toimia. Säännöllinen päivärytmi ja paljon rakkautta.
Oma esimerkki toimii tosi hyvin. Esim. jos lapsi tönii, et voi neuvoa häntä lopettamaan tönimistä jos itse tönit. En kyllä väitä että tönisit lasta mutta noh, tiiätkö?
Tärkeää on tosiaan kuitenki, et pidät aina sen lapsen puolia, jota poikasi satuttaa. Selität ettei niin saa tehdä, koska se sattuu!!!
Kyllä sun pojasta vielä mukava poika kasvaa ja kyllä se ymmärtää. Kaikki lapset on pohjimmiltaan hyviä :) Yritä vaan olla läsnä.
yritänpä heti huomisesta lähtien. Tietysti huomioin ja lohdutan satutettua nykyäänkin, mutta en niin korostetusti, ja paljon huomiota, negatiivista, saa esikoinenkin nykytyylillä. Ja on aina ollut todella huomiohakuinen, joten kävisi järkeen, että tämä käytös olisi (toivottavasti!) vain huomiohakuisuutta. Toivottavasti tuo tepsisi meillä!
ap
Niin anna mahdollisimman paljon huomiota silloin kun käyttäytyy oikein!
Myös oikean esimerkin näyttäminen toimii. Jos lapsi vaikka läpsii pikkusiskoa niin otat pojan kädestä kiinni ja sanot, ettei noin saa tehdä koska se sattuu ja sitten silität pojan kädellä siskon päätä ja sanot, että näin pitää tehdä. Ja hymyilet ja kehut kun lapsi silittää (vaikkakin sinun kätesi avustuksella) Lapsi saa näin esimerkin.
Kiellot ÄLÄ tee niin tai ÄLÄ tee näin harvoin toimii. Lapset varsinkin 2v ei aina ymmärrä käskyjä ja kieltoja. Ne ymmärtää parhaiten vain esimerkistä.
Sen sijaan että sanot ÄLÄ töni, sanot, että tee mieluummin näin... (ja samalla näytät omalla esimerkillä miten tehdään, silität tms.)
Terv. toi edellinen joka ei ole ammattikasvattaja mut kuitenkiiii :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen huomannutkin, että rauhallisessa ympäristössä pahantekoa tapahtuu vähemmän. Mutta sitten toisaalta poika kaipaa koko ajan jännää tekemistä ja jos pääsee vähänkään tylsistymään, silloin alkaa heti siskon kiusaaminen. Saan olla koko ajan haukkana keksimässä jotain kivaa puuhaa.
Ja joo, en loukkaannu tönimiskysymyksestä. En töni tai lyö poikaa tai ketään muutakaan perheenjäsentä, eikä mieskään. Ulkosalla ollessa kyllä pojan käytös hävettää siksikin, että mietin, jos muut äidit juuri ajattelevat, että poikaa kurmootetaan kotona ja hän kostaa sen muille lapsille! Olen kyllä huutanut hänelle, varmaan joka viikko menee hermo ainakin kerran. En kyllä pitkään huuda vaan pikemminkin vain karjaisen. Ja pakko myöntää, että kaksi kertaa olen turhan tiukasti tarttunut häntä käsivarsista pois kantaessani, se on varmaan sattunut ja harmittaa mua. Pinna kerta kaikkiaan niillä kerroilla paloi, kun teki jotain todella tyhmää, toisella niistä kerroista oli ihan vähällä saada tökättyä siskoa kynän terävällä päällä silmään.
Muut on sen sijaan kehottaneet mua rankaisemaan poikaa fyysisesti! Miehen isovanhemmat ovat pariinkin otteeseen vihjailleet, että joskus ei mikään muu tepsi, mutta pieni läimäyttely pepulle toimii kyllä. Ja kuulemma toimi miehen ja sisarustensakin tapauksessa, kun olivat tuhmia. Ja omat vanhemmat ovat kertoneet, miten mulle ja siskoillekin aikanaan tuli annettua tukkapöllyä. Olen sanonut, etten ala sillä tavalla poikaa rankaisemaan ja sivuutellut nuo ehdotukset. Enkä tosiaan aio sellaista tehdä.
ap
sillä on niiiiin paljon energiaa :)
Hyvä jos nyt ku on kesä ni pääsee sitä purkamaan ulos. Mut ymmärrän jos on koko ajan toinenki lapsi siinä vieressä hoidettavana.
Kyllä kaikki äidit joskus huutaa ja hermot menee.
Tosi vaikee sanoo et mikä auttaa. Toisille lapsille toimii vähän kovemmat otteet ja toisille joutuu oleen vähän hellempi.
lähtökohtasesti itse uskon et kaikilla lapsilla on aina jotain vaiheita. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän.
Kaikista lapsista kasvaa kivoja aikuisia jos niitten vanhemmat on niin älykkäitä, et ne jaksaa olla välillä huolissaan lapsistaan ja pohtia omia kasvatusmetodejaan. Niin kuin sinäkin nyt :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en myöskään ole ammattikasvattaja varsinaisesti, mutta alalla työskennellyt.
Nämä omia kokemuksia omien lasten kanssa. Meillä sama setti, joskin poika on temperamentiltaan helpompi, jos niin voi sanoa. Ikäeroa 1,5 v. Nyt poika 2 v 4 kk "uhmurituhmuri".
Ensiksikin pojalle paljon positiivista huomiota tilanteen mukaan, välillä on iso poika, välillä saa olla äidin iso vauva (esim. joskus syötön sylissä, kun katotaan lempiohjelmaa tms.) Monta kertaa päivässä sanon, että äiti rakastaa, oletpa taitava jne...ja jos sanoo tyyliin, "en osaa piirtää" sanon, "osaat piirtää huippuhienosti kaksivuotiaaksi pojaksi.."jne. Lisäksi vauva on mukana "kehumisessa". "Vauva katsoo, miten hienosti syöt", "Kylläpä vauva tykkää susta", "Vauvakin tuli katsomaan, miten hienon tornin osaat rakentaa" jne. eli vauva ihailee veljeään, minkä tekeekin. Lisäksi muistatan, että kohta vauva kasvaa ja tulee hyväksi kaveriksi. Nyt jo poika välillä sanoo, että vauva on mun kaveri.
Sitten olen koittanut sanoittaa pojan tunteita. Tyyliin kun vauva on saanut lelusta päähään. "Nyt sua taisi harmittaa, kun äiti leikki vauvan kanssa". "Meillä ei löydä toisia, pyydä anteeksi, ja sitten sitten leikitään yhdessä".
Meillä on jäähyilty jo pitkään. Poika omaan huoneeseen tai pois esim. makuuhuoneesta. "Nyt et osaa käyttäytyä, mene omaan huoneeseen (tai vien). Pois saa tulla heti kun osaa käyttäytyä." Käväsee huoneessaan, sitten kuuluu "osaan käyttäytyä" ja sitten saa tulla pois.
Poika saa harmistua, suuttua, pojalle saa tulla paha mieli. Tietää myös, että äidille tulee välillä ja se on ok. MUTTA toisia ei muiluttaa.
Oon myös pakottanut katsomaan, kun vauva itkee ja arvioimaan, onko vauvalla nyt hyvä olla.
Samoin "komennan" vauvaa ja sanon ääneen, jos vauva tekee väärin. Selitän myös, että vauva on pieni eikä osaa jne. Samoin huolehdin, ettei vauva sotke pojan leikkejä.
Tämmöstä. Ehkä vähän sekavasti, mutta toivottavasti sait jonkun tolkun.
LYHYESTI. Selvät rajat, että meillä ei toisia kiusata. Jos kiusataan, omaan huoneeseen rahoittumaan ja muiden seuraa voi tulla, kun osaa olla. Paljon kehuja ja muistutuksia, kuinka taitava poika on ja rakastettu.
Tänään esim. kysyin muuten vaan. Kuka rakastaa Pekkaa? "Äiti rakastaa, isä rakastaa, vauva rakastaa..." "Niin, ja mummi, ja kummi ja jne...", että aika hyvin sulla menee"
Tsemppiä!
toi et vauva "puhuu" on ollut meillä kans hyvä keino. Ja sit toi et "äiti tykkää Villestä" Iskä tykkää Villestä" Vauva tykkää Villestä"
"Ville on ihana poika" "Ville on niin taitava" ym. ym. ym. :)
Lähes pari vuotta tuollaista taisi jatkua. Joka kerta kun satutti, joutui jäähylle ja pikku hiljaa tuo alkoi tuottaa tulosta. Nyt n. 5-vuotiaana on edelleen tempramenttinen mutta ei enää satuta.
Pelkkä toruminen ei todellakaan riitä jos vahingoittaa muita, siinä pitää olla tiukka.