Kuinka moni muistaa 90-luvun laman?

tehän ostaisitte jo vaikka minkälaisia kruununjalokiviä sillä summalla, jonka ootte kaniin kantaneet?

Vanhempani ovat. Mutta sellaista elämä on. Tunteellisilla reppanoilla :)

tehän ostaisitte jo vaikka minkälaisia kruununjalokiviä sillä summalla, jonka ootte kaniin kantaneet?

Vanhempani ovat. Mutta sellaista elämä on. Tunteellisilla reppanoilla :)

eikö nyt joku av:n monista multimiljardööreistä voisi rientää apuun ja lunastaa noiden vanhusten korut?

Mutta omaan käyttöön! Meidän suvulla kun ei ole mitään perintökoruja, mitä nyt vihkisormukset.

tehän ostaisitte jo vaikka minkälaisia kruununjalokiviä sillä summalla, jonka ootte kaniin kantaneet?

Vanhempani ovat. Mutta sellaista elämä on. Tunteellisilla reppanoilla :)

eikö nyt joku av:n monista multimiljardööreistä voisi rientää apuun ja lunastaa noiden vanhusten korut?

terveyskeskuksiin, koulussa oli terveydenhoitaja jne. Hyvinvointiyhteiskunta loppui 1995. Tuli tissibaarit, olutkuppilat joka kulmaan. Vaikka alkoi nousu niin leikkaukset ja säästöt jatkui tähän päivään, kiitos kokoomuslaiset valtiovarainministerit. Aho ja viinanen oli sitä aikaa.

tehän ostaisitte jo vaikka minkälaisia kruununjalokiviä sillä summalla, jonka ootte kaniin kantaneet?

Vanhempani ovat. Mutta sellaista elämä on. Tunteellisilla reppanoilla :)

eikö nyt joku av:n monista multimiljardööreistä voisi rientää apuun ja lunastaa noiden vanhusten korut?

Niitä ja muutakin vaivalla kerättyä ja perittyä omaisuutta varjeltiin ja piiloteltiin pitkin vuosia ties missä. Silloin lapsena se oli vähän jännittävääkin :) Kai vanhempani kuitenkin halusivat uskoa, että tilanne muuttuu vielä hyväksi ja elämä palaa raiteilleen. Ja palasi se pikkuhiljaa, kun isä sai tutkintonsa tehtyä ja pääsi taas töihin. Mutta velkoja maksellaan jokainen tavallamme varmaan lopun elämäämme. Katkeriksi ei silti ruveta, meillä nyt oli tällainen elämä ja sillä sipuli. Kukaan ei kuollut.

Ja kyllä niillä panttirahoilla varmaan on aikanaan ruokaa ostettu. Kukaan ei vaan osannut uskoa, että elämä menisi näin. Kaiken piti olla väliaikaista. Ja olihan se, mutta odotettua rajummalla tavalla.

lunastaa ne korut, ei vitsi musta tää on niin surullinen juttu, että mulla menee yöunet : (

pahimmassa vaiheessa samaa aikaa työttöminä ja kyllä se hävetti. Kellekään kaverille en kertonut.

toiset olen onnistunut unohtamaan. Vanhempani maksavat niitä velkoja edelleen ja lopun elämäänsä. Vaikka suht arvokas irtaimisto onnistuttiin säilyttämään ulosottomiehiltä ja kodittomuuden jaksoina, niin se menee kaikki velkojen maksuun vanhempieni kuoltua, eikä riitäkään. Joudumme sisarusteni kanssa aikanaan hakemaan kuolinpesän konkurssiin. Hyvin muistan myös sen, että lopulta minä ja vanhempi siskoni nöyrryimme pyytämään, että saisimme viedä koulun keittiöstä ruokaa isällemme, joka oli työttömänä kotona, eikä saanut mistään ruokaa. Äiti oli töissä sairaalassa ja söi siellä potilailta ylijäänyttä ruokaa ja me tietysti saimme syödäksemme koulussa. Pyyntömme jälkeen rehtori antoi meille aina viikonlopuksi ylimääräistä ruokaa mukaan. Silloin sai vielä tehdä niin. Leipäjonoissa tai diakoniatyöllä oli antaa meille ruokaa ehkä noin joka toinen viikko. Ja silloinkin se oli vain näkkäriä ja makaronia. Niitä syötiin aika paljon. Me lapset emme ymmärtäneet laman syistä ja muista mitään, olimme alakoululaisia. Mutta aika vakavasti se vaikutti meidän elämäämme. Oimme mm. kahteen kertaan kodittomina ja asuimme koko perhe hajallaan sukulaisten ja ystävien nurkissa. Isä keräsi pulloja, että sai meille bussirahat koulumatkaa varten kasaan. Kaupungilla ei ollut varaa kustantaa meille bussilippuja. Pitkä matka on tultu siitä. Nyt on kaikki onneksi suht hyvin. En tosian toivo moista kohtaloa kenellekään, mutta tiedänpä, että ainakin minä siitä selvisin.

Siis täh?? Kyllä 90-luvun lamassa kuitenkin vielä maksettiin palkkaa niille, jotka saivat olla töissä ja työttömyyskorvausta niille, joilla työtä ei ollut. Jos siis äitisi on ollut palkkatyössä ja isäsi työttömänä (=työmarkkinatuella?), niin miten muka ruokaan ei ole ollut rahaa?? En ymmärrä. Tunnen yhden perheen, jossa yh-äiti jäi työttömäksi, mutta pärjäsi ansiosidonnaisella ja iäkkään äitinsä avulla niin hyvin, että sai kahden lapsen lukiokirjat ja rivitaloasunnon hyvällä alueella maksetuksi. Asunnottomuuden ymmärrän, silloin ei kai oikein siihen saatu apuja, kun valtiolla ei ollut oikeanlaisia rakenteita auttamaan asuntonsa menettäneitä. Kuten ei kai vieläkään..

Uskon, että on totta ja tällaista sattuu suomalaisille, mutta jos olisi kyse maahanmuuttajista niin ei varmasti sallittaisi.

Minä menetin omaisuuden takausvelkojen vuoksi. Ei ollut töitä. Opiskelin ja näin oikeasti nälkää, en saanut lainaa eikä ollut töitä silloinkaan, koti tosi kaukana. Muistan sen kauhun monena päivänä kun oli nälkä ihan oikeasti ja velat niskassa. En toivo samaa kenellekään.

eikö nyt joku av:n monista multimiljardööreistä voisi rientää apuun ja lunastaa noiden vanhusten korut?

vrt. Afrikan timanttikaivokset

Kun kävin Suomessa, niin vanhat tutut/ naapurit aloitti aina keskustelun;"Mitäs sinne Tukholmaan kuuluu, onko sielläkin lama? "Oletko saanut pitää työpaikkasi?"

Mulla ja miehelläni oli työpaikat alalla, jota lama vaan ruokkii, panimossa. Kalja maistuu työttömille.

Duuniin tuli "paskahommiin" kesätyöläisiksi ruotsalaisia nuoria ( teknillisen korkeakoulun KTH:n opiskelijoita) mamujen sijaan.

Ja pääsin töihin nuorison palkkatuen avulla. Töitä riittikin viime kesään asti.

irtisanottiin. Lopulta toinen yritys osti firman. Minä sain onneksi jatkaa. Mieheni oli edellisenä vuonna sairastunut syöpään. Onneksi hänkin selvisi, mutta koska hän oli pienyrittäjä, oli talous pitkän aikaa minun tulojeni varassa. Haaveet omistusasunnost hautatuivat, vaikka silloin juuri olisi saanut asunnon halvalla. Lainaa vaan ei pankki myöntänyt.

lunastaa ne korut, ei vitsi musta tää on niin surullinen juttu, että mulla menee yöunet : (

Emme mekään menetä. Oikeesti :) Meillä kaikilla on nyt kaikki ihan hyvin. Vanhemmilla on tiukkaa, mutta hyvin hekin nyt jo pärjäävät. Saivat luottotietonsakin takaisin, vaikka siis velkaa onkin vielä paaaaaljon jäljellä. Me lapset olemme kaikki ihan täyspäisiä ja meillä on työt ja perheet, elämä reilassa. Asioista on puhuttu ja puhutaan, jos on tarvis. Ei saa hautoa, sanoo äiti :)

Draamaattistahan se oli silloin, kun kaikki oli huonoimmillaan, mutta se kaikki on nyt taaksejäänyttä elämää. Monta asiaa olisi varmaan voinut tehdä toisin, mutta jälkiviisaus ei ketään auta. Elämä on nyt niin hyvää, että noista kokemuksista osaa olla jollain tasolla jopa kiitollinen. Ei ne vuodet oppimatta menneet.

tTuli tissibaarit, olutkuppilat joka kulmaan. Vaikka alkoi nousu niin leikkaukset ja säästöt jatkui tähän päivään, kiitos kokoomuslaiset valtiovarainministerit. Aho ja viinanen oli sitä aikaa.

Olutkuppiloita on ollut joka kulmalla aina. Ano ja Viinanen hoisivat vain hommiaan, pakko oli leikata. Viinasen kommentteja kannattaisi kuunnella nykyisessäkin taantumassa.

koskettanut ollenkaan. Kirjoitin keväällä 1992 ja jatkoin yliopistossa saman vuoden syksynä. Vanhempani jatkoivat töissään niin kuin ennenkin ja siskoni aloitti lukion samaan aikaan kun minä yliopiston. En muista muustakaan lähipiiristä mitään kauhutarinoita.

Pari vuotta aiemmin olimme ostaneet oman pienen asunnon lainarahalla ja olin juuri mennyt äitiyslomalta töihin, kun minulta lähti työpaikka alta. Tarkoitus oli vaihtaa isompaan asuntoon töihinpaluun jälkeen. Tiukkaa oli, mutta selvittiin, vaikka tehtiin toinenkin lapsi työttömyysaikanani.



Kesti kymmenen vuotta ennen kuin sain seuraavan vakituisen kokopäivätyön, monta vuotta meni määräaikaisissa osa-aikatöissä. Isompaan asuntoon emme edelleenkään ole vaihtaneet, lainanottohalut meni totaalisesti. Hirmu varovainen olen edelleen, aina pitää tilillä olla pahanpäivänvara.



Ainut hyvä puoli lamassa oli, että sain esikoisen hoidettua paria kurssia lukuunottamatta kotona ekaluokkalaiseksi asti ja nuoremmankin nelivuotiaaksi.

tuomio kun on ulosottokelpoinen määräajan 15 vuotta,

lunastaa ne korut, ei vitsi musta tää on niin surullinen juttu, että mulla menee yöunet : (

Emme mekään menetä. Oikeesti :) Meillä kaikilla on nyt kaikki ihan hyvin. Vanhemmilla on tiukkaa, mutta hyvin hekin nyt jo pärjäävät. Saivat luottotietonsakin takaisin, vaikka siis velkaa onkin vielä paaaaaljon jäljellä. Me lapset olemme kaikki ihan täyspäisiä ja meillä on työt ja perheet, elämä reilassa. Asioista on puhuttu ja puhutaan, jos on tarvis. Ei saa hautoa, sanoo äiti :) Draamaattistahan se oli silloin, kun kaikki oli huonoimmillaan, mutta se kaikki on nyt taaksejäänyttä elämää. Monta asiaa olisi varmaan voinut tehdä toisin, mutta jälkiviisaus ei ketään auta. Elämä on nyt niin hyvää, että noista kokemuksista osaa olla jollain tasolla jopa kiitollinen. Ei ne vuodet oppimatta menneet.

Mieheni oli juuri ostanut kuorma-auton ja ruvennut yrittäjäksi, työt vähenivätkin radikaalisti.

Muistan kun meidän iäkäs opettaja sanoi ettei 90-luvun lama ole oikeaa lamaa nähnytkään... Viittas varmaan 1930-lukuun ja oli oikeassa.

Olin lukiossa ja opettajat oli pakkolomilla ja mulla oli kirjoitukset just silloin....





Ja naapurin ukkeli tappoi itsensä, kun firma konkkasi ja mökki meni alta...