Lue keskustelun säännöt.
Onko kiusaajalle pakko antaa anteeksi?
14.07.2011 |
Mä olen kauhukseni huomannut, että mun peruskoulun pahimmista kiusaajista liikkuu samoissa kaveriporukoissa kuin minä.. Ei kuitenkaan niin läheisesti, että joka paikassa törmättäisiin, mutta kuitenkin...
Osa mun kavereista sanoo jotta puhu hänen kanssaan ja anna anteeksi, mutta mä en halua: en puhua enkä ainakaan antaa anteeksi, niin pahasti hän onnistui pilaamaan mun itsetunnon ja koulun käynnin...
Mitä tehdä? Puhua sujuvasti "small talkia" jos tilanne tulee, haukkua päin naamaa, kertoa yhteisille kavereille mitä hän on tehnyt mulle vai vaan kylmästi ohittaa koko tyyppi?
Kommentit (51)
Tunnen lähinnä halveksuntaa ja minulla ei ole mitään tarvetta kaveerata heidän kanssaan nyt aikuisena ja puolustella heitä kenellekään ja suojella heidän tekojaan. Olen ihan reilusti kertonut kaikille, kenen kanssa on asiasta tullut keskustelua, kuka teki mitäkin.
ja on kuin ei mitään olisi ollut ja leikkii kaveria kiusaajansa kanssa.
Meinaatteko ihan tosissaan, että ap pystyy siten unohtamaan kaiken ja pim, yhtäkkiä kaikki hymistelee käsi kädessä.
Ap, sun kiusaaja tuskin on muuttanut tapojaan vaan on edelleen sama paska, mikä lapsena. Sellaisista kannattaa pysyä erillään. Ei kaikkien kanssa tarvitse olla tekemisissä ja kaikista ei tarvitse pitää. Juuri se on hyvää itsetuntoa, että toteat, ettei sulla ole mitään asiaa sun entiselle kiusaajalla. Se on ilmaa sulle ja sun ei tarvi uhrata mitään anteeksiantoja sellaiselle.
Panet sen kiusaajan mielikuvassas sun kädelles ja katsot sitä ja sanot, poks, sua ei ole, et ole edes sen arvoinen, että mun tarvis miettiä, miten sinuun suhtautuisin. Sua ei vain ole mun elämässä.
Katkeruus PILAA elämän. Niinkun se AP:n viestistäkin näkyy.
Mä en jaksa murehtia menneitä, mua kiusattiin tai haukuttiin lähinnä pukeutumiseni takia jossain vaiheessa, mutta en ikinä antanut vaikuttaa sen itsetuntooni, vaikka tietenkin välillä ajattelin sitä, mutta itsetuntoni ei kyllä kärsinyt, päinvastoin pyrin ajattelemaan positiivisesti ja se oikeasti vain vahvisti minua, uskalsin olla oma itseni paremmin. En voisi kuvitellakkaan olevani katkera haukkujilleni, pilaisin täysin elämäni sellaista murehtimalla.
Olen aina ollut se, joka yrittää löytää kaikista asioista positiiviset puolet enkä halua ajatella huonoja puolia. Haukkujani oikeasti jopa nostivat itsetuntoani ja antoivat rohkeutta ja opettivat. En vaihtaisi sitä vaihetta pois, en kyllä toivoisi sitä muille SIKSI että monikaan ei ajattele niinkuin minä ja monen se tuhoaa.
Mutta pyydän sinua AP, edes miettimään anteeksi antoa ja pikkuhiljaa 'opettelamaan' sitä.
Koska anteeksantohan on just sitä että nimenomaan annetaan anteeksi ja ne asiat ns. 'unohdetaan', niistä ei kanneta kaunaa eikä katkeruutta. Jos ei anna anteeksi, miettii asiaa läpi elämän, on katkera ja voi tulla koko ajan katkerammaksi ja elämä menee täys pskaksi.
Jos AP antaa anteeksi, jos on siihen valmis niin eihän sillon enää tarvitse ajatella asiaa ollenkaan ja voi alottaa kaiken 'uudestaan', tai se on uuden alku ns. Voi elää vapaammin mielin. Oikeesti se on totuus, että jos ihminen ei jotain voi antaa anteeksi, niin se vaikuttaa negatiivisesti sen koko elämään, sen tapaan ajatella jne. Se pyörii mielessä koko elämän, ihminen on katkera.Ja kuten joku viisas joskus totesi, KATKERUUS ON PAHINTA MITÄ IHMINEN VOI ITSELLEEN TEHDÄ. melkolailla samaa mieltä olen kyllä!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis ei tarvitse antaa koskaan anteeksi kiusaajalleen. Menköön helvettiin mun puolestani. On ihan yhdentekevä. En usko että voi henkisesti kamalan hyvin. Jos näen sen vielä niin käyn potkasee munille sitä ja sanoo pari valaistua sanaa.
Niin ja mitä te anteeksiantajat kostutte siitä? Kiusaaja jatkaa kuitenkin sädekehä vaan ympärillä. Ei narsisti muutu. Ja mitä te taivaasta höpötätte. Uskotteko sellaiseen hömppään mitä teille suollettu?
Naurettavaa olisi kaikkien olla taivaassa missä annettu anteeksi. Yhdessä sulassa sovussa kiusaajat ja kiusatut ja tappajat ja raiskaajat niin ja vielä paskat sukulaiset jotka riidelleet perinnön jaossa rahasta.
Mä en ainakaan sinne halua mennä. Mulla kuollessa loppuu vaan elämä ja en kyllä toiselle anna mitään sädekehää siis kiusaajalle. Koskaan en unohda!
Tämä piiri missä liikun on aika pieni haraastusporukka, jossa jokainen tuntee toisensa jotakin kautta. Väkisinkin tulee törmättyä kiusaajaan :/
Olen muutamille ystäville sanonut hänestä ja ainakin yksi on sitä mieltä, että ei voi olla totta kun tuo ihminen on niin mukava. Voihan olla, että kiusaaja osaa salata todellisuuden ja on kaverilleni ystävällinen etc.
Toisaalta haluasin puhdistaa ilmaa ja puhua hänelle, mutta pelkkä ajatuskin saa vatsani kääntymään. Niin pahasti hän onnistui aikoinaan miunua loukkaamaan...
Viimeksi kun nähtiin niin hän iloisesti moikkasi, mutta onneksi mulla oli lapset mukana joten pääsin "luikahtamaan" juttelutuokiosta. Iho nousi ihan kananlihoille tuostakin jo...
Mulla on myös muutamia tuttavia jotka eivät ole samoissa harrastuksissa kuin minä, mutta hekin tuntevat tuon kiusaajan. Yksi on hänen kanssaan samoissa töissä. Tuo tuttava kertoi jotta ei yhtään ihmettele jos on ollut koulukiusaaja, kun hälle kerroin asiasta. En sitten kuitenkaan kysellyt tarkemmin että miksi on sitä mieltä....
Mä luulen, että otan hajuraon kiusaajaan aina kun hänet tapaan/näen. Ja jos kaverini kertovat hälle mitä olen hänestä puhunut niin ei voi mitään, varsinkin jos hän kieltää kaiken tms...
FB:ssa "törmättiin". Odotin kostonhimoisena, pyytääkö mua kaveriksi, että pääsisin hylkäämään kaveripyynnön. Lopulta pyysi, minä hylkäsin ja hekumoin ehkä kaksi minuuttia asialla, kunnes tajusin miten typerästi toimin. No, pyysin häntä kaveriksi - hän hylkäsi vuorostaan pyyntöni. Vietin melko unettoman yön, jonka aikana pohdiskelin mm. että aamulla heti ensimmäisenä menen ja kirjoitan hänelle yksityisviestin. Toteutinkin tämän - paitsi että hän oli ehtinyt ensin lähettää viestin. Selvitimme asiat, puhuimme kaiken halki. Nykyään mulla on hyvä mieli aina kun muistan ko. henkilön. :) Ihanaa kun on päässyt katkeruudesta irti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kukaan ei muista 100-vuoden päästä teidän pikkumaisuutta, sitä että annatteko vai ettekö anna anteeksi kiusaajalle. Kukaan tuskin muistaa vaikka päästäisitte ilmat pihalle kiusaajistanne.
Kyllä te olette pikkumaisia ja itsekkäitä otuksia, kun mietitte tuollaisia maallisia aatoksia.
Kukaan ei muista 100-vuoden päästä mitään, joten lopettakaa se voivottelu ja antakaa vettänne.
kuvittelin että en ikinä pysty antamaan anteeksi. Kuitenkin se oli ihan äärettömän helppoa, hämmästyin itsekin sitä. En ole unohtanut tapahtumia, en varmaan ikinä pysty unohtamaan, mutta ne eivät enää satuta minua. Usein on oikeasti niin, että kiusaajalla on paha olla - itse olin osannut päätellä jo silloin pienenä tyttönä, mikä tämän kiusaajan ajatusmaailma ja hänen taakkansa oli.
FB:ssa "törmättiin". Odotin kostonhimoisena, pyytääkö mua kaveriksi, että pääsisin hylkäämään kaveripyynnön. Lopulta pyysi, minä hylkäsin ja hekumoin ehkä kaksi minuuttia asialla, kunnes tajusin miten typerästi toimin. No, pyysin häntä kaveriksi - hän hylkäsi vuorostaan pyyntöni. Vietin melko unettoman yön, jonka aikana pohdiskelin mm. että aamulla heti ensimmäisenä menen ja kirjoitan hänelle yksityisviestin. Toteutinkin tämän - paitsi että hän oli ehtinyt ensin lähettää viestin. Selvitimme asiat, puhuimme kaiken halki. Nykyään mulla on hyvä mieli aina kun muistan ko. henkilön. :) Ihanaa kun on päässyt katkeruudesta irti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miten kiusaaja suhtautuu. Jos asennoituu sillai, että mennyt oli "normaalia nuoruutta" ja suhtautuu yliolkaisesti tapahtuneeseen, en tosiaan olisi tekemisissä. Olin itse tosi ujo lapsi ja kiusattukin. Kun menin yhtä kaveriani hakemaan ja jos isoveli avasi oven ja ujosti kysyin "Onko Miia kotona", veli aina sanoi, ettei ole. Vuosia myöhemmin, kun veli ainakin taisi olla aikuinen, hän nauroi kaverini kanssa sille, että tämä kaverini oli aina ollut kotona, mutta veljeä oli ärsyttänyt mun ujous ja ihan muuten vaan valehteli. OK, pikku juttu ehkä, mutta että AIKUISTA IHMISTÄ vielä huvitti, että kohteli ujoa lasta tollai :( Siis kirjoitin tuon siksi, että tuo pikku juttu kertoo monen asennoitumisesta, ei tajuta, ettei sitä ujoa/kiusattua ehkä aikuisenakaan varmasti naurata kiusatuksi tulemisensa!
Anteeksiantoa ei voi pakottaa. Mutta kaikkesi kannattaa tehdä, ettet ole katkera! Se tuhoaa sinun elämäsi.
en ole.
Olen onnistunut kuitenkin elämäsäni, saanut hyviä ystäviä, hyvän duunin, ihanan miehen ja loistavat lapset.
Jotenkin vaan tämä juttu on onnistunut nostamaan pintaan ne kamalat vuodet koulussa.
jos olisin katkera niin varmaan syyttäisin tuota ihmistä kaikesta pahasta jota elämässäni ollut. Niitä tosin on ollut onneksi aika vähän....
Vaikea sanoa miten suhtautuu; voi olla, että ei halua muistaa koko kouluaikaa, kieltää kaiken, tai sitten voi olla jopa oikeasti pahoillaan. En vaan tiedä haluanko selvittää tuota asiaa....
25v on koulun loppumisesta, ja aika harvoin sen jälkeen olen ajatellut tuota aikaa... eli kai olen kuitenkin hyvin päässyt niistä yli.
Nyt vaan tämä tapahtuma tiosiaan toi esiin muistoja ja en tosiaankaan tiedä miten suhtautua...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ole.
Olen onnistunut kuitenkin elämäsäni, saanut hyviä ystäviä, hyvän duunin, ihanan miehen ja loistavat lapset.
Jotenkin vaan tämä juttu on onnistunut nostamaan pintaan ne kamalat vuodet koulussa.
jos olisin katkera niin varmaan syyttäisin tuota ihmistä kaikesta pahasta jota elämässäni ollut. Niitä tosin on ollut onneksi aika vähän....
Vaikea sanoa miten suhtautuu; voi olla, että ei halua muistaa koko kouluaikaa, kieltää kaiken, tai sitten voi olla jopa oikeasti pahoillaan. En vaan tiedä haluanko selvittää tuota asiaa....
25v on koulun loppumisesta, ja aika harvoin sen jälkeen olen ajatellut tuota aikaa... eli kai olen kuitenkin hyvin päässyt niistä yli.
Nyt vaan tämä tapahtuma tiosiaan toi esiin muistoja ja en tosiaankaan tiedä miten suhtautua...
ap
Sinulla ei ole mitään velvollisuutta puhua kiusaajasi kanssa. Ne jotka kehottavat hyysäämään kiusaajia ovat yleensä itsekin kiusanneet.