Oleko ainoa joka inhoaa puhelimessa puhumista?!

Ei ole ollut tapani koskaan...

Riittää, kun on tekstarit ja nettiyhteys jossakin kannettavassa laitteessa.



"Mä halusin vaan kuulla sun äänesi." Ja paskat, ei se luurissa kumminkaan kuulosta samalta kuin livenä.

Olen analysoinut, etä pohjimmiltaan tämä johtuu ujosta luonteestani ja arkuudestani sosiaalisissa suhteissa. Spontaani yhteydenotto puhelimitse ei ole niin helppoa kuin teksti- tai sähköpostiviesti. Saatanhan häiritä sitä, jolle soitan. Tällöin saatan tulla "torjutuksi", ja tämä tuntuu kurjalta.



Tähän liittyen luinkin jonkin artikkelin, jossa puhelinpelon kerrottiin olevan pohjimmiltaan torjutuksi tulemisen pelkoa tms., heikkoa itsetuntoa, pelkoa siitä, että teen jotain väärää. Tms., mutta tuo jäi artikkelista mieleen.



Itselleni on ollut terveellistä pohtia asiaa hieman syvemmältä ja miettiä, mikä se todellinen asia on, joka itselleni aiheuttaa puhelinpelkoa. Ehkä se on juuri tuo, että en halua kokea tulleeni torjutuksi enkä toisaalta halua, että toinen kokee soittoni tungettelevana. Mutta ehkä siellä kaikkein pohjimmalla on huono itsetunto.

Olen myös analysoinyt itseäni tämän asian kohdalta paljonkin... se on tietynlaista torjutuksi tulemisen pelkoa ainakin mun kohdalla. Muutenkin pelkään yli kaiken olevani liian tungetteleva, tämä vaivaa muissakin sosiaalisissa suhteissa. En halua häiritä ja on kauheaa, jos joku näkee mun eteen jotain vaivaa.



Mutta toimii kyllä toisinkin päin. Jos joku on mielestäni liian läheinen/roikkuu minussa, tulee torjuntareaktio pian ja voimakkaana. Tämä vaikka olen sosiaalinen, puhelias ja avoinkin ihminen. Mitään sinänsä salattavaa ei mun elämässä ole.



Olenko vain tälläinen, vai voiko tästä päästä eroon...? ap

Vanha ketju, mutta nostetaan. Mitähän nykyään ollaan asiasta mieltä? Itse suosin asioiden hoitoa mieluummin mustaa valkoisella kuin puhelimitse. Ihmiset on usein niin kiireisiä, että riski soittaa ns. väärään aikaan on suuri. Kun soitat itselle sopivaan aikaan ja toinen ei vastaa, niin voit olla lähes varma, että kun hän soittaa takaisin, itsellä on juuri silloin huono hetki paneutua asiaan, etenkin tärkeään.

Viestin tai sähköpostin voi lukea ja vastata itselle sopivimpaan aikaan. Asiaan voi palata tarvittaessa uudelleen, jos itse, tai toinen, unohtaa tai "unohtaa", mitä sovittiin. Puhelu on kuin livelähetys, jota ei voi enää "tarkistaa nauhalta". Inhoan inttämistä, ja itselle varmempaa, kun sovitusta asiasta on jäänyt dokumenttia, jolla voit todistaa olleesi oikeassa, jos sinä olit se, joka muisti oikein.

Monesti voi olla myös arkaluonteista asiaa, jota ei halua muiden korviin, ja jos asian ilmoitat puhelulla, miten varmistat, ettei vastapuolen puhelua joku kuule ja osaa vastauksista päätellä, mitä soittaja soittaa. Nykyään on vielä, etenkin nuorilla, tapana pitää kaiutinta päällä ja liekö edes sanovat soittajalle siitä?! Viesti pysyy varmemmin vain vastaanottajan tiedossa.

Tuntuu, että nimenomaan monelle se puhelinsoitto on se mieluisin asioiden hoitotapa, jota itse en yllä olevista syistä ymmärrä

Vaikka vanha aloitus, niin laitoin hakusanoiksi tarkkaan just aloittajan kysymyksen.  :D  Eli aloittaja ei ole ainoa, joka inhoaa puhelimessa puhumista. Virallisten asioiden hoitaminen puhelimella on jotenkin vastenmielistä. Menen jopa mieluummin ihan johonkin virastoon asioita naamatusten hoitamaan, kuin että soittaisin. Jotenkin ristiriitaista ehkä. Puhelimessa puhuminen on "pelottavampaa". Pakon edessa voin kyllä asioita niinkin hoitaa. Nykyään monesti netissä hoidan virallisia juttuja, joskus pakko soittaa, jos haluaa nopeasti asioita etenemään tai tietoa jostain asiasta. Olen myöskin työelämässä joutunut aikoinaan puhelimella asioita hoitamaan. Mutta muistan että inhosin jo lapsena puhelimeen vastaamista, vaikka ilmeisesti pikkulapset yleensä innolla ryntäävät vastaamaan. Oli jotenkin kamalaa, että siellä saattaa olla kuka lie ihan vieras ihminen (tämä "fobia" jo siis ennen kännykkä aikaa ja osin ennen koulua ja lukutaitoakin. Olen liki 60v. nyt).  :D  Ja muuten vaan, aina en vaan jaksa puhua kenenkään, edes kaverin, kanssa. Ja jotkut kaverit/tuttavat voivat olla jotenkin rasittavia höpöttäjiä. Pitää olla sopivassa mielentilassa ja aikaa, kun höpöttäjistä ei meinaa päästä nopeasti edes eroon, jos niille menee vastaamaan. Sellaiselle just äsken jätin vastaamatta, ja siksi tein haun asiasta, että onko muitakin tämmöisiä...

Täällä kans yksi puhelimessa puhumista vihaava. Johtunee introvertti-luonteesta, en ylipäätään nauti spontaanisti tapahtuvista ihmiskohtaamisista edes ystävieni kanssa vaan haluan henkisesti valmistautua sosiaalisiin kanssakäymisiin jotta mulla olisi varmasti riittävästi energiaa kohtaamisiin enkä tahtomattani esim loukkaisi läheisiäni jos en oikeasti jaksaisi heitä tavata.

Mun työ imee musta sosiaalisen akun aika tyhjäksi, enkä tän takia jaksa vapaa-ajalla juurikaan sosiaalisia kanssakäymisiä. Mulla on pari ystävä jotka rakastaa vaihtaa kuulumisia puhelimessa pitkän välimatkan takia, ja aina kun jompi kumpi soittaa niin TIEDÄN että puhelu kestää vähintään tunnin. Jätän usein vastaamatta ja soittamatta takasin kunnes seuraavalla kerralla on pakko vastata :D En vaan JAKSA työpäivän jälkeen jaaritella turhanpäiväisiä tai omia kuulumisiani, haluan vaan kotiin syömään ja lähteä lenkille YKSIN. Paljon mieluummin vaihtaisin kuulumiset viestillä. En oo varma oonko suoraan koskaan sanonu tätä asiaa näille ystäville, kun en halua loukata, niin oon vaan päättäny yrittää selvitä ne puhelut n. kerran kuussa.

Virallisia puheluita pystyn kyllä soittamaan ongelmitta, koska siinä on selkeä agenda ja aloite puhelulle lähtee itsestä. Ja harvoin ne kestää tuntikausia. 

Et ole.

Et. Olen itsekin huomannut, kun muutamia kertoja vuokratyöfirmoista soitettu, että en varmaan ole kuulostanut puhelimessa kauhean ystävälliseltä tai innokkaalta. Samalla äänensävyllä töksäyttelen lyhyitä vastauksia kuin puhelinmyyjillekin. Eikö noita peruskysymyksiä voi hoitaa sähköpostillakin. Eniten  v i t u t t a a  kun ne soittaa yleensä silloin, kun olen bussissa tai ruokakaupassa.