Oleko ainoa joka inhoaa puhelimessa puhumista?!

koin pienen herätyksen koskien itseäni=)

Mulle vaikeimpia on vähänkään viralliset puhelut, tai työpuhelut. Hoidan mahdollisimman paljon asioita sähköpostilla: siinä voit lukea viestisi vielä uudelleen läpi ennen lähettämistä, tarkistaa faktat jne, puhelimessa joudut reagoimaan heti ja tietämättömyytesi tai mahdollinen asennoituminen johonkin asiaan käy helpommin ilmi.



Ystävien kanssa soittelu ei ole niinkään vastenmielistä, mutta tuon torjutuksi tulemisen pelon tunnistan kyllä. En ikinä soita ystävälleni ja ehdota tapaamista, vaan kysyn tekstarilla. En vain kestä niitä puhelimessa ladeltuja huonoja tekosyitä, tekstariin kaverikin ehtii miettimään paremman tekosyyn tai "unohtaa" vastata jos ei haluakaan nähdä...

puhelun aikana tulee vaivaannuttavia hiljaisia hetkiä, kun ei ole sanottavaa muttei kehtaa lopettaakaan vielä, tai osaa. Ja jos joku soittaa niin että olet julkisella paikalla, on lukemattomat korvat kuulemassa.



Voiskohan fb jo korvata puhelimen... :)



t. ap

Vaikka en muuten olekaan kovin ujo, niin puhelimessa tuntuu että olen vähän tökerö, keskeyttelen toista enkä osaa lopettaa oikeen aikaan / oikeilla sanoilla. Otan hirveetä stressiä jos pitää soittamalla hoitaa vaikka kampaamoaika tai joku työjuttu, paljon helpompaa mulle on marssia itse sinne kampaamoon / pomon toimistoon ja esittää asiani.

Ja töissä ärsyttää, kun pomo on vanhan kansan mies ja sanoo aina että soitapa tuonne tai tänne, vaikka saman asian voisi hoitaa s-postilla/skypellä ja olisi selkeämpää.



Ukko ei millään ymmärrä, että joka paikkaan ja joka asiasta ei tarvitse enää soitella ja sitä paitsi puhelinliikenteessä virheiden ja väärinymmärrysten riski on suurempi.

Sama täällä, puhelimessa puhuminen on ÄRSYTTÄVÄÄ. Aina kun puhelimeni soi, ajattelen että "ei saatana, kuka mua nyt taas häiritsee". Negatiivinen tunnereaktio syntyy saman tien kun kuulen puhelimeni värisevän (tekstarivärinää pidempään, jolloin tiedän kyseessä olevan puhelinsoitto) tai soivan. Onneksi mulle ei soitella kovin usein. Tykkään pitää hommat kontrollissa, ja silloin jos joku keskeyttää tekemiseni puhelinsoitolla, niin se ottaa pannuun.

Onneks en oo ainoa. Mieluummin laitan tekstaria jos vaan mahdollista, viralliset puhelut ahdistaa kun aina tuntuu, ettei osaa selittää asiaa ymmärrettävästi tai sekoaa sanoissa. Ja kavereillekaan ei tuu soiteltua, ei halua häiritä vapaalla ja ei tiedä työvuoroista yms

Itse olen kanssa puhelinkammoinen, en ole aina ollut, mutta viimeiset 5 vuotta. En vastaa kuin lasteni puheluihin ja tietysti työpuheluihin töissä. En edes ystävieni soittoihin, vaan kommunikoin viestein ja sähköpostein. En tiedä, miksi näin on, en ole muuten sosiaalisesti rajoittunut tai omaa muita sosiaalisten tilanteiden pelkoa. En vain pysty puhumaan puhelimessa, inhoan ja kammoksun sitä.

Mulla oli tuota kammoa jo lapsena ja nuorena, mutta pääsin siitä kertaheitolla eroon kun äitini kerran pakotti mut soittamaan puhelimella yhden asian, joka mun oli pakko saada selville, eikä äiti suostunut auttamaan. Luulin silloin, että kuolen, ja unohdinkin puhelussa kysyä yhden asian, mutta puhelinkammo unohtui :) Siitä on ollut suunnatonta hyötyä nyt aikuisena, kun voin soittaa minne vain ja hoitaa asioita puhelimessa heti odottelematta, että joku mm. regoi mun sähköpostiin.

No minä olen. Eikä kiinnosta muuttua, ns tärkeät puhelut otan vastaan, siis läheisiltä. Muuten en halua puhua puhelimessa ollenkaan. Eikä tarvitsekaan. Ei tämä nykypäivänä vaikeuta elämää, koska nykyään miltei kaikki varaukset ja muut voi hoitaa netissä. 

Inhoan puhelimessa puhumista. Kaikista eniten vihaan työpuheluita, siis YÖK!!! En haluaisi millään vastata niihin! En ole aina vihannut puhelimessa puhumista, se oikeastaan alkoi siinä vaiheessa kun kännykät tulivat ja yhtäkkiä kaikkien "piti" olla aina tavoitettavissa. En niin vihannut sitä kun oli vanhanajan lankapuhelinaika...

Haluan hoitaa KAIKEN tekstareilla tai sähköpostilla. En tykkää myöskään kyllä esim fb...

Tai sitten ihan vain tapaan ihmisen kasvokkain.

Ja ei, en ole ujo, vaan rohkea, mutta puhelin on vaan jotenkin niin vastenmielinen kapine, en yhtään myöskään tykkää että minulle soitellaan vaan aina toivon että pistävät tekstaria.

Olen myös suht kiireinen, ei sitä työpäivän harrastusten lasten juttujen siivoamisen ym jälkeen missään nimessä halua enää puhelimessa jaaritella, silloin ei jää lainkaan aikaa esim. katsoa tellua vähän aikaa ennen nukkumaan menoa.

Mutta kyllä, puhelin on YÖK kapine, voi kun aivan kaiken voisi hoitaa viesteillä.

Ikivanha ketju, muyya asia pysyy tuoreena

Musta kans on välillä rasittavaa puhua puhelimessa. Joskus siskon kanssa on kiva rupatella jos on oikeesti asiaa. Mut en ole ikinä ollu sellanen että soitanpa tästä kaverille ja kysyn kuulumisia.. Soitan vaan jos on kiirellistä asiaa, muutoin mielummin tekstarilla.

Joskus myös ärsyttää se kun oma puhelin soi! Että en JAKSA PUHUA PERSKELES. Että tyyliin antakaa mun olla :D

Äitin kanssa ollaan myös puhuttu asiasta ja tuntuu että se ei hyväksy sitä että en soita "muuten vaan", vaan jos on asiaa ja mielummin viestillä. Ajanhukkaa soittaa ja jaaritella turhanpäiväsiä...

Samoin! Vaikutan puhelimessa ihan eri ihmiseltä kuin livenä. Viimeiseen asti yritän siirtää jotain virallisia puheluita. En (kai) ole erityisemmin ujo, mutta jonninjoutava lörpöttely puhelimessa on mielestäni ajanhukkaa. Mieluummin näen ihmisiä livenä

nuorempana se et en halunnu oikein puhuu puhelimessa. se tuntui siltä et oma äänikin kuulosti vammaiselta ja tuntui ettei ääntä lähde.. sit oma puhetyyikin muuttui heti ku alkoi puhuu puhelimessa.



nykyää tätä ongelmaa ei enä'ä oo.. soittelen viikoittain kaverielle iha vaa et haluun kuulla äänen ja ei textareilla voi samalla tavaklla keskustella ku puhelimitse.. textareilla tulee enemmä väärinymmärryksiä ku ei tiiä millä äänensävyllä toinen sanoo asiansa, onko vitsi vai onko tosissaan yms..

lisäys.. ja muutenki mun mielestä ei oo mitenkää tungettelevaa soitella jos on hyvä kaveri.. udella kaikkee deitti elämästä yms;D sehä se on just parasta, roikkuu kaverin kans puhelimes ja juoruilla;)

Käytän tekstaria ja sähköpostia aina, kun se vain on mahdollista.

En vain halua puhua ihmisten kanssa puhelimessa, se on rasittavaa.

Kaikki viralliset puhelut ja asialliset asiat kyllä soitan ja vastaan, mutta varsinkaan kavereiden kanssa en jaksa puhelinkeskusteluja. Jostain syystä itselleni on osunut sellaisia pitkäpiimäisiä jaarittelijoita kavereiksi, että aina menee puoli tuntia puhelin korvalla paskan jauhantaan, jos heille erehtyy vastaamaan.

Siksi on paljon yksinkertaisempaa hoitaa asiat heidän kanssaan tekstiviestillä.

Et ole ainoa, onpa hyvä että meitä on muitakin...

Töissäkin käytän aina jos vain mahdollista sähköpostia. Olen parempi esittämään asiani kirjallisesti kuin suullisesti, ja sähköpostissa pystyn tarkistamaan sanamuodot ja faktatkin ennen lähettämistä.

Kavereidenkin kanssa mieluummin tekstailen tai WhatsAppailen.

En tykkää erityisemmin siitäkään, että minulle soitetaan.

Jos pitää soittaa jonnekin, siirrän ja siirrän puhelua. Äidillekään ei tule soiteltua, kun siirrän ja siirrän, ja tiedän, että hän odottaa... Mutta kun se on se puhelimessa puhuminen.

Tykkään mieluummin lähetellä tekstareita. Olen tosin ujo luonteeltani, joten sekin vaikuttanee asiaan.

Jos joutuu hoitamaan jotain asiaa virallisesti mikä ei ole mennyt ihan niin kuin on halunnut, niin ne vasta ovatkin kamalia.

Jos ei ole mitään asiaa niin en jaksa.

Johtuu ehkä siitä että nuorena tein duunia puh.vaihteissa ja muussa puh.palvelussa pitkälle toistakymmentä vuotta.