Kuinka paljon teidän 7v lapset on kavereilla nyt kesällä?
Meillä käy kavereita 1-2 krt/viikko. Lapsi käy myös itse kysymässä kavereita. Aina ei löydy seuraa. Sitkeästi kyllä jaksaa käydä kyselemässä kaveriseuraa.
Kommentit (7)
Hyvä, että ottaa itse kontaktia. Meillä ihan asu ihan naapurissa samanikäisiä, vaan noin puolen kilometrin päässä ja useita löytyy silloin. 7-vuotias ei vielä oikein osaa isommalla reviirillä niitä hakea, joten tuo kuulostaa ihan normaalilta. Minä aina välillä autoin, jos lapsi oikein oli kaverin kaipuussa, eli sitten lähdettiin kyläilemään tutuille välillä. Nyt tyttö katoaa tuosta ovesta kavereiden luo tai joku tulee hakemaan häntä (on nyt 12-vuotias). Tämä touhu alkoi minusta siinä kolmannen - neljännen luokan tienoilla, eli alkoivat paljon aktiivisemmiksi vähän kauemaakin hakemaan kavereita.
kaipaisi seuraa kyllä ihan päivittäin. On itse kyllä varsin laiska soittelemaan esim. koulukavereille, joten aktiivisuutta vaaditaan meiltä vanhemmilta.
Meillä on nyt alkukesästä käynyt joku kaveri kerran viikossa siten, että on kylässä aamusta iltaan ja sitten iltapäivisin tuo leikkii naapureiden kanssa. Ehkä noin parina päivänä viikossa näin kesäaikaan on käynyt niin, ettei yhtään kaveria ole kotosalla.
on ainakin joka päivä seuraa vaille kun ollaan kotona. Ikävä kyllä hänen kaverinsa ovat olleet paljon reissussa kesän aikana. Alku kesästä tuntui, että lähes kaikki ovat mummolassa, kun vanhemmat olivat vielä töissä ja nyt reissaavat sitten perheen kanssa.
Poika käy tosi ahkerasti hakemassa kavereitaan, mutta lopputulos usein sama kukaan ei voi olla/ ei ole kotona.
Ja pojan harmitusta lisää vielä se, että 6v siskolla on jatkuvasti kavereita.
menee kouluun. Koko ajan on menossa. Aamulla on kaverit ovella jo klo 9. Siitä se päivä lähtee. Kulkevat useamman pojan porukassa. Ajalevat pyörillä tässä taajamassa. Käyvät leikkipuistossa, ulkoiluttavat koiria, jalkapalloa pelikentällä, sisällä videopelejä jne.
meillä on kotona useampi sisarus, joten leikkiseuraa ei tarvita.
menee kouluun. Koko ajan on menossa. Aamulla on kaverit ovella jo klo 9. Siitä se päivä lähtee. Kulkevat useamman pojan porukassa. Ajalevat pyörillä tässä taajamassa. Käyvät leikkipuistossa, ulkoiluttavat koiria, jalkapalloa pelikentällä, sisällä videopelejä jne.
asumme rivarissa ja täällä lapset leikkii ulkona koko ajan. Välillä käy tankkaamassa ja sitten heti ulos.