Miksi toinen nainen ei tee väärin?
Kysynpähän vain..? Minun moraalini on vaikea ymmärtää, miksi toinen nainen on viaton vehdatessaan varatun kanssa? Eikö se, että tietää toisen olevan naimisissa, velvoita käyttäytymään sen mukaan? Miksi tämä toiminta ei ole väärin? Toki pettäjä tekee enemmän väärin ja on vastuullinen, mutta miksi se toinen osapuoli on sitten täysin vastuuton?
Kommentit (99)
Minulle kävi näin. Mies oli matkatöissä ja hänellä oli vaimo ja neljä lasta pohjoisessa. Mies kierteli ympäri suomea. Tapasin hänet ensimmäistä kertaa yökerhossa ja vaihdoimme puhelinnumerot.
Joka kerta kun mies oli meidän nurkillamme hän soitti. Ensin kävimme kahvilla ja sitten syömässä seuraavalla kerralla ja yksi asia johti toiseen ja lopulta hän oli luikerrellut elämääni. Hän vietti neljän viikon kesälomastakin kaksi viikkoa kanssani mökillä ja Pariisissa. En osannut epäillä mitään!
Eräänä päivänä soi puhelin. Vaimohan se siellä. Olin täysin järkyttynyt. Mies väitti olevansa vapaa ja rakastunut ja ostavansa meille pian yhteisen talon minun kotipitäjästäni. Meni monta viikkoa, että olin ihan sumussa. Mies oli jäänyt vaimolleen kiinni, kun vaimo oli lukenut tekstiviestit miehen puhelimesta. Teimme vaimon kanssa yhteisen päätöksen pitkällisten neuvottelujen jälkeen, että molemmat pistää miehen pihalle. Sika mikä sika ja sinne meni. Mies muutti keskisuomeen ja viimeksi kun kuulin, hänellä on siellä joku suttura, joka majoittaa miestä. Tekisin mieli kertoa sillekin mikä sika mies on, mutta siitä on niin kauan, että en enää jaksa kostaa.
mikään moraalin vartija ja kieltäytyä seksistä jos mieli tekee varattua miestä.
On pakko sanoa, et ihan inhoon näitä avionrikkojia ja toisia naisia. Ne kalastelee luvatta toisten aluevesillä KOSKA ne ei saa vapailta markkinoilta miehiä.
Ystävyys näiden kanssa seis ja porttikielto vierailulle!
Lymyilkööt ja lusmuilkoot omissa piilopaikoissaan ja olkoot näitä exiä, exien exiä, nyxien exiä, exien nyxiä jne...onhan se tietty tuokin jokin saavutus elämässä!
Voi miten ihana kirjoitus! Kiitos paljon rohkeudesta, päättäväisyydestä ja yhteistyöstä.
Voit todellakin kävellä pää pystyssä:)
On pakko sanoa, et ihan inhoon näitä avionrikkojia ja toisia naisia. Ne kalastelee luvatta toisten aluevesillä KOSKA ne ei saa vapailta markkinoilta miehiä.
Ystävyys näiden kanssa seis ja porttikielto vierailulle!Lymyilkööt ja lusmuilkoot omissa piilopaikoissaan ja olkoot näitä exiä, exien exiä, nyxien exiä, exien nyxiä jne...onhan se tietty tuokin jokin saavutus elämässä!
Ja saan miehiä vaikka kuinka. Olen ollut 8 vuotta naimisissa ja mulla on jo oma, mutta välillä tekee mieli vierasta. Oma mieheni tietää, mutta ei ota sitä niin vakavasti, että nostaisi siitä mitään haloota. Silläkin on välillä säpinää muiden kanssa.
Hyväksymme molemmat, että välillä tekee mieli vähän seikkailla, eikä niistä tarvitse puhua.
Ei kaikki ole samanlaisia kuin sinä, joka roikut äijässäsi kuin hukkuva tukissa ;-)
Älä päästä sitä miestäsi vesille, jos noin pelottaa.
Tiettyjen yleisten moraalisääntöjen takia myös kolmas osapuoli tekisi väärin!
Kolmas osapuoli varastaisi jotakin joka kuuluu toiselle -vai miten se vihkivala nyt menikään??? Toisen omaan EI tule koskea paitsi nää daaliat -tietty!
Kolmannen osapuolen tulisi sano painu hel..n tai kiitos ei!
niin tarkoittaako se silloin sitä, että toisen naisenkaan ei tarvitse sitä ottaa? Ei aikuinen ihminen vapaudu vastuusta vain siksi, että toinenkaan ei sitä ota.
Ensin erotaan avioliitosta, jos ollaan onnettomia. Selvitetään asiat entisen puolison ja lasten kanssa. Sen jälkeen jokainen on valmis jatkamaan eteenpäin ja uuteen suhteeseen.
Kaikki eivät näin tee eikä se ole rikos lain mukaan. Mutta itsekäs toiminta kostautuu aina jälkeenpäin. Nämä pettäjät joutuvat tämän henkisen velkansa maksamaan tavalla tai toisella.
Nyt ymmärrän miksi pettäjä-miehiä on niin paljon - siksi että teitä alhaisen moraalin akkoja on niin perkeleesti! Eikö teillä yhtään käy mielessä että teenkö oikein kun lähden varatun miehen mukaan? Ihan sama sille vaikka vain miehellä olisi avioliittolupaus! Hävetkää ämmät, toivottavasti saatte maistaa omaa lääkettänne!
Onko sitten pelkkä ehdottelu ja metsästys mieheltä ok? Eli jos mies saalistaa kiiluvin silmin muita naisia, esittää treffikutsuja, ehdottelee ja laittaa seuranhakuilmoituksen nettii mutta naiset on niin puhtoisia että eivät lähde mukaan, kaikki on ok? Ja mitään pettämistä ei ole tapahtunutkaan?
Ja jos joku tuntematon nainen joskus erehtyy tämän predatorin sänkyyn, se TOINEN NAINEN täytyy hakata jauhelihaksi?
Kuule se syvärakkaus on vain nautintoa vailla arkea! KuvitteletkoÄlä typeryyksissäsi et teidän salarakkaus kestäisi arjen paineen pienten lasten kanssa. Mies tekisi saman sulle ja hakisi toisen hömpän!
Sitäpaitsi sinä varastat vaimolle kuuluvan rakkauden, jota ääliö isukki ei kohdista oikeaan kohteeseen. Häpeä! Käske isukin keskittyyn omaan vaimoonsa ja parantamaan näin yhteistä perhe-elämää. SE on hänen velvollisuutensa!
Täytyy ihmetellä mistä näitä daalioita oikein tulee!
Ai me puhutaankin avioliiton irvikuvasta! Mutta onneksi tässäkin vakka valitsi kantensa -lykkyä tykö!
Väittäisin että suurin osa toisista naisista ei tiedä miehen olevan varattu ennen kuin on investoinut jo isosti tunteita peliin.
Sitten on niitä kuin minä jotka eivät vain yksinkertaisesti välitä. Ketään ei viedä väkisin ja ketään ei viedä terveestä ja onnellisesta parisuhteesta. Aikuinen mies tekee omat päätöksesnsä ja tätä on niin monen rouvan vaikea hyväksyä tai käsittää. Eihän siinä sydänten valitussa voi olla niin perustavanlaatuista vikaa että hän kaiken tämän rakkauden keskellä tekee niin suuren petoksen kuin seurustelee/harrastaa seksiä toisen naisen kanssa. Tämä on asia jota jotkut ei vain pysty myöntämään. Halutaan uskoa hyvää siitä puolisosta, halutaan luottaa ja rakastaa. Silloin on helppo syyllistää sitä toista naista, Isobelleä joka tuli, vietteli ja vei.
Parinvaihto eli swinging on rantautunut Yhdysvalloista Brittein saarten kautta myös tänne pohjolaan. Parinvaihdossa on kyse yksimielisestä päätöksestä harrastaa seksiä vieraiden kumppaneiden kanssa. Parinvaihto aloitetaankin perin usein naapurin tai tutun parin kanssa. Tutkija Tannahill on sitä mieltä, että parinvaihto on yhtä vanha keksintö kuin avioliittokin. Tutkimusten perusteella parinvaihtoa harrastavat henkilöt ovat usein korkeasti koulutettuja, hyvin toimeentulevia ja arvostettuja kansalaisia. He eivät myöskään käytä alkoholia yhtään sen enempää kuin henkilöt, jotka eivät harrasta parinvaihtoa. He eivät myöskään poikkea muilta elintavoiltaan vastaavassa sosioekonomisessa luokassa olevista ihmisistä.
Karsee mielipide ihan kuin piskeillä, kun vaan panettaa!
Kyllä ollaan ja juuri moraalin ja itsekunnioituksen vuoksi kieltäydytty. Vuosien jälkeen ihana tyytyväisyys siitä ettei tullut tehtyä typeryyttä!
Uskokaa tai älkää mutta avioliittoon panostaminen kannattaa oikeasti!! Voin sanoa olevani onnellinen:)
Kiitos tästä. Ap
niin tarkoittaako se silloin sitä, että toisen naisenkaan ei tarvitse sitä ottaa? Ei aikuinen ihminen vapaudu vastuusta vain siksi, että toinenkaan ei sitä ota.
Ensin erotaan avioliitosta, jos ollaan onnettomia. Selvitetään asiat entisen puolison ja lasten kanssa. Sen jälkeen jokainen on valmis jatkamaan eteenpäin ja uuteen suhteeseen.
Kaikki eivät näin tee eikä se ole rikos lain mukaan. Mutta itsekäs toiminta kostautuu aina jälkeenpäin. Nämä pettäjät joutuvat tämän henkisen velkansa maksamaan tavalla tai toisella.
Kumpikaan ei toimi toisen selän takana. Harvoin asia on näin, ja toisia ihmisiä todella haittaa, että heitä petetään, eli valehdellaan ja salataan asioita.
On pakko sanoa, et ihan inhoon näitä avionrikkojia ja toisia naisia. Ne kalastelee luvatta toisten aluevesillä KOSKA ne ei saa vapailta markkinoilta miehiä.
Ystävyys näiden kanssa seis ja porttikielto vierailulle!Lymyilkööt ja lusmuilkoot omissa piilopaikoissaan ja olkoot näitä exiä, exien exiä, nyxien exiä, exien nyxiä jne...onhan se tietty tuokin jokin saavutus elämässä!
Ja saan miehiä vaikka kuinka. Olen ollut 8 vuotta naimisissa ja mulla on jo oma, mutta välillä tekee mieli vierasta. Oma mieheni tietää, mutta ei ota sitä niin vakavasti, että nostaisi siitä mitään haloota. Silläkin on välillä säpinää muiden kanssa.
Hyväksymme molemmat, että välillä tekee mieli vähän seikkailla, eikä niistä tarvitse puhua.
Ei kaikki ole samanlaisia kuin sinä, joka roikut äijässäsi kuin hukkuva tukissa ;-)
Älä päästä sitä miestäsi vesille, jos noin pelottaa.
Mutta se on harmi, että jos mies kokee olevansa huonossa suhteessa, eikö olisi oikeudenmukaista yrittää ensin puhua ja korjata se suhde, tai erota, ja sitten lähteä puuhastelemaan. Mikään suhde ei korjaannu pettämällä - vai korjaantuuko?? Ja jos sinä väität, että suurin osa toisista naisista ei tiedä miehen olevan varattu, väitän että suurin osa vaimoista ei tiedä, että heidän suhteessa olisi sellaista vikaa, että miehen pitäisi mennä vieraisiin. Usein elämä voi olla ihan ok, seksiä on jne. Mutta ilmeisesti se tavallinen elämä ei miehelle riitä. Pitää olla elämyksiä, ja niitähän ei sit muualta saa kuin toisen sylistä?
Etkö sinä haluaisi uskoa, että olet puolisollesi hyvä ja riittävä? T. Ap
Väittäisin että suurin osa toisista naisista ei tiedä miehen olevan varattu ennen kuin on investoinut jo isosti tunteita peliin.
Sitten on niitä kuin minä jotka eivät vain yksinkertaisesti välitä. Ketään ei viedä väkisin ja ketään ei viedä terveestä ja onnellisesta parisuhteesta. Aikuinen mies tekee omat päätöksesnsä ja tätä on niin monen rouvan vaikea hyväksyä tai käsittää. Eihän siinä sydänten valitussa voi olla niin perustavanlaatuista vikaa että hän kaiken tämän rakkauden keskellä tekee niin suuren petoksen kuin seurustelee/harrastaa seksiä toisen naisen kanssa. Tämä on asia jota jotkut ei vain pysty myöntämään. Halutaan uskoa hyvää siitä puolisosta, halutaan luottaa ja rakastaa. Silloin on helppo syyllistää sitä toista naista, Isobelleä joka tuli, vietteli ja vei.
Miehenä minun mielipiteeni on se jos oikeasti Rakkaus loppuu ja Yhteistyö tyssää ..
Moraalini on erota ennen kuin menen toisen kanssa petipuuhiin ja yhteen
17 v naimisissa naikkosen kanssa joka oli vain ja ainoastaan rahan perässä juokseva .. ennen kuin lopultakin tajuntaan jysähti miten asiat olivat ei hän välittänyt lapsista tuon taivaallista vain raha kaikki kaikessa hänelle .
1v 5kk erosta ja 2v edellisestä seksi kokemuksestani vierähti ennen kuin tapasin oikeasti sen jonka kanssa toivottavasti tulen olemaan lopun elämäni.
asiallisen puhelun. Pahoittelin toki, koska tunsimme kaikki toisemme, mutta vaimo halusi käyttää minua terapeuttinaan ja siihen pistin stopin. Selvittäkööt keskenään.
Itse en soittaisi ikinä, koska mitä se toinen nainen voi muuta sanoa, kuin sori sori, vähän lipsahti tai oikeasti pidän miehestäsi kovasti ja meillä oli sikakivaa ja teimme sitä ja tätä ja panimme siellä, tuolla ja meillä, silloin ja silloin.
Ei toinen nainen voi mitenkään kantaa vastuuta tapahtuneesta. Ei ole sellaista asiaa minkä voisi puhelimessa sanoa, joka toista lohduttaisi.
Tottakai toinen nainen on loukannut, mutta se on ihan älyttömän ahdistavaa kuunnella sitä vuodatusta lapsista ja avioliitosta.
Lopetin vastaamasta puheluihin, vaikka ihan asiallisesti hän pyrki tuntojaan purkamaan. Olin toki silloin myös niin kakara, että pidin naista naurettavana vinkujana, jonka ajatukset eivät minua kiinnostaneet. En toki pitänyt häntä edes ennen tapausta kovin älykkäänää tai mielenkiintoisena tyyppinä, päin vastoin vähän pellenä.
Puhuin miehen kanssa pari kertaa sen jälkeen, ja ehkä vaimolle oli pahinta, että mies rakastui minuun, mutta minulle se oli vain seikkailua.
Sen jälkeen en ole varattujen mukaan lähtenyt kuin korkeintaan yhdeksi yöksi.