Olen parempi vaimo - päivä 1
Olen luvannut koittaa pelastaa suhteeni käyttäytymällä paremmin miestä kohtaa, jottei hän tahtoisi erota (vietämme kesää yhdessä "lasten vuoksi" ja aion iskeä). Kriisi käsillä. Puhuin siitä eilen toisessa ketjussa.
Tämä lähinnä omaksi terapiakseni:
Eilen siispä aloitin lopettamalla kaiken turhan nalkutuksen ja huomioimalla miestä hellemmin enemmän. Päätin muuttaa käytökseni.
Eka tiukka kohta tuli kun ennen uimaan lähtöä kurvasin meidät kotimme oven eteen hakemaan unohtunutta tavaraa. Hyväntahtoisesti pyysin mniestä kipaisemaan kun olin itse ratissa. vastaus "en käy, käy ite". Argh! Kysyin, että miksei hän voisi pikaisesti siitä vaivatta käydä, mutta on kuulemma minulle niin katkera koska en itsekään tee kaikkea mitä hän pyytää. Nielin kiukkuni, mutta oli pakko istua siinä hetki ja laskea kymmeneen ja sanoa, että kyllä minäkin olen katkera monista asioista.
Sitten kaikki sujuikin paremmin. Annoin miehen olla ihan rauhassa enkä niskuroinut pyydettäessä voitelemaan välipalaleipä tai muuta. Mies jo otti hetkeksi kainaloonsa matkalla uimasta kun olin ollut mukava. Pieni lipsahdus melkein sattui kun mies poksautti jonkun märkivän paiseensa pyynnöstäni huolimatta, hieroi töhnää sormissaan JA pyyhki sen paitaansa, vaikka pyysin häntä pesemään kädet. Siinä vaiheessa oli pakko jo vähän tiuskaista, mutta kokosin itseni enkä antanut sen vaikuttaa kauempaa. Sanoin, "Pidän siitä että ollaan yhdessä, mutta toivon ettei sinun tarvitsisi sikailla, se ei ole "omana itsenä olemista" vaan huonoa käytöstä". Kun mies oli aiemmin valittanut kuinka ei saa toteuttaa tiseään tarpeeksi vapaasti seurassani.
Illalla tuntui jo hyvältä, katsoimme yhdessä elokuvaa kunnes mies yhtäkkiä poistui kylmästi sänkyyn nukkumaan. En sanonunt mitään. Menin myöhemmin perässä.
Vähän nukuttiin haliasennossa. Aamulla ennen töihin lähtöä mies oli taas poissaoleva, ei vastaillut mihinkään jutusteluihin, mutta ei silti töykeä. Sanoi olevansa väsynyt, mutta selvästi muissa ajatuksissa.
Kohta mies tulee töistä ja on tarkoitus tehdä jotain yhdessä koko perheen kanssa. Aion olla hyväntuulinen mutten tyrkyttävä. Oma-aloitteisesti myös halaan miestä (joo etukäteen suunniteltu kiero strategia), mitä en normaalisti tee. Huomenna miehellä on eräs harratukseensa liittyvä juhla, johon on myös puolisot kutsuttu. lapset ovat mummolla koko illan joten pääsisin mukaan. Saa nähdä tuleeko kutsua... En aio ehdottaa mukaan lähtöä itse laisinkaan.
Kommentit (32)
Itse ainakin ilmottaudun mielelläni mukaan lukemaan, vaikuttaa kiinnostavalta! Toivon kovasti onnea matkaan ja hyvää tulevaisuutta! :)
Niin, ja ilmaise ihmeessä halusi lähteä mukaan huomisiin juhliin, kerro että tulisit mielelläsi, kuten asia onkin. :) Avoimuutta ja hyvää mieltä kehiin! Tsemppiä!
Koitan pitää sekä itseni ajan tasalla, että saada purettua ja jäsennettyä tilannetta johonkin, ja ehkä tämä on looginen paikka, kun en blogiakaan pidä :)
Kohta aloittamaan uuden päivän urakkaa!
ap
jonka pitäisi aloittaa Parempi aviomies -jakso!
Tuli paha mieli puolestasi, et sinä voi kaikkea niellä ja yksin yrittää. Miehesi pitäisi huomioida sinua!
t. nro 2.
Istun yksin kotona tippa linssissä. Ja miten tähän päästiin..
Mies haki meidät kuten pitikin. Matkalla käväisemään asioilla yritin aloittaa keskustelua siitä mitä tekisimme illalla. Mies laittoi vastaukseksi radion kovemmalle ja sanoi tahtovansa kuunnella nyt musiikkia. Olin hiljaa. Kun pääsimme aiheeseen käsiksi mielipiteet illasta erosivat (mies tahtoi paikkaan jossa voi rauhassa levätä ja minä tahdoin hoitamaan asioita ja ulos syömään). En antanut periksi miehelle heti vaan harmistuin siitä ettei mies alunperin ollenkaan tahtonut huomioida mielipidettäni.
Kummasti heti kun näytin harmistumiseni mies tuli vastaan ja myöntyi ideaani. Kiva! Kiitin häntä tästä eleestä.
Olin kiva ja jutustelimme kivoja. Olin jopa hyvin kiinnostunut hänen harrastusjutuistaan ja kävelimme käsi kädessä! En valittanut vaikka hän arvosteli ajotaitojani ja kiroili paljon. Jossain vaiheessa erosimme hetkeksi, minä vaatekauppaan ja mies käymään muualla. Kun sitten kohtasimme mies kertoi tavanneensa harrastustoverinsa. Sydän pomppasi kurkkuun! Ajattelin että nyt hän jättää meidät ja lähtee omille teilleen. Mutta yllätyksekseni ei sanonutkaan mitään sellaista.
Lähdimme ajamaan kotiin ja kesken matkan - juuri kun olin vielä toiveikas hyvästä illasta - mies sanoo "heitän teidät nyt kotiin ja menen käymään muualla". Uskomatonta miten pahalta se tuntui. Nälkä katosi sekunnissa. Paha olo. Minä olin etukäteen päättänyt, että tällaisessa tilanteessa olen rauhallinen ja iloinen ja toivotan miehelle hauskaa iltaa. Mutta en pystynyt siihen. Sanoin miehelle, että eikö hän voisi yhtä iltaa viikonlopussa olla kotona, sillä huomenna on menossa. Vastaus on ei. Kysyin että eikö riittänyt, että hän oli koko edellisen viikonlopun poissa. Vastaus on "mitä väliä". Välinpitämättömyys kuristaa kurkkua. Pyysin vielä typerästi, jooko tule meidän kanssa kotiin niin voit sitten hyvillä mielin mennä huomenna. Mies sanoo, ettei häntä kiinnosta tulla kotiin viettämään paskaa iltaa. Hän on ollut ainakin miljoona iltaa kotona eikä aio enää tuhlata aikaa. Mies sanoi että hän vain käväisee. Minä sanoin että pelkään ettei hän tule kotiin vaan jää taas koko viikonlopuksi. Mies vannotti tulevansa ja ihmetteli mitä minä aloitan taas kamalan vinkumisen.
Siinä vaiheessa oli todella paha mieli ja viha. Ai että vihaan ´tuota ihmistä välillä. Yritin silti pitää linjan ennemmin säälittävänä kuin vihaisena, koska silloin mies ainakaan tulisi kotiin.. Pyysin häntä tulemaan ajoissa. Itku kurkussa. Ja mies käski ulos autosta.
Veikkaan että ei tule. Ja jos tulee...olen niin vihainen hänen sanoistaan etten tiedä miten saan itseni koottua taas huomista varten.
Pakko ajatella lopputulosta.. ehkä mies joku kerta tahtookin olla kotona..
ap
Saako kommentoida?
Sä kuulostat kyllä siltä, että olet äiti miehellesi. Tai saat ainakin näin kirjoittaessa itsesi kuulostamaan tosi alentavalta. Miten kehut ja kiität miestäsi (kuin lasta, kun tekee oikein) ja miten komennat ja kritisoit.
Mutta toisaalta, tiedan kokemuksesta, miten ahdistavalta susta tuntuu. Oikein mahan pohjassa kouraisi kun muistin omaa eroa edeltävät jutut. Onko miehellä joku toinen nainen? Tosta lopusta tuli heti mieleen semmonen.
mitä jos keskittyisit ennemmin haaveilemaan uudesta elämästäsi mahdollisen (ja todennäköisen, valitan) eron jälkeen?
Mieti mitä kaikkea positiivista voit tehdä ja kokea, ainakaan sun ei tarvi moista myrtsinaamaa kotonasi katsella!
Pää pystyyn, ap, ja uusia tuulia kohti!
Edes varmuuden vuoksi, jos se onkin edessä kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.
Ilkeän kuuloinen mies sinulla. Voimia ja muista, että joskus ero on paras ratkaisu. Eihän tuollaisessa parisuhteessa ole mitään mieltä.
Miehesi kuulostaa mulkulta. Valitettavasti.
-miäs
.. mieskin sanoo että käyttäydyn kuin äiti hänelle, sillä puutun käytöstapoihin ja kielenkäyttöön jne. Nyt koitan sellaista vähentää. En normaalisti kiittele tai palkitse miestä, mutta tahdon että hän tuntee olonsa välitetyksi ja huomatuksi (on aiemmin valittanut näistä asioista).
Hän ei ennen ollutniin ilkeä. Minä olen kuulemma tehnyt hänestä sellaisen. Ja osittain tämän ymmärrän,koska olen määräillyt ja pitänyt häntä kotona. Siksi koitan muuttaa itseäni,jotta mies voisi muuttua sellaiseksi kuin oli.
En ymmärrä miksi minustakin tuntuu niin pahalta. En ole tämän tilanteen takia voinut syödä moniin viikkoihin kunnolla. En pysty pidättelemään kyyneleitä, vaikka kuinka olen etukäteen päättänyt etten anna miehen nähdä minua anelemassa. Koen kamalaa syyllisyyttä siitä miten olen käyttäytynyt ja pilannut kaiken. ITSESÄÄLIÄ.
En usko että mies pettää. Tahtoo vain kamalasti olla muualla pitämässä hauskaa ja ilman stressiä jota on saanut kotona kokea erilaisina määräilyinä ja vaatimuksina. Ja näistä kaikista minulle tulee surullinen olo, koska pohjimmiltani olen vain halunnut tehdä kaikkea yhdessä miehen kanssa (pakottanut elokuviin, pakottanut pelaamaan, pakottanut lenkille, pakottanut yhdessä ulos). Ja lisäksi oma kontrollintarve on (ollut) hieman ylimitoitettu.
Piakkoin kello on sitä milloin mies lupasi tulla..
ap
ei vielä tullut, mutta tekstiviesti tuli: "olen tulossa".
Aiemmin oli paha ja surullinen olo kun ajattelin ettei mies tule. Katsoin ainakin pari kertaa pihatielle tuleeko jo meidän auto. Säälittävää. Välittömästi viestin saavuttua viha ja kylmyys nostaa päätään. Miten voisin käyttäytyä niin että nyt miehellekin tulisi paha olo! (kosto) Mutta.. juuri tuosta käytöksestä nyt koitan päästä eroon.
Hyvin vaikeaa.
Ajattelin etten sano mitään. Ehkä jään nukkumaan sohvalle. Ehkä sanon jotain ilkeää! Tai itken ja kerron uudestaan kuinka pahan olon mies teki. Ja mitä mies vastaisi? Että tiedinpäs millaista paskaa täällä kotona on. Ei olisi pitänyt tulla. Ehkä jopa lähtisi takaisin. Ja jos nyt mies ilmoittaisi ettei tulekaan tahtoisin taas välittömästi miehen kotiin ja viha katoaisi. Huoh..
Eli koitan todella hillitä itseni. Ainakin vihan minimoin ja olen mielummin surullinen. Ehkä kiitän häntä kotiin tulemisesta ja sanon että minulla on nyt vain liian pahamieli tehdä mitään. Ehkä teeskentelen etten huomaa että hän on mallikkaasti myöhässä, eikä välitä. Jos vaan pystyisin.
******
Mies tuli ja paineli jotain itsekseen manaten peseytymään. Sitten tuli sohvalle viereeni istumaan ja aloitti "Noniin. Minähän tulin juuri kuten halusit". Sanoin ettet jäänyt kuten halusin.. etkä myöskään tullut silloin kun sanoit tulevasi. Ja mies "yllättäen" kysyi tahdonko että hän nyt sitten menee takaisin ja että arvasi millaista täällä kotona taas on. Vastasin etten tiedä, olen vain pahalla mielellä, enkä enää kauaa kestä kuunnella miehen välinpitämättömyyttä.
Mies alkoi nukkua sohvalla.
Voi kunpa olisin kuullut anteeksipyynnön, mutta se olisi ollut jo melkoista toiveajattelua.
ap
Anteeksi vain. Ja olen sentään nainen. Jos joku koko ajan vinkuisi ja leikkisi kyynelsilmäistä marttyyria ja koko ajan naputtaisi jostain niin tulisi minustakin vittumainen.
tuo teidän tilanne. Joku ulkopuolinen ammattilainen olis varmaan paikallaan! suhde on kahden kauppa, eli molemissa on parantamisen varaa. sun mies kuulostaa kyllä sen verran kamalalta, että en tiedä kannattaako paljon nähdä vaivaa. Mutta sunkin asenne on melkoisen marttyyrin...
Väitän kyllä että kuvioissa on toinen nainen. Sillä mitä sinä teet tai jätät tekemättä on hyvin vähän vaikutusta tilanteeseen.
mitä ihmettä sä siellä poraat ja pyörit itsesäälissä, aloita oma iloinen elämä ja silloin se miehesikin kiinnostuu sinusta uudelleen
nyt olet kamalan rasittava ja miehesi törppö
tässä juuri koitan löytää keinoja lieventää tuota miehen vittumaisuutta. Eli olisi todennäköistä että minun suruni ei ala kolkuttaa miehen omatuntoa vaan ärsyttää häntä enemmän? Yritän olla kauaskatseinen ja miettiä millaisella käytöksellä pidemmällä aikavälillä olisi parhaat vaikutukset. Olen kyllä kovasti koittanut koota itseni, mutta en ole siihen vielä em. tilanteissa kyennyt. En tietystikään tahdo että mies alkaa pitää minua masentavana ja ilottomana riesana. Mutta uskon että vihaisuus olisi vielä pahempi ja ajaisi miehen pois nopeammin.
Normaalisti ei tokikaan näin analysoida omaa käytöstä ja harkita tekoja, mutta minä nyt ainakin tahdon yrittää. Uskon että jos toivottua muutosta alkaisi tapahtua vaikka joutuisin hieman puremaan hammasta ja ns. teeskentelemään vahvempaa ja kivempaa niin muuttuisin itsekin oikeasti paremmaksi.
ap
Järjestä itsellesi harrastuksia ja yhteistä aikaa ystävien kanssa. Älä roiku miehessäsi! Kohtele häntä ystävällisesti, mutta älä esitä vaatimuksia. Pidä huolta itsestäsi, meikkaa, pukeudu kivasti, harrasta mukavaa liikuntaa jne. harrastusten ym ajaksi jätät tietenkin lapset miehen hoiviin. Miehesi kyllä kiinnostuu sinusta, kun olet onnellinen, itseesi tyytyväinen ja pärjäät ilman hänessä roikkumista. ja jos ei kiinnostu, pärjäät hyvin ilmankin.
täytyy yrittää olla olematta niin helposti herkistyvä miehen seurassa. En nytkään hänen tultuaan ollut mitenkään itkuisa vaan lähinnä ilmeetön. Vaikkei se ehkäole sen parempi.
Olen ehdottomasti samaa mieltä, että jos olen itse iloinen ja minulla on omia menojani enkä ole niin kiinnostunut mitä mies tekee, hän ehkä kiinnostuu minun asioistani, mutta tähän mennessä se on toiminut niin että mies lähtee riemuissaan eikä hänestä kuulu mitään pitkiin aikoihin ja sitten kun tulee niin tulee kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan. Todella vaikea tällöin hillitä itsensä ja olla iloinen. Pitää jotenkin karaistua.
En tahdo vielä luovuttaa.
ap
ihan oikeasti, relaa vähän. Mies ei selkeästi jaksa sua ja sun draamaa, takertumista ja skitsoilua.
Mieshän tuli lopulta kiltisti kotiin, ja mitä sä teet? Kelaat tosissasi että ilkeiletkö vai itkeä pillitätkö marttyyrina? Ainoa järkevä juttu ois ollut olla iloinen siitä et mies tuli kotiin ja yrittää viettää loppuilta hyvällä tuulella, vaikka jutellen hetki niitä näitä ilman mitään suhteen vatvomisia ja oman pahan olon toisen niskaan oksentamisia.
Sun mies ei vaan kerta kaikkiaan jaksa sua, anna vähän happea ja liekaa sille tuon vinkumisen sijaan. Entäs jos vaikka hetkeksi laittaisit sun tunteet ja tuntemukset syrjään ja yrittäisit miettiä miten saat miehellesi mahdollisimman mukavan fiiliksen?
mitä kuuluu ap?