Siskoni katkaisi välimme

Itse soitan siskolleni enää pari kertaa vuodessa. Meillä on molemmilla lapsia, mutta siskon mies on pahasti häiriintynyt narsisti, en enää jaksa.



Välillä pelottaa, että näenkö siskoni kuulumiset iltasanomien otsikosta. Siskoni ei ymmärrä tilannettaan, ei suostu keskustelmaan, jos annan ymmärtää, että miehessä jotain vikaa. Aikaa sitten jo miehensä esti meidän tapaamiset. Ainoastaan sillain onnistui, että oltaisiin menty heille, me äidit oltu lapsien kanssa ja miehet baarissa. Ei mun miestä kiinnosta sen pipipään kanssa olla enää missään tekemisissä. Kun en osaa auttaakaan:(

"itselleni olisi ollut kova paikka jos en lasta olisikaan saanut, kaikki ei sitä myönnä ja alkavat vain karttaa lapsia/ lapsiperheitä."

Siis tuossa lauseessahan kävikin hyvin selville miksi tuollaisia henkilöitä ihan varmasti kartetaankin. Kyllä minäkin karttaisin noin ahdasmielisen oloista tyyppiä, jos siis omalle kohdalleni olisi tuollainen osunut. Siis huom! kuten sanoit, SINULLE ITSELLESI, mutta katsos kun kaikki eivät ole sinun kopioitasi omine elämänvalintoineen. Eivätkä HALUA olla. Eivät kaikki halua, yllätys yllätys, omalta elämältään juuri niitä samoja asioita kuin Suurenmoinen Sinä haluat omaltasi. Onko sitä nyt jotenkin niin mahdottoman vaikeaa ymmärtää ja kestää? Pelottaako sua se, ettet saakaan kaikkia ihmisiä sullottua sun todella ahtaaseen AINOASTAAN NÄIN VOIT ELÄÄ OIKEIN -muottiisi? Lakkaa pätemästä ja korostamasta koko ajan itseäsi ja omaa parhauttasi, hyväksy muut ihmiset, siis myös ne ihmiset, jotka elävät eri tavoin kuin sinä! Kukaan jaksa kuunnella puuduttavaa itsekehuasi tai jonkun täydellisen äitiytesi tai maailmannapalapsesi jatkuvaa ylistystä.

Sun ASENTEESSASI on mielestäni vikaa. Ei muuta.

Olisikohan sinunkin asenteessasi korjaamista?

Äitiys on todella monelle hyvin rankkaa ja moni äidiksi tullut kaipaa myös sisaruksiaan, jotka katkaisevat välit, koska eivät kestä syystä tai toisesta nähdä sisarustensa lapsia. Tuskin kukaan kenellä on lapsia pitää itseään täydellisenä äitinä tai haluaa asialla päteä?

Ehkä tosiaan joillekin lapsettomuus on niin arka asia, että siitä ei voi puhua ja ymmärrettäväähän sekin on, mutta jossain vaiheessa asia olisi ehkä helpottavaa käsitellä? Toki on ihmisiä, jotka eivät ikinä halua lapsia eivätkä myöskään pidä toisten lapsista, mutta ihan kohteliaisuus syistä voisi olla hienoa edes joskus tavata sukulaislapsiaankin, se merkitsisi paljon lapsille sekä heidän vanhemmilleen.

Ehkä tosiaan joillekin lapsettomuus on niin arka asia, että siitä ei voi puhua ja ymmärrettäväähän sekin on, mutta jossain vaiheessa asia olisi ehkä helpottavaa käsitellä? Toki on ihmisiä, jotka eivät ikinä halua lapsia eivätkä myöskään pidä toisten lapsista, mutta ihan kohteliaisuus syistä voisi olla hienoa edes joskus tavata sukulaislapsiaankin, se merkitsisi paljon lapsille sekä heidän vanhemmilleen.

Tiedän lapsettomia, jotka ei kestä toisten lapsia,vaikka olen itse lapseton,olen sairastanut vakavan sairauden,se antaa perspektiiviä.Kaikista vähiten jaksaa olla sairastamisen jälkeen kateellinen kenellekään yhtään mistään,oolen niin iloinen siitä että olen työkykyinen,hengissä ja pystyn matkustelemaan. Niin siskoni vetää tämän kateellisus kuvion mukaan,mikä on ihan huu haa hommaa. En ole kateellinen hänen perheestään,olen itse aikoinani omat valinnat tehnyt ja sinut niiden kanssa. Mutta en vaan kestä miten hän kohtelee äitiämme,en kestä hänen kännäämistään,en halua kuunnella hänen miessekoilustaan,en kestä katsoa hänen lastensa turvattomuutta.... kaiken tämän shitin keskellä siskoni ei näe omassa toiminnassaan mitään vikaa,vaan syyttää minua kateelliseksi vanhaksipiiaksi. t:8

Ehkäpä on aika oppia, että pakottamalla ei mikään ihmissuhde toimi.



Ehkäpä seurassanne on tympeää olla, jos korostatte puheissanne tämän tästä omaa mukaparemmuuttanne suhteessa muihin ihmisiin (ihan todella naurettavaa, keitä luulette tässä suuressa maailmassa oikein olevanne?) ja etsitte vaan niitä virheitä niistä muista, nalkutatte muille milloin mistäkin, vaaditte äänekkäästi ja itsekkäästi itsellenne ja niille ihmelapsillenne, ja ne muiden ihmisten henkilökohtaiset ihan omat elämänvalinnatkin ovat mielestänne muka ihan vääriä, jos ne eivät ole juuri kuten teillä ja miellytä juuri teitä, vaikkei kukaan teiltä mitään olisi kysynytkään! Alkaako valjeta? Voisikohan asiassa olla useampiakin puolia? Paljon eri sävyjä.



Ehkäpä terveempi lähtökohta voisi myöskin olla se jos tulisi katsottua sinne omaan peiliinkin. Mutta tässäpä vaan etsitään hienosti vikaa muista, vaaditaan ja edellytetään ja odotetaan muilta itselle, muut sitä ja muut tätä. Mulle mulle mulle, mun lapsille. Jos ne muut eivät sitten pompikaan teidän pillinne mukaan, niin se sitten harmittaa.



Tarina voisi varmasti olla aika toisenlainen sieltä toisesta vinkkelistä tarkasteltuna!

Avarakatseisen, viisaan ja sellaisen tietyllä tavalla kiltin ihmisen seurassa yleensä viihdytään, siis sellaisen, joka elää ja antaa muidenkin elää omalla tahollaan ihan sillä omalla tavallaan!!! Turhat muiden vähättelyt ja arvostelut pois. Kannattaa opetella pitämään ne omat jyrkät (?) mielipiteensä joskus ihan vaan ominaan. Sekin voisi auttaa. Eli neuvoa vaan jos sitä suoraan pyydetään jne. Meillä kun jokaisella on se oma elämä, eikä mikään ystävyys toteudu vaatimalla.

Liian helposti kun tulee riita,niin nämä "sinä olet kateellinen" syytökset heitetään ilmaan,vaikka kyse on monesti ihan jostain muusta...

Ja on hyvä, että kenenkään ei tarvitse hengailla ihmisten kanssa joista ei pidä. Mä en voi sanoa aidosti pitäväni sisaruksistani. Ollaan kuin eri vanhemmista. Onneksi ei ole pakkoa. Sit kun harvakseltaan näkee, niin on ihan kiva. Mulla on muita ihmisiä kavereina, "siskoina".

Tässä ketjussa itsekin kerroin omasta tilanteesta. Siskon kanssa kuitenkin jonkinlaiset välit on. Hän on myös kiven kovaan väittänyt ettei ole kateellinen, toisille, vaikka tosiasiat kertoo muuta.



Minä voin ainakin rehellisesti tunnustaa olevani kateelllinen ainakin joskus, eikös se ole suomalaisten vika? Okei ehkä siskoni ei ole kateellinen, ehkä sitä sanaa ei saa hänestä käyttää. Ihmettelen miksi lapseton siskoni loukkaantuu jopa siitä, että sairas iäkäs äitimme puhuu lastenlastensa touhuista hänelle? Hänen vointiaan pitäisi kysellä, hänelle pitäisi antaa sitä ja tätä. Vaikka emmehän sisaruksista mekään joilla on lapsia saa itse sitä huomiota, minkä vanhemmat antavat lapsillemme? Onko kenelläkään vastaavia huomioita?



Olisiko täällä nyt joku lapseton, joka neuvoisi miten tulisi kohdella lapsettomia sisaruksia? Mistä heille pitäisi puhua? Eikö omista lapsistaan saa kertoa mitään? Varmasti on vikaa muissakin sitä en kielläkään. Mutta onko parasta antaa asian vain olla? Joka syyttä suuttuu se lahjatta leppyy?

Toivoisin että joku teistä voisi kirjoitella kanssani, yksinäisyys kuristaa ja vaikka työnnän ajatukset pois - ne hiipivät hiljalleen mieleen. Olen aikuinen ja saanut suvun vihan niskoilleni. Odotan teistä ystäviä tai vaan kirjeenvaihtokavereita. Vastaan varmasti, ystävyydellä minä.

tahden.lento@luukku.com

itsekin käynyt tätä terapiassa purkamassa ja pikkuhiljaa alan hyväksyä ettei minulla enää ole tätä siskoa...



Mahtaa olla elämä kurjaa katkeruudessa rypeä. Ehkä siskolla lapsen näkeminen tekee pahempaa kuin veljellä, kun siskon kanssa niitä äiti-leikkejä leikitty pienenä.



t.AP

Lapseton sisareni on ollut aina sitä mieltä ettei lapsia "kannata tehdä". Toisaalta tiedän, että hän on kateellinen siitä että toisilla on lapsia näin vain on vaikkei hän sitä kuollakseenkaan myönnä se on niin arka kohta.



En hehkuta mitenkään elämää lasten kanssa, siinä on toki omat haasteensa ja vaikeutensa, mutta itselleni olisi ollut kova paikka jos en lasta olisikaan saanut, kaikki ei sitä myönnä ja alkavat vain karttaa lapsia/ lapsiperheitä.