Lue keskustelun säännöt.
Aloitin uudessa työssä ja TAAS kaikki muut kaverustu heti paitsi minä! :( mikä mussa on vikana?
29.06.2011 |
Pari päivää olen ollut uudessa duunissa ja samaan aikaan aloitti kuusi muutakin. Olen yleensä vähän ujo ja ajattelin että tällä kertaa oikeesti skarppaan, juttelen ihmisille vaikka pelottaa enkä jää seinäruusuksi.
Näin olen mielestäni tehnytkin, hymyilen, kyselen ohjaajilta, osallistun keskusteluun, koitan heittää omia kommentteja muiden jutteluun. JA SILTI! Tuntuu että muille tuli heti sellanen yhteishenki jonka ulkopuolelle mä jäin. Lounastauolla kaikki pariutuivat sulavasti ja lähtivät kuka minnekin, samoin töistä lähdettäessä minä olin ainoa joka kulki yksin.
Tuntuu nyt jo kamalalta vaikka aluksi olin hirveän innoissani uudesta työstä. Vaikka kavereita onkin, niin tuntuu että joku mussa vaan saa ihmiset välttelemään, näin on ollut aina lukion jälkeen.
Tuntuu etten osaa mennä rennosti mukaan keskusteluun, vaan heti kun sanon oman kommenttini niin muut tuntuvat vaivaantuvan? Kiusaannun ja punastun myös vähän fyysisestä kontaktista tuntemattomien kanssa, enkä tajua kuinka muut jo parin päivän tuntemisen jälkeen halaavat tai koskevat luontevasti.
Nyt kun kuitenkin olen näin alussa ja tilanne on ehkä vielä pelastettavissa, oisko jollain sosiaalisimmilla (tai jollain?) ihmisillä heittää vinkkejä miten sais paremmin kontaktia?
Kommentit (28)
Olen toki ujo mutta samalla kovasti sosiaalinen eli pyrin auttamaan uusia työntekijöitä ja kysyn vanhemmilta neuvoa jne.
Silti jään porukasta lähes aina ulkopuoliseksi ja minua ei kutsuta mukaan mihinkään esim. lounaalle tai muuhun vastaavaan. Olen jo sopeutunut siihen ja huomannut myös muita samankaltaisia, jotka kärsivät tilanteesta. Ongelmana vain on se, että me samankaltaiset emme kohtaa eli ne muut syövät lounaansa yksin eivätkä oikein lämpene jutustelustakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jäin vielä miettimään sitä, että kuinkahan paljon mukana on omaa tulkintaasi... Eli ovatko kaikki tosiaan ystävystyneet jo vai tulkitsetko vain näin? Voihan olla, että muidenkin joukossa on monia, jotka ovat vaan tyyliin kävelleet jonkun porukan perässä samaan paikkaan lounaalle jne.
Ei kai työpaikoilla enää tarvitse hankkia "kavereita"? Ei ole tullut mieleenkään, että minun pitäisi jotenkin erityisesti yrittää tutustua ja ystävystyä työkavereiden kanssa. Tauot joka paikassa istuttu pöydissä ja juteltu mitä juteltu. Olenkin kyllä ollut miesvaltaisilla työpaikoilla...
Ap:n kirjoitus olisi voinut olla minunkin näppikseltäni. Ja meitä on näköjään monta, vähän lohduttaa.
Eikä ilmeisesti meidän laisilla ole niitä ystäviä/kavereita/tuttuja järin paljon muualla elämässään. Jos onkin, ovat he monen vuoden takaa ja elämä on vienyt eri suuntiin ja yhteydenpito satunnaista. On varmasti toisenlaisiakin tapauksia, tämä omasta elämästäni.
Itse olen jo niin turtunut tähän etten osaa enää edes tsempata itseäni uuteen työpaikkaan, eipähän tule pettymyksiä. Jollain tapaa olen jo tosi hyvin tottunut tähän, mutta nähdessäni miten kivaa kahdella aikuisella voi olla keskenään, sieppaa se sydänalasta vähäsen.
enää tarvitse hankkia "kavereita"? Ei ole tullut mieleenkään, että minun pitäisi jotenkin erityisesti yrittää tutustua ja ystävystyä työkavereiden kanssa. Tauot joka paikassa istuttu pöydissä ja juteltu mitä juteltu. Olenkin kyllä ollut miesvaltaisilla työpaikoilla...
Naisvaltaisella työpaikalla pitää osata "liittoutua". Minäkin luulin, että työpaikalla ahkera työnteko on tärkeintä, mutta ei sittenkään ole...
Loppuviikko on mennyt jo paremmin, koitan keskittyä jutteluun niiden mukavien kanssa ja olla huomioimatta nyrpeitä ja epäkohteliaita työkavereita. Tuolla on osa siis sellasia että jos aamulla sanon huomenta niin ei vastata. Aikuiset ihmiset, huhuh!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos työpaikalla ihmiset käyttäytyvät kuin koulussa että seisotaan ryhmissä niin älä välitä, sut on palkattu sinne töihin ja saat siitä palkan, et ole siellä tekemässä vaikutusta tylsiin nirppanokkiin. ole vain oma itsesi ja tee työsi hyvin. itsekin tosi ujo ja työpaikoilla en ole siksi edes jaksanut miettiä mitä musta tykätään vaikka en ole sosiaalinen. teen vaan työni ja tauolla nautin tauosta. kavereiden keskellä osaan olla oma itseni enkä ujostele.
kannata yrittää olla kaikkien kaveri vaan tutustua yhteen tai kahteen ihmiseen, sellaisiin joiden seurassa olo on mahdollisimman luonteva. Usein ne, jotka ovat hirveästi äänessä ja joiden jutuille kaikki nauravat, eivät ole sellaisia joihin ekaksi kannattaa yrittää tutustua, mikäli on itse luonteeltaan toisenlainen. Kaikki eivät vain jaksa ujoja ja hiljaisia eikä se minua ujohkoa ja hiljaista vaivaa (tällainen olen ryhmässä, en tietenkään kahden kesken). Ja joka paikasta ei kavereita vain löydy. Mutta ei niillä muillakaan ole mitään salaista sosiaaliosaamista, oma jännitys yleensä tekee sen vaikeuden toisiin tutustumisessa, ja juuri se ylianalysointi ja epäluonnollinen käytös. Muut eivät vain jännitä niin paljon vaan pariutuvat sen heille parhaiten sopivan tyypin kanssa.
Mielestäni olen fiksu, sosiaalinen jne. Olen kans jäänyt monesti tuollaisten porukoiden ulkopuolelle jne. Mun mielestä myös ulkonäkö vaikuttaa näissä asioissa. Itse en koe olevani ruma, mutta hieman erinäköinen kuin muut.