Säälittää niin ainoat lapset yksin leikkipuistossa

Ja joukossa pieniä lapsia! Aikuista ei koskaan paikalla!

Nyt olen harkinnut, että päästäisin esikoisen ja mahdollisesti kakkosenkin yksinään tuohon lähipuistoon... Esikoinen siis täyttää 8 ja kakkonen menee syksyllä eskariin. Kivaa yleistystä sulla!

Hänellä on 5 sisarusta, jotka eivät puistoile(järkyttävää katseltavaa, kun pieni lapsi tuntitolkulla yksin puistossa, asiasta on sanottu vanhemmille, ei tehoa, radikaalimmat toimenpiteet lienevät tarpeen) En totta tosiaan ymmärrä, miten helvetissä tämä liittyy lapsilukumäärään perheessä, kun pientä lasta ei ilman aikuisen valvontaa päästetä puistoon!

Ap:ko ei yleistänyt???

Ja joukossa pieniä lapsia! Aikuista ei koskaan paikalla!

Nyt olen harkinnut, että päästäisin esikoisen ja mahdollisesti kakkosenkin yksinään tuohon lähipuistoon... Esikoinen siis täyttää 8 ja kakkonen menee syksyllä eskariin. Kivaa yleistystä sulla!

hauskaa, millaisista asioista joku voi tuntea sääliä :)))

Sillä lapsellakin on varmaan niin hauskaa, että ihan naurattaa. Taidat olla itse yhden äiti, ja hyvittelet omaatuntoasi?

ja myös itse ainoa lapsi. En ole koskaan halunnut sisarusta enkä edelleenkään haluaisi, että minulla olisi sisaruksia. Lapsenikin on onnellinen. Mistä siis pitäisi tuntea syyllisyyttä? naurettava ajatuskin. Meidän perheemme on juuri oikean kokoinen ja täydellinen.

Ohi aiheen, mutta olen huomannut opettajana, että ainokaisten vanhemmilla on aikaa auttaa lapsensa koulunkäynnissä. Läksyt tehtynä, uimavarusteet mukana, kun uintia, laput menevät kotiin ja tulevat heti takaisin allekirjoitettuina. Sen sijaan perheissä, missä tosi monta lasta, niin usein unohduksia, läksyt tekemättä, varusteet puuttuvat. Usein selitys on, että ei meidän äiti ja isä muista, kun meidän perheessä niin monta koululaista.

Itse haluan panostaa ainokaiseni koulunkäyntiin. Olisi kauhea ajatus jos olisi paljon lapsia, niin en pystyisi antamaan lapsille niin paljon aikaa kuin nyt pystyn.

Ohi aiheen, mutta olen huomannut opettajana, että ainokaisten vanhemmilla on aikaa auttaa lapsensa koulunkäynnissä. Läksyt tehtynä, uimavarusteet mukana, kun uintia, laput menevät kotiin ja tulevat heti takaisin allekirjoitettuina. Sen sijaan perheissä, missä tosi monta lasta, niin usein unohduksia, läksyt tekemättä, varusteet puuttuvat. Usein selitys on, että ei meidän äiti ja isä muista, kun meidän perheessä niin monta koululaista.

Itse haluan panostaa ainokaiseni koulunkäyntiin. Olisi kauhea ajatus jos olisi paljon lapsia, niin en pystyisi antamaan lapsille niin paljon aikaa kuin nyt pystyn.

Kumpi tässäkin on syy ja kumpi seuraus? Ts. tekevätkö alunperinkin kunnianhimoisemmat vanhemmat yhden lapsen, kun taas "holtittomat" myös lisääntyvät vapaammin. Ei luulisi olevan 2-3 lapsen perheessä vaikea muistaa tehdä läksyjä tai ottaa varusteita kouluun, enkä muista omilta kouluajoilta että yhden tai monilapsisen perheen lapsissa olisi tässä suhteessa ollut mitään eroa, vaan pikemminkin erot johtuivat vanhempien sosio-ekonomisesta asemasta (joka siis usein kylläkin vaikuttaa lapsilukuun).