Nainen, kuinka nopeasti seksiä uudessa suhteessa?
Simppeli juttu eli miten nopeasti päästät tai päästit miehen pöksyihin uudessa seurustelusuhteessa?
Meillä meni kaksi kuukautta. Tuntuu nykypäivänä yhdenyön tarinoiden lomassa valovuodelta mutta jos tälläsellä gallupilla saisi vähän perspektiiviä asiaan.
Kommentit (53)
ja siitä seuraavaan kertaan puolisen vuotta, sillä silloin mies saa realistisen kuvan seksi määrästä suhteen jatkuessa.
Lisäksi jo ennen ensimmäistä kertaa kannattaa muistuttaa imuroinnin ja astianpesukoneen täyttämisen tärkeydestä. Ilman moitteetonta kuukauden kotityöjaksoa ei heru yhtään mitään.
Lisäksi kannattaa aina muistuttaa, että seksiä tulee vain silloin kuin naisella on sellainen olo, ja haluaa ehdottomasti.
päivänä tapaamisesta
terv. yhdessä jo viisi vuotta
seksiä alle 15 minuuttia ensitapaamisesta.
Nyt yhteisiä vuosia takana 17...
itse olen niin estoinen seksiasioissa ja alkoholiakaan en käytä vauhdittajana joten taidan olla ilman loppuikäni.
Pitäähän se heti testata ettei turhaan hukkaa aikaa toivottomaan tapaukseen. ;)
Yhdessä ollaan oltu 6 vuotta.
Muutama kerta ehdittiin nähdä, kun mies jo kovasti olisi halunnut pöksyihin päästä, mutta olosuhteet olivat sellaiset, ettei mua oikein huvittanut (rivitalon parkkipaikka oli siis kyseessä ;)). Mutta oltaiskohan sellaiset kolme viikkoa tunnettu, niin sitten antauduin. Ja tosiaan omista haluista ei ollut kiinni.
Ehkä 4 tuntia. Yhdessä ollaan oltu 8 vuotta.
Yhteiseloa on takana kohta kuusi vuotta.
3-4 kuukautta, ennen kuin päästiin petipuuhiin. Kyllä mä oon aina halunnut vähän tutustua ennen petipuuhiin ryhtymistä, eikä mieskään halunnut heti alkuun harrastaa seksiä, vaan tutustua muuten. Toki mieli teki jo aiemmin, mutta hyvää kyllä kannatti odottaa ;)
Onnellisesti ollaan mekin yhdessä edelleen, 13 vuoden jälkeen, vaikka ei heti sänkyyn mentykään. Mutta kukin tyylillään :)
Hyväksi havaitsin ja yhteisiä vuosia jo 19...
Eli avioliittoon asti odotettiin. Kyllä kannatti.
Tosin se sekstailukerta taisi olla 3. tapaamisemme. Mutta tuo johtui siitä, että olin eka tapaamisellamme vielä naimisissa. Muuten olisi päässyt heti!
Mutta yhdyntää vasta kolmen kuukauden jälkeen seurustelun aloittamisesta (ei ollut ensimmäinen kerta).
Tunteeko ihmisen muista yhteyksistä jo ennestään jne.
Mitä vakavammin olen suhtautunut kyseiseen suhteeseen sitä kauemmin on mennyt ennen petipuuhia.
Aviomieheni kanssa meni varmaan se parisen kuukautta ennen "pöksyihin pääsemistä". Naimisissa ollaan oltu 10 vuotta.
3 viikkoa. Johtui varmaan siitä että oltiin niin nuoria ettei oikeen ollu paikkaa kun ei kummallakaan omaa kämppää.
seksiä alle 15 minuuttia ensitapaamisesta. Nyt yhteisiä vuosia takana 17...
miten tällainen tilanne syntyy ? Annoitko esim. baarin vessassa vai olitko joku maksullinen ?
ja noin 10 treffikertaa. Tuntui ikuisuudelta, enkä itsekään olis malttanut odottaa noin pitkään.
noin tunnin päästä tapaamisesta