Tekö tosiaan olette valmiita riistämään lapselta isän erotessa?

Mä asuin vuoroviikoin vanhempieni luona 12-17 vuotiaana. Järjestely ei sopinut mulle lainkaan. Hirvee stressi ja ahdistus jatkuvasta muuttamisesta, aina tavarat väärässä paikassa ja olo ettei ole kotia ollenkaan. Vanhempien ja muiden ihmisten mukaan mulla oli kaksi kotia - omasta mielestäni ei yhtään.



Jos joka toinen viikko järjestelmästä jouduttiin poikkeamaan vanhempien menojen takia, uudet järjestelyt tehtiin kuin omaisuuden tasajako. Perusteena ei koskaan ollut lasten etu vaan kulujen jakautuminen tasan. Parhaimmillaan muutin neljäkin kertaa viikossa edestakasin ja koulusta päästessä ei ollut aavistustakaan että mihin osoitteeseen sitä pitäisi tänään mennä.



Kai se järjestely voi joidenkin kohdalla toimiakin, esimerkiksi minua 4 vuotta nuorempi veli sopeutui nopeasti ideaan kahdesta kodista eikä jatkuva muuttaminen koskaan aiheuttanut hänelle minkäänlaista tuskaa.

ja kyseenalaistitko sen, vai otitko annettuna? Sanoitko vanhemmillesi miltä sinusta tuntui, vai oletko tajunnut tilanteen oikean laidan vasta myöhemmin?



Mietin tätä siksi, että lapsemme asuttavat kahta kotia, ja vaikka yritämmekin tehdä järjestelyt lasten parasta ajatellen ja reaktioita seuraten, en voi olla varma osaavatko lapset kertoa mikä heille sopii ja mikä ei.



Nyt systeemi on se, että lapset asuvat kanssani ja viettävät n. kolmanneksen ajasta isällään. Isä haluaisi enemmän, mutta minusta varsinkin nuoremmat lapset muuttuvat levottomiksi jos aikoja muutetaan. Isoinkaan ei osaa ottaa kantaa, kun haluaa olla solidaarinen kummallekin vanhemmalle - kovin paljoa lapsilta ei siis voi asiasta kysellä.