Antaisitko teinisi erota kirkosta jos hän haluaisi?
Kommentit (23)
Kirkon jäsenyyteen pakottaminen on uskonnon harjoittamiseen pakottamista, mikä taas on laitonta.
ja on miettinyt asiaa. Eikä eroa pelkästään sen takia ettei tarvitse mennä ussantunneille. Hinkuu sitten takaisin kun haluaa kirkkohäät tai kummiksi.
Teinin tulisi myös kuitenkin ensin tietää, mitä se tarkoittaa ja olla varma päätöksestään ja esim. siitä, että kirkkohäitä ei sitten tule, eikä kummiksi ole mahdollista päästä. Mainitsisin myös, että eihän sillä ole suurta väliä, eroaako hän kirkosta nyt vai vasta täysi-ikäisenä kun kirkollisveroa ei kuitenkaan tarvitse ala-ikäisenä tietääkseni maksaa. Mutta antaisin teinin päättää itse ja luulen, että luvan saatuaan se ei olisikaan enää niin iso asia vaan jaksaisi odottaa täysi-ikäisyyteen asti, jolloin ainakin olisi miettinyt asiaa enemmän eri kanteilta.
onko noi nyt suurimmat asiat kirkon jäsenyydessä? Häät, kummius ja kirkollisvero? Eikö siihen kirkon jäsenyyteen jotain muuta kaivattaisi?
Jotenkin tuntuu väärältä, että joku on kirkon jäsen sen takia vain, että mahdollisesti joskus voi mennä kirkossa naimisiin.
me ei kirkkoon kuuluta, mutta saisi kyllä.
onko noi nyt suurimmat asiat kirkon jäsenyydessä? Häät, kummius ja kirkollisvero? Eikö siihen kirkon jäsenyyteen jotain muuta kaivattaisi? Jotenkin tuntuu väärältä, että joku on kirkon jäsen sen takia vain, että mahdollisesti joskus voi mennä kirkossa naimisiin.
Monet liittyy kirkkoon pelkästään häiden takia tai jättää eroamatta että saisi kirkkohäät. Ei suomalaiset kirkkoon kuulu yleensä uskonnon takia.
onko noi nyt suurimmat asiat kirkon jäsenyydessä? Häät, kummius ja kirkollisvero? Eikö siihen kirkon jäsenyyteen jotain muuta kaivattaisi? Jotenkin tuntuu väärältä, että joku on kirkon jäsen sen takia vain, että mahdollisesti joskus voi mennä kirkossa naimisiin.
Monet liittyy kirkkoon pelkästään häiden takia tai jättää eroamatta että saisi kirkkohäät. Ei suomalaiset kirkkoon kuulu yleensä uskonnon takia.
Samassa käsityksessä mäkin olen. Siksi mä ihmettelen sitä, että lapsen pitää sitä niin kovasti perustella ja olla varma päätöksestään. Jos tuo on ainoa syy vanhemmillekin, niin sen kun eroaa. Voihan sitä takaisin liittyä yhtä helposti.
imeväisenä kastetaan kirkkoon kuuluvaksi ja veroja maksavaksi. Eikä tämä tällainen ole lainvastaista uskontoon pakottamista??
Ilman muuta antaisin!
Se lapsi on lainaa vaan, eli kun hän on jo kohta aikuinen niin hän ei enää ole sinun (mielivaltaisen?) määräysvaltasi alla. Olet vissiin aika tyranni? Saneletko heille kaikki muutkin ajatukset päähän? Irtiotto voi olla aika raju SITTEN KUN se tapahtuu, eivät he ole sinun jatkokappaleitasi.
Mulla oli aikoinaan äidin kirjallinen lupa asiasta kun yritin 16-vuotiaana erota kirkosta. Ei riittänyt, kirkon vaatimus oli että äitinikin pitäisi erota seurakunnasta että lapsi voi erota. Äiti ei suostunut itse eroamaan kirkosta vain sen takia että minä halusin erota. Koin koko homman kirkon puolelta hirveän vääränä, koska saman ikäinen olisi saanut liittyä kirkkoon johon hänen vanhempansa ei kuulu.
Lopulta erosin heti 18-vuotta täytettyäni. Mutta ehdin siinä kaksi vuotta kärvistellä pakkouskontotunneilla ennenkuin pääsin abivuonna vaihtamaan elämänkatsomustietoon.
en anna edes täysikäisen lapseni tehdä sitä.
en anna edes täysikäisen lapseni tehdä sitä.
eroan kohta kirkosta ja erotan lapsetkin.
Liittyköt aikuisena takaisin jos lystäävät mutta siiheksi emme edes sylkäise sinne päin.
saako lapsi erota vanhemman luvalla? No, jos näin olisi, niin siinä tapauksessa en antaisi lupaa alle 18-vuotiaana. Tai antaisin luvan siinä tapauksessa jos hän olisi liittymässä johonkin toiseen kristilliseen seurakuntaan.
18-vuotiaana saa sitten tehdä mitä joka asiassa niinkuin haluaa. Sitten olen kasvatustehtäväni suorittanut.
ei koskaan ole kuulunut kirkkoon, mutta jos hän haluaisi liittyä johonkin uskontoon, sen hänelle sallisin, olettaen että kyseessä ei ole mikään epämääräinen hihhulilahko.
Epäilin, ettei edes teknisesti onnistu. En ole kyllä asiaa edes selvittänyt. Näin asia jäi siinä keskustelussa siihen.
Mutta ei idea ole täysin kuopattu, nimittäin olen itsekin aikeissa erota, voin sitten ottaa lapset mukanani pois kirkon jäsenyydestä, jos mies suostuu siihen. Ei se jäsenyys estä minua olemasta kristitty, ihan samaan tapaan, kun ei minualla ole puoluekirjaa ja olen kuitenkin mielestäni demari.
Seuraava palvelus, jonka luultavasti henkilökohtaisesti kirkolta tarvitsisin olisi omat hautajaiseni.
Erotkoon, kun täyttää 18. Ja varmasti eroaakin ) :