Lue keskustelun säännöt.
Miksi minut unohdetaan? Eikä kukaan tunnu välittävän?
21.06.2011 |
En tiedä mistä alkaisin kertomaan. Enkä tiiä, oikein uskallanko kirjoittaakaan, jos joku tunnistaa minut. Mutta kun minulla ei ole ketään kenelle puhua, enkä miehellenikään viitsi sydäntäni purkaa. Hän ei ymmärrä ja syyttää minua siitä, että olen outo.
Luolteeltani olen erittäin arka, hiljainen ja epävarma. Yksinäinen introvertti, joka ei uskalla ihmisten seuraan mennä. Odotan että joku tulee luokseni ja ottaa minuun yhteyttä. Etenkin, jos koen että en tunne oloani tervetulleeksi, niin jättäydyn takavasemmalle. Mutta kuitenkin kärsin siitä.
Naapurissani asuu kaksi ystävääni. Tai no, aikaisemmin voi sanoa ystävä mutta nyt minusta tuntuu etten tunne heitä enää, ystävyys on hävinnyt jonnekin. Voiko siis tämä mitään ystävyyttä ollakaan, eihän hyvä ystävyys katoa vuosien aikana.
Ennen oltiin tosi paljon yhteydessä, vietettiin aikaa yhdessä ulkoillen, iltaa istuen ja lenkkeillen. Meitä yhdistää myös lastemme kautta tärkeä side, joten senkin takia ihmettelen miksi tilanne on muuttunut tällaiseksi.
Tunnen oloni erittäin ulkopuoliseksi, laiminlyödyksi ja yksinäiseksi. Ihmettelen päivittäin, miten tilanne on muuttunut näin. Mikä minussa on vikana, ettei minusta enää pidetä.
Nyt nämä naapurit ovat ystävystyneet keskenään. Olen tosi iloinen heidän puolestaan, mutta samalla myös hyvin katkera. Myönnän sen. MInäkin haluaisin päästä osalliseksi tuosta ilonpidosta mitä he yhdessä tekevät. Lenkkeilevät, kyläilevät puolin ja toisin, istuvat iltaa yhdessä, käyvät kaupungilla jne. Näen heidät päivittäin yhdessä ja facebookista on luettavissa kaikki tämä.
MInä olen nykyään pelkkää ilmaa. Niin oikeassa elämässä kuin tuolla hemmetin virtuaalielämässä. Minun olemassaoloani ei noteerata enää millään tavalla, ei kutsuta kylään, ei lenkille, saati että ulkoilemaan. MIkäli satun pihalla olemaan heidän ollessa myös, monesti pihamme ohi kävellään niinkuin en siinä olisikaan.
Kerran olin pihamaalla, toinen naapurini tuli juttusilleni. Hetken siinä juteltiin niitä näitä. Toinen naapuri tuli siihen myös ja siitä lähtivät sitten hetimmiten yhdessä jatkamaan matkaa. Minä näin siihen kummissani katsomaan että mitenkäs tässä näin kävi. Menenkö mukaan vaiko en. En mennyt, kun ei kutsuttu.
En tiedä, saako sepustuksestani kukaan mitään selvää, saati ymmärtääkö miltä minusta tuntuu. Haluaisin niin kovasti olla ihminen, joka on puhelias, uskaltaa mennä kutsumatta rohkeasti mukaan porukkaan. IHminen, jonka ei tarvitse koko aikaa miettiä, mitähän pahaa minä olen tehnyt, mikä minussa on vikana kun minut unohdetaan eikä minusta pidetä. En halua olla tällainen takapenkin taavetti, ujopiimä joka ei pääse koskaan keskusteluun ja ryhmätilanteisiin mukaan. Olen pyytänyt heitä mukaan lenkille, kaupungille jne. mutta yleensä heillä on aina joku este. "Toisella kertaa sitten". Mutta näitä toisia kertoja ei ole tullut. Enkä enää edes kysy koska en halua olla tungetteleva.
Olen jopa alkanut pelkäämää heitä. En tiedä aina uskallanko lähestyä vaiko en. Joskus on ollut sellainen tilanne että olen toisen naapurin pihamaalle mennyt "kutsumatta", katseet ovat olleet sitä luokkaa että mitä sinä tänne tulet. Ehkäpä kuvittelen mutta usein tulee tällaiset ajatukset mieleen. ETenkin kun olen hiljainen, enkä aina keksi puhumista, niin hiljaiset hetket ovat aika kiusallisia ja saavat minut miettimään, ajatteleekohan toinen että miksi tulen käymään, jos olen suurimman osan ajasta hiljaa. Etenkään kun toinen ei kovin innokkaasti juttele myöskään (mistään hiljaisuudesta ei näissä tapauksissa ole kyse, päinvastoin) niin helposti
tulee mielikuva että olen ei-tervetullut vieras. Huh huh, jaksaakohan kukaan tätä lukea. On vaan niin hemmetin yksinäinen, ulkopuolinen olo. Työskentelen vielä ammatissa, jossa en juurikaan ole aikuisten ja muiden ihmisten kanssa tekemisissä, niin tunnen oloni päivä päivältä yksinäisemmäksi, epävarmemmaksi ja huonoksi.
Kommentit (71)
Ala etsiä uusia ystäviä, sellaisia jotka eivät ole liian dominoivia, vaan enemmän sinun kaltaisijasi. Mene vaikka jollekin kurssille, jossa tapaat samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Mieti etukäteen puheenaiheita, joista voisit hieroa juttua jonkun kiinnostavan ihmisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ujous ja arkuus tulkitaan helposti omahyvaisyydeksi. ehka olet tietamattasi antanut kuvan, ettet ole kiinnostunut heidan seurastaan?
lisaksi jos aina on se jota taytyy pyytaa ja "raahata mukana", jossain valissa muut ihmiset vain eivat enaa jaksa.
nyt rohkeasti mukaan ja unohdat oman itsesi. arkuus on itsekkyyden yksi muoto!
Vai että arkuus on yksi itsekkyyden muoto? Juu,ihan mielellään sitä on arka ja jää sosiaalisista kuvioista paitsi! Tottakai,itsekkyyttähän se on
-ohis-
Vai että arkuus on yksi itsekkyyden muoto? Juu,ihan mielellään sitä on arka ja jää sosiaalisista kuvioista paitsi! Tottakai,itsekkyyttähän se on -ohis-
arka miettii mita muut HANESTA ajattelevat jatkuvasti. uskopois, olin itse sellainen , kunnes tajusin lakata ajattelemasta ITSEANI ja keskityin muihin ihmisiin.
2
tylyn vaikutelman ihan vahingossa.
Olen saanut itse näitä kommentteja itsestäni että annan tylyn ensivaikutelman.
Vai että arkuus on yksi itsekkyyden muoto? Juu,ihan mielellään sitä on arka ja jää sosiaalisista kuvioista paitsi! Tottakai,itsekkyyttähän se on
-ohis-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
menemään terapiaan, koska et varmaan omin avuin pääse tuosta suosta ylös.
Minulla on vähän sama tilanne, vanhat ystävät ovat jääneet jonnekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
menemään terapiaan, koska et varmaan omin avuin pääse tuosta suosta ylös.
ja mä olin parikymppiseksi samanlainen, mutta nyt olen käynyt esim. terapiassa ja muutenkin tehnyt kaikenlaista,niin olen tavallaan löytänyt itseni, joka ei oikeasti olekaan se hiljainen ja epävarma tyyppi. Jos nyt olen seurassa, jossa en keksi mitään sanottavaa, se ei ahdista minua vaan ajattelen, että olen vain erilainen kuin ne muut, ja jossain toisessa seurassa taas ei olisi mitään ongelmaa keksiä puheenaiheita.
Epävarmana ihmisenä, en välttämättä joka kerta "huomaa" heitä, koska tuntuu niin pahalta se, ettei minunkaan olemassaoloani enää huomioida. Tuntuisi hyvältä jos minutkin joku perjantai-ilta kutsuttais mukaan kesäiltaa istumaan, kyläilemään, lenkille mukaan jne.
Ennen tätä tapahtui mutta ei enää. Joskus olen puhunut avoimesti heille tästä epävarmuudestani ja siitä, etten välttämättä uskalla tulla mukaan porukkaan vaikka haluaisinkin. Eli he tietävät sen. Ehkä minä sitten olen outo, kuten miehinkin niin sanoo.
Mietin, onko tämä mitään ystävyyttä vaikka joskus olen niin luullut. Toinen näistä ihmisistä on vielä sellainen että piikittelee minullekin avoimesti, saattaa joskus sanoa tosi pahasti ja ilkeästikin. TArkoituksellako vai eikö itse tiedosta että on sanonut pahasti. Kiertoteitä sain kuulla hänen myös panetelleen minua ja lapsiani yhteiselle ystävällemme. Tämä tuntui minusta tosi kurjalta.
Tiedostan sen, että epävarmuuteni voi antaa minusta kuvan että olen ylpeä enkä välitä heidän seurastaan mutta he kuitenkin tuntevat minut sen verran hyvin, tietävät mm. viime talvisesta masennuksestani, vaikeuksista joita perheessänikin on läpi käyty, joten tämä viime aikainen muutos kummastuttaa ja surettaa tosi paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vaikeuksiesi jälkeen.
Mutta tosiystävä kyllä osaisi ja haluaisi..
Epävarmana ihmisenä, en välttämättä joka kerta "huomaa" heitä, koska tuntuu niin pahalta se, ettei minunkaan olemassaoloani enää huomioida. Tuntuisi hyvältä jos minutkin joku perjantai-ilta kutsuttais mukaan kesäiltaa istumaan, kyläilemään, lenkille mukaan jne.
Ennen tätä tapahtui mutta ei enää. Joskus olen puhunut avoimesti heille tästä epävarmuudestani ja siitä, etten välttämättä uskalla tulla mukaan porukkaan vaikka haluaisinkin. Eli he tietävät sen. Ehkä minä sitten olen outo, kuten miehinkin niin sanoo.
Mietin, onko tämä mitään ystävyyttä vaikka joskus olen niin luullut. Toinen näistä ihmisistä on vielä sellainen että piikittelee minullekin avoimesti, saattaa joskus sanoa tosi pahasti ja ilkeästikin. TArkoituksellako vai eikö itse tiedosta että on sanonut pahasti. Kiertoteitä sain kuulla hänen myös panetelleen minua ja lapsiani yhteiselle ystävällemme. Tämä tuntui minusta tosi kurjalta.
Tiedostan sen, että epävarmuuteni voi antaa minusta kuvan että olen ylpeä enkä välitä heidän seurastaan mutta he kuitenkin tuntevat minut sen verran hyvin, tietävät mm. viime talvisesta masennuksestani, vaikeuksista joita perheessänikin on läpi käyty, joten tämä viime aikainen muutos kummastuttaa ja surettaa tosi paljon.
eli olet liian lukossa toimiaksesi noiden kavereiden kanssa. Tarvitset terapiaa! Unohda itsesi ja anna tilaa itsellesi. SINÄ OLET ARVOKAS, sinun juttusi aivan tarpeeksi hyviä! Vika on kavereissasi!
Odotat liikaa yhteydenottoa heidä puoleltaan! Sinun kannattaa kysyä itsekin esim toista rouvista jhk? Esim: Sain elokuvaliput jaatko ne kanssani? Tai Tulisitko kahville? Ei molempia yhtä aikaa ovat liian symbioosissa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siihen on syynä usein juuri koulukiusaaminen tms joka on vienyt itsetunnon nollaan. Itsekkyys ilmenee kyllä aivan eri tavoin!
Jos naapurisi ovat alkaneet kokea hetket kanssasi kiusallisina (jos vaan olet ja mietit itseäsi etkä puhu mitään), niin eivät kai he jatkuvasti jaksa yrittää sinua miellyttää ja kanssasi kaveerata.
Ja sitä paitsi, miksi aloitteen pitäisi tulla aina toiselta, ehkä sinäkin voisit huikata "moi" omalta pihaltasi eikä välttämättä niinpäin että ohikulkija sua moikkaa.
Vastavuoroisuutta, vastavuoroisuutta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oli yksi lauseesi. luulen etta tuo selittää aika pitkälti ongelmaasi?
Siitä pitäisi olla molemmille iloa, ja molemmilta vaaditaan aktiivisuutta.
Olen itsekin ujo ja arka mutta olen tiedostanut sen ettei kukaan kovin pitkään jaksa mitään perässävedettävää.
Tuo on ihan totta että sun pitäisi jotenkin päästä tuosta että ajattelet vain itseäsi toisten seurassa. Et varmasti tahallasi ole arka ja epävarma mutta itseensä keskittyminen kuitenkin on itsekeskeistä toimintaa.
olet näiden ihmisten seurassa? Koska minäkin ymmärsin, että jos vain itse haen koko ajan toiselta hyväksyntää enkä aidosti ole kiinnostunut muusta kuin siitä, että se toinen tykkäisi minusta, niin en ole kovin hyvää seuraa. Mutta tästä voi päästä eroon kuten itsekin tein.
menemään terapiaan, koska et varmaan omin avuin pääse tuosta suosta ylös.
ja mä olin parikymppiseksi samanlainen, mutta nyt olen käynyt esim. terapiassa ja muutenkin tehnyt kaikenlaista,niin olen tavallaan löytänyt itseni, joka ei oikeasti olekaan se hiljainen ja epävarma tyyppi. Jos nyt olen seurassa, jossa en keksi mitään sanottavaa, se ei ahdista minua vaan ajattelen, että olen vain erilainen kuin ne muut, ja jossain toisessa seurassa taas ei olisi mitään ongelmaa keksiä puheenaiheita.
No eihän se terapia sua parantanut jos vielä ajattelet olevasi erilainen kuin muut? Ja jos toisessa seurassa olet aktiivisempi kuin toisessa. Olet vain hyväksynyt ongelmasi osaksi itseäsi ja persoonaasi. Se on eri asia kuin "parantunut"
No eihän se terapia sua parantanut jos vielä ajattelet olevasi erilainen kuin muut? Ja jos toisessa seurassa olet aktiivisempi kuin toisessa. Olet vain hyväksynyt ongelmasi osaksi itseäsi ja persoonaasi. Se on eri asia kuin "parantunut"
voisin ihan hyvin puhua näille toisen ryhmän ihmisille, jos haluaisin (ehkä sanoin väärin kun sanoin etten keksi puheenaiheita), mutta jos en halua, niin se ei vaivaa minua. Siis että eihän kaikkien kanssa voi olla ystäviä vaan osan kanssa vain puhutaan small talkia, jos haluaa. Tämä oli ennen minulle hyvin vaikeaa. Ja tottakai jossain seurassa voin poiketa kovasti muista koska olenhan oma persoonani ja joskus olen seurassa, jossa muut ovat persoonaltaan enemmän toistensa kaltaisia. Jossain toisessa seurassa taas olen enemmän itseni kaltaisten seurassa. Ja olen kyllä luonteeltani enemmän tarkkaileva kuin sellainen, joka syöksyy päätäpahkaa joka tilanteeseen, mutta osaan silti ottaa osaa keskusteluun ynnä muuhun niin halutessani.
enkä ajattele, että kaikki muut ovat parempia kuin minä, tai että joku yltiösosiaalinen olisi jotenkin minua kyvykkäämpi tai älykkäämpi, kuten ennen ajattelin. Minulla on siis oma minä eikä se riipu toisten ihmisten mielipiteistä.
Miksi ujo mies hyväksytään porukkaan, mutta ujo nainen "saa hyväksyä oman asemansa ryhmässä"? On karkeaa yleistystä, että kaikki naiset kärsisivät hiljaisuudestaan joukossa. Päinvastoin, olisi helpotus saada olla oma itsensä. Kellä se ongelma on, jos ujo ei tule hyväksytyksi sellaisenaan kuin on?