Lue keskustelun säännöt.
Miksi minut unohdetaan? Eikä kukaan tunnu välittävän?
21.06.2011 |
En tiedä mistä alkaisin kertomaan. Enkä tiiä, oikein uskallanko kirjoittaakaan, jos joku tunnistaa minut. Mutta kun minulla ei ole ketään kenelle puhua, enkä miehellenikään viitsi sydäntäni purkaa. Hän ei ymmärrä ja syyttää minua siitä, että olen outo.
Luolteeltani olen erittäin arka, hiljainen ja epävarma. Yksinäinen introvertti, joka ei uskalla ihmisten seuraan mennä. Odotan että joku tulee luokseni ja ottaa minuun yhteyttä. Etenkin, jos koen että en tunne oloani tervetulleeksi, niin jättäydyn takavasemmalle. Mutta kuitenkin kärsin siitä.
Naapurissani asuu kaksi ystävääni. Tai no, aikaisemmin voi sanoa ystävä mutta nyt minusta tuntuu etten tunne heitä enää, ystävyys on hävinnyt jonnekin. Voiko siis tämä mitään ystävyyttä ollakaan, eihän hyvä ystävyys katoa vuosien aikana.
Ennen oltiin tosi paljon yhteydessä, vietettiin aikaa yhdessä ulkoillen, iltaa istuen ja lenkkeillen. Meitä yhdistää myös lastemme kautta tärkeä side, joten senkin takia ihmettelen miksi tilanne on muuttunut tällaiseksi.
Tunnen oloni erittäin ulkopuoliseksi, laiminlyödyksi ja yksinäiseksi. Ihmettelen päivittäin, miten tilanne on muuttunut näin. Mikä minussa on vikana, ettei minusta enää pidetä.
Nyt nämä naapurit ovat ystävystyneet keskenään. Olen tosi iloinen heidän puolestaan, mutta samalla myös hyvin katkera. Myönnän sen. MInäkin haluaisin päästä osalliseksi tuosta ilonpidosta mitä he yhdessä tekevät. Lenkkeilevät, kyläilevät puolin ja toisin, istuvat iltaa yhdessä, käyvät kaupungilla jne. Näen heidät päivittäin yhdessä ja facebookista on luettavissa kaikki tämä.
MInä olen nykyään pelkkää ilmaa. Niin oikeassa elämässä kuin tuolla hemmetin virtuaalielämässä. Minun olemassaoloani ei noteerata enää millään tavalla, ei kutsuta kylään, ei lenkille, saati että ulkoilemaan. MIkäli satun pihalla olemaan heidän ollessa myös, monesti pihamme ohi kävellään niinkuin en siinä olisikaan.
Kerran olin pihamaalla, toinen naapurini tuli juttusilleni. Hetken siinä juteltiin niitä näitä. Toinen naapuri tuli siihen myös ja siitä lähtivät sitten hetimmiten yhdessä jatkamaan matkaa. Minä näin siihen kummissani katsomaan että mitenkäs tässä näin kävi. Menenkö mukaan vaiko en. En mennyt, kun ei kutsuttu.
En tiedä, saako sepustuksestani kukaan mitään selvää, saati ymmärtääkö miltä minusta tuntuu. Haluaisin niin kovasti olla ihminen, joka on puhelias, uskaltaa mennä kutsumatta rohkeasti mukaan porukkaan. IHminen, jonka ei tarvitse koko aikaa miettiä, mitähän pahaa minä olen tehnyt, mikä minussa on vikana kun minut unohdetaan eikä minusta pidetä. En halua olla tällainen takapenkin taavetti, ujopiimä joka ei pääse koskaan keskusteluun ja ryhmätilanteisiin mukaan. Olen pyytänyt heitä mukaan lenkille, kaupungille jne. mutta yleensä heillä on aina joku este. "Toisella kertaa sitten". Mutta näitä toisia kertoja ei ole tullut. Enkä enää edes kysy koska en halua olla tungetteleva.
Olen jopa alkanut pelkäämää heitä. En tiedä aina uskallanko lähestyä vaiko en. Joskus on ollut sellainen tilanne että olen toisen naapurin pihamaalle mennyt "kutsumatta", katseet ovat olleet sitä luokkaa että mitä sinä tänne tulet. Ehkäpä kuvittelen mutta usein tulee tällaiset ajatukset mieleen. ETenkin kun olen hiljainen, enkä aina keksi puhumista, niin hiljaiset hetket ovat aika kiusallisia ja saavat minut miettimään, ajatteleekohan toinen että miksi tulen käymään, jos olen suurimman osan ajasta hiljaa. Etenkään kun toinen ei kovin innokkaasti juttele myöskään (mistään hiljaisuudesta ei näissä tapauksissa ole kyse, päinvastoin) niin helposti
tulee mielikuva että olen ei-tervetullut vieras. Huh huh, jaksaakohan kukaan tätä lukea. On vaan niin hemmetin yksinäinen, ulkopuolinen olo. Työskentelen vielä ammatissa, jossa en juurikaan ole aikuisten ja muiden ihmisten kanssa tekemisissä, niin tunnen oloni päivä päivältä yksinäisemmäksi, epävarmemmaksi ja huonoksi.
Kommentit (71)
Kysyn, mitä kuuluu, miten töissä menee jne. Jutellaan lapsista jotka ovat keskenään kavereita, vitsaillaan ja höpötellään meille tyypilliseen tapaan, mutta sitten jos tulee näitä hiljaisia vaivautuneita hetkiä, mahdollisia piikittelyjä esim. kerran ystäväni(?) suusta kommentti, joka oli kait puoliksi tarkoitettu vitsiksi; että oletpas kyllä tylsää seuraa niin noissa tilanteissa huomaan miettiväni että no hetkinen, miksi olen niin tylsää seuraa, mitä voisin tehdä toisin.
Ja varsinkin tilanteet, joissa ollaan kolmisin, tunnen oloni erittäin ulkopuoliseksi enkä koe pääseväni keskusteluun mukaan. Yleensä kun keskustelut kääntyvät näiden kahden erittäin vahvan ihmisen kesken siihen että juttelevat lähinnä toisilleen tyyliin "oletko nähnyt sen uuden elokuvan, muistatko kun kävimme siellä yms." niin tuolloin koen olevani liikaa.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pystyväsi olemaan oma itsesi näissä sosiaalisissa tilanteissa vai jännitätkö koko ajan, että mitähän tuo toinen ajattelee? Jos jännität, niin et ehkä pysty hyödyntämään kaikkea "potentiaaliasi", varsinkin jos olet muutenkin masentunut.
Että kerroit masennuksesta ja se että olet arka ja hiljainen. Muut haluavat pitää hauskaa ilman rasitteita. Näin itse ymmärrän asian. Vaikea enään tunkea seuraan ja sitten jos et välitä heistä niin varmaan pitävät ylpeänä tai ylimielisenä. Näinhän se menee.
t:toinen masentunut ja arka ja hiljainen. =(
Jos tulee näitä hetkiä, että tunnen itseni ulkopuoliseksi, epävarmaksi ja kolmanneksi pyöräksi, tuolloin huomaan jännittäväni ja mm. miettiväni sitä, millä keinoin saisin itseni pois siitä tilanteesta.
Ap
pystyväsi olemaan oma itsesi näissä sosiaalisissa tilanteissa vai jännitätkö koko ajan, että mitähän tuo toinen ajattelee? Jos jännität, niin et ehkä pysty hyödyntämään kaikkea "potentiaaliasi", varsinkin jos olet muutenkin masentunut.
vikaa, jos tuollaista "oletpas tylsää seuraa" päähän pälkähtää sanoa. Vai kuulitko oikein, ettei olisi se kaveri sanonutkin jonkin tyhmän aloittamansa puheenaiheen jälkeen vaikkapa itselleen moitteeksi "oleNpas tylsää seuraa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sinussa ei välttämättä ole mitään vikaa.
näköjään aikuisillakin (?) naisilla esiintyy tota ettei kolmas pyörä sovikkaan joukkoon.
ansaitset parempia ystäviä.
Mutta tässä taitaa olla tyypillinen kolmas pyörä-asetelma. Itse olen törmännyt tähän useasti lapsesta saakka. Naiset tuntuvat tykkäävän toimia pareittain ja sinä olet tässä nyt liikaa.
Varsinkin jos se yksi sinua mollaa toiselle kaverillesi niin kuulostaa vähän siltä. Hän on onnistunut sulkemaan sinut kokonaan pois "heidän" elämästään.
Sinuna olisin ystävällinen, mutta en liian tyrkky. Yrittäisin etsiä muita ystäviä ja saada itsetuntoa koholle. Voihan olla, että heille tulee ryppy ystävyyteen ja sinä taas kelpaat. Todella tylsää, kaikenkaikkiaan. Itse en ymmärrä näitä kuvioita, mutta pyrinkin olemaan riippumaton muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toinen samantyyppinen kommentti tässä taannoin, erään toisenkin yhteisen ystävämme ollessa seurassamme: Onkos teillä menossa täällä joku kilpailu siitä, kuka on pisimpään hiljaa?
Muutoin minä en antaisi tällaisten tilanteiden vaivata päätäni mutta asustamme alueella jossa ei juurikaan muita naapureita ole joten ehkä olen takertunut liikaa näihin ainoihin joita täällä on. Jo työni takia illat ovat niin yksinäisiä että ystävät olisivat tervetulleita. Entisellä alueella asuessamme minäkin tunsin olevani jotain, minulla oli aikuisseuraa joissa viihdyin ja joiden kanssa meillä oli hauskaa. Nyt täällä asuessamme tunnen olevani nolla.
Olen muutenkin huono luomaan kontakteja uusiin ihmisiin, ystävystymään joten elämä on kyllä totisesti yksinäistä. Ei minulla oikeastaan ole muita kuin lapset, omat ja heidän kaverinsa, siskoni ja äiti. Muutamia ystäviä löytyy mutta elämä on niin kiireistä että heitäkin näen hyvin hyvin harvoin :-(.
T. Ap
vikaa, jos tuollaista "oletpas tylsää seuraa" päähän pälkähtää sanoa. Vai kuulitko oikein, ettei olisi se kaveri sanonutkin jonkin tyhmän aloittamansa puheenaiheen jälkeen vaikkapa itselleen moitteeksi "oleNpas tylsää seuraa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivottavasti löytäisit kunnollisia ystäviä, nuo kaksi kuvailemaasi naista ei mielestäni täytä ystävän tunnusmerkkejä..
Jos asuisit edes vähän lähempänä, niin pyytäisin sinut oitis kahville!
että ihmiset haluavat saada ihmissuhteista jotakin, kuka saa hiljaisesta autettavasta ihmisestä mitään.Olen kokenut sen, olin kiltti ja hymyilevä ja ihmettelin kun minua ei huomioitu, iän myötä muutuin ja sain itsetunnon, oli omat mielipiteet enkä pitänyt toisia parenpina,olin suorastaan röyhkeä ja puhuin päälle, niin jo ihmset alko kiinnostumaan ja kutsuttiin sinne ja tänne,jos tunnette että ette ole mitään niin teeskennelkää edes pätevää niin teiltä saa jotakin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kaikki ihmiset otettais huomioon eikä syntyis tällasia kuppikuntia.
Me ei olla sun kaa-ajattelijoille pitäis jonkun maksaa samalla tavalla takaisin, ei ne muuten osaa asettua toisen asemaan.
Kysyn, mitä kuuluu, miten töissä menee jne. Jutellaan lapsista jotka ovat keskenään kavereita, vitsaillaan ja höpötellään meille tyypilliseen tapaan, mutta sitten jos tulee näitä hiljaisia vaivautuneita hetkiä, mahdollisia piikittelyjä esim. kerran ystäväni(?) suusta kommentti, joka oli kait puoliksi tarkoitettu vitsiksi; että oletpas kyllä tylsää seuraa niin noissa tilanteissa huomaan miettiväni että no hetkinen, miksi olen niin tylsää seuraa, mitä voisin tehdä toisin. Ja varsinkin tilanteet, joissa ollaan kolmisin, tunnen oloni erittäin ulkopuoliseksi enkä koe pääseväni keskusteluun mukaan. Yleensä kun keskustelut kääntyvät näiden kahden erittäin vahvan ihmisen kesken siihen että juttelevat lähinnä toisilleen tyyliin "oletko nähnyt sen uuden elokuvan, muistatko kun kävimme siellä yms." niin tuolloin koen olevani liikaa. T. Ap
Olen kyllä itse huomannut, että aikuiset ihmiset osaavat sulkea tahallaan toisia seurasta pois ihan samanlailla kuin lapsetkin...Meillä töissä esimerkiksi tätä tapahtuu paljonkin. Itse en ole joutunut sen kohteeksi mutta tiedän ihmisiä, jotka ovat joutuneet. Kaipa siinä syynä on pohjimmiltaan niiden poissulkijoiden oma epävarmuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa sanoi siskonikin, tuntien nämä naiset. Silti en vaan taida itselleni mitään, kovasti koetan peilikuvaa kurkkia.
Viivana tulisin kahville, jos siis uskaltaisin tulla mykkänä luoksesi istumaan ;-).
Ap
Toivottavasti löytäisit kunnollisia ystäviä, nuo kaksi kuvailemaasi naista ei mielestäni täytä ystävän tunnusmerkkejä..
Jos asuisit edes vähän lähempänä, niin pyytäisin sinut oitis kahville!
miellyttää kaikkia. Jos nuo eivät pidä sinusta ja haluat silti saada ystäviä, niin sitten pitää lähteä erikseen niitä hakemaan kauempaakin.
Minulla on yhtä paljon ystäviä kuin sinulla ap enkä koe sitä ongelmaksi. Töissä näkee ihmisiä ja kotona on mukava rentoutua oman perheen kesken.
Harrastuksista tai lasten harrastuksista voi löytää uusia ystäviä. Jotain järjestötoimintaa, vanhempainyhdistyksiä.. mahdollisuuksia on. Tai sitten yrität lämmitellä välejä vanhoihin tuttuihin tai miesten kavereiden vaimoihin.
Jos et jaksa pitää yhteyksiä voit syyttää vain itseäsi. Sitten pitää kestää yksinäisyyttä.
Sinulla on sentään sisko kaverina. Minulla ei sitäkään. Vain äitini. =( Elämä on todella yksinäistä.
Minulla on yhtä paljon ystäviä kuin sinulla ap enkä koe sitä ongelmaksi. Töissä näkee ihmisiä ja kotona on mukava rentoutua oman perheen kesken.
Harrastuksista tai lasten harrastuksista voi löytää uusia ystäviä. Jotain järjestötoimintaa, vanhempainyhdistyksiä.. mahdollisuuksia on. Tai sitten yrität lämmitellä välejä vanhoihin tuttuihin tai miesten kavereiden vaimoihin.
Jos et jaksa pitää yhteyksiä voit syyttää vain itseäsi. Sitten pitää kestää yksinäisyyttä.
Kyllä toi on aikalailla syyllistämistä myös! Vai miehen kavereiden vaimoihin. Aika kaukaa haettua ystävyyttä!! Ja miten lämmitellä vanhoihin tuttuihin välejä jos silloinkin ollut 3 pyörä? Niiin, ei ole helppoa tietä onneen yksinäiselle ja aralle.
Ajattelin lähinnä heitä välien lämmittämisellä. Onko kiire todellista vai eikö ap uskalla ottaa selvää?
Miehen kaverien vaimot ovat kaukaa haettuja, mutta sieltäkin voi löytää ystäviä. Kunhan ensin kutsuu porukkaa kyläilemään.
Ajattelin vaan antaa vinkkejä kaverien ja sitä kautta ehkä ystävien etsintään.
terv. eräs joka on arka, mutta osittain päässyt siitä eroon.
Olen itsekin aika arka ja koen toisinaan olevani muiden körmyytettävänä, luultavasti arkuuteni ja hiljaisuuteni vuoksi. Tavallista terapiaa olen kokeillut muutaman kerran, mutta enää ei huvita kertoa jollekin leipääntyneelle psykiatrille niitä näitä. Sen sijaan olen kerran ollut psykodraamassa, missä siis ryhmän jokainen henkilö käy läpi omia arkoja asioitaan draaman keinoin. Minusta se oli antoisaa, koska siinä näki, että sosiaalisesti rohkeillakin ihmisillä voi olla esim. rankkoja lapsuuskokemuksia ja henkisiä kipukohtia.
Äitini, joka ei ole koskaan ollut ujo, kannattaa ajatussuuntaa, jonka mukaan ujot ja arat ovat itsekeskeisiä. Turha on kuitenkaan syyllistää itseään tuosta. Jos joku ei kestä ujon ja aran seuraa, niin minusta hänkin on itsekeskeinen, kun hakee toisesta ihmisestä vain tyydytystä itselleen. Aran ei kannata syyllistää itseään tuolla tavalla.
En voi toivoa sinulle kuin rohkeutta.