Miksi minut unohdetaan? Eikä kukaan tunnu välittävän?

Miehellänikään ei työnsä takia vapaa-aikaa jää. Sitä ei jää perheelle, senkin takia olen niin hemmetin yksinäinen, sitä ei jää myöskään kavereille. Ja ne mieheni parhaimmat ystävät ovat juuri näiden samaisten naisten miehet. Kyllä kateeksi käy mullakin miesten välinen porukkahenki. Kolmisin mm. kalastavat sen minkä ehtivät, touhuavat tuossa pihamaalla. Ei miesten välillä ole sellaista kyräilyä saati "heikomman" ulkopuolelle sulkemista. Ehkei kaikkien naistenkaan,vaan satun olemaan tällainen epävarma, pelokas, hiljainen takapenkin taavetti. Joka ei lapsenakaan tehnyt numeroa itsestään. Olen aina vaatimattomasti tyytynyt siihen mitä minulle on annettu. Tyydyn osaani, mutta hiljaa mielessäni kärsin siitä. En pelkästään muiden ihmisten kohdalla, vaan myös oman perheenikin kesken.

Ap

Ajattelin lähinnä heitä välien lämmittämisellä. Onko kiire todellista vai eikö ap uskalla ottaa selvää?

Miehen kaverien vaimot ovat kaukaa haettuja, mutta sieltäkin voi löytää ystäviä. Kunhan ensin kutsuu porukkaa kyläilemään.

Ajattelin vaan antaa vinkkejä kaverien ja sitä kautta ehkä ystävien etsintään.

terv. eräs joka on arka, mutta osittain päässyt siitä eroon.

Ajattelin lähinnä heitä välien lämmittämisellä. Onko kiire todellista vai eikö ap uskalla ottaa selvää?

Miehen kaverien vaimot ovat kaukaa haettuja, mutta sieltäkin voi löytää ystäviä. Kunhan ensin kutsuu porukkaa kyläilemään.

Ajattelin vaan antaa vinkkejä kaverien ja sitä kautta ehkä ystävien etsintään.

terv. eräs joka on arka, mutta osittain päässyt siitä eroon.

voiko aikuisilla ihmisillä olla oikeasti tämmöistä toimintaa?

Tsemppiä ap:lle, toivottavasti löydät arvoisiasi ystäviä jostakin muualta :).

Jotkut ovat cain ihan luonnostaan ujompia ja hiljaisempia, ei siihen tarvitse olla syynä traumoja tai koulukiusaamista. Tietenkin sitä saattaa voimistaa se, jos lapsena ei ole saanut rohkaisua, oikeita keinoja itseilmaisuun.

Yritä ajatella ettei sinussa ole vikaa, kaikki me olemme erilaisia. Joku pinnallinen hölösuu voi olla hauskempaa seuraa jollain tasolla, kun ei tule niitä kiusallisia hiljaisia hetkiä, mutta kun itsekin tunnen tällaisen kivan, puheliaan ja pinnallisen tyypin, niin olen huomannut ettei hänelle voi jutella mitään mikä olis negatiivista tai omia murheitaan, koska hän ei halua niistä kuulla. ja omasta mielestä olen kuitenkin aika positiivinen tyyppi, enkä valita kellekään jatkuvasti.

Mä olen tykännyt kovasti ev.lut kirkon vauva-äitikerhosta sekä olen innostunut käymään muissakin srk.n jutuissa. siellä olenntutustunut pariin muuhun äitiin, joita voi tavata muulloinkin, vaikkakin aika harvoin tulee tavattua..! kerhossa on ollut ihanat ohjaajat, jotka ottavat kaikki huomioon.

Joskus sitä kaipaa niitä aikoja kun olin 18-25v. ja meillä oli tiivis kaveriporukka. Nyt perhe-elämä on vienyt ja näitä kamuja näkee tosi harvoin kun kaikki asumme ympäri Suomea tai maailmaa. Mutta ei mulla vain riitä energiaa kavereille kun on kaksi lasta ja työ, ehkä kerran kahdessa viikossa tulee tavattua jotain kaveria, tai kerran viikossa.

Tosiaan sun pitäis löytää omat hyvät puolesi ja keskittyä niihin, oman minuuden vahvistamiseen. Itseään voi kehittää, mutta ei muuttaa liikaa. Tsemppiä, älä murehdi naapureita vaan yritä suhtautua heihin ystävällisesti ja avoimesti ja hanki ystäviä muualta.

Omasta mielestäni minäkin olen aika huumorintajuinen, kaveriporukassa iloinen enkä valita omista asioistani. Kuitenkaan en ole tosiaan mikään puhelias tai ulospäinsuuntautunut. Olen huono puhumaan ja tuomaan julki mielipiteitäni ja ajatuksiani. Usein mielessäni on paljonkin ajatuksia ja asioita, joista haluaisin puhua.

Joskus joudun jopa harjoittelemaan puhumista ennakkoon sillä sitten kun puhun, en saakaan ajatuksiani ulos selkeänä vaan puhe tulee ulos epämääräisenä möykkynä.

Usein mietin, että ymmärtääköhän puheestani kukaan mitään. Ehkäpä tuonkin takia kukaan ei halua viettää aikaansa seurassani, olen niin huono puhumaan ja kertomaan asioita.

Haluaisin löytää keinot jolla vahvistaa itsetuntoani, löytää henkistä vahvuutta niin, etten koko aikaa miettisi mitä muut yhdessä tekevät, mikseivät pidä minusta ja mikä minussa on vikana.

Olen niin hemmetin yksinäinen. Pyöritän työni lisäksi tätä kotia pääsääntöisesti yksin. Mieskin on yleensä niin naatti iltaisin töistä tultuaan, että kaatuu suorilla sänkyyn. Minusta ei niin väliä, mutta kunpa löytäisi edes aikaa lapsillemme ennenkuin on liian myöhäisiä. Eilenkin itkin itseni uneen, sillä olisi tehnyt mieleni puhua miehelleni tästä yksinäisyydestä, siitä miten tällä nykyisellä asuinpaikallamme tunnen olevan täysi nolla, miten tuntuu etten merkitse kenellekään mitään. Mutta jostain syystä en pysty miehellenikään puhumaan. Tai ehkä minä eilen yritin, mutta välinpitämättömyydellään osoitti, ettei moinen häntä kiinnosta, joten annoin olla. Minulla olisi niin paljon ajatuksia purettavana, mutta en osaa pukea niitä sanoiksi. Mikäli minulla olisi aikaa, kirjoittaisin niistä kirjan ;-).

Omasta mielestäni minäkin olen aika huumorintajuinen, kaveriporukassa iloinen enkä valita omista asioistani. Kuitenkaan en ole tosiaan mikään puhelias tai ulospäinsuuntautunut. Olen huono puhumaan ja tuomaan julki mielipiteitäni ja ajatuksiani. Usein mielessäni on paljonkin ajatuksia ja asioita, joista haluaisin puhua.

Joskus joudun jopa harjoittelemaan puhumista ennakkoon sillä sitten kun puhun, en saakaan ajatuksiani ulos selkeänä vaan puhe tulee ulos epämääräisenä möykkynä.

Usein mietin, että ymmärtääköhän puheestani kukaan mitään. Ehkäpä tuonkin takia kukaan ei halua viettää aikaansa seurassani, olen niin huono puhumaan ja kertomaan asioita.

Haluaisin löytää keinot jolla vahvistaa itsetuntoani, löytää henkistä vahvuutta niin, etten koko aikaa miettisi mitä muut yhdessä tekevät, mikseivät pidä minusta ja mikä minussa on vikana.

Olen niin hemmetin yksinäinen. Pyöritän työni lisäksi tätä kotia pääsääntöisesti yksin. Mieskin on yleensä niin naatti iltaisin töistä tultuaan, että kaatuu suorilla sänkyyn. Minusta ei niin väliä, mutta kunpa löytäisi edes aikaa lapsillemme ennenkuin on liian myöhäisiä. Eilenkin itkin itseni uneen, sillä olisi tehnyt mieleni puhua miehelleni tästä yksinäisyydestä, siitä miten tällä nykyisellä asuinpaikallamme tunnen olevan täysi nolla, miten tuntuu etten merkitse kenellekään mitään. Mutta jostain syystä en pysty miehellenikään puhumaan. Tai ehkä minä eilen yritin, mutta välinpitämättömyydellään osoitti, ettei moinen häntä kiinnosta, joten annoin olla. Minulla olisi niin paljon ajatuksia purettavana, mutta en osaa pukea niitä sanoiksi. Mikäli minulla olisi aikaa, kirjoittaisin niistä kirjan ;-).

Nuo kaksi naapurin rouvaa ovat löytäneet toisensa kuten pikkulikat eivätkä kaipaa kolmatta pyörää. Saattavatpa vaikka nauttia sinun kiusaamisestasi. Unohda heidät ja ala kaveerata sitten vaikka heidän miestensä kanssa, naiset nyt vaan ovat tuollaisia.

jättäydyn suosiolla taka-alalle ja seuraan sivusta puheliaampien keskustelua.Ystäviä on muutamia, sellaisia, joiden kanssa saan suuni auki ja tunnen tulevani kuulluksi. Ystäväni tosin asuvat kaukana eikä lähellä ole oikeastaan ketään, aika menee päivisin pienten lasteni kanssa. Missäpäin ap asut?



Kirjoitat ajatuksistasi sujuvasti ja osa niistä tuntuu kuin oasta päästäni tulleilta.

Tutussakin porukassa tunnen oloni ulkopuoliseksi, etenkin jos muut ovat tällaisia päällepäsmäreitä. En ole koskaan päässyt esim. mukaan keskusteluihin. Mikäli minulla olisi jotain sanottavaa, en vain saa suunvuoroa enkä ääntäni kuuluviin. Ja sillä aikaa kun mietin mitä sanoisin ja miten, ovat toiset jo ehtineet käsitellä asian loppuun ja vaihtaa puheenaihetta.

Asustelen Kainuussa, maaseudulla.



Ap

Tosiystävyydessä hiljaisuus ei merkitse mitään!

Sinun ei tarvitse muuttaa itseäsi. Pidä noihin naapureihin jonkinlaisia välejä, mutta ystävyyttä sieltä ei kannata kertomasi mukaan hakea. Ei tosiystävä arvostele ystäväänsä selän takana ikävästi tai jätä tylysti huomioimatta.



Luota itseesi, kelpaat sellaisena kuin olet. Tutustu toisiin aikuisiin perhekerhoissa tai harrastuksissa ja yritä pitää yhteyttä muihin ystäviisi.

jos kirjoitteluseuraa kaipaat, niin onko sinulla mitään sellaista sähköpostiosoitetta, jonka voit tänne laittaa (nimetöntä tms)?

Mutta heistä on tullut minulle kuin pakkomielle. Ahdistun jo pelkästä heidän näkemisestä. Yksi viikonloppu taaksepäin he olivat jollakin yhteisellä "ystävysten välisellä ihanalla viikonloppulomalla" ( näin facebookissa luki) ja tuolloin minulla oli hirmu vapaa olo, kun tiesin ettei minun tarvitse nähdä heitä. Kuulostaa itsestänikin omituiselta, onko tämä ihan tervettä. Surettaa vaan niin, etten itse pääse enää osalliseksi mistään tällaisesta. Sanotaanko että vielä pari vuotta sitten minua pyydettiin mukaan lenkille, kaupungille, kylään jne. mutta nyt olen tosiaan kuin ilmaa. Haluaisin unohtaa heidät, mutta heidän näkeminen yhdessä päivittäin muistuttaa minua entisistä ajoista ja saa pahan mielen aikaan. Mieleni tekisi niin olla osa heitä, päästä mukaan vaikka toisaalta en edes halua kiusata itseäni heillä. Miksi roikkua ihmisissä, jotka eivät todennäköisesti edes arvosta kaveruuttamme / tuttavuuttamme? Siihen kunpa löytäisin vastauksen.

Nuo kaksi naapurin rouvaa ovat löytäneet toisensa kuten pikkulikat eivätkä kaipaa kolmatta pyörää. Saattavatpa vaikka nauttia sinun kiusaamisestasi. Unohda heidät ja ala kaveerata sitten vaikka heidän miestensä kanssa, naiset nyt vaan ovat tuollaisia.

Osoite on Kristine@luukku.com. Kirjoitella voi kaikki halukkaat ja yritän niihin vastailla sitä mukaa, mitä löydän aikaa. Päiväni ovat työni takia aika kiireiset. Illat puolestaan kodin ja omien lasteni puolesta.

ei sinussa ole mitään vikaan. Nuo kaksi naista ovat kai sitä lapsellista tyyppiä, että haluavat olla kahdestaan.

Ystävyydet syntyvät ja sammuvat elämän mittaan.



Eikä tuosta, ettei synkkää kolmistaan pidä ahdistua.



Jo pikkulapsilla on tilanteita, joissa kaksi lasta voivat olla kavereita mutta kolmas kaveri muuttaa dynamiikan eli kolmella leikkiminen ei onnistu vaikka kahden kokoonpanoissa onnistuu linkkikaverin kanssa. Jokaisella on kaveriporuita, joissa osan kanssa ei ole mitään muuta yhteistä kuin se porukka ja osan kanssa ollaan yhteyksissä porukan ulkopuolellakin.



Lasi voi olla puolityhjä tai puolitäynnä. Jos ystävälläsi on muitakin ystäviä niin ei se voi olla sinulta pois. Eiköhän se ystäväsikin löydä sinut uudelleen, kun paita ja perse vaihe vähän laantuu.

Mulla on yksi tuttava/kaveri, joka ap:n kuvailun kaltainen. Mulle ihan ok, että on hiljaisuuksia jne. kun tavataan ja olen hyväksynyt, että minä tavallaan "vedän" sitä vuorovaikutusta ja teen tietoisesti tilaa ja koetan löytää kivoja puheenaiheita jne.



Ongelma tälläisen ihmisen kanssa on vaan se, että ryhmätilanteet on aika mahdottomia. Alkuun yritin esitellä häntä muillekin kavereilleni, mutta siitä ei tullut mitään. Koska kaikki muut eivät ole niinkuin minä, että antavat tilaa/hiljaisuus ei häiritse jne. Ja kun tästä tutusta huokuu sellainen ahdistus/tuomitsevuus "minua ei huomata keskustelussa" ja tulee vähän sellainen outo ilmapiiri koko juttuun.



Ja yritin siis löytää yhteisiä puheenaiheita, suoraan kysyä tältä aralta kaverilta mielipidettä (ei toiminut ollenkaan, hän meni aivan lukkoon), keksiä enemmän toiminnallisia treffejä.



Jossain vaiheessa sitten luovutin ja nyt nähdään harvakseltaan. Ongelma oli sekin, että mulla on paljon tuttuja ja aralla kaverillani ei. Eli olen hänelle paljon keskeisempi kuin hän minulle. Epäsuhta siinä kuinka usein halutaan tavata. Mulle riittää silloin tällöin, hän toivoisi tiivimpää. Mulle se sopisi, jos hän voisi tulla mukaan ryhmäjuttuihin, mutta se ei oikein onnistu em. syistä.



Ap:n kohdalla ei välttämättä suoraan tästä kysymys, nuo kaksi kuulostaa vähän ikäviltä käytökseltään. Oiskohan ap sun oikea ongelma kuitenkin se, että sun miehellä ei sulle aikaa?

Ja se, että muita tuttujakin sun pitää etsiä, et voi fiksoitua vaan miettimään noita kahta naapuria, että mitä ne nyt sanoi ja miten toimi ja miten katsoi.



Halusin vaan kertoa tämän, kun usein arat syyttelee muita, että he ovat ilkeitä ja ties mitä. Minä en ole ilkeä ja tykkään tuosta arasta kaveristani, mutta en voi myöskään ruveta kaveeraamaan vaan hänen kanssaan enkä ole vastuussa hänen sosiaalisesta elämästään.

Oletko paremman näköinen kuin kaverisi, osaatko hillitä itsesi paremmin lasten suhteen, onko kotisi kauniimpi? moni asia voi vaikuttaa.

Ja toivottavasti tähän ei liity mitään komiodraama juttua mieheesi? Sori kun näin vakavan asian heitin.

Mulla on yksi tuttava/kaveri, joka ap:n kuvailun kaltainen. Mulle ihan ok, että on hiljaisuuksia jne. kun tavataan ja olen hyväksynyt, että minä tavallaan "vedän" sitä vuorovaikutusta ja teen tietoisesti tilaa ja koetan löytää kivoja puheenaiheita jne.

Ongelma tälläisen ihmisen kanssa on vaan se, että ryhmätilanteet on aika mahdottomia. Alkuun yritin esitellä häntä muillekin kavereilleni, mutta siitä ei tullut mitään. Koska kaikki muut eivät ole niinkuin minä, että antavat tilaa/hiljaisuus ei häiritse jne. Ja kun tästä tutusta huokuu sellainen ahdistus/tuomitsevuus "minua ei huomata keskustelussa" ja tulee vähän sellainen outo ilmapiiri koko juttuun.

Ja yritin siis löytää yhteisiä puheenaiheita, suoraan kysyä tältä aralta kaverilta mielipidettä (ei toiminut ollenkaan, hän meni aivan lukkoon), keksiä enemmän toiminnallisia treffejä.

Jossain vaiheessa sitten luovutin ja nyt nähdään harvakseltaan. Ongelma oli sekin, että mulla on paljon tuttuja ja aralla kaverillani ei. Eli olen hänelle paljon keskeisempi kuin hän minulle. Epäsuhta siinä kuinka usein halutaan tavata. Mulle riittää silloin tällöin, hän toivoisi tiivimpää. Mulle se sopisi, jos hän voisi tulla mukaan ryhmäjuttuihin, mutta se ei oikein onnistu em. syistä.

Ap:n kohdalla ei välttämättä suoraan tästä kysymys, nuo kaksi kuulostaa vähän ikäviltä käytökseltään. Oiskohan ap sun oikea ongelma kuitenkin se, että sun miehellä ei sulle aikaa?

Ja se, että muita tuttujakin sun pitää etsiä, et voi fiksoitua vaan miettimään noita kahta naapuria, että mitä ne nyt sanoi ja miten toimi ja miten katsoi.

Halusin vaan kertoa tämän, kun usein arat syyttelee muita, että he ovat ilkeitä ja ties mitä. Minä en ole ilkeä ja tykkään tuosta arasta kaveristani, mutta en voi myöskään ruveta kaveeraamaan vaan hänen kanssaan enkä ole vastuussa hänen sosiaalisesta elämästään.

Niin, no tuokin on yksi kiusaamisen muoto! naisilla olisi miehiltä kyllä oppimista miten toimitaan ryhmässä ja kavereiden kesken. Miehet ovat kaikkien kavereita töissä ym. ja voivat olla ryhmissä tai kolmestaan ja ei ole mitään pariutuvia homoja! Naiset haluaa vaan esittää bestiksiä ja syrjii yhtä sitten ja vahvistavat omaa liittoutumaansa myös kertomalla ja juoruamalla yhdestä. Ryhmästä ei saisi eristää ketään jos henkilö itse ei halua eristäytyä. Ja jos haluaisi olla ystävä niin minusta pitäisi ottaa mukaan, toiset vaan on hitaammin lämpeneviä uusille ihmisille kuin toiset.

Minä, joka kerroin pulmista aran ystävän kanssa, minulla ei ole ketään "bestistä" eikä ole kolmiodraamaa. Mulla on paljon kavereita ja muutama ystävä. Kavereita nään yleensä porukassa. Mutta ei ole mitään vakiporukkaa vaan tilanteesta riippuen mukana on milloin ketäkin ja monesti myös mulle ennestään tuntemattomia mun kavereiden kavereita.



Kuten sanoin, yritin integroida tuota arkaa tuttuani noihin "porukoihin", muttei siitä oikein tullut mitään eikä tuo arka ystävänikään nauttinut noista tilanteista. Ja kuten myös sanoin, hän varmaan toivoisi minusta just tuollaista "bestistä", jonka kanssa tehdään aina yhdessä juttuja.



Minä taas en HALUA mitään bestistä. Olen sosiaalinen ihminen ja tykkään nähdä monenlaisia ihmisiä. Ja tuo arka kaveri ei ole minulle läheinen. Kaveri vaan. Mutta hän näyttää toivovan tiiviimpää kanssakäymistä. Varmaan koska hänellä ei ole juuri muita tuttavia.



Eli oliskohan enemmänkin niin, että tuolla aralla tyypillä olisi oppimista miehiltä, että miten ollaan eri ryhmissä eikä mulla?!

heitä mitenkään erikseen "huomioida". Mulla hiljainen ja ujo mieskaveri ja hänen kanssaan ei olekaan ongelmaa, koska jos on outo porukka hänelle, niin hän ihan tyytyväisenä hengailee jossain ja naurahtelee muitten jutuille eikä hänestä hengi sellaista outoa energiaa, että muut ei oikein tiedä miten pitäisi olla.



Ujot naiset on usein ongelmallisia, koska he usein tulkitsevat, että muut ei pidä heistä tai mitä milloinkin, jos eivät saa riittävästi osallistua keskusteluun (niin, että muut koko ajan jotenkin varpaillaan "huomio" ja odottelee ja hillitsee itseään). Jos on ujo, niin on. Se ei mua häiritse. Mutta sen ujon pitää sitten itsekin se ujoutensa ja sen seurakset hyväksyä eikä jotenkin olettaa, että hän saa esim. ryhmässä saman roolin ja aseman kuin joku huuliveikko.



Muuten tulee juurikin sellainen ahdistava ilmapiiri, jossa kukaan ei sitten enää tiedä miten päin pitäis olla.

Eli ujon pitää hiljaa hyväksyä se rooli mikä hänelle "kuuluu" eli hiljainen ja näkymätön. Siis naisilla. Eli ujo tavallaan vaan saa hengailla mukana mutta koskaan ei kuulu porukkaan? =)

Onpas kivaa. Minkä ihmeen takia naiset tekevät tästä niin hiton vaikeaa!! Mitä hemmetin väliä millään vitun jännitteillä on tai muilla. Ei pidä ajatella niin. Tarviiko niitten ei ujojenkin ajatella koko ajan jotain jännitteitä jos yksi joukossa on ujo? Oiskohan se niin että miehillä ujous on hyväksyttyä naisista, koska hän on mies ja naisella se taas on outous josta pitää päästä eroon. Naiset oikein kilpaa lehdissä ym. palstoilla tuovat julki miten pääsivät ujoudestaan eroon. Tosiasiassa ujous on temperamentti mistä ei pääse eroon eikä tarvitse.