Lue keskustelun säännöt.
Tukistatko/nippaatko/kannatko väkisin lastasi?
20.06.2011 |
Noniin, toivottavasti myös ne uskaltavat vastata, jotka näin tekevät. Itse olen tukistanut ja todennut, ettei siitä ole hyötyä. Luunappeja en ole koskaan antanut. Riehuvan lapsen kannan ihan takuulla omaan huoneeseensa vaikka väkisin. Sattui tai ei. Oli laitonta tai ei.
Oliko rangaistus tukistamisesta ja kovakouraisesta kantamisesta mielestäsi oikeutettu? http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011062013892909_uu.shtml Toinen avattu ketju meni uusperhekuviokeskusteluksi.
Kommentit (66)
tukistus, luunappi tai käsivarresta kuljettaminen vai holtiton raivo? Jotkut lapset tuntevat raivon niin voimakkaasti, että sanat kaikuvat kuuroille korville. Silloin lentää tavarat ja sattuu kanssaihmisiin (potkii, lyö, puree jne). Joskus on palanut äidiltäkin pinna ja on tullut tukistettua. Äiditkään (kaikki meistä äideistä) eivät ole yli-ihmisiä. Minusta se ei ole synti, että äiti joskus raivostuu ja tukistaa, mutta osaa pyytää anteeksi. Elämää se minusta vain on, että äidilläkin on tunteet ja rajallinen pinna, jolloin saattaa tehdä virheitä. Huono omatunto kyllä on vaivannut joka tukistuksen jälkeen. Omatunto tietää, että se on väärin. Aina ei vain rahkeet riitä, kun kohdalle sattuu tarpeeksi monta vastusta samalle päivälle. Toivoakseni kasvatan inhimillisen, mutta rajansa tuntevan lapsen. Oikeuden edessä olisin rikollinen.
eikä pelkkiä ylitäydellisiä av-mammoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
taaperolle pari kertaa luunapin käsille, kun on lyönyt minua tai hakannut telkkaria palikalla eikä kielto ole tehonnut. En pidä siitä yhtään, mutta siinä tilanteessa hermot meni. Yritän olla jatkossa kärsivällisempi, koska en usko että väkivallasta mitään hyötyä on, haittaa kylläkin. Väkisinkantaminen nyt on ihan normaalia, ei tuo taapero puhumalla lähde leikkipuistosta tai muualtakaan kun oikein äkkäytyy.
Yllättävän aggressiivisesti vastailevat erityisesti ne, jotka eivät tukkapöllyjä ja muita kannata. Raivoatteko te lapsillenne miten paljon? Huudatteko? Teettekö mahdollisesti jotain henkiseen väkivaltaan viittaavaa? En usko alkuunkaan, että lapsen voisi kasvattaa ilman hermostumista tai kuritusta. Siis kukaan muu kuin av-mamma Porvoosta. Te kurittamista vastaan olevat: Jos näette jossain äidin tarttuvan lasta niskavillosta tai antavan luunapin, niin soitatteko poliisit paikalle? Mitä luulette poliisien tekevän? Laittavan partion paikalle?
...tai sitten et oikein sisäistä lukemaasi.
Totta kai jokainen joskus hermostuu, joskus jopa niin paljon että lapselle tulee huudettua. Totta kai kuri pitää olla, ja rajat pitää asettaa. Aikuisella on tunteet, jotka pitää myös lapselle näyttää, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin. Negatiivisten tunteiden välityskanava ei ole väkivalta. Se ei ole sitä minulle aikuisten kesken eikä se ole sitä minulle etenkään lapsia kohtaan.
Ja muuten ihan tiedoksi:
tuskinpa soittaisin kyttiä paikalle, jos näkisin lasta "nipattavan". Tosin jos sen tekisin, niin fakta nyt vain on se, että kyseinen teko on rikos maamme laissa, ja siitä joutuisi tekijä syytteeseen. Ja kyllä, partio lähetettäisiin paikalle. Tuskin nopeasti ja pillit päällä, mutta kyllähän se sieltä tulisi. Kyse ei ole sinun mielipiteestäsi, vaan vallitsevasta laista, josta voit toki tarpeen tullen esittää mielipiteesi eduskunnan suuntaan.
Yllättävän aggressiivisesti vastailevat erityisesti ne, jotka eivät tukkapöllyjä ja muita kannata. Raivoatteko te lapsillenne miten paljon? Huudatteko? Teettekö mahdollisesti jotain henkiseen väkivaltaan viittaavaa? En usko alkuunkaan, että lapsen voisi kasvattaa ilman hermostumista tai kuritusta. Siis kukaan muu kuin av-mamma Porvoosta. Te kurittamista vastaan olevat: Jos näette jossain äidin tarttuvan lasta niskavillosta tai antavan luunapin, niin soitatteko poliisit paikalle? Mitä luulette poliisien tekevän? Laittavan partion paikalle?
Olen pitänyt itseäni tähän mennessä ihan tavallisena äitinä, en minään erityisen hyvänä kasvattajana tms.
En ole koskaan tukistanut enkä antanut luunappia enkä haukkunut lasta. Itse asiassa en ole edes huutanut silleen raivoavana. Tiukalla, vähän korotetulla äänellä kiellän. Käytän toki muitankin sanoja kuin ei, esimerkiksi 'ei noin saa tehdä, ei missään nimessä, seuraavasta kerrasta joudut jäähylle' yms. Saatan tuomita teon 'tuo nyt oli tosi tyhmää, ei noin saa tehdä'. Jäähylle joutuu, jos tekee tahallaan kiellettyä kaksi kertaa peräkkäin. Jos on vaan sellasta epämääräistä kiukkuamista, annan lapsen hetken kiukuta ja jos jatkuu vaan, laitan omaan huoneeseen rauhoittumaan. Leluja on takavarikoitu.
Periksi meillä ei anneta, vaan olen pukenut lapsen väkisin, kantanut kiukkuavan lapsen autoon, kantanut kiukkuavan lapsen puistosta kotiin, kuunnellut kun lapsi itkee karkin perään kaupassa ostamatta sitä jne.
2-vuotiaana on ollut paljon uhmaa ja rajojen hakemista, silloin ollut paljonkin tahallista tavaroiden heittelyä, yritystä lyödä yms. 3-vuotiaana lähinnä sanallista vastustamista, en halua lähteä jne.
Ei kyllä tule mieleen tilannetta, jossa olisi tullut mieleen lasta satuttaa.
Juu, olen vain yhden melko pienen (4) lapsen äiti, mutta tuo on kyllä ollut luonteeltaan suht haastava tapaus myös muiden kuin itseni mielestä. Voipi olla, että seuraavan kanssa ei samat keinot tepsi, mutta silti en jaksa uskoa, että alkaisin lasta tukistaa.
En puutu muiden tekemisiin, mitään tosi räikeää lyömistä tms. en ole julkisilla paikoilla nähnyt.
Vanhempi lapsi on jo 8 v ja hän on erityislapsi. Häneen ei ole puhe, uhkailu, kiristys, lahjonta tms. tepsinyt juuri koskaan. Häntä ei siis saa puhumalla tekemään asioita, vaan yleensä hänet pitää kädestä pitäen taluttaa (esim. lastenhuoneesta eteiseen pukemaan) ja jos haluaa, että hän kuuntelee, kun hänelle puhuu, pitää saada häneen katsekontakti.
Välillä tapahtuu sitten niin, että lapsi kaikesta huolimatta kieltäytyy esim. lähtemästä ulos, jolloin mun on talutettava hänet sinne (jos kyseessa on sellainen tilanne, että hänen on nyt vaan tultava mukaan). Siinä kun hän alkaa riutomaan ja kokoa on kuitenkin jo enemmän kuin pikkulapsilla, niin varmasti sattuu käsivarteen, mistä pidän kiinni. Jos päästän irti, juoksee samantien karkuun ja juoksee jo aika kovaa. Eli irti en päästä, vaikka kuinka riuhtoisi.
Välillä lapsi saa niin pahoja raivareita, että mun on fyysisesti estettävä häntä joko menemästä esim. johonkin tiettyyn huoneeseen (mihin yrittäisi mennä) ja välillä joudun "kaatamaan" pojan lattialle ja "istumaan" hänen päälle (en tietenkään oikeasti istu hänen päällään), jotta saan hänet pysymään aloillaan. Noi kaikki edellämainitut tilanteet näyttää ulkopuolisen silmissä varmasti tosi pahalta ja rajuja tilanteita ne onkin, mutta en ole vielä keksinyt muita konsteja, jolla saan esimerkkitilanteet hoitumaan ilman tuota ns. väkivaltaa.
Ennen kuin kukaan ehdottaa perheneuvolaa, niin siellä ollaan jo asiakkaana. Harmi vaan, ettei sieltä ole vielä tähän päivään mennessä saatu mitään konkreettisia apukeinoja =(
Mutta kun lukee noita "kannan 3-vuotiaan väkisin autoon", niin mun mielestä ne on hyvin kaukana väkivallasta, vaikka lapsi kuinka kovasti riehuu. Mielelläni mäkin ton oman lapsen kantaisin paikasta toiseen, jos kieltäytyy tulemasta, mutta kun kokoa on kuitenkin 8-vuotiaalla vähän enemmän kuin leikki-ikäisellä, niin kantaminen on mahdotonta. Eikä aina voida jäädä paikoilleen seisomaan ja odottamaan, että poika suostuu tulemaan.
Kuopus on kohta 6 v, enkä muista, että häntä olisin koskaan joutunut raahaamaan väkisin mihinkään. Tai tukistamaan tms. YHDEN ainoan kerran muistan antaneeni luunapin sormelle, kun räpläsi koko ajan jotain kiellettyä tavaraa/paikkaa. Ikää hänellä oli silloin ehkä 3-4 v eli ymmärsi oikein hyvin, kun useaan kertaan kielsin. Ja tuota 8-vuotiasta olen joskus nuorempana täydellisessä voimattomuuden tilassa tukistanut, kun joku tilanne on mennyt ihan äärimmäisen yli. Musta on kuitenkin ihan kamala ajatuskin, että repisin lastani tukasta, joten se on tapahtunut vain sen kerran tai kaksi (en muista, kumpi). Ja silloinkin oli ihan kamala morkkis ja pyytelin loppupäivän pojalta anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minusta toimit erityislapsen kanssa ihan oikein. Juuri tuo 'päällä istuminen' yms. on sen estämistä, että lapsi ei pääse satuttamaan itseään tai muita tilanteessa, jossa ei pysty yhtään hallitsemaan itseään. Se ei ole väkivaltaa, sen tarkoitus ei ole satuttaa eikä nöyryyttää lasta vaan puhtaasti katkaista lapsen vahingollinen käyttäytyminen.
Olen joku niistä, joka kovasti on täällä vastustanut tukistamista, luunappeja yms.
Yllättävän aggressiivisesti vastailevat erityisesti ne, jotka eivät tukkapöllyjä ja muita kannata. Raivoatteko te lapsillenne miten paljon? Huudatteko? Teettekö mahdollisesti jotain henkiseen väkivaltaan viittaavaa? En usko alkuunkaan, että lapsen voisi kasvattaa ilman hermostumista tai kuritusta. Siis kukaan muu kuin av-mamma Porvoosta. Te kurittamista vastaan olevat: Jos näette jossain äidin tarttuvan lasta niskavillosta tai antavan luunapin, niin soitatteko poliisit paikalle? Mitä luulette poliisien tekevän? Laittavan partion paikalle?
...tai sitten et oikein sisäistä lukemaasi.
Totta kai jokainen joskus hermostuu, joskus jopa niin paljon että lapselle tulee huudettua. Totta kai kuri pitää olla, ja rajat pitää asettaa. Aikuisella on tunteet, jotka pitää myös lapselle näyttää, niin positiivisessa kuin negatiivisessakin. Negatiivisten tunteiden välityskanava ei ole väkivalta. Se ei ole sitä minulle aikuisten kesken eikä se ole sitä minulle etenkään lapsia kohtaan.
Ja muuten ihan tiedoksi:
tuskinpa soittaisin kyttiä paikalle, jos näkisin lasta "nipattavan". Tosin jos sen tekisin, niin fakta nyt vain on se, että kyseinen teko on rikos maamme laissa, ja siitä joutuisi tekijä syytteeseen. Ja kyllä, partio lähetettäisiin paikalle. Tuskin nopeasti ja pillit päällä, mutta kyllähän se sieltä tulisi. Kyse ei ole sinun mielipiteestäsi, vaan vallitsevasta laista, josta voit toki tarpeen tullen esittää mielipiteesi eduskunnan suuntaan.
Mietin vain näitä kurittamattomia äitejä, että millä tavalla he lastansa pattitilanteessa kasvattavat. Nimittäin itse olen niin monta huutavaa äitiä kaupoissa, leikkipuistoissa jne. nähnyt, että enpä usko sen huutamisenkaan voimaan. Ennemmin itse käytän "kevyttä väkivaltaa" eli tukistusta, nippausta tai käsivarresta viemistä kuin huudan hyeenana 15 min tuloksetta.
Kertokaa nyt väkivallatta onnistuneet kasvattajat vinkkejä. Mitä teen, kun 5v uhmis ei haluakaan lähteä viemään isosisarusta harastukseen, vaan riisuu väkisin puetut vaatteet kerta toisensa jälkeen. (Väkisin pukeminen on toki sattunut kipeästi.) Puree, potkii, lyö, nipistelee siinä väkisinpukiessa. Iso sisarus odottaa kamppeet valmiina eteisessä. Jätetäänkö harrastus väliin, jotta raivoaja saa tahtonsa läpi ja isomman harrastus jää väliin? Puhekontaktia et saa, kun pienempi on niin raivoissaan. Pienestä tukistamisesta lapsi ikäänkuin herää raivostaan ja huomaa tekevänsä typerästi. Anteeksi pyydetään puolin ja toisin. Mitä teen väärin? Miten toimisit itse?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä ymmärtää, että ei tietenkään pyytäminen tai huutaminen aina auta.
Silloin on aivan ok esim. kantaa lapsi paikkaan X. Jäähytys on myös aivan ok. Toki on alussa vaikeampaa kuin lapsen satuttaminen. Harva lapsi nimittäin esim. jäähypenkin idean kerrasta tajuaa, vaan saattaa karata sieltä pois vaikkapa 20 kertaa. Kun vanhempi ei anna periksi, niin sitten se alkaa toimimaan. Tuohon esimerkkiisi viitaten toimisin 5-vuotiaan kanssa juurikin näin: eli veisin jäähylle. Tietenkään jäähypenkin harjoittelua ei kannata aloittaa juuri silloin kun se isosisarus on siinä eteisessä vaatteet päällä... Kun raivoaja oppii, ettei tahtoaan saa siten läpi, ei sitä jatkossa esiinny niin usein. Olennaista on, että lapsi tajuaa vanhemman olevan tosissaan. Esim. kaupasta todellakin lähdetään kantaen pois, mikäli siellä alkaa raivoamaan. Terve lapsi oppii näillä keinoin rajansa. Erityislasten osalta myönnän olevani tietämätön.
niin paljon tuubaa kuin tv:sta tuleekin, niin suosittelen katsomaan näitä supernannyja vai mitä ne nimeltään ovatkaan. Mm. jäähypenkin avulla on aika paljon "pahempiakin" tapauksia mainiosti "taltutettu".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tukista enkä anna luunappeja tai muuta vastaava. Kannan toki lapsen väkisin jos tarve niin vaatii. Siihen ei tarvita turhaa väkivaltaa.
Tietysti lapsen kanssa hermostuu välillä ja kunnolla mutta en silloinkaan ole väkivaltainen. Hermostun välillä myös aikuisiin - enhän tukista heitäkään joten miksi pienempiäni.
kukakohan ilmon tukistelusta on tehnyt? Se 11-vuotiasko? Jos, niin jo se osoittaa aikamoista uhmaa omaa äitiä kohtaan. Ja siis en hyväksy lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja nollatorelanssihan se pitää olla, muuten laki menee liian häilyväiseksi mutta kyllä mä sanon et pikkasen menee pieleen kunnioitussuhteet jos perheen sisäistä oikeutta käydään valtiollisessa oikeudessa jonkun tukistamisen takia. Ei niitä muksuja nyt kuitenkaan pitkin seiniä ole paiskottu.
Jos siis ilmon rikoksesta teki ko 11-vuotias ja nyt sai äiti julkisen rangaistuksen ja tapahtuma uutisoinnin niin huhhuh mikä tekeminen sen tytön kanssa on lähivuodet..
Kai se sitten on niin että lasten kunnioitus vanhempiaan ja heidän vanhemmuuttaan kohtaan tulee pohjustaa hyvin ja tarkoin varhaislapsuudessa. Itselläni alle kouluikäisiä kaikki kolme lasta eli laittaa vaan puntaroimaan olenko itse onnistunut tässä. Keskimmäistä olen tukistanut. Rikokseen siis syyllistynyt minäkin mutta myöntää täytyy että huonoa omaatuntoa en tästä osaa tuntea. En koe itse olevani rikollinen tai huono äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus on palanut äidiltäkin pinna ja on tullut tukistettua. Äiditkään (kaikki meistä äideistä) eivät ole yli-ihmisiä. Minusta se ei ole synti, että äiti joskus raivostuu ja tukistaa, mutta osaa pyytää anteeksi. .
Tahtoisinpa nähdä vanhemman, joka ei ole koskaan menettänyt malttiaan lapsensa kanssa niin, että olisi esim. tarttunut tähän tavalla, joka voi satuttaa. Ymmärrän, että tällaista tilannetta ei ole tullut eteen vielä vaikkapa alle 2-vuotiaiden äideille tai yhden lapsen vanhemmille. Kyllä sen yhden kanssa todennäköisesti selviää ilmankin, mutta kun on kaksikin lasta tarpeineen, toinen ehkä pieni, joka vaatii välitöntä huomiota ja isompi, joka heittäytyy mahdottomaksi, kiukkuaa tuntikausia jne. tulee helposti väsyneenä eteen tilanteita, joissa menee hermot.
Olen itse satuttanut joskus lapsiani siten, että olen esim. tempaissut raivoissani syliin ja "lennättänyt" toiseen huoneeseen - ei siis "väkisin, mutta niin hellästi, ettei varmastikaan satu" (useinhan raivostunut lapsi aiheuttaa sattumisen jopa itse riehumisellaan), vaan napakasti tarttuen, ja kerran-pari muistaakseni olen tukistanut hieman epätoivon hetkellä. Tukistaminen on uskoakseni täysin tehotonta, enkä sitä kannata enkä aio harrastaa, mutta kuten sanottua ihmisiä ollaan ja joskus on tullut eteen liian tiukkoja tilanteita.
Jos vanhemmat eivät uskalla pistää lapsilleen kampoihin, tullaan tilanteeseen, jossa lapset johtavat perhettä ja aiheuttu täysin kieroutunut tilanne. En jaksa uskoa, että yksikään lapsi pystyy kasvamaan yhteiskuntakelpoiseksi ja tervejärkiseksi ilman tilanteita, joissa vanhemmat joutuvat joskus elämöimään enemmänkin kuin kauniisti sanoen.
Olen nähnyt liikaa lapsia, joiden vanhemmat eivät uskalla sanoa lapselle vastaan, vaan mielistelevät ja nöyristelevät. Tällaisissa perheissä tilanne muuttuu tukalaksi viimeistään, kun rajattomuuteen tottunut lapsi tulee murrosikään.
Tukistatko miestäsikin suuttuessasi, kun et enää muuta keksi? Sallitko miehesi tukistavan sinua suutuspäissään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei meillä ainakaan toimi jäähypenkki, ei ole ikinä toiminut!
Että lapsenko pitäisi jäädä penkille istumaan? Raivostuneen kiukun vallassa? Aikuisen seistessä vieressä?
Vai onko äidin syli jäähypenkki?
En ymmärrä, miten tassukoita lapset ovat, jos istuvat jäähypenkille juuri niinä hetkinä, kun he sitä tarvitsisivat. Meillä ainakin juostaan karkuun minkä päästään, raivo vain lisääntyy jäähyttelyn mainitsemisesta. Vanhempaa voidaan lyödä, karkuun kiemurrellaan jne. Miten IHMEESSÄ sellaisen lapsen voi saada istumaan jäähypenkille? Vai onko meillä jotenkin harvinaisen villejä lapsia?
Tukistatko miestäsikin suuttuessasi, kun et enää muuta keksi? Sallitko miehesi tukistavan sinua suutuspäissään?
suuttuessasi kuin 3-vuotias? Hajotatko tavarat, lyötkö jokaista vastaantulijaa, estätkö jonkin tärkeän asian tekemisen tällä toiminnallasi?
Ainakin joku kertoi tukistaneensa juuri em. kaltaisessa tilanteessa. Herätti tukistamisella päättömästi riehuvan lapsen. Mutta kun ei haluta ymmärtää eikä osata lukea, niin...
ps. itsekään en kannata väkivaltaa missään muodossa, mutta olen nähnyt tilanteita, joissa eläinemojen harrastama esim. pennun näppäisy hampailla tuntuisi olevan jopa kohdallaan, niin järkyttävältä kuin se tuntuukin ihmisestä, joka ei ole koskaan kohdannut lasten kanssa tilannetta "epätoivoinen".
jos minun pojiltani kysyttäisiin, ihan varmasti ottaisivat mieluummin tukkapöllyn tai vaikka läimäyksen poskelle kuin pelitakavarikon. Minkälaisia nössöjä ne lapset ovat, jotka ponihännänvedosta traumatisoituvat?
Kyllä minun lapseni on nössö, joka toivottavasti myös itse aikuisena vastustaa kaikkea väkivaltaa.
ns. asiantuntijat vastuun tästä saamastaan laista? Mitä ohjeita he antoivat vanhemmille, että lapset saadaan tottelemaan ja käyttätymään kunnolla.
Tiedättekö te tällä palstalla olevat?? Ja jos antoivat saadaanko niillä keinoin hyviä tuloksia?
Yllättävän aggressiivisesti vastailevat erityisesti ne, jotka eivät tukkapöllyjä ja muita kannata. Raivoatteko te lapsillenne miten paljon? Huudatteko? Teettekö mahdollisesti jotain henkiseen väkivaltaan viittaavaa?
En usko alkuunkaan, että lapsen voisi kasvattaa ilman hermostumista tai kuritusta. Siis kukaan muu kuin av-mamma Porvoosta.
Te kurittamista vastaan olevat: Jos näette jossain äidin tarttuvan lasta niskavillosta tai antavan luunapin, niin soitatteko poliisit paikalle? Mitä luulette poliisien tekevän? Laittavan partion paikalle?
Ainakin 5-vuotiaaksi olen kasvattanut lapseni ilman kuritusta. Olen tietenkin hermostunut monesti, mutta se ei tarkoita huutamista ja raivoamista. Tämä on ollut helppoa, sillä lapseni on todella kiltti. Ymmärrän, että joidenkin lapsien kohdalla tulee ottaa kovemmat otteet. Kaikki väkivalta on kuitenkin ehdottoman väärää ja sitä on myös kova huutaminen.
koskaan tarvinut tukeutua väkivaltaan, mulla on rauhallinen lapsi. Eikä kuulu muutenkaan tapoihini toisiin kajota tai edes huutaa.
Yllättävän aggressiivisesti vastailevat erityisesti ne, jotka eivät tukkapöllyjä ja muita kannata. Raivoatteko te lapsillenne miten paljon? Huudatteko? Teettekö mahdollisesti jotain henkiseen väkivaltaan viittaavaa?
En usko alkuunkaan, että lapsen voisi kasvattaa ilman hermostumista tai kuritusta. Siis kukaan muu kuin av-mamma Porvoosta.
Te kurittamista vastaan olevat: Jos näette jossain äidin tarttuvan lasta niskavillosta tai antavan luunapin, niin soitatteko poliisit paikalle? Mitä luulette poliisien tekevän? Laittavan partion paikalle?