En ymmärrä, miksi lastensuojelun perhetyön pitäisi tehdä kotitöitä?
Tai siis ymmärrän, jos kyseessä on yksinhuoltaja, joka on esim joutunut pyörätuoliin JA saanut kätensä pakettiin, niin silloin perhetyöntekijän pitää käydä imuroimassa ja nostelemassa painavammat pyykit koneesta narulle. Mutta ei siloinkaan esim narulta kaappiin, koska jopa halvaantunut mummoni saa kuivat ja siksi kevyet pyykit alas narulta.
Perhetyöntekijän kuuluu VAIN auttaa perhettä selviämään itse. Se, että tulee ja tekee perheen puolesta, ei ole tämmöistä auttamista. Perhe-elämähän säilyy ihan samana, samoine velvoitteineen ja töineen vuosia tästä eteenkin päin, ja perheen on opittava itse järjestämään elämänsä sellaiseksi, että siitä selviää. Perhetyöntekijä auttaa tässä järjestämisessä tarjoamalla neuvoja jne. mutta hän ei tee niitä töitä toisten puolesta, ihan kuin kunnollinen koulunavustaja ei tee matikantehtäviä koululaisen puolesta, vaan ainoastaaan auttaa tätä järjestämään ajatuksensa niin, että pystyy itse tekemään.
Ja varsinkaan silloin kun joku on masentunut, niitä kotitehtäviä ei missään tapauksessa saisi mennä tekemään sen masentuneet puolesta, koska a) ne on tutkitusti avuksi paranemisessa ja b) jos masennus johtuu uupumisesta niin jonkun oikeasti läheisen pitäisi tarttua asiaan pitkällä tähtäimellä, esimerkiksi puolison, joka sitten jatkaa osuutensa hoitamista myös tulevaisuudessa - muutenhan uupumus iskee uudelleen heti kun kotiapu loppuu. Jos tällaisessa tilanteessa perhetyö ryhtyy tekemään kotitöitä antaakseen masentuneen mamman maata, perhetyö käytännössä estää paranemista!
Kommentit (29)
On kyllä maailman naurettavinta hommaa käydä siellä istuksimassa verorahoilla.
On kyllä maailman naurettavinta hommaa käydä siellä istuksimassa verorahoilla.
On kyllä maailman naurettavinta hommaa käydä siellä istuksimassa verorahoilla.
Mä en ymmärrä miksi tän voi vääntää verorahojen tuhlaus-keskusteluksi? Kuinka paljon verorahoja käytetään muihin asioihin, kuten sairaanhoitoon tai koulutukseen tai lasten kotihoitoon? Tuntuu aika pierulta saharassa jos joku väsynyt perhe saa kodin- tai lastenhoitoapua tunnin tai kaksi viikossa.
No eihän ne saa kun se läskiperse ei tee mitään. Istuu passattavana. Yksi risti lisää.
Vaikee ymmärtää jos on masentu nut ja ei jaksa tehdä normaaleja kotitöitä
Esim jos oot masentunut ja on lapsia ja ei jaksa tehdä kotihommia niin miten sitten jaksaa olla lasten kanssa? Onhan lapsella isäkin ja kannattaa pitää kuvioissa , isä voi myös auttaa ottamalla lapset välillä hoitoonsa muulloinkin kun viikonloppuna.
Meillä tehtiin niin että vei lapset ulos jotta sain siivota/nukkua pari tuntia ihan rauhassa.
kunnossa mt-syistä, päässyt juuri sairaalasta, mun luona kävi kotikuntouttaja, jonka kanssa yhdessä teimme kotitöitä. Tämä olisi luultavasti paras tapa toimia perhetyöntekijänkin näissä masennuksissa yms. Ei siis puolesta tekeminen eikä ohjaaminen/käskyttäminen vaan yhdessä tekeminen. Valtaosa aikuisista ihmisistä kuitenkin osaa tehdä kotityöt eli neuvominen on turhaa ja jopa nöyryyttävää.
uupumusta autetaan sieltä sohvalta? Koska sohvallahan nämä sosiaalitoimen salapoliisit aina käydessään istuvat.
Neuvomisesta ja opastamisesta ei ole niin mitään apua, kun on kuolemanväsynyt valvottavan vauvan ja uhmaikäisen esikoisen kanssa ja kotityöt huutavat tekijää, kun äidillä on vain kaksi kättä.
Silloin auttaisi se, että joko veisi apset ulos, ja antaisi äidin nukkua, tai siivoaisi apuna, tai joku uu konkreettinen. Aina kun ei ole kyse siitä, etteikö osaisi...
Ei tarvitse tehdä PUOLESTA, mutta KANSSA. Yhdessä. Ymmärrätkö eron? Mt-kuntoutujalle tai väsyneelle äidille se, että joku tulee siivouskaveriksi ja jutellaan vähän niitänäitä, voi olla todella kuntouttavaa ja jopa pelastaa uhkaavalta masennukselta. Se osoittaa että välittää: kahvin juominen sohvalla pitäen monologia saa olon entistä ahdistuneemmaksi.
t. näiden palveluiden parissa ollut, jolle osui kaikenlaisia perhetyöntekijöitä
Perhe-elämähän säilyy ihan samana, samoine velvoitteineen ja töineen vuosia tästä eteenkin päin, ja perheen on opittava itse järjestämään elämänsä sellaiseksi, että siitä selviää.
Lapset kasvaa, alkaa nukkua yönsä, vaaativuus vähenee. Rankkaan vaiheeseen tarvitaan nimenomaan konkreetista apua, eikä mitään lässytystä!

yksi menee pois mutt atoinen tulee taatusti tilalle. Oota vaan kun sun lapset kasvaa.

Minä ajattelin ihan samaa, että ap:lla on aika paljon virheolettamuksia, ja yksi niistä tuo, että tilanne muka säilyisi vuosikausia samana. Mutta eihän se niin mene. Vaan vauvat oppivat nukkumaan, taaperot kasvavat ymmärtämään puhetta ja leikkimään itsekseenkin, leikki-ikäinen kasvaa koululaiseksi, joka ei ole enää vuorokauden jokaisena tuntina äidin helmoissa.
Kun lapset kasvaa, niin koko ajan helpottaa. Toki joka ikävaiheessa on omat huolensa, mutta nuo uuvuttavat asiat kuuluvat tuonne vauva- ja taaperoaikaan, ja se aika menee nopeasti ohi. Ja siinä lyhyenä aikana nimenomaan konkreettisesta auttamisesta on apua.
Perhe-elämähän säilyy ihan samana, samoine velvoitteineen ja töineen vuosia tästä eteenkin päin, ja perheen on opittava itse järjestämään elämänsä sellaiseksi, että siitä selviää.
Lapset kasvaa, alkaa nukkua yönsä, vaaativuus vähenee. Rankkaan vaiheeseen tarvitaan nimenomaan konkreetista apua, eikä mitään lässytystä!
yksi menee pois mutt atoinen tulee taatusti tilalle. Oota vaan kun sun lapset kasvaa.
Itseasiassa tiedän mistä puhun. Neljä lasta 10-19 vuotiaat...
Jos ei ole miestä auttamassa toipumaan uupumisesta? Entä sitten jos mies on reissutöissä tai tekee pitkää päivää tai käy pitkässä matkassa töissä? Kuka sitten auttaa uupunutta?
niin pitää kai sitten sanoa tolle vauvalle, ettei sen sovi herätä yli kahta kertaa yössä, ettei äiti uuvu.
Hei! Kyllä lohdutti lukea tämä äskeinen viesti, olen itse pienten lasten äiti ja yh, ja elämä tuntuu yhdeltä kaaokselta. Kiitos!