Lapseni rikkoi vahingossa mummolassa

"Isovanhemmat ovat ihmisiä. Heillä on oma koti ja oma elämä eikä heillä todellakaan ole mitään velvollisuuksia järjestää ajankäyttöään ja sisustustaan omien lastensa mahdollisen lisääntymisen mukaan. He ovat jo hoitaneet, kasvattaneet ja kouluttaneet lapsensa, tehneet siis oman osansa. He eivät ole lastensa perheiden palvelijoita."



Meillä anoppi sanoi, kun esikoista odotin, että "mummolan ei tarvitse olla lapsiystävällinen paikka" viitaten sisustukseen. Käytiin anopilla kylässä siihen saakka, kun kuopus lähti liikkeelle. Sen jälkeen ei ole käyty, juuri turvallisuussyistä. Voitte arvata sen jatkuvan pyytämisen ja marinan. On sanottu, että seuraavan kerran tullaan kylään sitten, kun kaikki lapset ovat riittävän isoja. Siihen voi mennä aikaa, koska yksi lapsistamme on kehitysviiveinen, ja kasvaa henkisesti hitaammin.



Eniten vain ärsyttää ne sukulaiset, jotka arvostelevat sitä, kun ei kyläillä anopilla. Mutta sitä saa, mitä tilaa. Elämä on valintoja. Anopilla olisi mahdollisuus järjestää kotinsa niin, että voisimme vierailla. Mutta sitä emme edellytä/vaadi, emme vain voi vierailla siellä vuosiin.

edustaja, mutta tuo yksi kommentoija otti ihan oikean ilmiön esille.

Olen toimittajana valtakunnallisessa mediassa ja meille oli hiljattain talon sisäisessä koulutuksessa puhumassa eräs sosiaalipsykologian tutkija, joka kuvasi juurikin tuota 1980-luvun alussa syntynyttä sukupolvea.

Sitä edeltävää sukupolvea (siis 90-luvun alun laman aikaan työelämään tullutta, 60-70-luvuilla syntynyttä) kutsutaan sukupolvi x:ksi, eli generation x:ksi.

Sen jälkeen syntynyt sukupolvi on aika erilainen, ja syynä on muutokset kasvuympäristössä, kulttuurissa. Ja miksei lastenkasvatustavoissakin!

Siinä, missä 60- ja 70-luvuilla vielä kasvatettiin suhteellisen ankarasti, mutta toisaalta ei-lapsilähtöisesti lapsia, 1980-luvun lapsille jo hankittiin virikkeitä ja kasvatukseen astui vähitellen lapsikeskeisyys arvoksi.

1980-1990-luvun lapset ovat tietokonesukupolvea ja päiväkotisukupolvea.

Esim. itse olen syntynyt 1960-luvun lopulla,eikä päivähoitoon siihen aikaan päässeet kuin yksinhuoltajien ja/tai vähävaraisten lapset. Vain pieni osa lapsista kävi päiväkodissa tai esikoulussakaan edes! Tietokoneen hommasin kotiin vasta 34-vuotiaana... kännykän myös vasta kolmikymppisenä.

Nuoremmille (jotkut laittavat ikärajan 35 vuoteenkin) sukupolville on ominaista suuri ystäväpiiri, usein jo aivan päiväkotiajoilta perua oleva. Monet harrastukset, monipuolisuus. Toisaalta kuitenkin lyhytjännitteisyys, vaikeudet sitoutua ja kammo "velvollisuuksia" ja pakkoja kohtaan!

Tutkija kuvasi sitä, miten erilaisia ovat nuo 1980+-syntyneet työntekijöinä: monella (tietenkään ei kaikilla) on ihan ufot käsitykset palkkatasosta ja työoloistaan. Kun he saavat työpaikan, he skannaavat tiiviisti mitä muualla on tarjolla; ikään kuin oletuksena, että jos ei ole jatkuvasti tutkalla, muualla tapahtuu jotain kivempaa (laajemminkin tuö epävarmuus ja "pakko olla kontaktissa" leimaa 1980+-sukupolven elämänasennetta).

Lisäksi yhtenä yleisenä piirteenä listattiin tuo kritiikin huono sietokyky. Jos kritiikkiä tulee jossakin ryhmässä, 1980+-aikuinen vaihtaa ryhmää ja aloittaa muualla alusta mieluummin kuin paneutuu virheidensä korjaamiseen.

Tietenkin tuo on kärjistys, kuten aina tuollaiset sosiologiset teesit.

Olitko itse paikalla vai oliko lapsi mummon hoivissa?



itse en korvaa mitään lapsen rikkomaa jos lapsi on hoidossa. esim mummolassa. silloin lapsi on mummon vastuulla, ei minun. jos lapsi on kaverillani hoidossa ja rikkoo jotain arvokasta en korvaa silloinkaan. jos taas olen lapsen kanssa kylässä jossain ja lapsi hajottaa, silloin kuuluu korvata. muuten ehdoton ei.

vieras ihan tosta vaan tuhoaa tärkeimmän omaisuutenne?

"Voi kauhia!"



Älkää nyt viitsikö.



Ei se mummo lapselle huutanut, vaan ilmaisi tyttärelleen olleensa kiukkuinen. Muuten mummo olisi sanonut "tapan sut senkin kakara" tms.

Olitko itse paikalla vai oliko lapsi mummon hoivissa?

itse en korvaa mitään lapsen rikkomaa jos lapsi on hoidossa. esim mummolassa. silloin lapsi on mummon vastuulla, ei minun. jos lapsi on kaverillani hoidossa ja rikkoo jotain arvokasta en korvaa silloinkaan. jos taas olen lapsen kanssa kylässä jossain ja lapsi hajottaa, silloin kuuluu korvata. muuten ehdoton ei.

hän oli itse paikalla, mutta oli jättänyt kaksivuotiaan yksin toiseen huoneeseen.

Olitko itse paikalla vai oliko lapsi mummon hoivissa?

itse en korvaa mitään lapsen rikkomaa jos lapsi on hoidossa. esim mummolassa. silloin lapsi on mummon vastuulla, ei minun. jos lapsi on kaverillani hoidossa ja rikkoo jotain arvokasta en korvaa silloinkaan. jos taas olen lapsen kanssa kylässä jossain ja lapsi hajottaa, silloin kuuluu korvata. muuten ehdoton ei.

hän oli itse paikalla, mutta oli jättänyt kaksivuotiaan yksin toiseen huoneeseen.

ok, silloin pitää korvata.

tosin, olisin itse varmaan tuossa tilanteessa pyytänyt mummoa että saan siirtää kalliit linnut johonkin turvallisempaan paikkaan vierailun ajaksi.

Olitko itse paikalla vai oliko lapsi mummon hoivissa?

itse en korvaa mitään lapsen rikkomaa jos lapsi on hoidossa. esim mummolassa. silloin lapsi on mummon vastuulla, ei minun. jos lapsi on kaverillani hoidossa ja rikkoo jotain arvokasta en korvaa silloinkaan. jos taas olen lapsen kanssa kylässä jossain ja lapsi hajottaa, silloin kuuluu korvata. muuten ehdoton ei.

en yritä paeta vastuutani tai syyttää asiasta muita. vahinko oli jo tapahtunut ja pystyin vain kauhistuneena kohtaamaan äitini reaktion. "tapan ton pennun!" ja vastaukseksi kysymykseeni, että korvaakohan kotivakuutus tämän, sain vain tiuskaisun, että "älä edes mainitse mitään vakuutusta!"

vahinko oli jo tapahtunut, joten mitä muuta olisin voinut tehdä? toki toruin lastani, mutta ei varmasti ymmärtänyt tehneensä mitään kauheaa ennenkuin kamala huuto ja show alkoi.

ja makuasoista ei voi kiistellä, mutta minusta ne linnut ovat aivan kamalan juntteja... sitä en tietysti äidilleni sanonut, eikä se vähennä 2-vuotiaan pikkurikollisen tekemää hirveää rikosta!

en yritä paeta vastuutani tai syyttää asiasta muita. vahinko oli jo tapahtunut ja pystyin vain kauhistuneena kohtaamaan äitini reaktion. "tapan ton pennun!" ja vastaukseksi kysymykseeni, että korvaakohan kotivakuutus tämän, sain vain tiuskaisun, että "älä edes mainitse mitään vakuutusta!"

vahinko oli jo tapahtunut, joten mitä muuta olisin voinut tehdä? toki toruin lastani, mutta ei varmasti ymmärtänyt tehneensä mitään kauheaa ennenkuin kamala huuto ja show alkoi.

ja makuasoista ei voi kiistellä, mutta minusta ne linnut ovat aivan kamalan juntteja... sitä en tietysti äidilleni sanonut, eikä se vähennä 2-vuotiaan pikkurikollisen tekemää hirveää rikosta!

sä projisoit oman mokasi äitiisi ja alat nipottaa siitä, että häntä sieppasi tärkeiden tavaroidensa menetys.

Tietenkään et voi enää jälkikäteen tehdä muuta kuin torua lastasi ja luvata korvata vahingon. Mutta niitä lintuja ei valmisteta koko ajan, vaan malli muuttuu eli et voi korvata samoja lintuja äidillesi.

Tuossakin vielä mitätöit äitisi menetystä ja syytät häntä kamalan huudon ja SHOWN aikaansaamisesta ja "kamalan junttien" lintujen tähden.

Eli summa summarum: sinusta äitisi oli tarinan konna ja hermostui syyttä suotta.

PS: tulikos mieleesi, ettei hän syytä vahingosta lastasi - kaksivuotiasta - vaan sinua, kun jätit pienen täystuhon yksin ja valvomatta...?

vieras ihan tosta vaan tuhoaa tärkeimmän omaisuutenne?

"Voi kauhia!"

Älkää nyt viitsikö.

Ei se mummo lapselle huutanut, vaan ilmaisi tyttärelleen olleensa kiukkuinen. Muuten mummo olisi sanonut "tapan sut senkin kakara" tms.

Kyseessähän oli oma lapsenlapsi!! Mutta tappouhkauksien sateleminen 2 vuotiaalle vahingon sattuessa on av-mamman logiikalle ihan normaalia. Minun lapseni ei äidilleni tuollaisen reaktion jälkeen enää menisi, tosin mitään niin arvokasta materiaa etä menisi lapsenlapsen ohi ei vanhemmillani olekkaan. Ei ainakan missään ikkunalaudalla!

perkele,jos meillä olisit ollut, ja kakarasi olisi pudottanut minun kalliit keräilyvaasit säpäleiksi,niin todellakin maksaisit joka pennin,kalliimman kukaan. lisäksi,opettaisin lapsellsi,että teki väärin. kun sinusta ei siihen näemmä ole.

mutta ap:n lapsi on kaksivuotias, 2! Ja kyseessä lapsen oma mummi + että tosiaan kotivakuutukset on keksitty, vastuuvakuutus juuri tällaisia tapauksia varten. Ei kukaan 2 v. tee "tahallaan" tuhoa, eikä lapsi varmaankaan tiedä lintujen rahallisesta arvosta tuon taivaallista. Ja olishan se mummo voinut nostaa ne "elämää tärkeämmät" linnut hiukka ylemmäs pienokaisen vierailun ajaksi, kai hänen oma lapsensakin on joskus ollut 2 v.

En kyllä ymmärrä ap:lle räyhääjiä..

että on normaalia, että 2v on utelias, että 2v tutkii ympäristöään, että 2v kokeilee rajoja eli tekee jotain kiellettyä ikään kuin testaten, onko kielto voimassa.. ennemmin pitäisi epänormaalinan sitä lasta, joka ei koskaan tee mitään luvatonta, joka ei tutki ympäristöään jne.



Enkä mä tajua tuollaista materiaalin palvontaa. Toki voi harmittaa, mutta 2v on vielä oikeasti pieni ja ymmärtämätön, eli ei takuulla ihan ilkeyttään vaan riko. On tainnu mummolla unohtua elämän realiteetit ja se, mitä elämä pienen ihmisen kanssa on...



Mä harkitsisin kyllä vakavasti, etten enää menis mummolaan, jos reaktio ymmärtämättömyyteen on uhkaus tappaa lapsi. Olkoon niin ensireaktio, ku haluaa. Ja siksi en menis, kun en jaksa kulkea koko ajan lapsen perässä ja vahtia joka askelta. Se on väsyttävää ja siitä on loma kaukana.



Mutta toisaalta kyllä itsestään selvästi tarjoutuisin korvaamaan vahingon. Tuo vaan kuulostaa siltä, että mummo pitää mielummin lintunsa kuin lapsenlapsensa.. sitten ihmetellään, miten tytär on niin itsekäs, ettei ymmärrä..

No mun mielestä ihan ymmärrettävä kommentti äidiltäsi. En itsekään voi sietää kurittomia kakaroita, jotka hajottavat kaikki paikat. Jos lapsesi olisi koko ajan istunut kiltisti sohvalla, kuten mummolassa tehdään, ei tuollaista olisi tapahtunut. Tietysti korvaat vahingon äidillesi.

Hän ei osaa tuntea häpeää teoistaan, laiminlyönneistään tai lapsensa mokista. Sen sijaan hän projisoi tuossa vian äitinsä niskaan. "Kehtasikin suuttua!" Ja ihan "juntteja lintuja" eli sietikin tulla rikotuiksi. OK, ei tätä nyt ihan suoraviivaisesti voi sukupolvikysymykseksi vetää, on varmasti nuoria, jotka tuossa häpeäisivät ja pyrkisivät korjaamaan tilanteen ja tunnistaisivat vastuunsa. Mutta yllättävän usein olen törmännyt tuohon eroon eri ikäisten ihmisten joukossa. Itse olen päälle nelikymppinen ja jos lapseni menisi rikkomaan tuhansien eurojen edestä jonkun keräilytavaroita, olisin ihan kauhuissani ja nolona ja ilman muuta korvaisin kaiken. Ymmärtäisin hyvin, että joku ensireaktiona kiljahtaisi jotain tuollaista. Itse todennäköisesti kiroaisin, mutta tuo "tapan ton pennun" on aivan vastaava ENSIreaktio: tyrmistys ja kauhu ja viha siitä, että itselle tärkeä juttu on rikottu tosta vaan. Mutta mitä tosiaan tekee nykynuori äiti? Kokee, että on törkeää edes hermostua moisesta hänen nupulleen, joka IHAN vahingossa vaan vetää juntteja lasitavaroita alas. Yhden vahinkotiputtamisen ymmärtäisin, mutta miten lapsi vetää raskaita lintuja monta alas? Ap kieltäytyy ottamasta vastuuta ja puolustautuu suuttumalla VASTAAN äidilleen. Ja se on minusta hyvin tyypillistä nykyään. Vastuu on aina jonkun muun.

Siis sinua kymmenen vuotta nuoremmat ovat "nykyajan nuoria". Samaa sakkia olet itse. Kyllä minäkin häpeäisin, jos lapseni särkisi jotain JA korvaisin, mutta enemmän häpeäisin jos suustani lentäisi tuollaista sontaa, mitä ap:n äidin suusta lensi. Sen ymmärtää vielä jos lapsi ei osaa käyttäytyä, mutta ei sitä, ettei aikuinen osaa hillitä kieltään.

alle kolmikymppisten sukupolvella on erilaiset arvot ja reagointitapa. Ei ole yksin minun keksintöäni. Puhutaan mm. sitoutumisen eroista, vaikeudesta ottaa vastaan kritiikkiä (kuten ap:lla)... Ei se sattumaa ole, että kaikenmaailman BB:t ja idolsit pursuavat parikymppisiä tarjokkaita ja yrittäjiä. Heillä on itsetunto monasti jo liiankin korkealla: ikinä ei olla saatu tai ainakaan vastaanotettu ympäristöstä kritiikkiä, joten sellainen itsekritiikki on vielä hyvin kesken kehitystään. Pitkän linjan opettajat puhuvat samasta: luokat ovat täynnä pikkuprinssejä ja -prinsessoja, joita ei saa kieltää eikä arvioida rehellisesti, muuten on äiti/isä huutamassa ja uhkaamassa oikeusjutulla. Ap myöntää tuossa rauhoituttuaan, että kiukustui tapahtuneesta. Miten ihmeessä hän projisoi sen kiukun UHRIIN eli äitiinsä? Koska hän juurikin nykytyyliin kokee, ettei häntä tai hänen lapsostaan saa kukaan arvostella tai heihin hermostua. "Tapan ton pennun" oli takuulla ensireaktio, ohimennen ilmaistu vihanpurkaus, joka oli suunnattu "ei-kenellekään", ainakaan hän ei huutanut lapselle itselleen "tapan sut!". Ei minustakaan ihan hyvä kiukunpurkaus, mutta kun en keräile mitään, en voi ihan täysin eläytyä siihen, mikä harmi jollekulle voi rakkaiden ja vaivalla hommattujen esineiden rikkimenosta tulla. Tuskin edes mistään löytyy enää niitä samanlaisia lintuja.

yli kolmenkymmenen ja olisin voinut hermostua samalla tavalla äitiini, jos olisi tavaran takia alkanut huutamaan tappavansa lapseni. Lintuja ei ehkä ole samanlaisia, vaan eipä ole lapsenlapsiakaan. Hullua tehdä tästä joku ikäpolvien välinen ero. Ja edelleen sanon, että olisin toki korvannut ja hävennytkin vielä päälle. t. olikohan 68

Ihanko oikeasti ap tai joku muu voisi väittää vastaavassa tilanteessa ihan oikeasti pelkäävänsä tai hetkeäkään uskovansa, että tuo heitto " tapan ton pennun"- merkitsisi mitään oikeaa uhkaa? Että hetkeäkään tarvitsi oikeasti ajatella, että kohta se mummi käy lapsen kurkkuun kiinni?

Pitäkää nyt PIKKASEN järki päässään, ihmiset kommunikoi eri tavoin, ja tuollainen on ihan normaali, aika raju heitto. Mutta siitä ei koitunut mitään vahinkoa yhtään kenellekään. Ap:n lapsi tuskin kuuli ja vielä vähemmän edes ymmärsi koko lausahdusta.

Sen sijaan mummi koki ison kolauksen, kun menetti itselleen tärkeät tavarat.

Ap. hoida homma tyylillä, ja lyö sitä idioottia äijääsikin korville. " Tehdään rikosilmoitus"- voi jeesus mikä ääliö.

luinka junttelja te olette! Mulla on kaksi erittäin vilkasta pientä poikaa. En vaadi kyläpaikoissa tavaroiden siirtelyä tms. Minä vastaan lapsistani ja vahdin heitä. 2v ei tosiaan tiedä vielä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Ei tulisi mieleenkään jättää heitä yksin ilman valvontaa. Se on vanhemman tehtävä. Ja toki kaikki vahingot korvataan! Noloa, että kehtaat valittaa...

edustaja, mutta tuo yksi kommentoija otti ihan oikean ilmiön esille. Olen toimittajana valtakunnallisessa mediassa ja meille oli hiljattain talon sisäisessä koulutuksessa puhumassa eräs sosiaalipsykologian tutkija, joka kuvasi juurikin tuota 1980-luvun alussa syntynyttä sukupolvea. Sitä edeltävää sukupolvea (siis 90-luvun alun laman aikaan työelämään tullutta, 60-70-luvuilla syntynyttä) kutsutaan sukupolvi x:ksi, eli generation x:ksi. Sen jälkeen syntynyt sukupolvi on aika erilainen, ja syynä on muutokset kasvuympäristössä, kulttuurissa. Ja miksei lastenkasvatustavoissakin! Siinä, missä 60- ja 70-luvuilla vielä kasvatettiin suhteellisen ankarasti, mutta toisaalta ei-lapsilähtöisesti lapsia, 1980-luvun lapsille jo hankittiin virikkeitä ja kasvatukseen astui vähitellen lapsikeskeisyys arvoksi. 1980-1990-luvun lapset ovat tietokonesukupolvea ja päiväkotisukupolvea. Esim. itse olen syntynyt 1960-luvun lopulla,eikä päivähoitoon siihen aikaan päässeet kuin yksinhuoltajien ja/tai vähävaraisten lapset. Vain pieni osa lapsista kävi päiväkodissa tai esikoulussakaan edes! Tietokoneen hommasin kotiin vasta 34-vuotiaana... kännykän myös vasta kolmikymppisenä. Nuoremmille (jotkut laittavat ikärajan 35 vuoteenkin) sukupolville on ominaista suuri ystäväpiiri, usein jo aivan päiväkotiajoilta perua oleva. Monet harrastukset, monipuolisuus. Toisaalta kuitenkin lyhytjännitteisyys, vaikeudet sitoutua ja kammo "velvollisuuksia" ja pakkoja kohtaan! Tutkija kuvasi sitä, miten erilaisia ovat nuo 1980+-syntyneet työntekijöinä: monella (tietenkään ei kaikilla) on ihan ufot käsitykset palkkatasosta ja työoloistaan. Kun he saavat työpaikan, he skannaavat tiiviisti mitä muualla on tarjolla; ikään kuin oletuksena, että jos ei ole jatkuvasti tutkalla, muualla tapahtuu jotain kivempaa (laajemminkin tuö epävarmuus ja "pakko olla kontaktissa" leimaa 1980+-sukupolven elämänasennetta). Lisäksi yhtenä yleisenä piirteenä listattiin tuo kritiikin huono sietokyky. Jos kritiikkiä tulee jossakin ryhmässä, 1980+-aikuinen vaihtaa ryhmää ja aloittaa muualla alusta mieluummin kuin paneutuu virheidensä korjaamiseen. Tietenkin tuo on kärjistys, kuten aina tuollaiset sosiologiset teesit.

opiskelijoissa on tapahtunut mieletön muutos viimeisen vuosikymmenen aikana, eikä muutos ole välttämättä positiivinen.

Yhden linnun tekemiseen vaaditaan vähintään 6 lasinpuhaltajan yhteistyötä ja paljon aikaa!

pahin kiukku meni ohi. kiukutti mummon kommentin ja asenteen lisäksi rikki menneet linnut ja lapseni "koheltaminen". edelleenkään en tiedä tarkalleen mitä tapahtui, sillä olimme äitini kanssa eri huoneessa, kun linnut saivat kyytiä. lapsi muuten ihan tavallinen pikkuinen; ei tällaista tuhoa ennen ole sattunut=/

lintujen arvo kuulema noin 1300e! aivan hullu hinta LINNUISTA!!! kaikki eivät menneet sentään rikki. täytyy nyt alkaa selvittämään korvausta ja vakuutuksia. puhelimessa sovimme äitini kanssa riidan, mutten edelleenkään ymmärrä äitini reaktiota ja tapaa kutsua lasta todella halventavasti pennuksi. kyseessä on kuitenkin minun aarre=)!!! mieheni ehdotti, että teen rikosilmoituksen tappouhkauksesta, mutta se taitaisi mennä jo mattimervinykästapola-linjalle...

Oletteko oikeesti suurin osa sitä mieltä, että suutuspäissään saa uhata tappaa oman lapsenlapsensa?

Juu ymmärrän, ettei se mummo niin oikeasti tekisi, mutta itse en hyväksy tuollaisia puheita alkuunkaan..

perkele,jos meillä olisit ollut, ja kakarasi olisi pudottanut minun kalliit keräilyvaasit säpäleiksi,niin todellakin maksaisit joka pennin,kalliimman kukaan. lisäksi,opettaisin lapsellsi,että teki väärin. kun sinusta ei siihen näemmä ole.

mutta ap:n lapsi on kaksivuotias, 2! Ja kyseessä lapsen oma mummi + että tosiaan kotivakuutukset on keksitty, vastuuvakuutus juuri tällaisia tapauksia varten. Ei kukaan 2 v. tee "tahallaan" tuhoa, eikä lapsi varmaankaan tiedä lintujen rahallisesta arvosta tuon taivaallista. Ja olishan se mummo voinut nostaa ne "elämää tärkeämmät" linnut hiukka ylemmäs pienokaisen vierailun ajaksi, kai hänen oma lapsensakin on joskus ollut 2 v.

En kyllä ymmärrä ap:lle räyhääjiä..

Ei tietenkään tee tahallaan ja vaikka kokeilisikin rajojaan, se kuuluu ikään. MUTTA mielestäni ap:n ei olisi alunperinkään pitänyt jättää 2-vuotiasta valvomatta yksin huoneeseen, jossa on arvokasta ja särkyvää tavaraa. Kyseessä olisi voinut myös olla tilanne, jossa lapsi satuttaa itsensä!

Vaikka kyseessä onkin mummola, ei siitä voi tehdä samalla tavalla lapsiystävällistä kuin pienten lasten koti, enkä minä kotonakaan antanut 2-vuotiaan olla pitkiä aikoja yksin. Tiedättehän tunteen, että nyt kyllä on liian hiljaista.. :D

2-vuotias vaan tarvitsee valvontaa ja kyläpaikoissa myös sitä, että vanhemmat ensin tsekkaavat, mitä missäkin on ja missä lapsi voi liikkua.

Ei kai mummon kommentti kenenkään mielestä ollut järkevä, mutta ei myöskään ap:n reagointitapa. Itse olisin ensin ollut pahoillani siitä, että oma lapseni on aiheuttanut toiselle vahinkoa, ja ehkä myöhemmin olisi myös tullut mieleen, että kyllä tuo toinen taisi vähän ylireagoida..

Hän ei osaa tuntea häpeää teoistaan, laiminlyönneistään tai lapsensa mokista. Sen sijaan hän projisoi tuossa vian äitinsä niskaan. "Kehtasikin suuttua!" Ja ihan "juntteja lintuja" eli sietikin tulla rikotuiksi. OK, ei tätä nyt ihan suoraviivaisesti voi sukupolvikysymykseksi vetää, on varmasti nuoria, jotka tuossa häpeäisivät ja pyrkisivät korjaamaan tilanteen ja tunnistaisivat vastuunsa. Mutta yllättävän usein olen törmännyt tuohon eroon eri ikäisten ihmisten joukossa. Itse olen päälle nelikymppinen ja jos lapseni menisi rikkomaan tuhansien eurojen edestä jonkun keräilytavaroita, olisin ihan kauhuissani ja nolona ja ilman muuta korvaisin kaiken. Ymmärtäisin hyvin, että joku ensireaktiona kiljahtaisi jotain tuollaista. Itse todennäköisesti kiroaisin, mutta tuo "tapan ton pennun" on aivan vastaava ENSIreaktio: tyrmistys ja kauhu ja viha siitä, että itselle tärkeä juttu on rikottu tosta vaan. Mutta mitä tosiaan tekee nykynuori äiti? Kokee, että on törkeää edes hermostua moisesta hänen nupulleen, joka IHAN vahingossa vaan vetää juntteja lasitavaroita alas. Yhden vahinkotiputtamisen ymmärtäisin, mutta miten lapsi vetää raskaita lintuja monta alas? Ap kieltäytyy ottamasta vastuuta ja puolustautuu suuttumalla VASTAAN äidilleen. Ja se on minusta hyvin tyypillistä nykyään. Vastuu on aina jonkun muun.

Siis sinua kymmenen vuotta nuoremmat ovat "nykyajan nuoria". Samaa sakkia olet itse. Kyllä minäkin häpeäisin, jos lapseni särkisi jotain JA korvaisin, mutta enemmän häpeäisin jos suustani lentäisi tuollaista sontaa, mitä ap:n äidin suusta lensi. Sen ymmärtää vielä jos lapsi ei osaa käyttäytyä, mutta ei sitä, ettei aikuinen osaa hillitä kieltään.

alle kolmikymppisten sukupolvella on erilaiset arvot ja reagointitapa. Ei ole yksin minun keksintöäni. Puhutaan mm. sitoutumisen eroista, vaikeudesta ottaa vastaan kritiikkiä (kuten ap:lla)... Ei se sattumaa ole, että kaikenmaailman BB:t ja idolsit pursuavat parikymppisiä tarjokkaita ja yrittäjiä. Heillä on itsetunto monasti jo liiankin korkealla: ikinä ei olla saatu tai ainakaan vastaanotettu ympäristöstä kritiikkiä, joten sellainen itsekritiikki on vielä hyvin kesken kehitystään. Pitkän linjan opettajat puhuvat samasta: luokat ovat täynnä pikkuprinssejä ja -prinsessoja, joita ei saa kieltää eikä arvioida rehellisesti, muuten on äiti/isä huutamassa ja uhkaamassa oikeusjutulla. Ap myöntää tuossa rauhoituttuaan, että kiukustui tapahtuneesta. Miten ihmeessä hän projisoi sen kiukun UHRIIN eli äitiinsä? Koska hän juurikin nykytyyliin kokee, ettei häntä tai hänen lapsostaan saa kukaan arvostella tai heihin hermostua. "Tapan ton pennun" oli takuulla ensireaktio, ohimennen ilmaistu vihanpurkaus, joka oli suunnattu "ei-kenellekään", ainakaan hän ei huutanut lapselle itselleen "tapan sut!". Ei minustakaan ihan hyvä kiukunpurkaus, mutta kun en keräile mitään, en voi ihan täysin eläytyä siihen, mikä harmi jollekulle voi rakkaiden ja vaivalla hommattujen esineiden rikkimenosta tulla. Tuskin edes mistään löytyy enää niitä samanlaisia lintuja.

yli kolmenkymmenen ja olisin voinut hermostua samalla tavalla äitiini, jos olisi tavaran takia alkanut huutamaan tappavansa lapseni. Lintuja ei ehkä ole samanlaisia, vaan eipä ole lapsenlapsiakaan. Hullua tehdä tästä joku ikäpolvien välinen ero. Ja edelleen sanon, että olisin toki korvannut ja hävennytkin vielä päälle. t. olikohan 68

Ihanko oikeasti ap tai joku muu voisi väittää vastaavassa tilanteessa ihan oikeasti pelkäävänsä tai hetkeäkään uskovansa, että tuo heitto " tapan ton pennun"- merkitsisi mitään oikeaa uhkaa? Että hetkeäkään tarvitsi oikeasti ajatella, että kohta se mummi käy lapsen kurkkuun kiinni?

Pitäkää nyt PIKKASEN järki päässään, ihmiset kommunikoi eri tavoin, ja tuollainen on ihan normaali, aika raju heitto. Mutta siitä ei koitunut mitään vahinkoa yhtään kenellekään. Ap:n lapsi tuskin kuuli ja vielä vähemmän edes ymmärsi koko lausahdusta.

Sen sijaan mummi koki ison kolauksen, kun menetti itselleen tärkeät tavarat.

Ap. hoida homma tyylillä, ja lyö sitä idioottia äijääsikin korville. " Tehdään rikosilmoitus"- voi jeesus mikä ääliö.

"Kommunikoi eri tavalla??" Onneksi olkoon jos olet tottunut kuulemaa tuollaista, miten sen nyt kiltisti sanoisi, lehmäntuotosta. Mutta hyväksyttävää sen ei tarvitse olla.

Tyyliä jos haluaa voisi mummo pitää omankin käytöksensä kurissa. Ja voi kamala sentään, tavaroita ei kukaan saa hautaansa mukaan eikö ne Toikan linnut varmaan vanhana käy katsomassa mummoa.