Lue keskustelun säännöt.
Neuvoja tilanteen kestämiseen (vauvakuume, ikä, jahkaileva mies...)?
16.06.2011 |
Olen 31-v, mies 37-v. Olemme seurustelleet n. 4 vuotta, kummallakaan ei lapsia ennestään. Ollaan molemmat lapsirakkaita, puhuttu suhteen alusta asti tyyliin "sitten kun meillä on lapsi/lapsia...". Itse aloin n. vuosi sitten (olimme asuneet reilun vuoden yhdessä silloin) puhumaan konkreettisemmin aiheesta, ajankohdasta, eli ehdotin että vuoden päästä viimeistään jätettäisiin ehkäisy pois, kun ikääkin alkaa jo olla. Mies oli aina aiheesta keskusteltaessa vältteleväinen ja etäinen... kuitenkin aina oma-alotteisesti otti lapset puheeksi tulevaisuudesta puhuttaessa. Eli haluaa lapsia, mutta pelkää jotenkin sitä konkreettista päätöstä jättää ehkäisy pois.
No, se vuosi meni, ja sen aikana tästä aiheesta on käyty monet keskustelut ja väännöt, mm:
- mies on sanonut, että häntä ahdistaa, kun minä vain "määrään" milloin lasta aletaan yrittää, ilman että asiasta keskustellaan. Tässä on ehkä perääkin, pyysin anteeksi ja lupasin, etten tietenkään tee päätöstä yksin vaan yhdessä päätetään. No, alkuvuodesta mies ilmoitti, että "loppuvuodesta" voidaan hänen puolestaan alkaa yrittää lasta (itse olisin halunnut jo siis tänä keväänä, mutta en tietenkään vastoin miehen tahtoa).
- Olen yrittänyt saada miehen tajuamaan, ettei raskaus välttämättä ala heti ja vaikeudet vain kasvavat kun ikää tulee lisää. Miehen mielipide ei ole muuttunut, vaan edelleen "katsotaan asiaa sitten syksyllä".
En vain millään jaksaisi odottaa, vauvakuume vain pahenee koko ajan, ja pelkään, ettei lapsia tule, jos vielä lykkäämme asiaa. Tiedän, ettei syksyyn ole kauaa, mutta jos mies sitten perääntyykin, se pelottaa.
Onko kellään ollut vastaavaa tilannetta ja miten siitä on selvitty? Miten tsempata itsensä odottamaan jotakin tiettyä ajankohtaa, jolloin "ehkä/todennäköisesti" aletaan yrittämään lasta?
Kommentit (29)
OLet mielestäni ollut tosi kärsivällinen. Toivottavasti se palkitaan!
Mies ei varmaan tajua, miten kauan lasta voi joutua tekemään. Ainakin meillä puolihuolimattomasti aloitettu yritys kääntyi hyvin pian totiseksi touhuksi, kun en heti raskautunutkaan. Eikä kyse ollut kuin muutamasta hassusta kuukaudesta.
Toivottavasti tulet pian raskaaksi ehkäisyn poisjätön jälkeen ja eiköhän se mieskin kasva isyyteen viimeistään sitten kun lapsi syntyy! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet paljon pidemmällä kuin miehesi lastenhankinnassa ja se ottaa oman aikansa, että pääsette joskus lähelle toisianne.
Ongelmia voi tulla jatkossa, jos yrityksestänne huolimatta et tule raskaaksi ja mietit, että asia johtuu iästäsi ja siihen taas on syynä miehesi jahkaus. Toisaalta moni ei sinun iässäsi edes ole miettinyt koko asiaa ja saa kuitenkin lapsia (esim. minä ekan vasta 33v. ja sen jälkeen vielä kaksi lisää).
Minusta sinulla on vaihtoehtoina puhua asia suoraan. Miehesikin on jo aika iäkäs isäksi ekaa kertaa ja miten hän kuvittelee, että elämä ei olisi niin raskasta joskus "parin vuoden päästä". Ei lapsi estä normaalia elämää, vaikka tuokin paljon työtä ja vastuuta. Ne korvautuvat kuitenkin sillä ilolla, minkä lapsi miehellesikin tuo. Asiaa pitää vaan työstää. On susrullista, että miehet kammoksuvat lapsiperhe-elämää noin paljon, että luulevat, että se on jotain pois vaikka se nimenomaan on jotain lisää. Näin oma mieheni kommentoi kolmen pienen lapsen isänä, kun oma veljensä (40v) kyseli, että kannattaako isäksi ryhtyminen.
Niin, välillä tuntuu, että mies näkee vaan ne kaikki negatiiviset asiat mahdollisessa omassa lapsessa, vaikka on ollut paljon lasten kanssa ja esim. kummilapset ovat hänelle todella tärkeitä ja rakkaita. Luulen, että hän on oikeasti nyt vähän uupunut ja stressaantunut, ja siksi näkee kaiken niin synkkänä. Häntä ahdistaa, jos raskaus alkaa pian ja sitten toisaalta myös se, jos se ei alakaan. Masennusta?
Olen yrittänyt hänelle sitäkin sanoa, että onhan meitä sitten kaksi vanhempaa hoitamassa lasta, joten ei hänen varmaankaan tarvitse ihan kokonaan uhrata elämäänsä, vaan hän voi edelleen harrastaa jotain ja nähdä ystäviään, kunhan itsekin saan sitten vastaavasti mahdollisuuden tehdä välillä omia juttujani :)
Sitten on vielä tämä nukkumisasia. Miehellä on usein univaikeuksia (stressistä johtuen..?) ja hän pelkää, että vauvan myötä ne vähäisetkin unet menee. Sanoin, ettei kaikki lapset valvo pitkin yötä, vaan monet heräävät vain syömään ja jatkavat sitten uniaan (no, sitähän ei voi tietää millainen vauva sitten sattuu kohdalle) mutta koitin myös sanoa sitä, että tuo valvominen on kuitenkin ohi menevä aika, eikä jatku vuositolkulla... mutta minkäs teet, kun mies näkee kaiken niin negatiivisena!
Toi on hyvä pointti, että vauva-ajan rankkuus ei ainakaan vähene, jos lykkäämme asiaa parilla vuodella, päinvastoin. Käytän tätä seuraavan kerran argumenttina, kun puhumme aiheesta :)
Mulla oli ihan sama tilanne, paitsi olemme miehen kanssa saman ikaisia. Aloin 3v seurustelun jalkeen vihjailla (olimme 33v) etta ikaa alkaa olla sen verran etta kohtapuoliin olisi varmaan parasta alkaa tekemaan jotain asian eteen, mies vaan "ei ollut valmis"
Huom viela, etta mulle itselleni oli aivan sama tulisiko lapsia vai ei (mies tiesi taman), mutta mies ehdottomasti halusi lapsia -sitten joskus. Hanelle tama oli jopa dealbreaker, elikka jos olisin sanonut etten halua lapsia, oltaisiin tod.nakoisesti erottu.
Noh, aika ajoin jatkoin kyselyja (miehen jahkailu otti nuppiin todella paljon, koska han itse oli se joka lapsia ehdottomasti halusi -muttei vaan 'viela'.). Jossain vaiheessa ilmoitin etta mulla tulee kohta deadline eteen ikani takia, etta sitten en enaa kysele koska aloitetaan yrittaminen, vaan tilanne on se etta sitten paatetaan etta joko just nyt tai sitten ei koskaan. Tama tilanne sitten tuli eteen viime syksyna -mies antoi vihrean valon pillereiden tiputtamiselle, vaikka oli ilmeisen vastahankoinen jopa peloissaan (!!).
Noh, 4kk myohemmin olin raskaana. Ensimmaiset 10vk mies oli ihmeissaan ja vahan shokissa :-), mutta sitten muuttui aani kellossa ihan taysin -siita tuli oikein vauva hopero! Se alkoi ihan innoissaan suunnittelemaan vauvan huoneen sisustusta, juttelemaan kaikkien tyokaveri isien kanssa vaunu vaihtoehdoista, ja on nyt niin innoissaan etta oksat pois. Nyt on sanonut ettei voisi enaa kuvitellakkaan olevansa tilanteessa ettei vauvaa olisi tulossa (olen nyt rv 33 ja 36v).
Epailen etta sulla sama tilanne. En todellakaan ymmarra mika ongelma/pelko miehellani oli niin kauan, mutta se on nyt kaikonnut taysin ja mies suunnittelee jo innoissaan lisaakin vauvoja!
Sano miehellesi etta sua huolestuttaa hanen ikansa, et haluaisi etta lapsesi isan on 60v silloin kun lapsi on vasta parikymppinen. Ja tosiaankin, ei se vauvatilanne/valvominen ainakaan helpommaksi ian kanssa muutu, parempi saada se alta pois nyt kun ette ole viela liian vanhoja!
mutta minulla oli aivan samanlainen tilanne. Mies on kaikissa asioissa todella jahkailija. Asuimme aluksi eri paikkakunnilla ja muutin työn ja tämän miehen perässä sitten samalle paikkakunnalle. Emme ehtineet (tietenkään) löytää yhteistä isompaa asuntoa, vaan muutin aluksi miehen pieneen yksiöön.. katselimme asuntoja vaikka kuinka, mutta mies vaan jahkaili.. Minä sitten löysin kivan asunnon ja sanoin, että tänne minä aion muuttaa.. joko yksin tai sinun kanssasi.. mies sitten tietenkin muutti mukana.. Ideana oli ostaa kolmio, jotta olisi tilaa lapsillekin.. ettei taas heti tarvitse muuttaa..
No, mies jahkaili lapsiasiassa, joskus sanoi että ei ole varma haluaako edes lapsia, kun on hyvä näin olla jne.. Minä sitten otin ohjat omiin käsiini.. En voinut syödä pillereitä ja mies tiesi sen. Aikaisemmin olin aina vaatinut kortsua ja ostanut niitä kaupasta jne.. nyt lakkasin kokonaan huolehtimasta koko ehkäisystä ajatuksella "se ehkäisee, joka ei halua lapsia". Mies laski "varmoja päiviä" toisinaan, mutta eihän hän tarkasti kuukautisiani tiennyt ja välillä "harhautin ihan tahalleen. Esim. mies saattoi huomata kuukautiseni vasta kun ne olivat jo lopussa.. No niin.. 7kk meni, niin olin raskaana.
Kyllä se silti oli järkytys, minullekin. en voinut uskoa, että olin ollut niin törkeä. No, mies oli aivan myyty lapsesta ja oikeastaan jo heti ekasta ultrasta alkaen. Ihmetteli melkein heti lapsen syntymän jälkeen, että miksemme ole aikaisemmin hankkineet lasta.. niinpä..
Toisesta lapsesta haluan mieheltä kyllä myös päätöksen.. saas nähdä, ehkä jäädään yksilapsiseksi.. Nyt olisi taas muutto ajankohtaista, koska kummankin työpaikat muuttivat.. Vasta 6kk olemme katselleet uutta asuntoa uudesta paikasta.. Kun sen pitäisi olla (miehen mielestä) selvästi nykyistä isompi, että mahtuu enemmänkin lapsia.. :D
Jos miehesi ei ole tälläinen "nynnerö" kuin omani, niin suosittelen odottamaan kärsivällisesti. Mieheni on aina helpottunut, jos ei itse tarvitse päättää asioista..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä vauva on ollut tosi "helppo". Ei välttämättä yöllä herännyt edes syömään. Meni meidän kanssa samoihin aikoihin (noin 24-01) nukkumaan ja sitten seuraavan kerran söi ehkä 07 ja jatkoi uniaan vielä 10-11 asti. Eli ihan meidän yökukkujien rytmissä. Nyt vauva on 8kk ja menee nukkumaan klo 22 ja herää 09 maissa.
Meillä on silti alusta asti mies nukkunut eri huoneessa, osin koska "pelkäsi" vauvan heräilyä ja osin, koska kuorsaa itse. Minä saan paremmin nukuttua vauvan kanssa kahdestaan :D. Pienenä nukuimme vauvan kanssa samassa sängyssä, mutta vauva siirtyi pinnasänkyyn, kun oppi kääntymään.
Minullakin tuollainen jahkailija-mies, joka halusi nauttia rauhaisasta elämästä kanssani.. yleensä vaan olimme iltaisin kotona ja surffailimme netissä tai katoimme telkkaria.. vkonloppuisin tapailimme ystäviä tai sukulaisia tai emme tehneet mitään..
Minusta vauva ei siis juuri olisi muuttanut vapaa-ajan "viettoamme" ainakaan huonompaan suuntaan..
No, minä sitten rupesin harrastamaan kaikkea iltaisin yksinäni, tapasin ystäviäni, opiskelin avoimessa yliopistossa.. Tein pieniä vkonloppumatkoja ystävieni kanssa.. Lomilla matkustelin miehen kanssa. En paljon kotona "homehtunut". Suuntasin siis huomion ihan muihin juttuihin, jos kerta ei ollut vauva-asia ajankohtaista.. mitä sitä sitten kotona märehtimään..
Mieheni kyllä tajusi, että kohta minä alan nauttimaan niin paljon kodin ulkopuolisista asioista, ettei lapsen saaminen enää kiinnostaisi ja ryhtyi tuumasta toimeen.. Muissakin asioissa olen huomannut parhaimmaksi olla jankuttamatta asiosta ja sitten teen kuten parhaaksi nään. Mies tekee ratkaisut sitten omalta kohdaltaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onhan sekin mahdollista, että miehelle ei sovi oikeasti lapsiperheen elämä. Saatat pian olla yksinhuoltaja, jos päätät itseksesi että "vahinko" sattuu. Molempien on oikeasti haluttava noin suurta elämänmuutosta. Kyllä kahdestaankin voi olla hyvä elää.
ja meillä on 1v3kk esikoistyttö, eli 32 olin kun synnytin. Nyt yritetään toista lasta ja ei kuulu vaikka melkein vuosi on yritetty. Monesti on tullut mieleen et olis kannattanut tehdä lapsia vähän nuorempana. Mut meillä mä olin se jahkailija. Sitten kun lopulta itse lämpenin vauva-ajatuksille, niin pamahdin heti raskaaksi. Miehen syntymäpäivänä tein positiivisen testin ja menin näyttämään sitä sille. Mies menikin vakavaksi alkuun, mutta lämpeni tosi äkkiä. Nyt tuo meidän tyttö on sille kaikki kaikessa, oikein isin tyttö onkin! ;)
Valitettava tosiasia on se, että biologinen kello raksuttaa sullakin koko ajan ja miehesi ei oikein nyt tunnu tajuavan sitä. Älä jää jahkailemaan pitkäksi aikaa. Nyt kun ollaan yritetty tuota kuopusta tehdä ja joka kuukausi petytty, niin olen alkanut ymmärtämään että ei niitä lapsia näköjään ihan tuosta vain tehdäkään.
Paljon haleja sulle ap ja toivotaan et miehesi järkiintyy ja ajattelee asioita sunkin kantiltasi. Jos ei ala lapsia haluamaan, niin jätä se ja etsi sellainen mies joka niitä haluaa. Jos jäät lapsettomaksi miehen takia, sä kadut sitä loppuelämäsi ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kannattaa sinun tehdä päätös, että ainakin aivan vauvavaiheen ajan nuo yöheräämiset on sinunb vastulla ja mies voisi halutessaan nukkua toisessa huoneessa korvatulpat korvilla. Näin meillä tehtiin. Minä imetin, joten turha miehen oli joka kerta yöllä herätä, kun syötin vauvaa. Hänen piti kuitenkin olla aamulla skarppina lähdössä töihin. Muuten kuitenkin hoidettiin ja hoidetaan edelleen lasta tasapuolisesti. Minä nukuin vauvan kanssa meidän isossa sängyssä vierekkäin ekat n. 5 kk. Oli meille kaikille paras ja helpoin ratkaisu, itsekin sain sillä tavalla todella hyvin nukuttua. Aamulla en oikein muistanut, kuinkakohan monta kertaa se vauva söi yön aikana tissiä :). Nyt vauva on 9 kk ja nukkuu meidän makkarissa omassa pinnasängyssään. Menee nukkumaan klo 21, herää syömään kerran n. klo 5 ja jatkaa uniaan vielä n. klo 8-9 tienoille.
JOskus vauvoilla on masuvaivoja, hampaita alkaa tulla siinä 6 kk jälkeen jne. Kyllä ne itkut (yöllisetkin) jaksaa, kun hetkenhän vaan tuo vavua-aika kestää. Omaan lapseen kuitenkin rakastuu niin tulisen palavasti, ettei sitä voi saoin edes kuvailla. Niin, miehesikin kyllä rakastuu :). Meillä minä olen aina ollut kotihiiri jo ennen lasta ja mies harrastanut paljon urheilua. Edelleen mies käy harrastuksessaan 3 iltana viikossa ja minä käyn lenkillä parina iltana. Vloppuisin ollaan yhdessä, kokkaillaan ja kavereita käy kylässä. Lapsi on jo 9 kk, joten käydään leffassa ja syömässä, kun mummi tai mun sisko hoitaa lasta. Mies käy saunailloissa ehkä kerran kuussa tai kahdessa kuussa, minäkin käyn omien ystävieni kanssa ulkona kerran kahdessa kuussa. Vaikka lapsi toki rajoittaa omaa spontaania vapaa aikaa ja vapaa-ajan aktiviteetteja aika radikaalisti, sitä omaa aikaa voi ja kannattaa ihan suunnitelmallisesti ottaa kalenterista.
Meillä mies oli myös empijä ja vatvottiin asiaa vielä 3 vuoden kuluttua häistäkin, kunnes sanoin että nyt olen jo 30 vuotias ja joko lapsia aletaan yrittää tai sitten minun on ihan pakko vaihtaa puolisoa. Siis keskusteltiin asiasta yvin vakavasti ja mies ymmärsi poinntini. Lopulta kävi niin, että jouduimme lapsettomuushoitoihin ja tmä lapsemme on IVF hoitojen tulos. Niin, koskaan ei tiedä kuinka nopesti se raskautuminen tapahtuu. Toivottavasti teillä nappaa nopeasti sitten, kun miehesi on valmis lapsen tuloon.
Kannattaa muistaa myös se, että ei ole olemassa 100% täydellistä ajankohtaa lapsen hankkimiselle. Kukaan ei ehkä ole koskaan 100% varma haluaako lapsia vai ei. Mutta kun sellaisen itselleen sitten joskus saa, ei elämää osaa kuvitella enää ilman.
Tsemppiä!
Munkin mies siis haluaa ehdottomasti lapsia, ja on kännissä joskus sanonut, että jos meille olisi lapsi tulossa, hän sisustaisi lastenhuonetta ihan innoissaan ja olisi onnensa kukkuloilla. Miksi siis jahkaus?!
Sano miehellesi etta sua huolestuttaa hanen ikansa, et haluaisi etta lapsesi isan on 60v silloin kun lapsi on vasta parikymppinen. Ja tosiaankin, ei se vauvatilanne/valvominen ainakaan helpommaksi ian kanssa muutu, parempi saada se alta pois nyt kun ette ole viela liian vanhoja!
No niinpä! Tätä olen yrittänytkin, mut miehen mielestä "iällä ei ole mitään väliä"...
Olen siis lopettamassa pillereitä syksyllä, mies hangoittelee vastaan, mutta on kuitenkin kai nyt "alistumassa kohtaloonsa". Toivotaan, että innostuu sitten asiasta niin kuin sinunkin miehesi jos/kun tulen raskaaksi, alkujärkytyksestä toivuttuaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, minä sitten rupesin harrastamaan kaikkea iltaisin yksinäni, tapasin ystäviäni, opiskelin avoimessa yliopistossa.. Tein pieniä vkonloppumatkoja ystävieni kanssa.. Lomilla matkustelin miehen kanssa. En paljon kotona "homehtunut". Suuntasin siis huomion ihan muihin juttuihin, jos kerta ei ollut vauva-asia ajankohtaista.. mitä sitä sitten kotona märehtimään..
Mieheni kyllä tajusi, että kohta minä alan nauttimaan niin paljon kodin ulkopuolisista asioista, ettei lapsen saaminen enää kiinnostaisi ja ryhtyi tuumasta toimeen.. Muissakin asioissa olen huomannut parhaimmaksi olla jankuttamatta asiosta ja sitten teen kuten parhaaksi nään. Mies tekee ratkaisut sitten omalta kohdaltaan.
Olenkin alkanut suunnitella kaikenlaista ohjelmaa itselleni, koska "nyt pitää mennä ja tehdä, kun sitten vauvan kanssa ei voi". Tämä siis ihan itsenikin takia, ja unohtaakseni vauva-asian. Katsotaan kuinka kauan menee, että mies alkaa ihmetellä miksei vauva enää kiinnostakaan mua ;)
ap
Paljon haleja sulle ap ja toivotaan et miehesi järkiintyy ja ajattelee asioita sunkin kantiltasi. Jos ei ala lapsia haluamaan, niin jätä se ja etsi sellainen mies joka niitä haluaa. Jos jäät lapsettomaksi miehen takia, sä kadut sitä loppuelämäsi ajan.
Koska haluan lapsen just tän miehen kanssa, ja vaikka joutuisin lykkäämään vauvanyritystä esim. vuodella miehen jahkailun takia, tuskin saisin vauvaa yhtään sen nopeemmin, jos ensin pitäis jättää mies, toipua erosta, löytää uusi, tutustua jne... Sitäpaitsi tiedän, että mies haluaa lapsen ja olis loistava isä, en ota sitä riskiä et vaihtaisin sen huonompaan :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli sama laulu, eli "sitten joskus, mutta ei vielä". Sitä kuuntelin viisi vuotta ennen kuin annoin ukaasin: tulos tai ulos.
Vuoden yrittämisen jälkeen lähdimme hoitoihin ja nyt tuossa vieressä tuhisee pieni prinsessa joka on kietonut molemmat vanhempansa pikkusormensa ympärille.
kuulostaa siltä että miehesi ei ole valmis isäksi.
Vanhemmuuden vastuu on paljon muutakin kuin vain että ehkäisy jätetään pois. Pelot oman ajan menettämisestä ovat täysin realistisia ja minusta pitäisi antaa toisen toteuttaa niitä juuri niin kauan kuin siltä tuntuu. On sitten joskus valmis jos on, se on hänen asiansa. Se on sitten oman päätöksesi alla jäätkö sitä odottelemaan vai päätätkö suhteen ja etsit kumppanin joka haluaa perustaa perheen jo nyt. Perheen perustamisessa suosisin nimenomaan sitä että toisella on samanlaiset arvot, toivon mukaan aika perhekeskeiset. Menemättä jääneet menot ja elämätön pitkä nuoruus jäävät pahimmillaan välille ja tulevat myöhemmin esille koska lapsi sitoo todella paljon. Ja entä jos sitoo vielä enemmän, koliikkia, vaikeasti vammainen, silloin olisi todella tärkeää että lapsi on molempien mielestä toivottu.
Tätä et varmaan halunnut kuulla.
Jokainen kuitenkin kypsyy omalla ajallaan ja itse tilanteessasi päästäisin toisen vapauteen ja tavoittelisin elämää joka tekee itseni onnelliseksi. Rakkaus kestää paremmin karikot kun taustalla olevat arvot ovat yhteisiä.
Niin ja se vielä että mistä näitä jahkailevia miehiä sikiää? Kuka niitä kasvattaa? Muista se jos joskus saat pojan...
Nyt kun olette sopineet tuon syksyn takarajaksi, niin jätä koko vauva-asia mielestäsi äläkä ainakaan jankuta siitä enää mitään miehellesi. Anna asian olla ja miehen hiljalleen itsekseen miettiä kantaansa. Tee tosiaan nyt kaikkea sitä, mitä et ehkä vauvan kanssa tai raskaana ollessasikaan ehkä voi tai viitsi tehdä.
Syksyllä sitten ilmoitat miehellesi, että pillerit on lopetettu ja ehkäisy on nyt sinun osaltasi loppu. Jos mies vätystelee edelleen, niin selvin sanoin annat hänen huolehtia ehkäisystä ja kerrot myös miehellesi, miltä sinusta tuntuu tuollainen lupausten pettäminen, kun olet niin kauan sitä vauvan yrittämistä odottanut. Jos miehesi pitää yllä toivoa mutta aina romuttaa yhteiset päätökset, niin hän toimii myös itsekkäästi ja voit sen hänelle suoraan sanoa.
Minäkin muuten kuulun niihin, jotka saivat ivf-vauvan 32-vuotiaana. Yritys tosin oli aloitettu, kun olin 28-vuotias, mutta kaikki ei tulekaan aina ihan helpolla. Kyllä harmitti ne vuosikausien ehkäisyt ja varomiset...
Numeron 24 neuvo tuntuu järkevimmältä. En todellakaan ole jättämässä miestä tämän asian takia, syistä jotka aiemmin kerroin. Tietysti, jos mies pistäisi kokonaan stopin vauva-asialle useiksi vuosiksi, tilanne olisi toinen. Odottelen nyt sinne syksyyn ja katson asiaa sitten...
"Mistä näitä jahkailevia miehiä sikiää?" No niinpä. Usea vastaaja on jo kertonut jahkaavasta miehestään, josta on kuitenkin kuoriutunut loistava isä. Uskon näin olevan myös mun miehen kohdalla, kunhan hän pääsee peloistaan eroon. Ehkä naisilla vaan iskee herkemmin se pakko saada vauva, kun ikäkin tulee vastaan toisella tavalla kuin miehillä.
Kiitos hyvästä keskustelusta, sain paljon ajattelemisen aihetta!
ap
Isyys on iso muutos miehelle. Sen takia "oikeaa" aikaa ei varmaan koskaan olekaan ja ajatus vaatii enemmän tai vähemmän aikaa sopeutua.
Mies on jo niin vanha, että tietää ja on kuullut muilta miehiltä, että sitten kun lapset tulevat kehiin, niin mies on 10-50 vuotta aina kakkosena, ja on kuullut kaljalasin äärellä kaikki ne tosikertomukset, miten lapset oikeasti vaikuttavat parisuhteeseen ja että seksielämän voi sitten pahimmassa tapauksessa heittää nurkkaan loppuelämäksi, tai ainakin avioeroon saakka.
Toisaalta pientä painetta pitää olla, että mies työstää asiaa ja uskaltaa astua kuilun reunan yli, mutta liika painostus saa aikaan vastareaktion. Mutta siinä hienovaraisessa miehen suostuttelussa ja ohjaamisessa teidän naisten pitäisi mestareita olla.
on ihan hyvä takaraja, mutta sitten kannattaa oikeasti jo alkaa yrittää.
Muista ap, että miehesi jahkailu vie SINULTA koko ajan mahdollisuutta saada lapsi. Mieshän voi jonkun nuoremman kanssa lisääntyä vaikka kymmenen vuoden päästäkin.
Ikävä totuus... Toivottavasti miehesi tulee järkiinsä.
Juttelimme taas aiheesta, ja mies kokee nyt koko vauva-asian ahdistavana, koska hänellä on ollut muutama tosi rankka vuosi (töitä, opiskelua, remppaa...) ja haluaisi nyt vähän aikaa vaan olla ja harrastaa ja rentoutua. Jos lapsi tulee tähän kuvioon, niin sitten hän joutuu valvomaan yöt ja viettämään kaikki illat itkevää vauvaa hyssytellen. Lisäksi mies sanoi, että sitten kun lopetan pillerit, seksistäkin menee maku kun koko ajan pitää miettiä onko tärpännyt vai ei. Että sellasta...
Ja eniten häntä siis ahdistaa se, kun minä höpötän vauvoista koko ajan. No, sovittiin, että vauvoista ei puhuta enää (tai siis vasta sitten kun/jos olen raskaana, voidaan puhua) ja koitin myös sanoa hänelle, että jos syksyllä jätän pillerit pois niin vauva syntyy aikaisintaan ensi kesänä, joten mies saa koko vuoden rentoutua ja harrastaa. En tiedä menikö jakeluun, mutta kaikesta tästä huolimatta hän ei ehdottanut ehkäisyn lopettamisen siirtämistä, ja jäin nyt ainakin siihen uskoon, että ehkäisy lopetetaan syksyllä.
Meni kyllä itsellä jotenkin fiilis koko hommaan, kun mies on noin negatiivinen. Olis kiva, että mahdollinen raskaus olisi sitten iloinen asia molemmille eikä vaan minulle :(
ap