Eronneet/yh:t, harmittaako koskaan että teitte lapset "väärän" miehen kanssa??

toisaalta kyllä, että poikani saa tuollaisen miehen mallin. Mutta toisaalta - ilman ko. miestä ei minulla olisi juuri näitä ihania lapsia.



Eikä elämää voi suunnitella. Olimme miehen kanssa yhdessä 10 v ennen lasten tekoa. En olisi koskaan arvannut, että hän tulee pettämään ja jättämään.

Miksi helvetissä ne lapset piti mennä tekemään tämän miehen kanssa eikä vasta seuraavan kanssa jonka kanssa todennäköisemmin olen loppuelämäni.

En olisi toisen miehen kanssa saanut samoja lapsia. Lapset ovat parasta mitä olen ex-mieheltäni saanut. Ovat ihania lapsia. Parhaita. Kuinka voisin heidän saamistaan koskaan katua, vaikka isänsä kanssa yhteinen taival ei onnistunutkaan.





ps. Ja ihan yhtä lailla minä itse olin "väärä" nainen.

ei tietenkään. Eiväthän he olisi tuollaisia kuin ovat jos heillä olisi eri isäJa heillä on oikein hyvä isä. Olen monesta asiasta hänen kanssaan eri mieltä, emmekä todellakaan sopineet yhteen, mutta lapsille hän on kullanarvoinen ja ihan oikea isä.

Nyt vanhempana todella monta kertaa harmittanut. Lasta en tietenkään vaihtaisi, mutta isänä saisi mieluusti olla nykyinen mies jotta kaikilla lapsilla olisi sama isi. Pakko kyllä mainita, että esikoisen isä on todella hyvä isä hänkin. Olisin vain mielummin oikean ydinperheen äiti.

osaisi kaivata jossei niitä olisi. Ihan yhtä ihanat lapset olis sen uudenkin miehen kanssa.



Eli kyllä, kadun.



Haluaisin lapsille ydinperheen.

Kadun, että tein tämän aviomieheni kanssa lapsia. Lapsia en antaisi pois, miehen antaisin.

Tein lapsen mielestäni parhaan mahdollisen miehen ja isän kanssa, silloin tietämättä sitä että hän muuttuisi eri ihmiseksi sairastuttuaan tautiin joka muuttaa koko persoonan. Avioeroa en osannut odottaa, mutta lasta en avioeron vuoksi kadu, koskaan.

Tein lapsen mielestäni parhaan mahdollisen miehen ja isän kanssa, silloin tietämättä sitä että hän muuttuisi eri ihmiseksi sairastuttuaan tautiin joka muuttaa koko persoonan. Avioeroa en osannut odottaa, mutta lasta en avioeron vuoksi kadu, koskaan.

Tismalleen samat sanat!

ja kun omat/lasten välit exään ovat kunnossa niin kaikki on ok.

an lapsia, enkä miestäkään. Kenenkään muun miehen kanssa en olisikaan halunnut lapsia, enkä aio muiden kanssa tehdäkään.

Jos ajattelen lasta irrallisena isästään (lasta en kadu, tarvinneeko mainita), niin kyllä mä sitä kadun, että sen miehen katsoin sopivaksi lapseni isäksi. Yäh, muistan sen aidon hämmästyksen tunteen, kun vauva syntyi, että miten miestä ei kiinnosta... Ehkä se menee ohi, ehkä hän on stressaantunut - kai nyt oma lapsi kiinnostaa?!



Mutta kun ei kiinnostanut. Ei kiinnostanut silloin eikä alkanut koskaan kiinnostamaan. Eli kyllä kadun, oman itseni takia sekä lapsen takia. Kyllä lapsella pitäisi olla vanhemmat, ketkä ovat KIINNOSTUNEET hänestä ja hänen asioistaan. En kestänyt katsoa sitä jäätävää välinpitämättömyyttä, vaan erosin: no nyt on koti tulvillaan rakkautta ja pintakoreat isä-lapsitapaamiset (sentään tapaa, toisaalta tuntuu että nyt luovat enemmän suhdetta kuin liittomme aikana). Mutta voi, kun voisi tietää elämäänsä eteenpäin...

ihanaa, että hän on just hän.

Tietenkään en olisi näitä ihania lapsiani kenenkään muunkaan kanssa saanut, mutta harmittaa, ettei isä hoida velvollisuuksiaan. Hoiti vielä avioliittomme aikana ja jonkun vuoden sen jälkeen. Tilanne kuitenkin muuttui pikkuhiljaa ja nyt tapaa lapsia vain satunnaisesti vaikka samassa kaupungissa asutaan. Harmittaa lasten puolesta vietävästi. Itse olen tyytyväinen, ettei tarvitse olla tekemisissä.