Kyllä mun lasten luokkakaverit köyhimmästä päästä häpeävät kotejansa.

(toivottavasti :D) sillä vaikka olemme melko pienituloisia, niin opiskelen sisustusalaa ja olen laittanut kotimme oikein nätiksi, vaikkakin pienellä budjetilla.

ja kodin ulkonäöllä ole usein mitään korrelaatiota keskenään. Me ollaan aivan hemmetin köyhiä, mutta meillä on tosi kiva koti. Lähes kaikki huonekalut, matot ja muu tavara on kirppareilta, kavereilta ja sukulaisilta kotoisin. Lastulevyhuonekaluja ei ole paria kappaletta enempää, suurin osa on täyspuuta.

Hih, lapset erottavatkin lastulevyn ja puun huonekaluissa tms. Hih :D

Mä puhuin siitä, että varallisuus ja kodin sisustaminen nätiksi eivät aina korreloi.

:D

Minä en hävennyt, en lapsena enkä teininäkään. Kavereita toin kylään ihan normaalisti.



Isosiskoni jostain syystä häpesi, mutta ehkä enemmän alkkisisää.



Olen vastikään oikeastaan edes tajunnut, että tosiaan, me oltiin aika saakelin köyhä perhe. Ei se lapsena tuntunut siltä. Ehkä siksi, että mulla oli niin paljon hyviä ystäviä, joiden seurassa ei tarvinnut häpeillä mitään.



Enkä osaa hävetä tuollaisia (tai vastaavia) asioita edelleenkään. Enkä kiinnitä kummemmin huomiota ihmisten koteihin tai vaatteisiin.

että kotia kuuluu hävetä aina jos kyseessä on mikä tahansa muu asumismuoto kuin 400 neliön okt meren rannalla (uima-altaalla silti varustettuna).

"Muistin luokkakaverini, jonka perhe rakensi ylihienon omakotitalon. Ei ollut sitten varaa vaatettaa lapsiaankaan edes kohtuullisesti! Se säälitti, kun muuten pitivät kulissia yllä ja totuus paistoi läpi."



Mä elin lapsuuteni tällaisessa perheessä. Koti oli hieno omakotitalo, lattiat puuta ja laatoitusta, pinta-alaa yli 200 neliötä. Upea takka, leivinuuni, lattialämmitys alakerrassa, jne. Tapetit ostettu kalliista sisustusliikkeestä.



Vaatteet olivat niin surkeat, että koulustakin soitettiin kotiin, ja kehotettiin hankkimaan lapselle parempia vaatteita. Takki oli niin pieni ettei kiinni mahtunut, siitä kiusattiin. Linja-autolipppuun ei ollut varaa, vaan talvellakin piti kävellä lähes 5 km:n koulumatka. Aina kun valitin, minulle vain sanottiin, että "ajattele miten hieno koti meillä on".



Nyt kun olen aikuinen, asun vuokralla perheeni kanssa. Asunto on pieni, mutta rahaa on tervelliseen ruokaan, kunnon vaatteisiin ja kenkiin.

Itse olen köyhä pienituloinen osa-aikaa tekevä yh-äiti. Lapseni ei häpeä kotiamme, päinvastoin jopa, sen sijaan itse koen joskus alemmuutta, kun näitä rikkaiden lapsia tulee kylään. Lapseni on sanonut, että meillä on kiva ja siisti koti, eikä haittaa vaikka muilla olisi hienoa. Sen sijaan omakotitaloon hän mielisi asumaan, mutta se ei ole mitenkään mahdollista tuloillani.

hahahha muistan kun alakoulussa vedeltiin lättyyn noita parempi tulosten futisjunnuja joka helvetin päivä ne oli niin hinttareita luonteeltaan.Vieläkin hymyilyttää.

Hämmästyin nimittäin muutama viikko sitten eskarilaiseni synttäreillä (meillä kotona), kun kuulin lasten vertailevan keskenään toistensa koteja (kyselivät siis toisiltaan kenen koti on hienoin ja onko X:n koti hienompi kuin Y:n).



Me olemme vasta hiljaittain muuttaneet alueelle, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun lapsen eskarikaverit kävivät meillä. Siksi ehkä aihe nousi esille, mutta nähtävästi lapset vertailevat toistensa puitteita ihan luonnostaan (vai onko se opittua jo näin nuorilla?).

mutta itse vasta aikuisena tajusin että oma ala-asteen paras kaverini varmaan häpesi kotiaan kun oli köyhempi ja asuivat edellisen sukupolven "nurkissa".



Itse olin aina ärtynyt kun hän ei olisi halunnut koskaan olla heillä ja aina vain meillä, kun musta olisi tietenkin ollut kivampaa mennä muualle kuin omaan kotiin. Heillä oli aina jotenkin vähän seikkailuhenkistä - jo kaverini "huonekin" oli kuin jostain vanhasta tyttökirjasta, perustettu komeroon kodikkaaksi pikku sopeksi. Omani oli ihan tylsä ja tavallinen, sellainen jossa on ikkuna, eikä säilytystila sijaitse sängyn yläpuolella. Ja heillä oli isä kotona kaiket päivät pelaamassa meidän kanssa vaikka lautapelejä, kun taas omani kävi töissä.

Joten ei taida paljoa hävetä kerrostalo kaksiotamme.

Osa luokan oppilaista asuu uusissa isoissa omakotitaloissa, osa vanhemmissa omakotitaloissa ja osa kerrostaloissa.



Kyllähän meidänkin lapset toivoo asuvansa omakotitalossa, mutta se johtuu siitä, että ne haluaa oma pihan. Ei siitä, että ne häpeisivät asua kerrostalossa.

Itse olin luokkani ainoa, joka asui okt:ssa lapsena. Ette tiedäkään, miten paljon olisin halunnut asua samoissa kerrostaloissa luokkakavereiden kanssa. Siellä ne leikkivät ja pelasivat iltamyöhään, kun itse joutui siinä kohtaa jo polkemaan pyörällä kotiin... ;)

Hämmästyin nimittäin muutama viikko sitten eskarilaiseni synttäreillä (meillä kotona), kun kuulin lasten vertailevan keskenään toistensa koteja (kyselivät siis toisiltaan kenen koti on hienoin ja onko X:n koti hienompi kuin Y:n).

Me olemme vasta hiljaittain muuttaneet alueelle, ja tämä oli ensimmäinen kerta kun lapsen eskarikaverit kävivät meillä. Siksi ehkä aihe nousi esille, mutta nähtävästi lapset vertailevat toistensa puitteita ihan luonnostaan (vai onko se opittua jo näin nuorilla?).

kuinka serkkuni tulivat käymään. Olin tuolloin jotain 14v ja serkut olivat paljon nuorempia, alle kouluikäisiä. Kuusivuotias tyttö kysyi kaikkien kuullen, että "Minkä takia teillä on näin pieni koti?"

Asuimme 3h+k kerrostaloasunnossa, heillä oli Espoossa noin 220 neliön omakotitalo...

Tyttö ihmetteli tätä ihan aidosti.