Koiran pito on ITSEKÄSTÄ, YMPÄRISTÖTAAKKA ja TABU
TÄSTÄ EI SAA EDES KESKUSTELLA, MUTTA TOSIASIOITA EI VOI VÄISTÄÄ:
Eläinfysiologi ja Korkeasaaren eläintarhan entinen johtaja Seppo Turunen ei ymmärrä, miksi ihmiset ottavat koiria viihdykkeikseen.
Häntä arveluttavat eniten rodut, jotka on jalostettu "syntymästään asti lääkärin apua tarvitseviksi".
Esimerkkinä hän mainitsee cavalierkingcharlesinspanielin. Sillä esiintyy tuskallista syringomyelia-sairautta, jossa aivot kasvavat kallokoppaa isommaksi.
"On vaikka kuinka monta rotua, jotka ovat monisairaita, eli kyse ei ole yksittäisistä ongelmista."
"Monet ottavat henkilökohtaisena loukkauksena puheen näistä asioista. "
Laskennallisesti iso koira voi olla liki yhtä suuri ympäristötaakka kuin citymaasturi, ja jos esimerkiksi Japani tuottaisi itse kaiken ruoan lemmikeilleen, sitoisi se 70 prosenttia valtion maatalousmaasta.
Jotkut eläimet, kuten indonesialainen käärmeenkaulakilpikonna, on jo kerätty luonnosta sukupuuttoon lemmikeiksi.
Maailmalla eläinten salakauppa on suurin laittoman kaupan muoto huume- ja asekaupan jälkeen.
Lemmikkiharrastus elää Turusen mukaan pitkälti mainonnan myötävaikutuksella. "Eräässä mielessä se on samanlainen markkinoinnin muoti-ihanteiden tuote kuin vaikkapa anoreksia", hän lataa.
Tottapa tämä on.
Kommentit (48)
Kuinkahan itsekästä on sitten vangita villieläimiä eläintarhoihin, ja ottaa ihmisiltä maksu että saavat käydä näitä elinkautisvankeja viidykkeekseen töllistelemässä?
niin älytöntä ja perustuu uusseelantilais"tutkimukseen", jossa koiran katsottiin syövän ruuakseen pelkkää kokolihaa - oikeastihan koiranruoka tehdään pääosin teurasjätteistä. Lisäksi koira ei ole mikään esine, vaan subjekti.
Usein koirista tähän tyyliin vauhkoavat ihmiset syövät kyllä itse surutta lihaa. Meidän perheessä koira on ainoa lihansyöjä, eikä takuulla ole mikään luonnottomaksi jalostettu lyhytnokka tai mulkosilmä.
vasta ovatkin ymparistotaakka ja rahareika
Ja älkää piskinpitäjät yrittäkö vinkua maatumisesta, luonnonmukaisuudesta tai peräti lannoitusvaikutuksesta.
Ei me anneta lastemmekaan paskoa pitkin pientareita!
Se vaan VITUTTAA doginshitti kengänpohjassa!!!
tämä aika on uskomatonta kun kaikesta pitäisi kantaa syyllisyyttä. Koiran hankkiminen on valinta niinkuin tupakointi, automerkin valinta tai ydinjätteen kippaaminen naapurin takapihalle.
Ja älkää piskinpitäjät yrittäkö vinkua maatumisesta, luonnonmukaisuudesta tai peräti lannoitusvaikutuksesta.
Ei me anneta lastemmekaan paskoa pitkin pientareita!
Se vaan VITUTTAA doginshitti kengänpohjassa!!!
auton ikkunoista tavaraa ojiin kylvävät ihmiset! Täällä haja-asutusalueella on aika monen eläinlajin paskaa tiellä ja tien varressa, mutta ne maatuvat äkkiä. Sen sijaan ihanat roskat ja lasinsirpaleet pysyvät.
ihmisillä on lapsia kuin että eläimiä kotonaan.
En ole ikinä ymmärtänyt miksi ottaa eläimiä kotiinsa?
Eikös ihmiset ole hiiiukan eri asia kuin koirat? Vai hoitaako koiranne teitä vanhana?
Koiran valinta on valinta, mutta epäeettinen, luontoa rasittava ja koirarotujen jalostus ei kestä oikein päivän valoa. Mitä sitä puolustelette?
Aika paljon luonnollisempaa että ihmisillä on lapsia kuin että eläimiä kotonaan.
En ole ikinä ymmärtänyt miksi ottaa eläimiä kotiinsa?
on nimenomaan hirveän luonnotonta, koirahan on vain ihmisen ensimmäiseksi kesyttämä kotieläin ja lajina ihmisen luomus. Eipähän ihmisen ja koiran yhteinen historia ulotukaan kuin kymmenien tuhansien vuosien päähän, joten joo, tosi luonnotonta on.
meillä on koira täysin itsekkäistä syistä, mutta itsekkäästä syystä ollaan tehty lapsetkin...
on maasturi kaupungissa, lapsia ja koiria. Ketäs muuta varten tätä elämää eletään kuin itseään?
Koiran valinta on valinta, mutta epäeettinen, luontoa rasittava ja koirarotujen jalostus ei kestä oikein päivän valoa. Mitä sitä puolustelette?
on jotenkin olennaisesti epäeettisempää kuin ihmisten ravinnontuotanto? Onhan ihmisten lihansyöntikin valinta.
Mä vastustan luonnotonta rodunjalostusta, ei tulisi mieleenkään sitä puollustella.
ennenkuin sain omia ihmislapsia.
Sen jälkeen koira oli minulle vähemmän kuin lapsi, mutta silti paras ystäväni.
Meillä oli sanaton ja toki myös sanallinenkin yhteys, jota ei ymmärrä muut kuin toinen ihminen, joka on tuntenut saman. Koira on kumppani, todellinen ystävä, jota voi rakastaa täydestä sydämestä. Jos sinun sydämesi ei taivu tällaiselle rakkaudelle tai et vain ole edes antanut sille mahdollisuutta niin parasko olet puhumaan ja arvostelemaan asiaa?
Ei tässä elämässä järjellä pysty montakaaan aidosti tärkeää asiaa selittämään!
mutta ei sitä ole silloin jalostettu niin että aivot ei mahdu pääkuoreen...tätähän tässä nyt kritisoidaan. Häntien typistys, tappelukoirat jne.
Itsekkyyttä, tunnustaka pois vaikka HS äänestyksessä vain alle 50% väitti lemmikkieläimen omistamisen olevan itsekästä. SEHÄN ON AINA ITSEKÄSTÄ. Ja huomaa kyllä kun oma lemmikki on pyhä lehmä ja lapsi ja muita ei ajatella kun se lemmikki paskoo pitkin portteja.
mutta ei sitä ole silloin jalostettu niin että aivot ei mahdu pääkuoreen...tätähän tässä nyt kritisoidaan. Häntien typistys, tappelukoirat jne.
Itsekkyyttä, tunnustaka pois vaikka HS äänestyksessä vain alle 50% väitti lemmikkieläimen omistamisen olevan itsekästä. SEHÄN ON AINA ITSEKÄSTÄ. Ja huomaa kyllä kun oma lemmikki on pyhä lehmä ja lapsi ja muita ei ajatella kun se lemmikki paskoo pitkin portteja.
että koiranomistaja automaattisesti kannattaa noiden luonnottomien rotujen jalostamista? Mun mielestä se on aivan sairasta, ja kerron kyllä mielipiteeni kaikille luonnottomien rotujuen ihannoijille.
Ihmisten valinnat taitavat ylipäätään olla aika itsekkäitä. Tehdään lapsia, koska lapsia halutaan, opiskellaan alaa, joka kiinnostaa, muutetaan taloon, josta itse tykätään jne.
ovat täysin eri asioita = ikävien aikuisten IHMISTEN tekosia, joihin eläimellä ei ole osaa eikä arpaa.
Puhukaa siis IHMISISTÄ älkääkä koirista, maastureista tai muista viattomista.
paska on paskaa etenkin lihansyöjän. Ajatelkaa et jonkun lemmikki saa paskoa jokapaikkaan. Talvella aivan järkyttävää oikein vihaksi pistää kun pientareet kusta ja paskaa ja kusta ja paskaa.
Miksi meidän muitten täytyy sietää tollasta? Miksi? Mikään muu roska ei ole mitään verrattuna tähän ilettävyyteen. Ei mikään!
joka on sekä henkisesti että fyysisesti täysin terve ja minulle ja perheelleni rakas älyllinen olento.
Koirani kakkaa metsään, ojaan tai jos muualle niin korjaan jätöksensä.
Koirani ei hauku eikä käyttäydy muutenkaan häiritsevästi.
Mitä vikaa tässä on?
Koira syö perheemme ruoantähteet eikä meillä heitetä kuin kuoret roskiin.
Mikä tässä kertomuksessa mättää sinua?
mun mielestä lemmikit on ihan ok, mutta mua on aina ärsyttänyt sellaiset "minä olen niin eläinrakas"- tyypit, jotka tosiaan rakastavat niitä lemmikkejään, juttelevat aina niistä ja hemmottelevat niitä, vievät lemmikkien päiväkoteihin ja käyttävät eläinlääkärissä jokaisen naarmun takia. En vaan voi ymmärtää näitä eläinihmisiä, minä olen ihmisihminen, ja pidän mieluummin hyvänä toisia ihmisiä kuin eläimiä.
kuinka kissan.