Vihjaisitko esimiehellesi, jos työpaikallesi olisi hakeutumassa
henkilö, jota et voi sietää ja joka lisäksi on aiheuttanut paljon ongelmia edellisessä työpaikassaan, on siis hankala työkaveri?
Kommentit (37)
Mistä tiedät, että uusi henkilö sopii henkilökemioiltaan muiden joukkoon?
Olen asiakaspalvelualalla ja on tärkeää, että työntekijät tulevat keskenään hyvin toimeen. Kaikenlaiset konfliktit kun näkyvät heti asiakkaille. Tällaisessa ammatissa yksi osa ammattitaitoa on se ihmisten kanssa toimeentuleminen, pelkkä tekninen ammattitaito ei riitä.
mutta ei kyllä kannata tieten tahtoen ottaa hommiin semmosta, jonka jo valmiiksi tietää hankalaksi. Riippuu tosin tietysti siitä, että millä tavalla tämä henkilö on konflikteja aiheuttanut. Onneksi uusilla työntekijöillä on koeaika, jonka aikana kyllä tuokin asia selviää.
Jos minulla olisi omakohtainen kokemus hankalasta työntekijästä, niin en tietenkään suosittelisi häntä ja päinvastoin sanoisin, että kannattaa harkita.
Olen konsulttialalla ja kaikki perustuu hyviin asiakassuhteisiin ja sosiaalisiin taitoihin.
esimies itsekin
kun pitää tosia haukkua. Ja aika törkeän tempun tekisit hakijalle jos haukut häntä. Mitä jos hän on tehnyt edellisessä työpaikassaan virheitä ihmisten kanssa, mutta oppinut niistä ja muuttunut ja olisi juuri oikea ja mukava työntekijä teidän firmaan..mikä sinä olet itseäsi pönkittämään ja haukkumaan toisia.
Kasva aikuiseksi ja anna pomosi tehdä päätökset!
asiassa paras kaverini töissä, että takuulla sanoisin.
räyhäävän ja huutavan ihmisen takia kurjaksi paikaksi, jossa mun on pakko käydä. Kyse ei ole pienistä erimielisyyksistä vaan isoista konflikteista. Hän ei ole muuttunut vaan on ollut kuulemma tosi kauhea tähän päivään asti. Ihmiset pakoilevat häntä, koska eivät kestä hänen purkauksiaan ja arvosteluaan. Tuollaiset asiathan eivät haastattelussa tule esille. Todellakin pelkään. -ap
kun pitää tosia haukkua. Ja aika törkeän tempun tekisit hakijalle jos haukut häntä. Mitä jos hän on tehnyt edellisessä työpaikassaan virheitä ihmisten kanssa, mutta oppinut niistä ja muuttunut ja olisi juuri oikea ja mukava työntekijä teidän firmaan..mikä sinä olet itseäsi pönkittämään ja haukkumaan toisia. Kasva aikuiseksi ja anna pomosi tehdä päätökset!
asiassa paras kaverini töissä, että takuulla sanoisin.
räyhäävän ja huutavan ihmisen takia kurjaksi paikaksi, jossa mun on pakko käydä. Kyse ei ole pienistä erimielisyyksistä vaan isoista konflikteista. Hän ei ole muuttunut vaan on ollut kuulemma tosi kauhea tähän päivään asti. Ihmiset pakoilevat häntä, koska eivät kestä hänen purkauksiaan ja arvosteluaan. Tuollaiset asiathan eivät haastattelussa tule esille. Todellakin pelkään. -ap
kun pitää tosia haukkua. Ja aika törkeän tempun tekisit hakijalle jos haukut häntä. Mitä jos hän on tehnyt edellisessä työpaikassaan virheitä ihmisten kanssa, mutta oppinut niistä ja muuttunut ja olisi juuri oikea ja mukava työntekijä teidän firmaan..mikä sinä olet itseäsi pönkittämään ja haukkumaan toisia. Kasva aikuiseksi ja anna pomosi tehdä päätökset!
asiassa paras kaverini töissä, että takuulla sanoisin.
olla, kun kaikki inhoaa tuollaista. Pahempi on sellainen, joka saa selän takana muut sua vastaan. NÄitä on taas mun entisessä yhdessä työpaikasssa.
ja olen sanonutkin. Mielipidettäni ja kokemuksiani arvostettiin ja ei ole tällä henkilöllä mahdollisuuksia tulla työyhteisöömme. Tosin esimies oli itsekin arvellut, että jotain hankaluutta on edellisessä paikassa tainnut olla.
En ymmärrä, miksi sellaista ei voisi sanoa, jos on ollut aikaisemmassa työpaikassa ongelmia.
oli eräässä entisessä yhteisessä työpaikassamme paljon ja isoja ongelmia. Ongelmat olivat senluontoisia, ettei hän luotettavasti pystynyt työtään hoitamaan ja jäipä hän kiinni ihan varkaudestakin.
sinulla on antaa jotain KONKREETTISIA esimerkkejä siitä, miten ko. henkilön luonne ja muu ovat vaikeuttaneet käytännössä muiden työntekoa/asiakassuhteita, ninn kertoisin.
Muuten en kertoisi, koska jos sinulla ei ole mitään "todisteita", voi kyse olla (ainakin työnantajan näkökulmasta) vain sinun subjektiivisesta näkemyksestäsi.
Ei enää yhtään katastrofaalista virherekrytointia meille!!
En haluaisi jotain kamalaa tyyppiä työkaveriksi hankaloittamaan ihanan työyhteistön toimintaan. Sanon vain asiasta ja silloin kun sanon jotain, niin puhettani kuunnellaan.
Eli et ole itsekään kovin ammattitaitoinen, jos et tule toimeen
työkaverin kanssa? Jos ap ajattelee samoin (ja pomonsa myös) niin ap ei sopisi tuollaiseen tehtävään lainkaan.
törmännyt ihmiseen, jonka kanssa ei voi tulla toimeen?
Etkö ole kuullut esim. mielenterveysongelmaisista tai muuten häiriintyneistä ihmisistä? Ai niin, unohdit itse mainita, että olet kuvaillun kaltainen häirikkö, joka syyttelee muita siitä, että tulee ongelmia.
Mutta keroisin mita olen kuullut, mista olen kuulluut ja mita on tapahtunut.
Yrittaisin olla mahdollisimman totuuden mukainen ja pysya tosiasioissa. Siis kertoa totena vain omat kokemuksetbja muusta tehda selvaksi etta ovat kuulopuhetta eli mahdollisesti juorua.
Hyva popmo ottaa asoan huomioon, mutta ei laita liian isoa arvoa kuulopuheelle.
Vihjailemaan en ala yhtaan.
ihminen ennen kuin on päässyt töihinkään, ei ole sinun velvollisuutesi tehdä sitä.
firmasta ja esimiehestä. Nykyisessä varmasti kertoisin, pieni firma, jossa esimiehellä tapana kysäistä meidän muiden mielipidettä, jos satumme näkemään.
Jos pomo tekisi virherekrytoinnin ja kävisi ilmi, että tunnen tapauksen ja tiesin aiemmista ongelmistas, joutuisin todella outoon valoon, jos en olisi sanonut mitään.
Ajatelkaas jos tietäisitte hakijan olevan alkoholisti. Suuttuisin sille, joka ei asiaa sanonut, vaikka olisi tiennyt!
Parempi saada henkilö töihin, joka tulee aiempien kanssa töihin. Esimies saa kauhean riesan siitä, jos joku tulee sotkemaan sosiaalisen ryhmän dynamiikan totaalisesti. Aina työhaastattelussa katsotaan, että hakija myös istuu työpaikan työporukkaan hyvin, jolloin koko porukan teho kasvaa.
Minäkin kyselen, tunteeko joku jo hakijoista jonkun, koska alamme on niin pieni. Käytännössä kaikki Suomessa tuntee tällä alalla toisensa.
terv. rekrytoiva esimies
asiassa paras kaverini töissä, että takuulla sanoisin.