2v itki,vauva itki,äiti itki

Meidän lapset menevät illalla nukkumaan. :D

Tiedän tunteen ulkopuolelle jäämisestä, olimme ekoja jotka perustivat perheen ja aikaa myöden tipahdimme ystäväporukastamme tai ainakin illanvietoistaan. Harmitti ja masensi, ehkä hieman erakoiduinkin, mutta sitten päätin että aivan sama, pitäkööt typerät istujaisensa...Aloin käydä lapsi-aikuinen jumpassa, ja muissa enemmän liikunnalisissa jutuissa, siellä ihmisten helppo jutella toisilleen ja tutustua. En sieltäkään nyt mitään illanistujaiskutsuja saanut, mutta pari muuta äitiä ja minä näimme sitten muutenkin puistoissa, kävelyillä ym.



Rohkeasti vain ottamaan kontaktia tai sitten unohdat nuo kutsut ja jatkat vaan jutustelua. Sitten toiseksi, miksi ei ole vaippaa? Meillä lapset oppineet ihan omaa tahtiaan, molemmat 2,5v olemaan ilman päivävaippaa muutamassa päivässä. Turha yrittää väkisin opettaa kuukausikaupalla. Meillä oli potta valmiina vessassa ja aina silloin tällöin kysyin haluatko potalle, joskus kävi istumassa joskus ei, sitten eräänä päivänä tuli se haluan potalle ja se oli siinä - näin on käynyt jo kolmen lapsen kanssa.



Ja jos oikeasti lasin rikki meneminen saa itkemään, koita saada nukuttua. Auttaako miehesi, sukulaisesi? Itse loppuunpalamisen kokeneena tiedän kuinka tärkeää uni on, sillä voit ehkäistä monia sairauksia suurimpina masennnus.



Ja yritä ymmärtää sitä 2-vuotiastakin, se on joutunut luovuttamaan ison osan äidistään ihan vieraalle vauvalle. Anna mahdollisimman paljon hellyyttä ja hyvää huomiota, niin sitten ei lapsen tarvitse hakea huomiota kiukuttelemalla.



Voimia! :)

ei ne tossa kirjotettuna näytä isoilta asioilta todellakaan mutta en tiedä miksi ne siltä tuntuu,lamaannun ihan noista,en jaksa ruokailun jälkiä siivota tms

Silloin kun sairastin masennusta, tuntui pelkkä voipaketin laittaminen kaappiin ihan ylivoimaiselta. Pyykinpesu itketti, lehtiä en jaksanut lukea ja ne kasautuivat eteiseen, en kyennyt miettimään elämää edes puolta vuotta eteenpäin ja kaikki tuntui mustalta. Vaikka periaatteessa kaikki oli kunnossa, eli opiskelin, tulin toimeen, oli hyvä kämppä alla ja muutenkin elämä periaatteessa kunnossa. Silti olo oli joka päivä ihan kamala, lyijynraskas ja arki hirveätä suota, jossa jokainen pienikin vastoinkäyminen (esim. tuollainen lasin särkyminen) tuntui maailman isoimmalta, pakahduttavalta asialta.

Ihan oikeasti, olen susta huolissani.

Koitahan lepäillä jos mahdollista, niin asiat tuntuvat hetken taas helpommalta. Käsittämätöntä tuo äitien hiekkalaatikko pelleily, johon itsekin olen valitettavasti törmännyt. Naisten pitäisi tukea toisiaan eikä juonia tollasia. Jaksamista, nuo ihmiset ei ole sinun arvoisiasi! Etsi parempia kunhan ehdit. Jaksamista ja lämmin hali täältä!

Millaset on illanistujaiset perheiden kesken?

Meidän lapset menevät illalla nukkumaan. :D

He voivat antaa hyviä vinkkejä, miten voi istua iltaa vaikka lapset nukkuu.

Jaksamista! Mulla on kans ollut ihan kauhea aamu 2v:n kanssa, aivan järkyttävä uhma. Onneksi sisar on vanhempi, jos tässä ois vauva, olisin ihan poikki..



Masennusta pelkään minäkin.

illanistujaisilla noin klo 17-19.30 perheiden kesken vietettävää aikaa jonkun kotona, lapset leikkivät ovat mukana. ´mukana 4 perhettä. ei alkoholia kyseessä.

ja töissä on toki usein. minkäänlaista tukiverkkoa sukulaisista tai muista ihmisistä meillä ei ole (pitkä välimatka),esim koskaan kukaan muu kuin minä tai mies ei arjessa pysty esim menemään 2v:n kanssa ulos,apujoukkoja ei ole (ikinä).



mitä mahdolliselle masennukselle sitten voisi tehdä? mitään lääkkeitä en halua koska imetän. ja en muutenkaan halua mitään merkintöjä mihinkään papereihin että olisi masennusta koska minusta tuntuu että sitä voidaan käyttää minua vastaan joskus,esim jos ero tulee. tyhmää ajatella noin,mutta ajattelen silti.



(vauvan hoidan kyllä hyvin,hän on ONNEKSI tähän asti ainakin ollut todella helppo tyytyväinen vauva. )

Jos ap:n voimat ei riitä, niin se on eri juttu. Kyllä mua hirvittää se vaippavuori, jonka kolmivuotiaat vaippailijat on jo saanut aikaan. Kaksivuotias on yleensä kypsä vaipattomuuteen.

mitä mahdolliselle masennukselle sitten voisi tehdä? mitään lääkkeitä en halua koska imetän. ja en muutenkaan halua mitään merkintöjä mihinkään papereihin että olisi masennusta koska minusta tuntuu että sitä voidaan käyttää minua vastaan joskus,esim jos ero tulee. tyhmää ajatella noin,mutta ajattelen silti.

(vauvan hoidan kyllä hyvin,hän on ONNEKSI tähän asti ainakin ollut todella helppo tyytyväinen vauva. )

Kuulostaa siltä, että sulla painaa arki niskaan ja saattaa tosiaan olla jonkin asteista masennustakin. Jos olosi on noin kertakaikkisen huono, niin kyllä se valitettavasti väkisin heijastuu lapsiinkin ja sinun elämäsi ei myöskään ole kovin nautittavaa. Kaikkein järkevintä on hakea apua ja miettiä asiantuntijan kanssa, että mikä apu auttaisi sinua ja perhettäsi eniten. Lääkkeet ovat vain yksi vaihtoehto, mutta voitte saada myös lastenhoitoapua tai esim. keskusteluaikaa ammattilaisen kanssa.

Varmasti hoidat vauvan hyvin ja esikoisellekin riittää aikaa, mutta älä kuitenkaan riko itseäsi turhaan. Jos sinulla olisi jalka poikki, niin tuskin vain puskisit eteenpäin ja ajattelisit että "no kun hoidan lapset hyvin, niin ei sillä jalalla niin väliä, eteenpäin pääsee konkaten vaikka kyllähän se pahaa tekee". Järkevämpää olisi hoitaa se jalka heti kuntoon, jotta pystyy sitten ihan täysillä viettämään aikaa lasten kanssa ja arki tuntuu paremmalta, kun ei koko ajan satu. Ajattele asiaa niinkin, että jos ero tulee, niin olet vahvemmilla jos olet a) hyvässä kunnossa ja b) osoittanut vastuuntuntoa hakemalla apua.

Nykyään neuvoloissa kysellään tosi usein masennuksesta, teetetään ihan rutiinina kyselyitä mielialasta ja koitetaan ottaa selvää, onko äidillä/perheellä kaikki hyvin. Masennus ei tosiaankaan nykypäivänä ole mikään mörkö, eikä pään työntäminen pensaaseen ole mikään ratkaisu. Jos on masennusta, se pitää vain hoitaa pois.

Niin ja mikäänhän ei vielä tarkoita sitä, että olet masentunut. Voi olla, että olet vain jotenkin ylirasittunut tai muuten solmussa, jolloin se keskusteluapu ammattilaisen kanssa voisi olla ratkaiseva tekijä. Joka tapauksessa, mitään ei tapahdu, ellet itse lähde hakemaan muutosta.

se antaa tulokseksi: http://www.tohtori.fi/?page=3459083



Ei noihin kannata täysin luottaa, mutta jotain osviittaa voit saada.

mutta kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin tässä ap:n tilanteessa en näe järkeä koko kesää opetella, kun se voi syksyllä tapahtua tuosta vaan...



Voisitko ap mennä vanhempiesi ym. luokse muutamaksi päiväksi ja ihan sovitusti niin, että pääsisit lepäämään ja nukkumaan ja joku muu viihdyttäisi 2v ja nukuttelisi vauvaa? Onko lähellä mitään muuta puistoa tai mitään missä lapsiperheitä? Puhu miehellesi tuntemuksistasi, mutta älä pelkää mitään merkintöjä, jos sinusta tuntuu, että nyt pitää päästä psykologin juttusille, niin soitto neuvolaan!!

Koita jaksaa :)



(se aikaisempi kirjoittaja, joka kyseli sukulaisista yms.)

joskus kun tänne tulevat kylään niin ovat siis kylässä, me passataan heitä ja siivotaan jälkiä eli työtä kaksin verroin.



siellä päässä saa myös entistä kovemmin itse vahtia lapsia kun on kaikkea "kiinnostavaa" esillä.



isovanhemmat jaksavat sen 5min jutella lapselle ja sitten kattovat telkkaria ja lukevat lehtiä





no en syytä heitä siitä eihän heillä mitään velvollisuutta olekaan. toki olen asiasta surullinen.



ap

sapuska puoli terveelliseksi ni ei niin itketäkkää eikä masenna ja kestää paremmin näitä arkijuttuja!

siinä on niin pienet kuviot ja kaikki jutut saavat ihan turhan isot mittasuhteet kun sitä sisältöä voi joskus olla elämässä niukanpuoleisesti niitä lapsia hoitaessa.



Jos ei ole työelämässä, niin hyvin helposti lipsahtaa kuvittelemaan hiekkistuttuja sosiaalisiksi suhteiksi, joita ne toki joskus voivat vaikka ollakin, mutta tuskin yleisesti noin perusoletuksena.



Mitäs jos tekisit nyt niin että aloitat kuntoiluprojektin ja terveellisen ruuan projektin. Varastat itsellesi vaikka puoli tuntia illalla jumppaamiseen/lenkkiin/ryhmäliikuntaan, mikä nyt onkaan itsellesi mieluisa.



Suunnittelet myös jonkin pienen talouteen sopivan reissun nyt kesälle joko lasten kanssa tai ilman.



(Jos on tiukka budjetti ja pakko tehdä reissu lasten kanssa, niin sehän voi olla maailman parhaiten järjestetty aurinkoinen kesäpäivä, rantaa-piknikkiä-leikkipuistoa ja illalla vielä joku suosikkipiirretty DVD:ltä, mutta jos pääset yksin jonnekin yöksi ,vaikka kauampana asuvalle kamulle tai jos koko perhe pääsee, niin aina paree. Oleellista on suunnitella sitä tovi, niin saa ajatuksille muuta puuhaa kuin kakkapyllyn).



Voisit etisä ja suunnitella uutta harrastusta. Ehkä sellaista josta olet haavaeillut tai sellaista josta saa uusia ystäviä. Onko vanhoja ystävyyssuhteita elvytettävänä? Kiinnostaisiko opiskelu harrastusluontoisesti esim. avoimessa yliopistossa syksyllä?



Siinähän sitä jo onkin millä aloittaa ajatusten täyttäminen.



Jos on päivä on ihan p:stä niin mä tapaan ajatella että onpahan se nega pois joiltain muilta päiviltä, eli sitten on tiedossa kahta kivempaa jossain vaiheessa kun rämpii tovin huonossa fiiliksessä.



Tsemppiä, kyl se siitä, nää on näitä viaheita, viiden vuoden päästä on jo ihan muut kuviot.

Tunnen tunteen, ihan hyvin ja masennustakin on ollut, varsinkin kuoluksen syntymän jälkeen. Ihan samanlaisia aamuja olen kokenut, lisää siihen vielä ekaluokkalaisen koulutaksille hoito koko poppoon kanssa, kun ei itse osannut mennä. Onneks on nyt tämä aika.



Ja laita se vaippa takaisin ja kokeile vaikka kuukauden päästä uudestaan :)



Mä olen kans aina ollut ihan melko yksin lasten kanssa, en tykkää jutella muille mammoille hiekkiksillä tms.