Synnytyksen jälkeiset päivät sairaalassa!

en uskaltanut nukkua, hermoilin imetyksestä, ihmettelin mitäs sitten tehdään kun vauva nukkui jne. Sitten tuli lääkärintarkastuspäivä ja vauvalla todettiin eräs hoitoa vaativa asia, ja siihen loppui minun huoleton sairaalassavaelteluni ja yksityisyyden puutteesta valitteluni, kun tuli vähän muuta ajateltavaa.

Suosittelen olemaan sen pari päivää, jotta imetys lähtee kunnolla käyntiin ja saat itsekin levättyä. Ja tosiaan lääkäri tarkastaa vauvan kahden vuorokauden iässä. T. Synnytysvuodeosaston kätilö

miten sairaalassa voi levätä?? nukkuminen sairaalassa oli täysi mahdottomuus. Kun olin menettänyt jo hermoni valvomisesta, pääsin vasta sen jälkeen yksityishuoneeseen. Ei ollut hetken rauhaa sielläkään. Jatkuvasti huoneessa lappasi porukkaa. Oli kätilöä, siivoojaa, ruuantuojaa, lääkäriä. Minkä ihmeen takia yölläkin piti mitata kuumetta? heräsin siihen joka yö enkä sen jälkeen pystynyt enää nukkumaan. Ihan törkeetä!

Sänky sairaalassa on aivan karmea. Haju ei todellakaan tunnu kotoisalta.

Kun pääsin kotiin, oli kuin taivaaseen olisi päässyt. Vihdoinkin sai nukkua ja oli mies passaamassa. Sairaalassa kukaan ei suostunut passamaan.

Edellisestä synnytyksestä oli yli 6 vuotta, joten olin kuin ensisynnyttäjä. En tiennyt yhtään mitä tehdä ja hormonit saivat pääni ihan sekaisin. Kukaan ei tuntunut olevan kiinnostunut minusta. Kaikki apu meni vain ensisynnyttäjien huoneisiin. Esikoista synnyttäessä meillä oli perhehuone, joten en ollut yksin. Silloin vietimme sairaalassa 5 päivää. Kuopuksen kanssa olin sairaalasssa synnytyksen jälkeen 2 yötä. Onneksi pääsimme sitten kotiin.

Suihkun tuoli oli aivan loistava. Passasin miehen ostamaan meille jakkaran suihkuun että sain istua siellä. =D

Suihkun tuoli oli aivan loistava. Passasin miehen ostamaan meille jakkaran suihkuun että sain istua siellä. =D

olin siis numero 19.

Mutta seuraavan kanssa tosiaan haluan mahd. nopeasti kotiin.

Minä halusin varmistua, että vauva on varmasti ok ja voin lähteä kotiin. Keltaisuus ei näy heti. Itse jaksan sen pari kolme päivää olla hiostavassa sängyssä ja hälyssä, kunhan vauva voi hyvin ja apu on lähellä. Näin toisenkin kanssa.

Esikoisesta sektion jälkeen 5 päivää osastolla. Meni nopeasti, hyvää teki levätä ja varmistella omankin toipumisen alkamista ennen kotiinlähtöä. Jos toiste menen, tulen vaatimaan enemmän ohjausta ja apua imetykseen, nyt se ei oikein päässyt käyntiin ja osa kätilöistä/hoitajista olikin hyvin hanakasti antamassa lisämaitoa vauvalle. Oma maito ei missään vaiheessa riittänyt vauvalle ja hän lopettikin imemisen kokonaan ollessaan 5kk. Mutta imetysopastusta lukuunottamatta koen saaneeni hyvin apua ja huolenpitoa, enkä kyllä aiemmin olisi ollut valmis kotiin lähtemäänkään.



Toivottavasti ne jotka haluaa hyvin menneen synnytyksen jälkeen terveen vauvan kanssa pian kotiin, myös pääsevät. Kuulostaa siltä että äidin ja lapsen turvallisuutta varten suunniteltu sairaalahoito on monelle jotain vankilan kaltaista, kun olosuhteetkaan ei ole kuin parhaassa hotellissa. Ihme rutinaa.

Toivottavasti ne jotka haluaa hyvin menneen synnytyksen jälkeen terveen vauvan kanssa pian kotiin, myös pääsevät. Kuulostaa siltä että äidin ja lapsen turvallisuutta varten suunniteltu sairaalahoito on monelle jotain vankilan kaltaista, kun olosuhteetkaan ei ole kuin parhaassa hotellissa. Ihme rutinaa.

Kyllä varmasti tasan kaikki tietävät että sairaala ei ole mikään hotelli, mutta joistain asioista saa kyllä "rutista". Esimerkiksi vaikka siitä että hoitajat eivät kuuntele sitä äitiä ollenkaan, vähättelevät kipuja ja kaupanpäällisiksi vittuilevat "Sulla nyt tuntuu olevan kaikki huonosti" kun olen sanonut sen kymmenennen kerran että taju meinaa lähteä kun nousen seisomaan. Uskoivat sitten kun löysivät minut lattialta pyörtyneenä.

Ja kyllä se vankilalta tuntui. Uloskaan ei saanut mennä (ei en polta) edes hetkeksi haukkaamaan raitista ilmaa ja päästä pois siitä sairaalan löyhkästä.

Hoitajat eivät uskoneet myöskään sitä että stressaan sitä osastolla olemista niin paljon että se maito ei lähde nousemaan. Kun viidennen päivän jälkeen sanoin että joko te päästätte minut ja lapseni pois tai lähden menemään ilman lupaa niin alettiin taas vittuilemaan "on se kyllä kumma kun ei apu ja hoito kelpaa". Kysyin että mikä apu ja hoito.

Minun osastolla olo aikani ei todellakaan ollut minun ja lapseni turvallisuutta varten suunniteltu. Päin vastoin. Tuon ajan takia en halua nähdä yhtäkään hoitajaa, koska menetin luottoni heihin. Mies hoitaa neuvolakäynnit.

Ja sun mielestä mä en saa "rutista"?

ja käynyt sitten pova(oliko se sen niminen?) käynnillä. Sairaalassa ihan ok meno, en tarvinnut apuja, vauvanhoito+ muut jutut sujuivat, eka vauva kellastui kotona hieman mutta sille ei tehty mitään.

on muuten vauvallekin stressaava. Hirveä hälinä, kirkkaat valot, aina joku herättämässä kesken unien, jos maitoa ei tule ja lisämaidossa pihistellään, niin vauva joutuu itkemään nälkäänsä jne. Minä olin tosi helpottunut vauvankin osalta kun pääsimme kotiin ja vauvakin sai nukkua rauhassa ja syödä vatsansa täyteen.



Jos asuu kaukana sairaalasta tai lapsi on ensimmäinen, niin sairaalassa olo on perusteltua. Muuten en näe mitään syytä miksi osastolla pitäisi olla yhtään kauemmin kuin on täysin välttämätöntä. Minä olin 36 tuntia koska odottelin rokotetta (olen rh- ja lapsi rh + ). Sekin oli ihan liian pitkä aika.

itse olen ollut ihan tyytyväinen saamaani palveluun osastolla. olen myös saanut ruuhka-aikoina olla omatoiminen, punnannut itse vauvaa, mitannut omaa verenpainetta yms.

En vaan kestä niitä juuri synnyttäneitä naisia joilla ramppaa vieraita alvariinsa ja jotka luulevat asuvansa hotellissa ja joita pitää pallvella joka kellon soitosta. Onneksi en ole liikoja vuorokausia sairaalassa juuri viettänyt.

Itse olin todella tyytyväinen Kättäriin. Ruoka oli hyvää, kätilöt ihania ja avuliaita, imetystä opeteltiin ja kyllähän se sattui, olin heikossa kunnossa mutta tyytyväinen. Olimme perhehuoneessa, eikä meillä käynyt vieraita. Aika ei tullut yhtään pitkäksi, tuntui, että jatkuvasti sai käydä syömässä, mikä oli kivaa, koska ruokahalu oli hyvä.



Päivän ohjelmaan kuului Imetystä, torkkuja, naistelehtien lukua ja välillä tekstareiden kirjoittamista. Ja tietysti nukkuvan vauvan ihastelua :) Kun vauva itki kovasti, kätilö auttoi. Lisäksi omahoitaja jaksoi (omasta aloitteestaan) keskustella vaikeasta synnytyksestäni. Jäi semmoinen olo, että meistä todella pidettiin hyvää huolta. Kotoa soitin vielä pari kertaa osastolle kysyäkseni vauvan hoidosta.

olin muistaakseni 3 pv sairaalassa ja olin ihan kauhuissani kun piti kotiin lähteä vauva kainalossa.

Toisesta 13v ekan jälkeen.. olin sairaalassa alle 20h, koska minulla eikä vauvalla ilmennyt mitään niin päästettiin kotiin.. oli nimittäin naikkari ja kättäri ihan tukossa.

sitten käytiin vauvan kanssa lääkärin tarkastuksessa parin päivän päästä.

Kolmannesta olin yhden päivän, hoitajien mielestä hyvä olisi jäädä sairaalaan ensimmäisen lapseni kanssa... piti sitten korjata että tämä on kyllä kolmas lapseni ja todellakin haluan kotiin..

Vauvan hoitoa tietysti, imetystä ja muuta. Jutustelua huonekavereiden kanssa. Yöllä heräilet kuorsaukseen, muiden vauvojen itkuun jne. Päivällä yrität lepäillä. Ruokaa vähän väliä. Jälkisupistuksia imettäessä. Mahaa painelevia hoitsuja. kotiin pääsy toisena päivänä oli ihaninta.

Lukuunottamatta ensimmäistä yötä. Vauva siis syntyi ennen keskiyöta ja sitten suoraan salista "nukkumaan". Vauvan laittovat viereen ja vaikka väsytti melkein 2 vrk hereillä olo niin en siltikään uskaltanut nukkua etten litistä vauvaa.

Vähän sama kuin tuolla aikaisemmin. En uskaltanut liikahtaakkaan esim nappia painaakseni saatika nousta vessaan (jos siihen olisin pystynyt)

Aamulla tuli sitten verikoe ja täti ilmeisesti sitten oli pyytänyt katilöä paikalle. Ottivat sitten vauvan siksi aikaa kun kävin hakemassa aamiaisen ja vessassa.

Vauva siis huusi puolet yöstä ja aamulla käteni oli niin puutunut, etten saanut edes vesilasiin tartuttua.



Olisin siis kaivannut edes hetken tukea vauvani kanssa ennen kuin yksin jätettiin.

Päksissä huoneet olivat tupaten täyteen tungettuja, itseni lisäksi kolme muuta. Kätilöt kiireisiä, eivät aina ehtineet paikalle yms. Itse vaadin päästä kahden yön jälkeen pois ja onneksi pääsin. synnäriltä todella mukavia muistoja, vuodeosastolta ei.

Itse olin todella tyytyväinen Kättäriin. Ruoka oli hyvää, kätilöt ihania ja avuliaita, imetystä opeteltiin ja kyllähän se sattui, olin heikossa kunnossa mutta tyytyväinen. Olimme perhehuoneessa, eikä meillä käynyt vieraita. Aika ei tullut yhtään pitkäksi, tuntui, että jatkuvasti sai käydä syömässä, mikä oli kivaa, koska ruokahalu oli hyvä. Päivän ohjelmaan kuului Imetystä, torkkuja, naistelehtien lukua ja välillä tekstareiden kirjoittamista. Ja tietysti nukkuvan vauvan ihastelua :) Kun vauva itki kovasti, kätilö auttoi. Lisäksi omahoitaja jaksoi (omasta aloitteestaan) keskustella vaikeasta synnytyksestäni. Jäi semmoinen olo, että meistä todella pidettiin hyvää huolta. Kotoa soitin vielä pari kertaa osastolle kysyäkseni vauvan hoidosta.

Kuullostaa tutulta, vaikkei valitettavasti päästy perhehuoneeseen. Ei muakaan häirinnyt muu kuin se, että joku pönttö isä jäi yhtenä yönä pamppailemaan käytävään ja puhelin huusi jotain musaa = ei saanut nukuttua yhtään.

Huonetoveri oli mukava, jutskailtiin paljon.

lähdin toisen lapseni kanssa kotiin tiistaiaamuna, kun tyttö oli syntynyt su illalla. Siinä vaiheessa tuntui, että imetys oli lähtenyt ihan hyvin käyntiin ja lastenlääkäri katsoi lapsen ja oli hänkin sitä mieltä että voidaan kotiutua. Sitten kuitenkin to neuvolassa th huomasi lapsen painon pudonneen liikaa ja keltaisuuttakin oli. Lähetti takas kättärille verikokeisiin ym. Tyttö oli keltaisuuden vuoksi niin uninen, että ei jaksanut syödä enkä minä sitten tajunnut ihmeempiin toimiin ruveta kun sairaalasta lähtiessä sanottiin, että voi jatkaa lapsentahtista imetystä. Lisämaidoillehan siinä sitten siirryttiin, mutta kaikki kaikkiaan hyvin sujui. Olisi vaan säästynyt edestakaiselta ajelulta moneen kertaan ja suurelta huolelta kun olisi malttanut vielä yhden yön olla. Oli vaan esikoista jo niin kova ikävä :)

olen aina väsynyt sairaalassa pahasti koska sänky on kova, hiostava, vauva ei mahdu viereen ja aina on meteliä huoneessa. Oma tai toisten vauvat huutaa tai sitten käydään ottamassa jotain verikoetta. Aina on ollut kiva päästä kotiin vaikka siellä olisikin muita lapsia odottamassa. Lastenhoitoon ei ole tullut ohjeita eikä apuja kummankaan lapsen kohdalta, jälkisupareihin on saanut kerjätä lääkettä samoin lisämaitoa koska ei noussut kun kolmantena päivänä vaikka mitä tekisi ja silloin haluan olla jo kotona! Huippu oli kun hoitaja unohti istumaan käytävälle lääkärinaikaa odottaessa ja heikotti niin etten meinannut enää tuolilla pysyä, ai niin olitkos sinä minun potilas... Jos jotain pitäisi parantaa niin huoneet korkeintaa 2 hengelle ja sängyt vähän leveämmiksi niin vierihoito onnistuisi kunnolla.