Eronneet - miten kauan kesti toipua, koska löysitte uuden miehen?

Naimisissa seitsemän vuotta, joista viimeinen vuosi "yritettiin vielä pelastaa liitto" mutta käytännössä tehtiin eroa. Varoitin puoli vuotta ennen lähtemistäni, että olen todellakin lähdössä jos suhde ei muutu. Ei muuttunut, lähdin. 

Oli tosi vaikeaa ehkä jonkun 5-8 kuukautta, sen jälkeen helpotti hieman. Lapsi jäi mulle miehen toiveesta, ei halunnut noin vuoteen edes tapaamisia. Sitten tilanne on nytkähdellyt siksakkia kuitenkin koko ajan parempaan suuntaan, ja nykyisin meillä on oikein ystävälliset välit ja lapsikin tapaa isäänsä säännöllisesti. Yhteen ei palata koskaan, mutta mulle on tärkeää että lapsen takia ollaan sopuisissa väleissä. 

Olin henkisesti exästä irti heti eron jälkeen, mutta valmis uudelle suhteelle en todellakaan olisi ollut saman tien. Noin vuosi erosta aloin varovasti hissukseen käydä treffeillä, ja nykyisen puolison löysin siinä vaiheessa, kun erosta oli 2,5 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla ahdistus ja suru kesti reilun puolivuotta ja kuin viimein Olin asian kanssa ok, tapasin vuosi erosta nykyisen aviomieheni ja toinen lapsikin on tulossa. Nyt erosta on noin 5v ja eksä käy edelleen välillä mielessä mutta ei tosiaan aiheuta tunnereaktiota. Ero oli raskas.

Tapaa ap ystäviä, puhu ja puhu asiasta ja harrasta kivoja juttuja. Helli ja hemmottele itseäsi, käy vaikka matkalla ystäväsi kanssa kuten minä tein. Kyllä se helpottaa. Uuttavuotta kohti, ei sitä tiedä mitä se tuo tullessaan :)

Eiköhän ap ole jo asian käsitellyt, kun hänen erostaan on kaksi vuotta pidempään kuin sinulla.

Vierailija kirjoitti:

Miten kauan itkitte hysteerisesti joka päivä? mulla kolmas päivä menossa ja tekee mieli peruuttaa koko ero, kun en jaksa enää edes itkeä ja silmät tulehtuu kohta umpeen. Ikävä on valtava, vaikka järjen tasolla tiedän, että mitään toivoa ei enää ole ja tulen katumaan jos menen takaisin, niin onneton olin. Oli kuitenkin niin paljon myös hyviä hetkiä ja monin tavoimme sovimme yhteen järjettömän hyvin. Viimeiset vuodet ovat vaan olleet ihan hirveitä, riitelyä päivästä toiseen, siinä meni taas joulukin pilalle.  Ja se oli viimeinen pisara. Pariterapiat ja kaikki on kokeiltu, mikään ei vaan auta, mies on mikä on, eikä kykene muuttumaan. Siksi en jaksa minäkään panostaa. 

Mutta tämä "kipu" on jotain hirvittävää =( Itkenkö loppuelämäni?? Oon ihan hajalla surusta.

Tiedät kyllä itsekin, että kolme päivää ei vielä mikään aika. Itke vain, käy läpi vanhoja kokemuksia, kuvia, biisejä yms. Kannattaa vetää suremisessa ihan överit, jotta sitä ei enää jaksa tehdä.

Sen jälkeen alat suremisen ohella tekemään myös muita asioita, kuten käymään töissä, lenkillä, näkemässä kavereita yms. Tee tämä sitten kun sinusta tuntuu siltä, mutta käy joka päivä vähintään vähän ulkona, jotta et passivoidu täysin ja vedä päätäsi jumiin. Mielestäni asioita kannattaa miettiä muutama viikko ihan rauhassa ilman, että pyrkiikään pääsemään yli. Ei kannata kuitenkaan olla yhteydessä exään enää jos tuntuu siltä, että kaikki puhuttava on jo puhuttu. Jos on jotain selvittämättömiä asioita, niin ne kannattaa käydä nyt heti läpi, minkä jälkeen voit katkaista välit ihmiseen täysin. 

Itseäni auttoi paljon erosta yli pääsemisessä vierailu vanhempieni luona. Tuolla tapasin ihmisiä, jotka olivat elämässäni ennen parisuhdetta ja kävin paikoissa, jotka ovat minulle tuttuja lapsesta asti. Tämä sai minut muistamaan, että olin onnellinen ennen parisuhdetta, joten tulen olemaan sitä myös parisuhteen jälkeen. Parisuhteen päättyminenhän tuntuu tavallaan koko elämän päättymiseltä, koska lähes koko arki riuhtaistaan pois yhdellä kertaa ja mukana menee usein myös muita tärkeitä ihmisiä.

Kun uuteen arkeen alkaa tottumaan ilman parisuhdetta, niin siinä vaiheessa kannattaa alkaa tuomaan elämään uusia asioita ja uusia ihmisiä. Mitään vakavaa ei kannata mielestäni etsiä noin tunteellisena tai välttämättä harrastaa edes seksiä heti jos ei tunnu siltä, mutta tavata kuitenkin uusia ihmisiä ja jutella heidän kanssa ihan vaikka Tinderissä. Eron jälkeen on yleensä hauras ja kaipaa läheisyyttä, jolloin läheisyyttä antavaan muodostuu helposti tunteita, jotka eivät ole pitkässä juoksussa kovinkaan aitoja. Siksi näiden eron jälkeen ihastusten kanssa kannattaa edetä rauhallisesti jos päättää tehdä siitä jotain vakavampaa. Suosittelen itse rauhallista tapailua mieluummin, mutta tietenkin jos kohdalle sattuu oikeasti hieno ihminen ja itsekin haluaa parisuhteeseen pikaisella aikataululla, niin ei sitä kannata välttämättä käsistäänkään päästää. 

Tuossa vaiheessa elämä alkaa jo olemaan hyvin pitkälti arkista, vaikka exä pyöriikin toisinaan mielessä. Kuten jo aiemmin sanoin, niin mitä enemmän luot uusia muistoja, niin sitä vähemmän exä pyörii mielessäsi kun sinulla on muutakin pohdittavaa. Muistot haalistuvat ajan myötä ja moni asia unohtuukin. Kannattaa kirjoittaa ajatuksia ylös, jotta niihin voi myöhemmin palata jos siltä tuntuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kauan itkitte hysteerisesti joka päivä? mulla kolmas päivä menossa ja tekee mieli peruuttaa koko ero, kun en jaksa enää edes itkeä ja silmät tulehtuu kohta umpeen. Ikävä on valtava, vaikka järjen tasolla tiedän, että mitään toivoa ei enää ole ja tulen katumaan jos menen takaisin, niin onneton olin. Oli kuitenkin niin paljon myös hyviä hetkiä ja monin tavoimme sovimme yhteen järjettömän hyvin. Viimeiset vuodet ovat vaan olleet ihan hirveitä, riitelyä päivästä toiseen, siinä meni taas joulukin pilalle.  Ja se oli viimeinen pisara. Pariterapiat ja kaikki on kokeiltu, mikään ei vaan auta, mies on mikä on, eikä kykene muuttumaan. Siksi en jaksa minäkään panostaa. 

Mutta tämä "kipu" on jotain hirvittävää =( Itkenkö loppuelämäni?? Oon ihan hajalla surusta.

Tiedät kyllä itsekin, että kolme päivää ei vielä mikään aika. Itke vain, käy läpi vanhoja kokemuksia, kuvia, biisejä yms. Kannattaa vetää suremisessa ihan överit, jotta sitä ei enää jaksa tehdä.

Sen jälkeen alat suremisen ohella tekemään myös muita asioita, kuten käymään töissä, lenkillä, näkemässä kavereita yms. Tee tämä sitten kun sinusta tuntuu siltä, mutta käy joka päivä vähintään vähän ulkona, jotta et passivoidu täysin ja vedä päätäsi jumiin. Mielestäni asioita kannattaa miettiä muutama viikko ihan rauhassa ilman, että pyrkiikään pääsemään yli. Ei kannata kuitenkaan olla yhteydessä exään enää jos tuntuu siltä, että kaikki puhuttava on jo puhuttu. Jos on jotain selvittämättömiä asioita, niin ne kannattaa käydä nyt heti läpi, minkä jälkeen voit katkaista välit ihmiseen täysin. 

Itseäni auttoi paljon erosta yli pääsemisessä vierailu vanhempieni luona. Tuolla tapasin ihmisiä, jotka olivat elämässäni ennen parisuhdetta ja kävin paikoissa, jotka ovat minulle tuttuja lapsesta asti. Tämä sai minut muistamaan, että olin onnellinen ennen parisuhdetta, joten tulen olemaan sitä myös parisuhteen jälkeen. Parisuhteen päättyminenhän tuntuu tavallaan koko elämän päättymiseltä, koska lähes koko arki riuhtaistaan pois yhdellä kertaa ja mukana menee usein myös muita tärkeitä ihmisiä.

Kun uuteen arkeen alkaa tottumaan ilman parisuhdetta, niin siinä vaiheessa kannattaa alkaa tuomaan elämään uusia asioita ja uusia ihmisiä. Mitään vakavaa ei kannata mielestäni etsiä noin tunteellisena tai välttämättä harrastaa edes seksiä heti jos ei tunnu siltä, mutta tavata kuitenkin uusia ihmisiä ja jutella heidän kanssa ihan vaikka Tinderissä. Eron jälkeen on yleensä hauras ja kaipaa läheisyyttä, jolloin läheisyyttä antavaan muodostuu helposti tunteita, jotka eivät ole pitkässä juoksussa kovinkaan aitoja. Siksi näiden eron jälkeen ihastusten kanssa kannattaa edetä rauhallisesti jos päättää tehdä siitä jotain vakavampaa. Suosittelen itse rauhallista tapailua mieluummin, mutta tietenkin jos kohdalle sattuu oikeasti hieno ihminen ja itsekin haluaa parisuhteeseen pikaisella aikataululla, niin ei sitä kannata välttämättä käsistäänkään päästää. 

Tuossa vaiheessa elämä alkaa jo olemaan hyvin pitkälti arkista, vaikka exä pyöriikin toisinaan mielessä. Kuten jo aiemmin sanoin, niin mitä enemmän luot uusia muistoja, niin sitä vähemmän exä pyörii mielessäsi kun sinulla on muutakin pohdittavaa. Muistot haalistuvat ajan myötä ja moni asia unohtuukin. Kannattaa kirjoittaa ajatuksia ylös, jotta niihin voi myöhemmin palata jos siltä tuntuu. 

Muutama viikko?

En tajua minkälaisissa suhteissa te oikein olette olleet jos tollaisessa ajassa saa mitään aikaan.

Meillä meni yli puolitoista vuotta pelkässä erossa (asunnon myynnissä jne).

Eikä todellakaan tehnyt mieli silloin tavata yhtäkään uutta puolisoehdokasta.

Itseasiassa vielä parin vuoden jälkeenkään ei voi edes kuvitella uutta parisuhdetta. Koska lähtäkohta on että se on tasan viimeinen parisuhde mikä tulee olemaan. Se pitää olla sellaisen ihmisen kanssa jolla on täysin sama suunta elämässä ja varmasti tukee myös vastamäessä.

15v. avioliiton jälkeen meni 3v., kunnes löysin uuden. Sitä suhdetta kesti 2v. ja sen jälkeen sinkkuna nyt 4 vuotta. Olen aina ollut pitkään sinkkuna, kun suhde kariutuu. Myös ennen avioliittoa olleista suhteista. Jotenkin haluan olla totaalisen läpikäynyt entisen suhteen, ennenkuin valmis uuteen. Suren hiljaa ja pitkään, mutta ilman mitään suurempia ahdistuksia. Itkua n. kk ja sitten alkaa eheytys ja suhteen käsittely. Jokainen suree eroa omalla tavalla.

Yksi ystävistäni löytää 2kk sisällä uuden. Luulen ettei käy suhteitaan koskaan läpi kun vaihtanut miestä tasaisin 3v. välein. Minusta outoa, mutta hälle varmaan ihan ok.

Vierailija kirjoitti:

Miten kauan itkitte hysteerisesti joka päivä? mulla kolmas päivä menossa ja tekee mieli peruuttaa koko ero, kun en jaksa enää edes itkeä ja silmät tulehtuu kohta umpeen. Ikävä on valtava, vaikka järjen tasolla tiedän, että mitään toivoa ei enää ole ja tulen katumaan jos menen takaisin, niin onneton olin. Oli kuitenkin niin paljon myös hyviä hetkiä ja monin tavoimme sovimme yhteen järjettömän hyvin. Viimeiset vuodet ovat vaan olleet ihan hirveitä, riitelyä päivästä toiseen, siinä meni taas joulukin pilalle.  Ja se oli viimeinen pisara. Pariterapiat ja kaikki on kokeiltu, mikään ei vaan auta, mies on mikä on, eikä kykene muuttumaan. Siksi en jaksa minäkään panostaa. 

Mutta tämä "kipu" on jotain hirvittävää =( Itkenkö loppuelämäni?? Oon ihan hajalla surusta.

En kertaakaan. Avioero oli selkeä päätös jota oli mietitty pitkään.

Sen sijaan suuresta rakkaudestani eroon joutuminen vei mut henkisesti aivan loppuun. Varmaan vuosi meni että itkin joka päivä, monta kertaa. Senkin jälkeen pieninkin asia mikä muistutti hänestä sai kyyneleet silmiin ja sydämen hakkaamaan.

Näin kunnes löysin nykyisen mieheni.

21

Olin avioliiton vuosina itkenyt jo itkuni, kun panin eron toimeksi, en sen jälkeen itkenyt. Surua tunsin varmaan pari vuotta, surua sitä mitä joskus kauan sitten oli. Katumusta en hetkeäkään.

Vuosi erosta tein nettiprofiilin, kun ajattelin myös, että jos en lähde ihmisten ilmoille, totun tähän liikaa enkä tee sitä koskaan. Piti vain laastaria etsiä, mutta löytyikin elämäni mies.

Pari vuotta on oltu yhdessä, mutta vielä tulee mieleen kaikenlaisia asioita edellisestä liitosta. Lähinnä lapsen takia, koska on yhteishuoltajuus, ja koska ostin vanhan perheasuntomme lapsen kodiksi. Jos olisi uusi koti, olisin paremmin voinut jättää pahat olot taakse, nyt se känniääliö tulee joskus mieleen kun katson keittiötä tai muita huoneita jonne hän sammui, tai jonne pakenin häntä.

Ero tapahtui siis minulle viikoissa, vaikka liitto oli kestänyt 16 vuotta. Oli vain ollut niin kauheaa jo monta vuotta miehen pahenevan alkoholinkäytön vuoksi, josta täälläkin joskus pyysin neuvoja.

Paperit, ositus, talokaupat, huoltajuus, virallinen eropäätös, niihin tosiaan meni vuosi, mutta tuon ajan olin jo eronnut ja kohtasin exää vain allekirjoitusten ajan. Minulle ero tapahtui oikeastaan tunneissa, kun totesin että nyt riitti, lopultakin, ja lähdin ovesta. Kaikki loppu oli vain käytännön asioiden järjestämistä.

Olen sitä mieltä jos ihan oikeasti on rakastanut puolisoaan niin vaikka eroaa niin siitä ei koskaan pääse irti.

Ei voi puhua päiväkausien hysteerisestä itkusta. Ero tuli vähitellen. Ahdistavaa oli kauan, välillä itkus, välillä hiljaista epätoivoa. Kun lopulta olin tehnyt päätöksen, alkoi vähitellen helpottaa. Nyt on hirvittävän korkea rima tehdä minkäänlaista tuttavuutta miesten kanssa, mutta onko pakko löytää heti uutta? Onko pakko etsiä? Ehken kelpuuta koskaan ketään tai todennäköisemmin kukaan ei kelpuuta enää minua. Sen kanssa pystyn elämään, vaikkei ajatus yksinäisestä loppuelämästä ole kovin kiva. Vaikeassa suhteessa olisi kurjempaa. Nyt saan olla enemmän oma itseni. Eksän kanssa on välillä jopa ystävälliset välit. Joskus saattaa tulla pieneksi hetkeksi ajatus, että mitä jos takaisin yhteen lasten takia, mutta äkkiä on muistunut mieleen kaikki vaikea.

Vierailija kirjoitti:

Ero tapahtui siis minulle viikoissa, vaikka liitto oli kestänyt 16 vuotta. Oli vain ollut niin kauheaa jo monta vuotta miehen pahenevan alkoholinkäytön vuoksi, josta täälläkin joskus pyysin neuvoja.

Paperit, ositus, talokaupat, huoltajuus, virallinen eropäätös, niihin tosiaan meni vuosi, mutta tuon ajan olin jo eronnut ja kohtasin exää vain allekirjoitusten ajan. Minulle ero tapahtui oikeastaan tunneissa, kun totesin että nyt riitti, lopultakin, ja lähdin ovesta. Kaikki loppu oli vain käytännön asioiden järjestämistä.

Mulla ehkä sama, että sen vaan tiesi, kun oli tehnyt päätöksen. Viimeinen niitti kaikkeen muuhun ja silloin tiesi.

Vierailija kirjoitti:

Olen sitä mieltä jos ihan oikeasti on rakastanut puolisoaan niin vaikka eroaa niin siitä ei koskaan pääse irti.

Millä tavalla ei pääse irti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero tapahtui siis minulle viikoissa, vaikka liitto oli kestänyt 16 vuotta. Oli vain ollut niin kauheaa jo monta vuotta miehen pahenevan alkoholinkäytön vuoksi, josta täälläkin joskus pyysin neuvoja.

Paperit, ositus, talokaupat, huoltajuus, virallinen eropäätös, niihin tosiaan meni vuosi, mutta tuon ajan olin jo eronnut ja kohtasin exää vain allekirjoitusten ajan. Minulle ero tapahtui oikeastaan tunneissa, kun totesin että nyt riitti, lopultakin, ja lähdin ovesta. Kaikki loppu oli vain käytännön asioiden järjestämistä.

Mulla ehkä sama, että sen vaan tiesi, kun oli tehnyt päätöksen. Viimeinen niitti kaikkeen muuhun ja silloin tiesi.

Sama täällä.

N. 20v avioliitto joista n. 7 viimeistä jossittelua eroko vaiko ei? Kunnes tuli se viimeinen niitti ja kaikki oli päivän selvää että ero. Itkin ja olin tosi epätoivoinen viimeiset vuodet ja kun vihdoin päätös erosta niin ei tarvinnut itkeä tai olla ahdistunut, oli vain vapautus aivan kuin kivi olisi rinnalta otettu pois. Ero tuli siis käsiteltyä ennen eroa ja katunut en ole nanosekuntiakaan.

Ensimmäiset kaksi vuotta olin aivan noitri/sukupuoleton. Mieleenkään ei tullut että mies pitäisi laittaa tai edes olla olemassa, olin vapaa tekemään OMAA elämää. Puolen vuoden laastarisuhde 3v erosta joka muistutti edellistä suhdetta ja mietin ettei koskaan enää mitään suhteita. Siitä toipumiseen meni vuosi.

Vuosi sitten rakastuin totaalisesti, jalat meni alta. Hiljaa menen nyt koska kolme vuotta menee kuitenkin ennen kuin toisen oikeasti tuntee mutta hyvälle näyttää. Olen turvassa, olen rakastettu ja saan rakastaa isosti. Olen onnekas.

Mutta jos tämä jostain syystä päättyy, olen yksin lopullisesti. En halua tähän karuselliin uudestaan. Vaikka on upeaa niin onhan tämä kuin Forrest Campin suklaarasia: koskaan ei tiedä mitä tulee. Mutta on luotettava itseensä ja omiin valintoihin.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kauan itkitte hysteerisesti joka päivä? mulla kolmas päivä menossa ja tekee mieli peruuttaa koko ero, kun en jaksa enää edes itkeä ja silmät tulehtuu kohta umpeen. Ikävä on valtava, vaikka järjen tasolla tiedän, että mitään toivoa ei enää ole ja tulen katumaan jos menen takaisin, niin onneton olin. Oli kuitenkin niin paljon myös hyviä hetkiä ja monin tavoimme sovimme yhteen järjettömän hyvin. Viimeiset vuodet ovat vaan olleet ihan hirveitä, riitelyä päivästä toiseen, siinä meni taas joulukin pilalle.  Ja se oli viimeinen pisara. Pariterapiat ja kaikki on kokeiltu, mikään ei vaan auta, mies on mikä on, eikä kykene muuttumaan. Siksi en jaksa minäkään panostaa. 

Mutta tämä "kipu" on jotain hirvittävää =( Itkenkö loppuelämäni?? Oon ihan hajalla surusta.

Tiedät kyllä itsekin, että kolme päivää ei vielä mikään aika. Itke vain, käy läpi vanhoja kokemuksia, kuvia, biisejä yms. Kannattaa vetää suremisessa ihan överit, jotta sitä ei enää jaksa tehdä.

Sen jälkeen alat suremisen ohella tekemään myös muita asioita, kuten käymään töissä, lenkillä, näkemässä kavereita yms. Tee tämä sitten kun sinusta tuntuu siltä, mutta käy joka päivä vähintään vähän ulkona, jotta et passivoidu täysin ja vedä päätäsi jumiin. Mielestäni asioita kannattaa miettiä muutama viikko ihan rauhassa ilman, että pyrkiikään pääsemään yli. Ei kannata kuitenkaan olla yhteydessä exään enää jos tuntuu siltä, että kaikki puhuttava on jo puhuttu. Jos on jotain selvittämättömiä asioita, niin ne kannattaa käydä nyt heti läpi, minkä jälkeen voit katkaista välit ihmiseen täysin. 

Itseäni auttoi paljon erosta yli pääsemisessä vierailu vanhempieni luona. Tuolla tapasin ihmisiä, jotka olivat elämässäni ennen parisuhdetta ja kävin paikoissa, jotka ovat minulle tuttuja lapsesta asti. Tämä sai minut muistamaan, että olin onnellinen ennen parisuhdetta, joten tulen olemaan sitä myös parisuhteen jälkeen. Parisuhteen päättyminenhän tuntuu tavallaan koko elämän päättymiseltä, koska lähes koko arki riuhtaistaan pois yhdellä kertaa ja mukana menee usein myös muita tärkeitä ihmisiä.

Kun uuteen arkeen alkaa tottumaan ilman parisuhdetta, niin siinä vaiheessa kannattaa alkaa tuomaan elämään uusia asioita ja uusia ihmisiä. Mitään vakavaa ei kannata mielestäni etsiä noin tunteellisena tai välttämättä harrastaa edes seksiä heti jos ei tunnu siltä, mutta tavata kuitenkin uusia ihmisiä ja jutella heidän kanssa ihan vaikka Tinderissä. Eron jälkeen on yleensä hauras ja kaipaa läheisyyttä, jolloin läheisyyttä antavaan muodostuu helposti tunteita, jotka eivät ole pitkässä juoksussa kovinkaan aitoja. Siksi näiden eron jälkeen ihastusten kanssa kannattaa edetä rauhallisesti jos päättää tehdä siitä jotain vakavampaa. Suosittelen itse rauhallista tapailua mieluummin, mutta tietenkin jos kohdalle sattuu oikeasti hieno ihminen ja itsekin haluaa parisuhteeseen pikaisella aikataululla, niin ei sitä kannata välttämättä käsistäänkään päästää. 

Tuossa vaiheessa elämä alkaa jo olemaan hyvin pitkälti arkista, vaikka exä pyöriikin toisinaan mielessä. Kuten jo aiemmin sanoin, niin mitä enemmän luot uusia muistoja, niin sitä vähemmän exä pyörii mielessäsi kun sinulla on muutakin pohdittavaa. Muistot haalistuvat ajan myötä ja moni asia unohtuukin. Kannattaa kirjoittaa ajatuksia ylös, jotta niihin voi myöhemmin palata jos siltä tuntuu. 

Muutama viikko?

En tajua minkälaisissa suhteissa te oikein olette olleet jos tollaisessa ajassa saa mitään aikaan.

Meillä meni yli puolitoista vuotta pelkässä erossa (asunnon myynnissä jne).

Eikä todellakaan tehnyt mieli silloin tavata yhtäkään uutta puolisoehdokasta.

Itseasiassa vielä parin vuoden jälkeenkään ei voi edes kuvitella uutta parisuhdetta. Koska lähtäkohta on että se on tasan viimeinen parisuhde mikä tulee olemaan. Se pitää olla sellaisen ihmisen kanssa jolla on täysin sama suunta elämässä ja varmasti tukee myös vastamäessä.

Muutaman viikon jälkeen pitää pyrkiä jatkamaan elämäänsä. Aika harvalla on mahdollisuutta rypeä edes noin pitkää aikaa. Enhän minä sanonut, että sen jälkeen pitäisi uuteen parisuhteeseen alkaa, mutta uudet ihmiskontaktit ja harrastukset vievät ajatuksia pois suhteesta ja tuovat uusia miellyttäviä kokemuksia. 

Erosin kymmenen vuoden suhteesta, eikä meillä ollut yhteistä omaisuutta. Olin kaukaa viisas ja molemmilla oli koko suhteen ajan omat rahansa ja omaisuutensa, joten jakoon meni lähinnä jotain keittiötavaraa tai muuta vastaavaa, joissa ei paljon ollut rahaa kiinni. Omaisuuden jakamiseen meni siis noin kolme päivää ja erilleen muuttamiseen pari viikkoa. Itse tosin aloin käsittelemään varsinaisesti eroa vasta silloin kun muutimme erilleen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kauan itkitte hysteerisesti joka päivä? mulla kolmas päivä menossa ja tekee mieli peruuttaa koko ero, kun en jaksa enää edes itkeä ja silmät tulehtuu kohta umpeen. Ikävä on valtava, vaikka järjen tasolla tiedän, että mitään toivoa ei enää ole ja tulen katumaan jos menen takaisin, niin onneton olin. Oli kuitenkin niin paljon myös hyviä hetkiä ja monin tavoimme sovimme yhteen järjettömän hyvin. Viimeiset vuodet ovat vaan olleet ihan hirveitä, riitelyä päivästä toiseen, siinä meni taas joulukin pilalle.  Ja se oli viimeinen pisara. Pariterapiat ja kaikki on kokeiltu, mikään ei vaan auta, mies on mikä on, eikä kykene muuttumaan. Siksi en jaksa minäkään panostaa. 

Mutta tämä "kipu" on jotain hirvittävää =( Itkenkö loppuelämäni?? Oon ihan hajalla surusta.

Tiedät kyllä itsekin, että kolme päivää ei vielä mikään aika. Itke vain, käy läpi vanhoja kokemuksia, kuvia, biisejä yms. Kannattaa vetää suremisessa ihan överit, jotta sitä ei enää jaksa tehdä.

Sen jälkeen alat suremisen ohella tekemään myös muita asioita, kuten käymään töissä, lenkillä, näkemässä kavereita yms. Tee tämä sitten kun sinusta tuntuu siltä, mutta käy joka päivä vähintään vähän ulkona, jotta et passivoidu täysin ja vedä päätäsi jumiin. Mielestäni asioita kannattaa miettiä muutama viikko ihan rauhassa ilman, että pyrkiikään pääsemään yli. Ei kannata kuitenkaan olla yhteydessä exään enää jos tuntuu siltä, että kaikki puhuttava on jo puhuttu. Jos on jotain selvittämättömiä asioita, niin ne kannattaa käydä nyt heti läpi, minkä jälkeen voit katkaista välit ihmiseen täysin. 

Itseäni auttoi paljon erosta yli pääsemisessä vierailu vanhempieni luona. Tuolla tapasin ihmisiä, jotka olivat elämässäni ennen parisuhdetta ja kävin paikoissa, jotka ovat minulle tuttuja lapsesta asti. Tämä sai minut muistamaan, että olin onnellinen ennen parisuhdetta, joten tulen olemaan sitä myös parisuhteen jälkeen. Parisuhteen päättyminenhän tuntuu tavallaan koko elämän päättymiseltä, koska lähes koko arki riuhtaistaan pois yhdellä kertaa ja mukana menee usein myös muita tärkeitä ihmisiä.

Kun uuteen arkeen alkaa tottumaan ilman parisuhdetta, niin siinä vaiheessa kannattaa alkaa tuomaan elämään uusia asioita ja uusia ihmisiä. Mitään vakavaa ei kannata mielestäni etsiä noin tunteellisena tai välttämättä harrastaa edes seksiä heti jos ei tunnu siltä, mutta tavata kuitenkin uusia ihmisiä ja jutella heidän kanssa ihan vaikka Tinderissä. Eron jälkeen on yleensä hauras ja kaipaa läheisyyttä, jolloin läheisyyttä antavaan muodostuu helposti tunteita, jotka eivät ole pitkässä juoksussa kovinkaan aitoja. Siksi näiden eron jälkeen ihastusten kanssa kannattaa edetä rauhallisesti jos päättää tehdä siitä jotain vakavampaa. Suosittelen itse rauhallista tapailua mieluummin, mutta tietenkin jos kohdalle sattuu oikeasti hieno ihminen ja itsekin haluaa parisuhteeseen pikaisella aikataululla, niin ei sitä kannata välttämättä käsistäänkään päästää. 

Tuossa vaiheessa elämä alkaa jo olemaan hyvin pitkälti arkista, vaikka exä pyöriikin toisinaan mielessä. Kuten jo aiemmin sanoin, niin mitä enemmän luot uusia muistoja, niin sitä vähemmän exä pyörii mielessäsi kun sinulla on muutakin pohdittavaa. Muistot haalistuvat ajan myötä ja moni asia unohtuukin. Kannattaa kirjoittaa ajatuksia ylös, jotta niihin voi myöhemmin palata jos siltä tuntuu. 

Muutama viikko?

En tajua minkälaisissa suhteissa te oikein olette olleet jos tollaisessa ajassa saa mitään aikaan.

Meillä meni yli puolitoista vuotta pelkässä erossa (asunnon myynnissä jne).

Eikä todellakaan tehnyt mieli silloin tavata yhtäkään uutta puolisoehdokasta.

Itseasiassa vielä parin vuoden jälkeenkään ei voi edes kuvitella uutta parisuhdetta. Koska lähtäkohta on että se on tasan viimeinen parisuhde mikä tulee olemaan. Se pitää olla sellaisen ihmisen kanssa jolla on täysin sama suunta elämässä ja varmasti tukee myös vastamäessä.

Muutaman viikon jälkeen pitää pyrkiä jatkamaan elämäänsä. Aika harvalla on mahdollisuutta rypeä edes noin pitkää aikaa. Enhän minä sanonut, että sen jälkeen pitäisi uuteen parisuhteeseen alkaa, mutta uudet ihmiskontaktit ja harrastukset vievät ajatuksia pois suhteesta ja tuovat uusia miellyttäviä kokemuksia. 

Erosin kymmenen vuoden suhteesta, eikä meillä ollut yhteistä omaisuutta. Olin kaukaa viisas ja molemmilla oli koko suhteen ajan omat rahansa ja omaisuutensa, joten jakoon meni lähinnä jotain keittiötavaraa tai muuta vastaavaa, joissa ei paljon ollut rahaa kiinni. Omaisuuden jakamiseen meni siis noin kolme päivää ja erilleen muuttamiseen pari viikkoa. Itse tosin aloin käsittelemään varsinaisesti eroa vasta silloin kun muutimme erilleen. 

Johan avioerossa menee puoli vuotta.

Mikä hemmetin parisuhde se sellainen on missä ei ole yhteistä omaisuutta? Minusta se ei ole edes parisuhde eikä perhe.

Ehdin olla eron jälkeen ehkä kuukauden sinkkuna, kun löysin ihanan miehen baarista. Muitakin ottajia olisi kyllä ollut.

En ole koskaan ollut viikkoa kauempaa sinkkuna, hyviä miehiä on ihan joka puolella, kun vaan osaa etsiä eikä pidä rimaa tolkuttoman korkealla. En ehkä edes osaisi olla yksin, olen niin parisuhdeihminen.

Mutta mitäs sitten kun ei pysty surra itkemällä eikä rypemällä? Ite olen vaan turtunut ja masentunut. Syön liikaa, juon liikaa (yksin kotona, ei edes huvita lähteä minnekään) ei huvita purkautua asiasta kenellekään. Oikeen toivon että voisin huutaa ja itkeä mutta ei. On vain ankea, masentunut ja tyhjä olo.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ollut viikkoa kauempaa sinkkuna, hyviä miehiä on ihan joka puolella, kun vaan osaa etsiä eikä pidä rimaa tolkuttoman korkealla. En ehkä edes osaisi olla yksin, olen niin parisuhdeihminen.

Sinun kannattaisi opetella mitä tarkoittaa rakkaus ja oikea parisuhde.

On täyttä roskaa väittää että sinä rakastit miestä A ja olitte perhe. Sitten eroatte niin otat miehen B viikko eron jälkeen ja muka rakastat mies B:tä.

Kyllähän sitä jonkun kanssa voi olla mutta turha sitä sotkea rakkauteen tai parisuhteeseen.