Kaikki te joiden lapset ovat pitkiä aikoja yksin kotona: lukekaa tämä.

kiva tietää että olen mielestäsi viallinen. Katsos kun ihmiset ovat erilaisia, jotkut ovat sosiaalisia, toiset ei, jotkut viihtyvät yksin, toiset ei.

Niin kauas kuin minun muistini kantaa olen aina viihtynyt yksin. Jo alle kouluikäisenä nautin yksinolosta ja yksin leikkimisestä. Saati sitten kouluiässä kun sain oikeasti vihdoin olla kunnolla yksin, ai että se oli ihanaa. Koulun jälkeen oli kiva kiiruhtaa kotiin ja nauttia rauhasta ja omista puuhista vaikka se koko ilta ennen kuin muut tulivat kotiin. Ja jo melko nuorena sain jäädä yksin kotiin myöhään iltaan tai jopa koko yöksi, ja tykkäsin niistä hetkistä aivan älyttömästi.

Edelleenkin viihdyn loistavasti yksin, voisin viettää vaikka koko kesälomani näkemättä ainuttakaan ihmistä ja olisin täysin tyytyväinen :)

P.S Tulen silti hyvin töissäni toimeen erilaisten ihmisten kanssa joten en mielestäni ole mitenkään häiriintynyt

tunnepuolella jotain ongelmaa. Kenties jo täysin vieraantunut perheestään tai jotain? Lapselle ei edes kuulu sellainen itsenäisyys vielä! Muutama tunti päivässä ok mutta jos aletaan puhua aamusta iltaan yksin olosta menee jo överiksi!

Ap tuskin puhuu nyt parin tunnin yksin olosta eikös koko avaus tarkoittanut sitä pitkää yksin oloa? Valitettavasti sellaisiakin lapsia on jotka ovat iltaan saakka yksin ja usein koko päivänkin...surullista sellainen!

Tämä nimenomaan kiteytyy yleensä siihen, että on "avainlapsia" (=ekaluokkalaiselle on annettu kotiavain, että pääsee sisään kotiin myös sellaisessa tilanteessa jossa äiti ei olekaan kotona) ja siihen, että "useissa Euroopan maissa on laitonta antaa alle 12-vuotiaiden olla yksinään" ja tätä tulkitaan sitten niin, ettei oikeastaan saisi käydä edes postilaatikolla ilman että se 12 v on mukana, koska lapsi voi koska tahansa sytyttää tulipalon tai tukehtua palaseen porkkanaa tai muuten vaan pahoittaa mielensä ja ahdostua loppuelämäksi.

Kaikki normaalit ihmiset varmasti tuomitsevat sen, että lapsi joutuu esim. vanhempien töiden takia toistuvasti syömään päivällisen klo 18 yksin oltuaan sitä ennen koulun jälkeen koko iltapäivän kotona. Minustakin tällainen on kammottavaa.

En tunne yhtäkään sellaista lasta, joka olisi aamusta iltaa yksinään turvattomana kotona ja tunnen melkoisen joukon lapseni kavereiden perheitä. Silti suurin osa on jo ihan alaluokista opetellut pikkuhiljaa yksinään olemista koulun jälkeen. En tiedä ketään sellaista kouluikäisen kotiäitiä, joka olisi kotona "lasten takia". Tiedän muutaman todella varakkaan kotirouvan, jotka ovat kotona ihan omasta toiveestaan sisustaakseen ja jumpatakseen ja hoitaakseen kotia.

Oma esikoisemme rakastaa yksin olemista ja ihan rauhallista omaa mielikuvitusleikkiä. Ja sitten taas railakkaampaa leikkiä kavereiden kanssa. Harrastaa taitolajia useita kertoja viikossa joukkueena ja tykkää siitä kuin hullu puurosta. Eli varmaan on jotain tunnelelämän häiriöitä, muuten vaan sai just hymytyttöpatsaan luokan kivana kaverina ja muutenkin kavereita piisaa harrastuksissa ja koulussa. On jo ekaluokasta rakastanut sitä, että sai tulla yksin kotiin, leikkiä ja syödä välipalan ja sitten viettää illan perheen kanssa tai harrastuksessa.

se antaa ainakin mahdollisuuden siihen, toisin kuin poissaolo.

ihan palsta mammojen maalaisjärjellä ajateltuna altista kaikista eniten yksinäisyydelle ja turvattomuuden tunteelle? ei mun lapset ainakaan koe orpoutta kun aikuinen on läsnä.

automaattisesti sitä, että kuunnellaan lasta, ollaan läsnä jne.

ala-asteella ja tulin kotiin. Vanhemmat tulivat AIKAISINTAAN klo 17.20, usein kello oli 18-19 ennenkuin kukaan oli kotona. Kyllä se oli hiton yksinäistä.

Tuskin olisin halunnut olla missään iltiksessäkään, mutta aikamoista valumista ja venymistä se oli. Ei jaksanut ihan joka päivä mennä kirjastoonkaan, vaikka siellä 2-3 päivänä viikossa kävinkin.

Sitten luuhasin kavereilla ja olin siellä klo 18 saakka, sitten vasta kotiin. Olin juuri niitä orpopiruja, jotka menevät toisten nurkkiin ruokittaviksi, kun ei kotona ole ketään.

Kuitenkinn yksinäisyys on osa ongelmaa. Toinen ongelma on se, että vanhemmat eivät kuuntele, eivät kestä lapsensa tunteenpurkauksia tms. Kolmas ongelma on se, että vanhemmat ovat menettäneet luottamuksen, lapsi ei jaa heille mitään. Ja ihan oikeasti: Eikö ole hirveän surullista, että lapset kysyvät asioista tai vaikka kertovat iloisista asioistaan vieraalle, koska kukaan ei kuuntele, oli se syy sitten fyysinen tai henkinen poissaolo?

Mitään noista asioista ei ainakaan auta se, että alakoululainen lapsi viettää yksin kotona monta tuntia päivässä koulun jälkeen.

ap

eikös koko avaus tarkoittanut sitä pitkää yksin oloa? Valitettavasti sellaisiakin lapsia on jotka ovat iltaan saakka yksin ja usein koko päivänkin...surullista sellainen!

vanhemmat lähti töihin klo 7.30 aamulla ja tulivat sieltä klo 18-19 kotiin. Yhtenä kesänä lihoin varmaan 5kg, kun ei ollut muuta tekemistä kuin syödä kaikkea roskaa, mitä löytyi.

Ei mulla ollut naapurissa kavereita (koulu oli kaukana), eikä joku 10v keksi "kivaa tekemistä kaupungilla" itsekseen. Tai rannalle menoa, jos ei ole seuraa.