Oletko ollut tyytyväinen päätökseen vain 1 lapsesta? Mies on vätys, toista lasta en vaan jaksaisi

muutaman vuoden kuluttua muuttaa varmaan omilleen ja mulla alkaa vapaus :)

Tuttu juttu :(



Mies olisi halunnut toisen lapsen, mutta minä en. Esikoisemme, ainokaisemme, oli erittäin vaativa ja mies teki matkatyötä. Tämä yhdistelmä oli sellainen, että päätin lapsen ollessa 5 kk, että ei toista kierrosta tätä. Ja hyvä niin.



Sittemmin lapsemme on osoittautunut erityiseksi, ja olen ollut enemmän kuin kiitollinen, ettei meillä ole kuin 1 lapsi.



Mutta tilanteeseesi; miehesi voi olla aika vaikea saada yhteyttä vauvaan, lapsenne on vielä niin pieni. Meillä yhteisistä hetkistä ruvettiin iloitsemaan vasta kun lapsi käveli eli n. 15 kk. "Nosta kissa pöydälle" eli sano suoraan miehellesi, että olet väsynyt ja hänen on PAKKO hoitaa lasta enemmän. Auta häntä saamaan parempi kontakti lapsenne kanssa. Eivät kaikki ole seppiä syntyessään, lastenkaan kanssa!



Kun äitiysloma loppuu, niin suosittelen laittamaan lapsen päiväkotiin, ihan oman jaksamisesi vuoksi. Palaa töihin, että saat muuta ajateltavaa. Suodata täydellisten äitien "lapset ovat parasta mitä tiedän" -lausunnot.

Lapsi on 12-vuotias.



Monet kyllä varoittelivat, että pikkulapsiaikaa sitten kaipaa, kun lapsi on, mutta ainakaan vielä en ole kaivannut.



Lapsella on erittäin läheiset serkut (jotka eivät tietenkään korvaa sisaruksia, mutta ovat hyvänä apuna sisaruksen tilalla). Asuvat niin lähellä, että näkevät päivittäin.



Mua vähän pelottaa, että nykyinen mieheni jossain vaiheessa vielä haluaisikin kanssani lapsen, sillä tämän hetkinen työtilanteenkin on se, että siihen ei pikkulapsia sovi.

Emme ole kaivanneet lisää, vaikka mies on osallistunut kiitettävästi aina lapsen ja kodinhoitoon. Lapsikaan ei ole kaivannut sisaruksia, joissan vaiheessa 4-5 olisi halunnut ison siskon. Kun tajusi, etti se oikein onnistu, on ollut tyytyväinen asemaansa.

Täysin ymmärrettävää, että sinusta tuntuu tuolta. Oletteko keskustelleet aiheesta? Miehen tulee ottaa enemmän vastuuta! Sinun pitää saada tehdä omia juttujasi. Ei ole reilua, että mies astuu lapsen elämään, kun hankala vauva-aika on takana päin.



Toisaalta ihmettelen, että miten mies pystyy elämään noin. Jos sinä nukkuisit kahteentoista, kävisit ulkona etc. Pakkohan sen miehen on ottaa vastuuta silloin. Ei kummallakaan perheessä tulisi olla etuoikeuksia.

lapsi 15 v. Itse olen myös ainoa lapsi enkä koe siitä koskaan kärsineeni.

että yksi lapsi riittää. Nyt on kuitenkin tulossa toinen, kun esikoinen melkein 10 v. ;)

ja tyytyväinen olen että on vain yksi. Kerkeää tekemään jo omia juttujakin kun lapsi leikkii.

Mies on ihan hyvä isä ja kaikinpuolin kunnollinen, molemmat olemme hyvin koulutettuja.



Jotenkin vain olemme päätyneet lopputulokseen että this is it. Ei olla mitään uraihmisiä mutta toisaalta pätkätyöt ja toisaalta helppous yhden lapsen vanhempana ovat tehneet tehtävänsä.



Olimme opiskelijoita kun saimme lapsen ja siitä seurannut rahapula oli aika kamalaa. Yhteiskunta ei todellakaan tukenut heiveröistä taivaltamme vanhempina. Mutta ihan hyvä näin nyt.

Jos olisin sinä niin en tekisi enempää lapsia ainakaan tämän miehen kanssa. Yhden kanssa selviää yksin helposti, kahden kanssa on jo rankempaa.

olen todella tyytyväinen että on vain 1 lapsi, lapsi ei ole tästä kärsinyt, kavereita ja serkkuja on vaikka muille jakaa eli yksin ei tarvitse olla.



Perheenä on helpompaa kun on 1, jaksan paremmin kuin monet muut joilla on 2 tai enemmän lapsia. Teemme matkoja ja on helppo lähteä joka paikkaan.



Taloudellisesti on myös helpompaa kun voi ostaa kaikkea vain ne yhdet, yhdet talvikengät jne. Voi ostaa laadukasta.



Yhden lapsen harrastukset maksaa vähemmän kuin kahden.



Ennenkaikkea, meillä ei tule sisarusriitoja, ei tarv itse jatkuvasti kuunnella tappelua. Kavereita on paljon kylässä mutta ei niiden kanssa tapella vaan leikitään :)

olennaista ollenkaan viestissäsi, vaan surkea miehesi.



Lohdun sanana voin sanoa, että tilanteesi tulee helpottamaan päivä päivältä, lapsi kasvaa ja lopulta löytää hyvän unirytmin ja sinäkin saat levätä.



Sanot että lapsi nukkuu päivällä 15 min pätkissä. Lapsesi on jo sen ikäinen, että moni tuossa iässä nukkuu enää yhdet päiväunet. Sinun kannattaisi nyt ottaa projektiksi se, että lapsi siirtyy yksiin päiväuniin( vaikka ne alkuun olisivat vain sen 15 min) ja yhteen yöunipätkään, joka alkaa joka ilta tiettyyn aikaan ( esim. klo 20:00) vaikka lapsi ei silloin olisikaan väsynyt/ olisi väsynyt jo kuudelta. Sitkeästi noudatat tiettyjä rytmejä, kun sänkyyn on menty, sieltä ei enää nousta, mutta olet toki lapsen tarvitseman määrän aikaa läsnä. Usko pois, kun unirytmi järkeistyy, elämä alkaa näyttää huomattavasti valoisammalta.



Sanot myös, että olet puhunut miehelle, no nyt on varmaan aika siirtyä tekoihin. KAtsot itsellesi kalenterista 2 iltaa viikossa 3h kerrallaan jolloin menet omille menoillesi ja sillä selvä. Et jousta. KErrot asiasta miehellesi etukäteen, ja jos venkuloi kyseisenä iltana, heti kun mies on seuraavan kerran kotona, lähdet ja pidät sen 3h taukosi. Ja toistat tuon tarvittaessa niin monta kertaa kuin on tarvis.



Mä teidän lukemattomia miehiä, joista ei ole ollut ottamaan vastuuta lapsestaan ennen kuin on ollut pakko. JOskus se pakko on ikävä kyllä tullut vasta eron myötä, mutta välillä on onnistuttu jo silloin kun äidillä on mitta täyttynyt.



JOs tuo ehdottamani ei onnistu, on sun joko nieltävät kiukkusi ja jatkettava elämää tai sitten erottava.

Sekä miehen että lapsen osalta. Itsekin ajattelin, että en ikinä jaksaisi toista lasta. Nyt kuitenkin odotan toista, esikoinen kohta 3 v.



Mies on edelleen aika lusmu, mutta on ruvennut ottamaan askel askeleelta enemmän vastuuta. Lisäksi lapsi alkaa olla aika omatoiminen, ja hankalasta vauvasta on kasvanut tosi kiltti ja ajattelevainen leikki-ikäinen.



Tein päätöstä pitkään, mutta lopulta halusin kuitenkin lapselleni sisaruksen, koska omat sisarukseni ovat yksi elämän parhaista asioista.



Päätökseen vaikutti myös se, että äitini jäi juuri eläkkeelle, ja voi auttaa minua lasten kanssa jos tilanne meinaa mennä liian rankaksi.



Mutta ap:lle: sinulla ei ole mitään velvollisuutta tehdä enempää lapsia, ellet koe jaksavasi. Yliväsynyt ja stressaantunut äiti ei varmasti ole lapsen parhaaksi, vaikka sitten jäisikin ilman sisaruksia.

Meillä mies alkoi ottaa vastuuta perheestä vasta, kun merkkasin kalenteriin päivän, jolloin paku hakee minut, lapsen ja tavaramme, ellei muutosta tapahdu. Se herätti miehen.

ja siitä, että kaikki ovat kommentoineet tilannettani asiallisesti :).



Olen keskustellut mieheni kanssa tästä asiasta lukuisia kertoja; rauhallisesti, itkien, raivoten, huutaen, pyytäen, ihan kaikilla mahdollisilla keinoilla. Mies kyllä tavallaan aina sitten myöntää, että olen oikeassa, että hän ei ole niin hyvä isä ja aviomies, kun ehkä voisi olla. On sitten yhden päivän aktiivinen ja osallistuva, mutta seuraavana päivänä taas meno jatkuu entisellään. Kirjoitin miehelle jopa kirjeen, jossa selitin kaikki niin järkevästi ja rautalangasta vääntäen, että ei voinut olla tajuamatta kuinka nimenomaan hänen käytöksensä aiheuttaa sen, että minusta on tullut väsynyt, nalkuttava, tiuskiva ja pahantuulinen akka. En halua vain jaksaa väkisin päivästä toiseen. Haluan nauttia lapsestani joka hetki, mutta en vaan jaksa, suurin osa ajasta tuntuu pakkopullalta ja se on väärin ja kamalaa. Vauva ei ole tottunut olemaan yhtään isänsä kanssa ja huomaan, että vauva on epävarma isänsä sylissä, vilkuilee koko ajan missä minä olen. Itkee, vaikka käyn vaan suihkussa ja vaikka on sillä aikaa isänsä kanssa. Ei suostu ottamaan pullomaitoa isältään eikä isä ole koskaan nukuttanut vauvaa. Pari kertaa olen pakottanut yrittämään, mutta vauva on vaan huutanut ja mies ei ole jaksanut keskittyä yhtään.



Aion nyt keskustella miehen kanssa vihon viimeisen kerran vakavasti ja kunnolla. Ilmoitan hänelle, että tämä pellossa eläminen hänen osaltaa loppuu nyt. Jos ei lopu, minä ja lapsi muutetaan muualle ja laitan avioeron vireille. Toisaalta on helpottavaa, että olen nyt tehnyt lopullisen ratkaisuni. Erosta puhuminen ei ole enää pelkästään uhkailua vaan toteutan sen oikeasti, jos asiat eivät muutu. Ero olisi toki kamalaa, mutta huomattavasti parempi ratkaisu kuin se, että tämä paska meno jatkuu ja minua pidetään ovimattona.



Yritän saada lapsen unirytmejä järkeistettyä, mutta kuten kaikki muukin, tämän toteuttaminen on yksin minun kontollani ja minun jaksamiseni varassa. On rankkaa olla yksin vastuussa kaikesta, päätöksistä, toteutuksista, ihan kaikesta.



Ap

Ymmärrän sinua 100-prosenttisesti. Kuulostaa täysin omalta mieheltäni.



Tsemppiä!