Hitto, ihmiset on juntteja kun eivät osaa small talkia

Joskus heitän ilmoille jonkun kysymyksen, johon en sillä hetkellä tiedä vastausta mutta pienellä pohdinnalla saattaisin itsekin sen keksiä. Sitten kun joku porukasta siihen vastaa, tulee itsellekin hieman "d'oh" -olo. Että pitikin kysyä... ihmekään että jotkut pitää mua tyhmempänä kuin olen.



Toisaalta hiljaa oleminenkaan ei ole hyvä kun sitten ihmiset alkaa ottamaan etäisyyttä ja pitää jotenkin kummallisena. Nämä havainnot ovat siis työpaikalta. Perheeni ja lähimmät ystäväni kyllä tuntevat minut ja hyväksyvät juuri sellaisena kuin olen.

oletteko te jatkuvasti äänessä olevat yrittäneet huomioida ja aktivoida niitä muita keskustelijoita? Okei, "ei ole mun homma" moni ajattelee, mutta monet on sellasia että tarvii pienen alkutönäisyn että liittyy keskusteluun. Esim. jos tietää että joku niistä hiljaisista on töissä vaikka lentoemäntänä, niin voi kysyä että millasta hommaa se on tms. Monesta kuoriutuu hyvä juttukaveri kun vaan vähän rohkaisee!



Olin itse viime vkl kaverilla illanistujaisissa. Saavuin melko myöhään ja kaikki muut olivat jo pöydän ääressä istuskelemassa. Siellä oli juuri tuollainen tilanne että kaksi jutteli ja viisi oli hiljaa. Huomasin että nämä kaksi juttelivat kaupan alasta ja koska itsekin siellä työskentelen, koitin liittyä keskusteluun ihan vaan kommentoimalla väliin jotain. KAIKKI mitä sanoin sivuutettiin täysin pelkillä hymähdyksillä ja mulkaisuilla, he eivät edes halunneet muita keskusteluun?



Sosiaalisuutta ei ole vain se että on äänessä, vaan myös se että ottaa muut huomioon.

Itse harkitsen tarkkaan sanojani jos olen esim. 10 hengen pöytäseurueessa. En tiedä mistä johtuu, että usein kun kommentoin jotain keskustelua, niin keskustelu tyrehtyy kuin seinään.

Sanonko jotain niin tyhjentävästi, että muilla ei ole enää mitään sanottavaa, vai onko sanomani niin typerää, että keskustelua ei voi vain enää jatkaa. Omasta mielestäni en sano mitään kovin typerää juuri siksi, että harkitsen sanomani.



Välillä yritän liikaa ja välillä annan periksi, koska huomaan, että ketään ei kiinnosta mun jutut.

Parempi olla hiljaa, jos kerran kukaan ei edes yritä saada mua keskusteluun.



Joku sanoi, että onhan sitä aikaa ollut harjoitella ujoudesta pois, mutta vanhemmiten se ei välttämättä ole enää ujoutta, vaan ennemmin herkkyttää muiden moukkamaisuudelle.

Jos keskustelijat eivät ota minua keskustelussaan huomioon, esim. eivät kertaakaan kohdista katsettaan minuun jutustellessaan, niin miksi edes yrittäisin saada näiden ihmisten huomiota, jos niitä ei voi vähempää kiinnostaa minun huomiominen.

Tuppisuulla en suinkaan tarkoita alkuun hiljaista ihmistä, joka sitten vilkastuu, kun sopiva aihe löytyy. En ole luonnostani puhelias, mutta olen opetellut keskustelemaan tuntemattomienkin kanssa. Ne tuppisuut on niitä, joilta kysyy rennossa illanvietossa, että onko sulla lapsia. Se vastaa, että on. Kysyn kuinka monta ja se vastaa, että kaksi. Kysyn minkä ikäisiä ja se vastaa, että 5 ja 7. Kysyn, että onko menossa kouluun syksyllä. Toinen vastaa, että joo. Alkaa jo itseäkin kyllästyttää koko kuulustelu, ehkä muissa aiheissakin yrittää vetää sitä hiljaista mukaan. Pidätkö sinä matkailusta? Oletko sinä nähnyt sen tv:stä tulleen elokuva x:n vai pidätkö yleensä sentyyppisistä elokuvista?



Ei tuollaista koko iltaa jaksa, jos ei saa kuin yksisanaisia vastauksia tai pelkkää hymähtelyä.

Tuppisuulla en suinkaan tarkoita alkuun hiljaista ihmistä, joka sitten vilkastuu, kun sopiva aihe löytyy. En ole luonnostani puhelias, mutta olen opetellut keskustelemaan tuntemattomienkin kanssa. Ne tuppisuut on niitä, joilta kysyy rennossa illanvietossa, että onko sulla lapsia. Se vastaa, että on. Kysyn kuinka monta ja se vastaa, että kaksi. Kysyn minkä ikäisiä ja se vastaa, että 5 ja 7. Kysyn, että onko menossa kouluun syksyllä. Toinen vastaa, että joo. Alkaa jo itseäkin kyllästyttää koko kuulustelu, ehkä muissa aiheissakin yrittää vetää sitä hiljaista mukaan. Pidätkö sinä matkailusta? Oletko sinä nähnyt sen tv:stä tulleen elokuva x:n vai pidätkö yleensä sentyyppisistä elokuvista? Ei tuollaista koko iltaa jaksa, jos ei saa kuin yksisanaisia vastauksia tai pelkkää hymähtelyä.

Ala esittämään kysymyksiä muodossa mitä mieltä sinä olet jne johon ei voi vastata yhdellä sanalla.

Pahin tapaus tuli mieleen yksistä illanistujaisista, kun kävin suunnilleen samanlaista pumppauskeskustelua eli yritin ihan kohteliaasti etsiä yhteistä nimittäjää. Kävi ilmi, että meillä oli samanikäinen lapsi ja kysyin lapsen nimeä. Vastaus oli, että "miksi haluat tietää". Ööööööh... En kysynyt siis hänen pankkitiliään, sukunsa sairauksia tai mistään arkaluontoisesta, vaan ihan vain lapsen nimeä. Duh.

Totesin, että tosiaan, antaapa olla ja ignoorasin mokoman vainoharhaisen tuppisuun loppuillan. Hänellä oli varmasti oikein mukava ilta omassa mystisyydessään...

Ne tuppisuut on niitä, joilta kysyy rennossa illanvietossa, että onko sulla lapsia. Se vastaa, että on. Kysyn kuinka monta ja se vastaa, että kaksi. Kysyn minkä ikäisiä ja se vastaa, että 5 ja 7. Kysyn, että onko menossa kouluun syksyllä. Toinen vastaa, että joo.

"Emmä oikeen tiiä"

Ala esittämään kysymyksiä muodossa mitä mieltä sinä olet jne johon ei voi vastata yhdellä sanalla.

tuollaisten vastausten jälkeen?

Mä ainakin vaihtaisin puheenaihetta jos huomaisin, ettei toinen tuosta aiheesta lämpene.

Hyvä keskustelija tarjoaa useampia aiheita, jos vaikka vastapuoli jostakin innostuisi.

Tuppisuulla en suinkaan tarkoita alkuun hiljaista ihmistä, joka sitten vilkastuu, kun sopiva aihe löytyy. En ole luonnostani puhelias, mutta olen opetellut keskustelemaan tuntemattomienkin kanssa. Ne tuppisuut on niitä, joilta kysyy rennossa illanvietossa, että onko sulla lapsia. Se vastaa, että on. Kysyn kuinka monta ja se vastaa, että kaksi. Kysyn minkä ikäisiä ja se vastaa, että 5 ja 7. Kysyn, että onko menossa kouluun syksyllä. Toinen vastaa, että joo. Alkaa jo itseäkin kyllästyttää koko kuulustelu, ehkä muissa aiheissakin yrittää vetää sitä hiljaista mukaan. Pidätkö sinä matkailusta? Oletko sinä nähnyt sen tv:stä tulleen elokuva x:n vai pidätkö yleensä sentyyppisistä elokuvista?

Ei tuollaista koko iltaa jaksa, jos ei saa kuin yksisanaisia vastauksia tai pelkkää hymähtelyä.

tuollaisten vastausten jälkeen? Mä ainakin vaihtaisin puheenaihetta jos huomaisin, ettei toinen tuosta aiheesta lämpene. Hyvä keskustelija tarjoaa useampia aiheita, jos vaikka vastapuoli jostakin innostuisi.

Tuppisuulla en suinkaan tarkoita alkuun hiljaista ihmistä, joka sitten vilkastuu, kun sopiva aihe löytyy. En ole luonnostani puhelias, mutta olen opetellut keskustelemaan tuntemattomienkin kanssa. Ne tuppisuut on niitä, joilta kysyy rennossa illanvietossa, että onko sulla lapsia. Se vastaa, että on. Kysyn kuinka monta ja se vastaa, että kaksi. Kysyn minkä ikäisiä ja se vastaa, että 5 ja 7. Kysyn, että onko menossa kouluun syksyllä. Toinen vastaa, että joo. Alkaa jo itseäkin kyllästyttää koko kuulustelu, ehkä muissa aiheissakin yrittää vetää sitä hiljaista mukaan. Pidätkö sinä matkailusta? Oletko sinä nähnyt sen tv:stä tulleen elokuva x:n vai pidätkö yleensä sentyyppisistä elokuvista? Ei tuollaista koko iltaa jaksa, jos ei saa kuin yksisanaisia vastauksia tai pelkkää hymähtelyä.

sää, lomasuunnitelmat jne ja aina vaan vastataan tylysti yhdellä sanalla, niin kyllä silloin vika on tuppisuussa. ja miksi hän ei voi tulla yhtään vastaan ja aloittaa itse jotain.

kun joutuu kuuntelemaan yhden tai muutaman vieraan ihmisen kouhotusta. Ja aiheenahan on yleensä minä minä minä ja minun elämäni. Hiljaisuuskin on kivempaa.



Työpaikan kahvipöydässä taas on pidettävä varansa sen suhteen, mitä puhuu. Pienimmästäkin asiasta voivat juoruämmät kehitellä suuria vääristeltyjä satuja joita levittelevät estoitta ympäri kyliä. Varsinkaan mitään henkilökohtaista ei kyllä kannata sanoa!

tuollaisten vastausten jälkeen?

Mä ainakin vaihtaisin puheenaihetta jos huomaisin, ettei toinen tuosta aiheesta lämpene.

Hyvä keskustelija tarjoaa useampia aiheita, jos vaikka vastapuoli jostakin innostuisi.

Tuppisuulla en suinkaan tarkoita alkuun hiljaista ihmistä, joka sitten vilkastuu, kun sopiva aihe löytyy. En ole luonnostani puhelias, mutta olen opetellut keskustelemaan tuntemattomienkin kanssa. Ne tuppisuut on niitä, joilta kysyy rennossa illanvietossa, että onko sulla lapsia. Se vastaa, että on. Kysyn kuinka monta ja se vastaa, että kaksi. Kysyn minkä ikäisiä ja se vastaa, että 5 ja 7. Kysyn, että onko menossa kouluun syksyllä. Toinen vastaa, että joo. Alkaa jo itseäkin kyllästyttää koko kuulustelu, ehkä muissa aiheissakin yrittää vetää sitä hiljaista mukaan. Pidätkö sinä matkailusta? Oletko sinä nähnyt sen tv:stä tulleen elokuva x:n vai pidätkö yleensä sentyyppisistä elokuvista?

Ei tuollaista koko iltaa jaksa, jos ei saa kuin yksisanaisia vastauksia tai pelkkää hymähtelyä.

Olen itse tahattomasti lapseton ja kyselen niistä lapsista viimeisenä hätävarana, kun en ole aiheesta kovin innostunut. :) Eli siinä vaiheessa on jo kysytty, että mitä mieltä olet ehec-epidemiasta, aiotteko matkustella kotimaassa kesälomalla, tuleeko grillattua paljon, aiotko osallistua kotikaupunkimme tapahtumaan x jne. Äidit yleensä puhuvat lapsista mielellään. Minun on ollut pakko opetella kääntämään keskustelu muualle kuin lapsista kysellään minulta.

kun joutuu kuuntelemaan yhden tai muutaman vieraan ihmisen kouhotusta. Ja aiheenahan on yleensä minä minä minä ja minun elämäni. Hiljaisuuskin on kivempaa. Työpaikan kahvipöydässä taas on pidettävä varansa sen suhteen, mitä puhuu. Pienimmästäkin asiasta voivat juoruämmät kehitellä suuria vääristeltyjä satuja joita levittelevät estoitta ympäri kyliä. Varsinkaan mitään henkilökohtaista ei kyllä kannata sanoa!

Itse mokasin (myönnän) tämän tyyppisessä tilanteessa ja repesin ihan täysin nauramaan yhden toisen kanssa. Hiljaisuutta kesti varmaan 5 minuuttia ja ihmiset vaan tuijottelee kengänkärkiään. Kukaan ei oikeen uskaltanut sekoittaa edes kahvia lusikalla kun siitä kuului kilkatus. revettiin ihan totaalisesti ja kaikki ei edes ymmärtäneet mikä oli hauskaa, vaikka asia selitettiinkin.

Samoin on keskustelussa. Jos toista ei keskustelu kiinnosta, on ihan sama montako aihetta hänelle on tarjottu. Jos keskustelu kiinnostaa, hyvän keskustelun saa aikaiseksi mistä vaan.



Suomessa vaan on vallalla ajattelu, että epäsosiaalisuus on luonteenpiirre ja sitä pitää kunnioittaa. Joten annetaan kaikkien kukkien kukkia vaan, ja puheliaammat hakeutukoot toistensa seuraan kun taas möllöttäjät voivat möllöttää kera toisten möllöttäjien. Everyone's happy?

jos yksi ei puhu?



Pakkoko on ahdistella vain sitä yhtä.

jos yksi ei puhu? Pakkoko on ahdistella vain sitä yhtä.

koettakaa nyt vaan kestää se. :-)



Tai muuttakaa Karjalaan. Olen huomannut karjalaissyntyisten olevan usein puheliaampia.

En ole huomanut normaalien aikuisten istuvan suu auki missään.

En ole huomanut normaalien aikuisten istuvan suu auki missään.

Yleensä siinä on suu auki, nypitään kynsinauhoja / pullon etikettiä kasvot alaspäin, katsellaan kengänkärkiä tms.

eikä muihinkaan suomalaisten kesken vietettäviin pakkojuhliin juuri siitä syystä, että jos ei tunne muuta pöytäseuraa vuosien takaa, juhlat ovat yleensä meidän kannalta aika tylsät. On ikävää kun keskustelu ei suju eikä hauskaa voi pitää ennen kuin muut ovat kännissä, jos silloinkaan.



Ihmettelen aina miten esim. englantilaisilla pakettimatkoilla illalliskeskustelut täysin tuntemattomien kanssa sujuvat rennosti ja hauskasti jo ensimmäisenä iltana kun taas suomalaisilla vastaavilla reissuilla hyvin harvoin tutustuu uusiin ihmisiin. Vaikka on niinkin tapahtunut, joten yleistäminen on ehkä epäreilua.

Varsinkin yllättävissä tilanteissa, kun on ihan omissa ajatuksissaan, on todella vaikea kerätä ajatuksiaan sillä tavalla, että osaa reagoida yllättävään kysymykseen tai keskustelunaloitukseen.



Tai sitten usein puheliaat ihmiset ovat todella puheliaita, ja kun olen itse aluksi hitaampi (en ole tyhmä, mutta hidas), niin tuntuu, etten saa sanottua kuin puolet siitä lauseesta, mitä yritän, kun minut jo keskeytetään. Ei siinä mitään, tuotahan sattuu, mutta jos sitä tapahtuu jatkuvasti, niin pikku hiljaa sitä vain taipuu vaipumaan siihen hiljaisuuteen ja antamaan puheliaampien jatkaa keskenään.



Periaatteessa kyllä mielelläni puhun eri tilanteissa, jos siihen on vain tilaa. Ihmettelen itsekin tuollaisia hetkiä, joissa on esim. samassa luokassa on kerrasta toiseen samat ihmiset tai tullaan tilanteeseen, joissa samojen ihmisten kanssa joutuu olemaan tuntikausia, ja joiltakin ei tipu edes tervehdystä tai hymyä...